Lukuisa: Sarah Waters: Silmänkääntäjä

Lontoo ja Englannin maaseutu vuonna 1862. Varkaiden parissa kasvanut orpo 17-vuotias Susan Trinder houkutellaan mukaan suureen huijaukseen, joka liittyy samanikäiseen, myöskin orpoon, rikkaaseen perijättäreen Maud Lillyyn. Mutta kaikki kääntyykin ihan päälaelleen ja mikään ei olekaan siltä miltä se aluksi näyttää.

Sarah Watersin Silmänkääntäjän juonesta ei voi kertoa enempää. Jos yrittäisinkin kertoa siitä tarkemmin (kuten yritin poikaystävälleni), kuulijalla menisi varmasti ainakin puolet ohi, niin monimutkainen juoni tässä kirjassa on. Kuitenkin lukijana pysyin kärryillä ja kirjaimellisesti haukoin henkeäni, kun juoni kääntyili milloin mihinkin suuntaan. Yllätyksiä kirjasta ei puutu.

Kirja vuorottelee Suen ja Maudin näkökulmien välillä. Ne myös limittyvät toisiinsa. Kun tarinassa siirrytään ensimmäisen kerran Maudin näkökulmaan, koittaa pieni suvantovaihe, joka hidasti lukemistani, mutta sen jälkeen mennäänkin taas todella hurjaa kyytiä juonessa eteenpäin. Ja loppu... Minulle kävi samoin kuin Vieras kartanossa -teoksen kanssa, loppuratkaisu oli saatava tietää mahdollisimman pian. Onneksi loppu oli onnistunut.

Vetävän juonen lisäksi Silmänkääntäjän henkilöhahmot ovat onnistuneita ja 1860-luvun Englannin, Lontoon, historiallinen kuvaus on hyvin mielenkiintoista. Kuten Vieras kartanossa -kirjassa, tässäkin kuvaillaan onnistuneesti englantilaista yläluokkaa ja alaluokkaa, molempien toisistansa poikkeavaa tapakulttuuria ja sosiaalisia eroja. Viktoriaanisen Englannin luokkayhteiskunnan historiasta kiinnostuneille Silmänkääntäjä on siis oiva valinta, varsinkin jos juonivetoisuus on vielä toinen houkutteleva asia.

Silmänkääntäjää on pakostakin nyt hieman verrattava Vieras kartanossa -kirjaan, siltä en voi välttyä. Silmänkääntäjä on juonivetoisempi kuin Vieras kartanossa, se on selvää. Silmänkääntäjässä ei kummitella. Vieras kartanossa on minusta silti tunnelmaltaan tiheämpi ja aikakausi, missä siinä eletään, on kiehtovampi. Aikaisemmin mainitsemani suvantovaihe Silmänkääntäjässä tekee siitä ihan piirun verran "heikomman" kuin Vieras kartanossa. Molemmat kirjat ovat tiiliskiviä, Silmänkääntäjä lähes sadan sivun verran paksumpi kuin Vieras kartanossa, mutta yllätyin molempien kohdalla siitä, että ne eivät missään vaiheessa tuntuneet liian paksuilta! Kuten en Vierasta kartanossa, Silmänkääntäjääkään en lähtisi tiivistämään, sillä mitään ylimääräistä siinä ei ole.

Mutta minkälaiseksi osoittautuu Watersin kolmas suomennettu teos, Yövartio? Minusta on nyt tullut todellinen Waters-fani, joten melkein jännityksellä odotan millainen se on. Ennen Yövartiota täytyy kuitenkin pitää vähän taukoa ja lukea jotain muuta.

Silmänkääntäjällä nappaan toisen pisteen TBR 100 -listalleni. Sitähän voi seurata tuosta oikeasta sivupalkista, heti profiilini alta. Vielä ei olla kummoisissakaan lukemissa, mutta kyllä se siitä kasvaa :)