4.4.2012

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys


"Vuosia myöhemmin, seistessään teloistusryhmän edessä, eversti Aureliano Buendía muisti kaukaisen illan jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän."

Tästä lauseesta alkaa Nobel-palkitun Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys, joka vie lukijan pieneen kolumbialaiseen kylään, Macondoon, ja sen yhden perustajista, Buendían suvun ihmisten tarinoiden äärelle. Buendían suku ei ole mikään tavallinen suku. Se on täynnä värikkäitä, persoonallisia hahmoja, jotka ovat tuomittu yksinäisyyteen. He elävät läpi Macondon kylän eri vaiheiden, sen syntymästä kuolemaan, voitosta tappioon.

Sadan vuoden yksinäisyys kertoo Buendían suvun ohella Kolumbian historian vaiheista sadan vuoden ajalta: sisällissodasta, ulkomaalaisten saapumisesta maahan, vallankaappauksista, banaaniviljelmistä ja joukkomurhista. Vallan realistisiin asioihin sekoittuu kuitenkin myös fantasiaelementtejä, joista esimerkkeinä ovat suvun talossa vaeltelevat haamut, työläisen perässä alati liihottelevat keltaiset perhoset ja taivaaseen lentänyt tyttö.

Kirja vei minut mennessään - puoliväliin saakka. Suku ei vielä ollut paisunut suureksi, Macondo kasvoi ja vaurastui ja sen asukkaat saivat vaeltavilta mustalaisilta ihmeteltävikseen kaikenlaisia kaukaisesta maailmasta peräisin olevia tavaroita, kuten magneetteja, suurennuslaseja ja laboratoriovälineitä. Oli hauskaa seurata ihmisten reaktioita näihin uutuuksiin. 

Tarinan puolivälin tienoilla suvun lukemattomat Aurelianot ja José Arcadiot alkoivat mennä minulla sekaisin. Olin aikonut kirjoittaa jonkinmoisen sukupuun tai nimilistan paperille ylös, jotta pysyn hahmoissa mukana, sillä tiesin jo ennestään tarinan sisältävän monia samannimisiä ihmisiä. Olisi tosiaan pitänyt! Olisi ollut myös mukavaa, jos kirja olisi sisältänyt Buendían perheen sukupuun. En tiedä onko sellaista uudemmissa painoksissa, minun kun on vuodelta 1983.

Nimien sekoittuminen toisiinsa ei kuitenkaan häirinnyt itse tarinan etenemistä ja siinä mukana pysymistä kovinkaan paljon. Yleensä pysyin mukana kenestä milloinkin puhutaan, vain heidän taustansa, kuka oli heidän äitinsä ja isänsä, oli unohtunut. Pääasiassa aloin yksinkertaisesti väsyä välillä hieman yksitoikkoiseen sukuun. Useat suvun jäsenistä ovat hyvinkin samankaltaisia persoonia, joten välillä tuntui siltä, että luen jo ennestään lukemaani kohtaa. Minulle jäi myös sellainen olo, että loppupuolella kirjaa huumori ei ollut enää niin vahvasti mukana kuin alkupuolella. Mustanpuhuva huumori on nimittäin yksi kirjan vahvuuksista, ainakin minulle.

Sadan vuoden yksinäisyys on kuitenkin mielenkiintoinen kirja. Maagisen realismin, mahtavan sukutarinan, lukuisten henkilöhahmoja ja historiallisten tapahtumien yhteensovittamisen vuoksi voin vain ihailla kirjailijan mielikuvitusta ja taitoja. Olipahan mieleenpainuva klassikko!

Sadan vuoden yksinäisyydellä avaan TBR 100 -listani!

Lisää ajatuksia kirjasta löytyy muun muassa Raisalta ja Katrilta.

✩✩✩

Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad, 1967)
Suom. Matti Rossi
WSOY 1983, 348 s.

