Lukuisa: Peter Franzén: Tumman veden päällä

Näyttelijänä tunnetun Peter Franzénin esikoiskirja Tumman veden päällä odotutti minua pitkän tovin. Toissa kesänä kävin jopa kuuntelemassa tuoretta kirjailijaa Oulun kirjamessuilla, mutta kirja ei vielä silloinkaan lähtenyt mukaani. Mutta hyvää kannatti todella odottaa.

Tumman veden päällä kertoo kipeän rehellisesti pikku-Peten lapsuudesta Kemin maalaiskunnassa 1970-luvulla. Pojan vaiheita seurataan muutaman vuoden ajan, aina siihen asti kun hän päättää ensimmäisen luokkansa. Kirja on täynnä tuokiokuvia lapsuudesta, lapsiperheen arjesta, myös niistä nurjista puolista, ja ne kerrotaan pikkupojan uskottavalla äänellä.

Välillä tarina järkytti minua, välillä ilostutti ja antoi toivoa. Pakostakin aloin miettiä, että mitkä näistä asioista ovat oikeasti tapahtuneet? Tumman veden päällä on siis ainakin osittain omaelämäkerrallinen. Pieni kurkistelun halu yllätti minut, pakko myöntää. No, sitä tapahtuu minulle joskus ihan sellaistenkin kirjailijoiden kohdalla, jotka eivät ole muusta tunnettuja kuin kirjallisuudestaan ja sitä kautta nimestään.

Pete kommentoi ympärillään olevaa maailmaa ja ihmisiä lapselle ominaiseen tyyliin. Kirjan kieli on yksinkertaista ja arkista, aika minimalistista. Kuitenkin voi helposti huomata, että kun Pete hieman varttuu, hänen kuvailunsakin muuttuvat runsaammiksi ja ympärillä tapahtuvat asiat käyvät selkeämmiksi, ymmärrettävimmiksi. Kirja on lisäksi jaettu lyhyisiin lukuihin, joten sen lukeminen kävi nopeasti. Pidin kovasti tästä ratkaisusta yksinkertaiseen kieleen yhdistettynä, etenkin raskaslukuisen Sadan vuoden yksinäisyyden ja juoneltaan kiemuraisen Silmänkääntäjän jälkeen.

Kuten monelle muullekin kirjan lukeneelle, myös minulle Peten lapsuus tuo oman lapsuuteni mieleen, vaikka olenkin 80-luvun lopun lapsia. Lähinnä ne arkiset pienet asiat. Se miten muiden lasten kanssa leikittiin, miltä tuntui, kun jokin asia pelotti tai hämmensi, minkälaista oli asua pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa tai miltä tuntui istua isän auton kyydissä kun ajettiin lujaa. Erityisesti talven kuvaukset, talven leikit ulkosalla, toivat elävästi mieleeni oman lapsuuteni kylmät ja kuulaat pakkaspäivät ja punaiset posket.

Kirjasta on tehty näytelmä Kansallisteatteriin, käykääpä tutustumassa sen mielenkiintoiseen toteutukseen Karoliinan Kirjavassa kammarissa. Elokuvakin on tulossa.

Kirjasta lienee kirjoitettu paljon ympäri kirjablogeja, joten linkitän vain ensimmäiset silmiini osuneet arviot: MJAU, Oota, mä luen tän eka loppuun, Kirjoista ja 100 kirjaa.