Lukuisa: Tove Jansson: Taikatalvi

Kaipasin tähän väliin jotain kevyttä ja iloista lukemista Larssonin kirjan jälkeen (vaikka kevyttä sekin oli, mutta ei iloista), joten päätin jatkaa Muumi-kirjojen parissa. Taikatalvi on viides lukemani Muumi-romaani ja siinä oli makuuni tarpeeksi seikkailuja ja huumoria, mutta myös syvällisempi viesti, kuten Muumi-kirjoissa on tapana olla.

Taikatalvi keskittyy nimensä mukaisesti Muumilaakson talveen. Mutta hetkinen, eivätkö muumit ja monet muut otukset nuku silloin talviunta? Normaalisti he nukkuvatkin, marraskuusta kevääseen saakka, mutta tänä talvena Muumipeikko herää uuden vuoden jälkeen eikä saa enää unta. Lumi on Muumipeikolle täysin uusi asia, ainakin sellaisessa mittakaavassa mitä se on sydäntalvella. Alkaa jännittävä seikkailu Muumilaakson maisemissa.

Aluksi Muumipeikko on yksin kunnes tapaa raitapaitaisen Tuu-tikin ja vanhan tutun Pikku Myyn, joka myöskään ei saa enää unta. Yhdessä he ihmettelevät talvea ja kohtaavat salaperäisen jäärouvan, joka tuo laaksoon kovat pakkaset. Pakkasten myötä Muumilaaksoon alkaa virrata väkeä muista laaksoista ruoan perässä. Kohtaamme niin yömyssyä ja viittaa käyttävän Surku-koiran, Vilijonkan ja myöhemmin suuren terveysintoilija-Hemulin suksien päällä. Lisäksi muumien uimahuoneen komerosta löytyy jotain jännittävää.

Muumipeikko odottaa innolla kevättä ja kun se lopulta saapuu, Muumipeikko haluaa sen etenevän mahdollisimman hitaasti - hänhän ei ole koskaan saanut kokea kevään tuloa: lumien vähittäistä sulamista, raikasta sulavan maan tuoksua ja meren vyöryntää jään yli. Samalla Muumipeikko kuitenkin odottaa perheensä heräävän. Taikatalven sanoman voisikin kiteyttää seuraavaan lainaukseen, jossa loputkin muumiperheestä on jo herännyt uuteen kevääseen:

"Mutta Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan. Se oli pistänyt esille lämpöisestä maasta eteläisen ikkunan alla eikä ollut vielä edes vihreä.

- Älä pane, sanoi Muumipeikko. Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."

Taikatalvessa erityisesti kuvitus on hyvin tunnelmallista. On se sitä muissakin Muumi-kirjoissa, mutta tässä se kolahtaa minuun eniten. Erityisesti kirjan loppupuolella oleva kuva, jossa Tuu-tikki tekee kevätsiivousta uimamajaan, on ihana. Muumi-kirjoissa hauskaa on myös tavata uusia hahmoja, joita ei enää muista piirretyistä tai joita ei niissä ole. Taikatalvessakin "uusia" söpöjä hahmoja on useita, erityisesti Surku-koira jäi mieleeni.

Kirjan lopussa koittava kevät toi minullekin valtavan kevätfiiliksen, vaikka tänään kirosinkin sitä hyppiessäni pitkin vesilammikoita. Mutta Muumipeikon sanoin: sitä selviää paremmin, jos on vähän vaikeuksia.