22 kommenttia :

  1. Tämä on ollut iäisyyden lukulistallani ja aina sitä vain ajattelee, että sitten joskus. Pitää muistaa sitten tehdä tuota sukupuuta, kun vihdoin alan lukea tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa tälle mahdollisuus, etenkin jos jotain klassikon lukemista mietit!

      Sukupuun piirtäminen on varmasti ehdoton plussa tätä lukiessa - tai sitten tulostat Wikipediasta sen valmiina: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/99/Buendia.gif

      Tosin valmiissa sukupuussa on se vaara, että spoilaantuu, jos kokee, että se paljastaa jotain tulevasta. Tosin nuo suvun jäsenten nimet ovat kaikki melkein samoja, että en tiedä onko sitä vaaraa :D

      Poista
  2. Jokunen vuosi sitten jätin tämän kesken, koska en kestänyt nimien sekamelskaa... Tekstisi sai pääni kääntymään: ehkä tälle voisikin antaa vielä uuden mahdollisuuden! Luin taannoin kirjaa melko lyhyissä pätkissä, mikä varmastikin lisäsi sekaantumista. Täytyykin ensi kerralla muistaa etsiä rinnalle tuo sukutaulu, joka löytyy Raisan blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimien sekamelskaan auttaa varmasti tosi hyvin tuollainen sukupuu, josta voi seurata suvun kasvua. Minä ärsyynnyin hetkeksi hahmojen sekoittumisesta toisiinsa, mutta annoin sitten olla ja no, pysyin lopulta ihan hyvin kärryillä. Sekin oli aika saavutus, sillä minäkin luin tätä aika pätkissä ja välillä täytyi ihan miettiä, että missä kohden olinkaan menossa. Mutta onneksi tämä on niitä kirjoja, joissa ei varsinaisesti ole mitään kunnon selkeää juonta!

      Poista
  3. Mulla meni sitten juuri päinvastoin. Kirjan alku oli tahmea kuin mikä, mutta puolivälin jälkeen pääsin jopa vähän mukaan tarinaan haha :D

    Tämä on kyllä raskas luettava noiden nimien kanssa. Nykyään Amaranta kuulostaa enemmän kirosanalta kuin kenenkään nimeltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minuakin huvitti, kun luin arviotasi linkittäessäni sen uudelleen ja huomasin tuon, että pidit enemmän puolivälistä eteenpäin ja minulla se oli ihan päinvastoin! :D

      Tiedänpähän nyt vastaisuudessa olla fiksumpi tällaisten kymmeniä samankaltaisia ja/tai samannimisiä henkilöitä sisältävien kirjojen kanssa ja suosiolla tuherran jonkin sukupuun tai nimiluettelon!

      Poista
  4. Minullakin tämä on ollut lukulistalla... Pitkään. Kun kaveri tituleerasi tätä sadan vuoden tylsyydeksi ja kehotti tarttumaan siihen toiseen kirjaan jonka nimessä on kolera, tämä pokkari on joutunut pysymään hyllyssä. Jostain syystä sadan vuoden yksinäisyys on kuitenkin kaikilla mahdollisilla "sivistyneen lukemisen" listoilla ja kai minäkin jossain vaiheessa ainakin yritän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin mielipiteitä vahvasti jakava kirja! Minä en inhonnut mutta en rakastanutkaan. Välillä tarinan eteneminen oli todella takkuista, välillä taas oli todella mielenkiintoisia asioita :)

      Poista
  5. Mullakin oli vaikeuksia lukea kirjaa juuri noiden nimien takia. Olen muutenkin aivan järkyttävän huono nimissä...

    Mutta luin sitten puolipakotettuna tämän toiseen kertaan, niin oli paljon sujuvampaa ja pääsin nauttimaan kirjasta ja sen loistavasta huumorista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tässä ei olisi ollut yhtään huumoria, niin eteneminen olisi ollut todella pitkä ja kivikkoinen tie.

