Lukuisa: Michael Morpurgo: Sotahevonen

"Jotkut kyläläiset, ja nekin harvat käyvät vuosien myötä yhä harvemmiksi, muistavat millainen Joey oli. Kirjoitan hänen tarinansa, jotta Joey, sen tunteneet ihmiset ja heidän elämänsä sota, joka koitui myös monen kohtaloksi, eivät vaipuisi unholaan."

Näyttävän näköiseksi elokuvaksikin tehty Michael Morpurgon Sotahevonen on tarina Joeysta, komeasta raudikosta, jolla on epätavallisen selkeä valkoisen tähden muotoinen kuvio otsassaan. Jo varsana Joey joutuu eroon äidistään huutokaupassa ja päätyy juopon maatilan isännän mukana tämän tiluksille. Onneksi miehellä on poika, Albert, joka rakastuu uuteen hevoseensa. Albertin käsissä Joeysta kasvaa taitava ja komea hevonen, joka antaa sekä ratsastaa että osaa tehdä maatilan työt.

Sitten on vuosi 1914 ja Englanti julistaa sodan Saksalle. Joey joutuu rintamalle Ranskaan, mutta Albert lupaa rakkaalle hevoselleen, että se palaa vielä kotiin. Onneksi Joeyn rinnalla sodassa on suuri mustankiiltävä ori Topthorn, josta tulee Joeyn paras ystävä, tuki ja turva. Saksa häviää sodan, luonnollisesti, mutta miten käy Joeyn, Topthornin ja miljoonien muiden sotahevosten? Pitääkö Albertin lupaus?

Kiinnostuin Sotahevosesta nähtyäni ensin elokuvan trailerin. Sitten näin kirjan ja tiesin, että tuo minun täytyy lukea. En ole varma miksi kiinnostuin niin kovasti kirjasta. En esimerkiksi ole koskaan ollut hullantunut hevosista saatika koskaan edes istunut hevosen selässä. Nuorena luin kuitenkin jonkin verran hevoskirjoja, mutta pidin niitä yleisesti ottaen aika tylsinä. Kummakos, kun en muutenkaan ollut hevosista kiinnostunut. Kiinnostus lähti varmaan elokuvan koskettavuudesta ja siitä, että kirja on kerrottu hevosen näkökulmasta. Aiemmin olen lukenut vain kanien näkökulmasta eli Richard Adamsin Ruohometsän kansan.

Lupaus koskettavuudesta pitää myös kirjan osalta. Tai enhän vielä tiedä kokonaisesta elokuvasta, mutta uskoisin senkin vetoavan vahvasti tunteisiin. Ja selvää on se, että Sotahevonen on nuortenkirja. Ei kuitenkaan ihan nuorimpien, sillä sotakuvaukset eivät ole mitään mukavaa luettavaa, vaikka tapahtumien kuvaileminen onkin vähäistä. Tapahtumat melkeinpä vain kerrotaan. Kieli on myös yksinkertaista. Selkeä nuortenkirja siis.

Mutta voi kun tämä kirja tuli hyvään väliin edellisen Ruttolinnan jälkeen! Kaipasin jotain nopeaa, mukaansa heti tempaavaa ja koskettavaa tarinaa ja sain ne kaikki. Vaikka nuortenkirja onkin, kirjan lukee helposti myös aikuinen, joka luultavasti löytää siitä eri teemoja kuin nuorempi lukija.

Sotahevonen on tunteikas kuvaus ystävyydestä ja sodan kauhuista, erityisesti sodasta joka kosketti meitä kaikkia, edustimmepa mitä elämänmuotoa tahansa.