22.3.2011

Tove Jansson: Taikatalvi


Kaipasin tähän väliin jotain kevyttä ja iloista lukemista Larssonin kirjan jälkeen (vaikka kevyttä sekin oli, mutta ei iloista), joten päätin jatkaa Muumi-kirjojen parissa. Taikatalvi on viides lukemani Muumi-romaani ja siinä oli makuuni tarpeeksi seikkailuja ja huumoria, mutta myös syvällisempi viesti, kuten Muumi-kirjoissa on tapana olla.

Taikatalvi keskittyy nimensä mukaisesti Muumilaakson talveen. Mutta hetkinen, eivätkö muumit ja monet muut otukset nuku silloin talviunta? Normaalisti he nukkuvatkin, marraskuusta kevääseen saakka, mutta tänä talvena Muumipeikko herää uuden vuoden jälkeen eikä saa enää unta. Lumi on Muumipeikolle täysin uusi asia, ainakin sellaisessa mittakaavassa mitä se on sydäntalvella. Alkaa jännittävä seikkailu Muumilaakson maisemissa.

Aluksi Muumipeikko on yksin kunnes tapaa raitapaitaisen Tuu-tikin ja vanhan tutun Pikku Myyn, joka myöskään ei saa enää unta. Yhdessä he ihmettelevät talvea ja kohtaavat salaperäisen jäärouvan, joka tuo laaksoon kovat pakkaset. Pakkasten myötä Muumilaaksoon alkaa virrata väkeä muista laaksoista ruoan perässä. Kohtaamme niin yömyssyä ja viittaa käyttävän Surku-koiran, Vilijonkan ja myöhemmin suuren terveysintoilija-Hemulin suksien päällä. Lisäksi muumien uimahuoneen komerosta löytyy jotain jännittävää.

Muumipeikko odottaa innolla kevättä ja kun se lopulta saapuu, Muumipeikko haluaa sen etenevän mahdollisimman hitaasti - hänhän ei ole koskaan saanut kokea kevään tuloa: lumien vähittäistä sulamista, raikasta sulavan maan tuoksua ja meren vyöryntää jään yli. Samalla Muumipeikko kuitenkin odottaa perheensä heräävän. Taikatalven sanoman voisikin kiteyttää seuraavaan lainaukseen, jossa loputkin muumiperheestä on jo herännyt uuteen kevääseen:

"Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.
- Pannaan lasi sen päälle, Niiskuneiti sanoi. Siten se selviää kylmästä yöstä.
- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."

Taikatalvessa erityisesti kuvitus on hyvin tunnelmallista. On se sitä muissakin Muumi-kirjoissa, mutta tässä se kolahtaa minuun eniten. Erityisesti kirjan loppupuolella oleva kuva, jossa Tuu-tikki tekee kevätsiivousta uimamajaan, on ihana. Muumi-kirjoissa hauskaa on myös tavata uusia hahmoja, joita ei enää muista piirretyistä tai joita ei niissä ole. Taikatalvessakin "uusia" söpöjä hahmoja on useita, erityisesti Surku-koira jäi mieleeni.

Kirjan lopussa koittava kevät toi minullekin valtavan kevätfiiliksen, vaikka tänään kirosinkin sitä hyppiessäni pitkin vesilammikoita. Mutta Muumipeikon sanoin: sitä selviää paremmin, jos on vähän vaikeuksia.


Tove Jansson: Taikatalvi (Trollvinter, 1958)
Suom. Laila Järvinen
WSOY 2005, 132 s.

9 kommenttia :

  1. Tämä on yksi minulle kaikkein tärkeimmistä kirjoista.♥
    Ja se pitää lukea joka kesä kuumimpaan aikaan.

    VastaaPoista
  2. Taikatalvea en ole koskaan lukenut, tyynyliinasta sentään löytyy taikatalvi kuva. Täytyy lukea tämä, kuulostaa niin hienolta.

    Muumipappa ja meri odottaa yöpydällä. :)

    VastaaPoista
  3. Taikatalvi on minulle se kaikkein rakkain muumikirja. Se on itse asiassa niin rakas kirja, että kun joskus viime keväänä listasin blogissani kaikkien aikojen suurimpia suosikkikirjojani, nostin Taikatalven top 10:iin.

    Taikatalvessa viehättää juuri sen filosofisuus, hiljaiselo ja joku muumimaisuuden ydin. Aika harvalle kirjalle antaisin viisi tähteä, mutta Taikatalvelle voisin ne antaa. :)

    VastaaPoista
  4. peikkoneito, en ihmettele ollenkaan! Varmasti kaihoisaa lukemista kesän helteillä, jos sattuu talvesta pitämään. Tai miksei silloinkin jos ei pidä, sillä jatkuva kuumuus alkaa kyllä minuakin talven inhoajaa tökkiä :--)

    Meri, kannattaa lukea! Mä taas en ole lukenut vielä Muumipappaa ja merta.

    Katja, minulla Muumipapan urotyöt menee vielä pikkuisen korkeammalle sijalle kuin tämä Taikatalvi, mutta tää oli kyllä hyvä haastaja :--) Ihana lohtukirja.

    VastaaPoista
  5. Luen tätä parhaillaan... ja pidän kovasti!

    VastaaPoista
  6. Valkoinen kirahvi, ihanaa kuulla! Odotan innolla arviotasi (jos arvioit sen blogiisi) :--)

    VastaaPoista
  7. Ääh, tuli tästä sellanen olo, että ihan pakko alkaa itsekin lukea muumeja, kun en ole vielä yhtäkään lukenut! Ja muuten, aivan ihana uusi ilme blogillasi. Toi tausta on tosi kaunis :-)

    VastaaPoista
  8. Joo, näin vanhana ukkona uskallan väittää, että tässä Taikatalvi-kirjassa jos missä on kauniisti piilotettua ja syvästi liikuttavaa viestiä aikuiselle lukijalle. Lumi ja talvi ovat jotakin, josta muumit eivät puhu, niitä ei ole olemassakaan, ne ovat yöelämää, jotain mikä tapahtuu silloin kun nukutaan. Mutta siellä se talvi on ja lumi. Ne ovat olleet siellä koko Muumipeikon lapsuuden, unen aikana piilossa niinkuin esi-isä kakluunin takana. Talven myötä Muumipeikko järjestää kotibileet, hillokellari tyhjenee ja Muumimamma saa siivota jäljet. Talven myötä Muumipeikko on ehtinyt tutustua Tuutikkiin ja Mörkökin on kuvissa vilahtanut. Talven jälkeen maailma ei näytäkään enää entisenlaiselta. Mahtaako Muumipeikko nukkua ensi talvena?

    VastaaPoista
  9. Elsku, ala ihmeessä lukea :--) Tuli mieleeni, että tiedän ihmisiä, jotka ovat virheellisesti luulleet Muumien olevan liian filosofisia heille eivätkä siksi ole uskaltaneet niihin tarttua, mutta eivät ne edes ole. Totta kai niistä löytyy kaikenlaisia piilomerkityksiä ja sanomia, mutta ei mitään liian haastavaa aikuiselle ihmiselle! Oi, kiitos! Vähän keväisempää ulkoasua piti väsäillä :--)

    Anonyymi, ihanasti tiivistit Taikatalven sanoman ja sen päätapahtumat :--) Kiitos kommentistasi! Aikuinen lukija todella huomaa Muumi-kirjoista niiden perimmäisen viestin, mutta ne toimivat lapsillekin oivina satukertomuksina. Siksi Muumit ovatkin niin loistavia!

    VastaaPoista