      Poista
  6. Yritin lukea tätä teininä, meni aika lailla ohi. En muista jaksoinko loppuun asti, vaikka köyrimisjutut kiinnostivatkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, köyrimistä kirjassa riittääkin :D

      Poista
  7. Onnea! Minullakin tämä on omassa hyllyssä noin puoliväliin luettuna... varmasti hieno kirja - ei se muuten olisi kaikilla klassikkolistoilla mukana - mutta minun kynnykseni tarttua tähän uudestaan on korkea. Ehkä vain pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minullahan kirja tökki juuri siinä puolivälissä ja eteni silloin aika etanavauhtia. Loppua kohden se taas paranee, joten jos päätät vielä joskus kirjaan tarttua, niin koita sinnitellä jos puoliväli tylsistyttää :)

      Poista
  8. Luin tämän joskus noin 15 vuotta sitten. Pidin kirjasta paljon. En muista, että minulla olisi ollut vaikeuksia nimien kanssa, vaikka muistan, että samannimisiä henkilöitä oli useita. Luin siihen aikaan muitakin Gabriel García Márquezin kirjoja. Täytyisi jälleen palata hänen kirjojensa pariin.

    Siitä ei tosin taida olla kuin muutama vuosi, kun luin Rakkautta koleran aikaan.Pidin paljon siitäkin. Lisäksi muistan pitäneeni myös ainakin Rakkaudesta ja muista riivaajista -nimisestä kirjasta. Kaksi viimeksi mainittua ovat paljon Sadan vuoden yksinäisyyttä suoraviivaisempia, joten jos Sadan vuoden yksinäisyys ei tunnu selkeältä, kannattaa ehkä aloittaa niistä.

    Minäkin ihailen kirjailijan mielikuvitusta. Ei voi kuin ihmetellä mistä ja miten hän keksii kaikki tarinoidensa lukuiset yksityiskohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi mukava kokeilla kirjailijalta jotain toistakin kirjaa, vaikka ihan vertailun vuoksi :)

      Poista
  9. Mäkin pidin tästä paljon kun luin eka kerran joskus lukiolaisena, ikuisuus sitten. Toisella kertaa parikymmentä vuotta myöhemmin sitten petyin, tunnelma ei ollutkaan se mitä muistin.

    Jos joku haluaa tutustua Garcia Marquezin tyyliin vähän vähemmällä, suosittelen novellia Maailman kaunein hukkunut, se löytyy kokoelmasta Surullinen ja uskomaton tarina. Siinä on vähän kuin miniatyyrina kaikki se hulluus ja kauneus, mihin ainakin minä hänen jutuissaan ihastuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos novellivinkistä Erja! Novellilla on älyttömän kaunis nimi.

      Poista
  10. Minä yritin lukea tämän lukiolaisena ja luinkin. Ilmoitin kaikille pitäväni kirjasta, koska halusin antaa itsestäni älykkökuvan. :) Oikeasti kirja oli minulle vaikea ja sekava.

    Luin kirjan uudelleen joitakin vuosia sitten ja tällä kertaa pidin kirjasta. Mystisestä tai myyttisestä Macondosta löytyi sittenkin paljon, vaikka nimet tuntuivat edelleen sekamelskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aivan hyvä, etten ole lukenut kirjaa nuorempana, sillä tuskin olisin pitänyt siitä ja se olisi ollut varmasti minullekin vaikea(selkoinen). Oli siinä haastetta nytkin!

      Poista
  11. Luin kirjan pari vuotta sitten ja pidin kovasti. Kirjan mystiset piirteet vetosivat minuun ja olin tarinan imussa koko matkan. (Tai ehkä ne olivatkin ne kirjan köyrimisjutut! :D)

    Jonkin ajan kuluttua tästä kirajsta luin Laura Esquivelin kirjan Pöytään ja vuoteeseen ja koin näissä hivenen samantyylistä mystiikkaa. Jos siis hieman selkeämpi mystisyydestä ammentava kirja kiinnostaa, niin suosittelen Esquivelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Laitanpa korvan taakse tuon Esquivelin kirjan. Täytyy tutustua siihen kun mystisyys alkaa jälleen kiinnostaa :)

      Poista