Lukuisa: Mia Vänskä: Saattaja

Ensimmäinen tämän syksyn uutuuskirja on nyt luettu. Mia Vänskän esikoiskirja Saattaja on kerännyt paljon mielenkiintoa ympärilleen niin kirjablogeissa kuin kauhukirjallisuuden ystävien keskuudessa. Kohkaus onkin ollut ansaittua, sillä kuinka monta suomalaisen kirjoittamaa kauhukirjaa oikein tulee mieleen? Minulle ei ainakaan montaa.

Saattaja kertoo Liljasta, joka avioliittonsa päättymisen jälkeen muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleen, vanhaan lapsuudenkotiinsa. Se koti on kirjan kannessakin (joka on Jussi S. Karjalaisen käsialaa) komeileva vanha kaksikerroksinen rintamamiestalo. Lilja on yrittänyt lähteä suhteestaan jo kauan aikaa ja tällä lopullisellakin kerralla se tekee tiukkaa. Onneksi paikkakunnalla asuu myös Liljan äiti, hyvä ystävä Kristiina ja muita vanhoja tuttavia. Talossa kaikki asiat eivät kuitenkaan ole kunnossa. Kellarissa on omituinen vesilätäkkö, pihapiirissä valkoinen kissa, outoja ääniä aina öisin... Lopulta tapahtumat kietoutuvat vanhojen myyttisten uskomusten ympärille ja Liljan täytyy tehdä kovahintainen päätös.

Luen jonkin verran kauhukirjallisuutta, mutta en läheskään niin paljon, että olisin sopiva henkilö vertaamaan Saattajaa muihin kauhukirjoihin yleensä. Voin kuitenkin sanoa, että olen lukenut parempiakin kyseisen genren kirjoja. Minusta on silti äärimmäisen ihanaa, että Vänskä on halunnut ja uskaltanut kirjoittaa kirjansa, sillä kauhu on vaikea laji, niin kirjoissa kuin elokuvissakin. Rohkea päätös kannatti: Saattaja on hyvä esikoinen.

Kirjan tarina on hieno ja loppuun asti mietitty ja hiottu. En löytänyt siitä mitään epäjohdonmukaisuuksia. Vänskä ei ole yrittänyt liikaa, vaan on tehnyt kirjasta hyvin suomalaisen näköisen. Siitä löytyy pienen keskisuomalaisen paikkakunnan tunnelmaa, havumetsiä, meille tuttuja metsän eläimiä, rintamamiestaloja, myyttisiä uskomuksia ja muinaisuskoa sekä valitettavasti myös alkoholismia ja perheväkivaltaa. Juonikuvio jaksoi innostaa minua loppuun saakka.

Iloa kirjan lukemisesta vie jonkin verran sen tönkköys. Tarina ei aina solju sujuvasti eteenpäin, se jää välillä junnaamaan paikoilleen. Tiettyjen asioiden ja kohtausten mukaan ottaminen ihmetytti myös, varsinkin jos ne kestivät vain yhden luvun ajan ja unohdettiin sitten kokonaan. Myös hahmot mietityttivät minua lähes kirjan alusta saakka. Välillä Lilja on hyvinkin uskottava, välillä en voinut ollenkaan käsittää naisen ajatuksenkulkua ja reaktioita. Muut hahmot jäävät kovin yksiulotteisiksi. Oikeastaan kenestäkään en saanut millään kunnon otetta.

Olen ottanut henkilökohtaiseksi missiokseni löytää kauhukirja, joka pelottaisi minua. Miksi kirjaa muuten tituleerattaisiin kauhuksi ellei se onnistu pelottamaan tai kammottamaan? Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus onnistui pääsemään lähelle, aluksi. Saattajassa on muutamia inhottavia kohtauksia, mutta ei mitään kovin pelottavaa, ei ainakaan minulle. Missio siis jatkuu vielä!