4.12.2010

Richard Adams: Ruohometsän kansa


Ruohometsän kansaa tituleerataan sen takakannessa jännittäväksi, liikuttavaksi ja riemastuttavaksi koko perheen lukuteokseksi. Allekirjoitan jännittävän, liikuttavan ja riemastuttavan, mutta en koko perheen lukuteosta. Vaikka kirja on satuklassikko eräiden kaniinien jännittävästä ja vaiheikkaasta elämästä, en sitä silti itse lukisi perheen pienimmille lapsille, sillä sen verran hurjaa meno on välillä: kaniinit ruhjoutuvat reissuillaan pahastikin ja veri lentää. Ja on tämä vähän liian pitkäkin kovin pienille lukijoille (tai kuuntelijoille).

En halua paljastaa juonesta liikaa, sillä varmasti tänne eksyvissä on vähintään yksi, joka ei ole kirjaa koskaan lukenut tai katsonut elokuvaa tai tv-sarjaa. Mutta alkuasetelma on tämä: Pähkinä-niminen villikaniini johtaa joukon kaneja pakoon kodistaan, Sandlefordin yhdyskunnasta, kun pieni Viikka näkee uhkaavan näyn. Kaniinit pyrkivät vain yhteen asiaan: uuden yhdyskunnan perustamiseen rauhallisemmalle paikalle. Mutta matkan varrella he kohtaavat niin voiton hetkiä kuin haasteitakin, niin ystäviä kuin vihollisiakin. Ja pahin kaikista, Efrara, kaniiniyhdyskunta, jota johtaa diktaattorin elkein kenraali Ratamo, saattaa olla liian kova pala Pähkinän purtavaksi.

On hienoa, ettei kaniineja ole inhimillistetty liikaa, vaan ne ovat säilyttäneet kaniinimaiset piirteensä. Richard Adams käyttikin kirjaa kirjoittaessaan apunaan R.M. Lockleyn teosta The Private Life of the Rabbit, joka selostaa perinpohjaisesti villikaniinien elämää ja tapoja.

Kaniinien elämä heijastaa hyvin meidän ihmisten yhteiskunnallista elämää. Kaniineilla on nimittäin oma mytologiansa: jumala Frith ja myyttinen esi-isä El-ahrairah. Kaniinien yhteiskunta on myös hierarkkinen: ylikaniini, yhteisön vahvin, johtaa muita, sen alapuolella on owsla, eräänlainen sotilasjoukko ja loput kaniinit ovat ikään kuin tavallista kansaa. Edellä jo mainitussa pahassa Efrafassa yhteisön hierarkkisuus korostuu äärimmilleen, sillä sitä pitää koossa diktaattorin oikeuksin toimiva ylikaniini.

Kirjan luvut ovat suhteellisen lyhyitä ja niitä edeltää aina vähintään yksi luvun sisältöön liittyvä lainaus jostain toisesta kirjasta. Lainauksia oli kiva pohtia ja arvuutella niiden osuutta käsillä olevan lukuun. Joskus osuin oikeaan, joskus en. Mukavat yksityiskohdat eivät lopu tähän, sillä kirjan lopussa on myös laaja sanasto, joka avaa selkeästi kaniininkielisten sanojen tai nimien merkitykset. Sanat oppii kyllä myös kaniinien kanssa matkatessa, mutta välillä oli kiva tarkistaa, että tarkoittihan homba nyt kettua tai fu Inlé kuun nousua.

Kun olin lukenut kirjaa jonkin matkaa aloin vähän tylsistyä, kun mitään merkittävää ei oikein tapahtunut, mutta suunnilleen puolivälistä loppuun olin koukussa! Vaikkei kirjasta mitään suosikkiani tulekaan, jää se varmasti kummittelemaan mieleeni pitkiksi ajoiksi, oli se sen verran vaikuttava lukukokemus.


Richard Adams: Ruohometsän kansa (Watership Down, 1972)
Suom. Kersti Juva
WSOY 2010, 414 s.

Loppuun vielä eräs vinkkaus Ruohometsän kansasta enemmän kiinnostuneille ja siihen syventyneille: Fall of Efrafa. Yhtye, projekti, joka on tehnyt synkkää, osin melko instrumentaalipainotteistakin musiikkia Ruohometsän kansan aiheiden pohjalta. Tässäpä heidän oma kuvauksena MySpace-sivultaan: 

"FALL OF EFRAFA (2005 - 2009) was an atmospheric post hardcore band influenced by the mythological and political overtones in the book "Watership Down" by Richard Adams. A concept project, a trilogy of records known collectively as "The Warren Of Snares" - Owsla, Elil and Inlé. The narrative follows an iron age society oppressed by a theocratic rule, dying at the hands of ignorant ideology, their struggle to overcome both physical and mental hardship and to strike out against the ultimate enemy, the encroachment of man."

Ja musiikkinäyte, totta kai. Kappale on nimeltään Fu Inlé.

4 kommenttia :

  1. Hei, olipa ihanaa löytää tämä klassikko näiltä sivuilta. Luin Ruohometsän kansan joskus varhais teini-ikäisenä ja se oli niin jännittävä ja teki aivan valtavan vaikutuksen silloin (en myöskään ihan perheen pienimmille tätä suosittelisi!).

    Pähkinä, Isopää ja Voikukka ja mitä niitä nyt olikaan, aivan mahtavia kanimaisia kaneja ja voi sitä kaikkea jännitystä ja draamaa mitä kanin (ihmisen) elämään vain voi mahtua.

    Ihana, ihana kirja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Piia! Hei, sinulla on kivan oloinen blogi, linkitänpäs sen blogeihini ja ryhdyn lukijaksesi :--)

    Minä olin aluksi hyvin epäluuloinen Ruohometsän kansaa kohtaan, siis silloin kun jo olin aloittanut lukemaan sitä. Ehkä se oli hidas alku ja se, kun ei oikein heti tapahtunut mitään, mutta viimeistään kirjan puolivälissä kun Efrafa ja muut jännittävät kuviot tulivat mukaan, niin kiinnostuin ja tykästyin ihan hirveästi! Tällä kirjalla tuntuu olevan taipumusta jäädä kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Suosittelen sinunkin lukea uudelleen :--)

    VastaaPoista
  3. Hyvä arvostelu! Luin Ruohometsän kansan tämän kuun alkupuolella myös ensimmäistä kertaa, ja pidän sitä ihan keskivertoa kiinnostavampana teoksena, tosin minusta siinä on aikakautensa leima näkyvissä. Vaikka pidin kirjaa ihan hyvänä, se ei liiemmälti liikuttanut.

    Kiitos tuosta musiikkinäytteestä. Jotenkin en olisi yhdistänyt tyyliä nimenomaan Ruohometsän kansaan... :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Raija. Linkitinkin sinut juuri tuossa äsken tuohon sivupalkkiini. Sinulla on mielenkiintoinen blogi, josta tulen varmasti löytämään erilaisia kirjavinkkejä!

    Minulle kävi niin kummallisesti Ruohometsän kanssa, että aluksi en pitänyt siitä juuri yhtään. Lukeminen kesti ja kesti, teksti oli puuduttavaa ja tylsää. Sitten kun oikeasti alkoi tapahtua, niin en voinut lopettaa sitä kesken ja viimeisen sivun käännettyäni olin aika vaikuttunut. Ja ennustukseni näköjään piti paikkansa: tarina kummittelee mielessäni yhä :--)

    Fall Of Efrafan musiikki ei ehkä ole ihan sitä sopivimman kuuloista soundtrack-musiikkia Ruohometsän kansalle :--D

    VastaaPoista