Lukuisa: Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Stieg Larssonin Millenium-trilogia on mennyt minulta sen verran ohi, etten ole tarttunut siihen ennen kuin vasta nyt. Mieleni teki taannoin jotain dekkaria ja trilogian ensimmäinen osa, Miehet jotka vihaavat naisia, löytyi sopivasti kirjastosta. Kyllähän tämä täytyi lukea kun on kovaa maailmanmainettakin saanut.

Kirjan toinen päähenkilöistä on tukholmalaisen Millenium-lehden naisiin menevä taloustoimittaja Mikael Blomkvist, joka tuomitaan vahingonkorvauksiin sekä kolmeksi kuukaudeksi vankilaan tehtyään paljastusjutun Wennerström-yhtiön hämäräbisneksistä, joka kaatuikin riittämättömiin todisteisiin. Pian oikeudenkäynnin jälkeen Mikael saa Vanger-yhtymän entiseltä johtajalta, Henrik Vangerilta, houkuttelevan työtarjouksen. Palkinnoksi vuoden kestävästä työstä Mikael saisi paitsi rahaa, myös kaipaamansa todisteet Wennerströmiä vastaan. Vangerin työtarjous koskee veljentytärtään Harrietia, joka katosi vuonna 1966. Häipyikö Harriet vai murhattiinko hänet? Myöhemmin toinen kirjan päähenkilö, nuori, outo ja kapinallinen Lisbeth Salander liittyy mukaan tutkimuksiin.

Nyt luettuani kirjan ymmärrän sen suosion. Näppärästi ja asiantuntevastikin rakennettu tarina, helppo lukea ja ymmärtää, vaikkei esimerkiksi talousasioista tietäisi juuri mitään (kuten minä!). Talousjuttujen vuoksi kirjan alku olikin vähän tahmeaa, mutta kun päästiin pohtimaan Harrietin katoamista, halusin tietää lisää.

Mikaelin hahmo on minusta uskottava, mutta hieman tylsä. Polveni eivät menneet veteliksi kuten monella muulla naisella tässä kirjassa, mutta ehkä se charmi onkin hänen ulkonäössään. Lisbeth taas on mielenkiintoinen hahmo, mutta Larsson ei minusta oikein ole osannut vanhempana miehenä astua nuoren naisen maailmaan. Vaikka Lisbeth onkin tavallaan häiriintynyt ihminen, niin silti hahmon naiivius ja kärjistyneisyys ärsytti. Ja mitä ihmettä se muuten on, että suunnilleen jokaisella aukeamalla poltetaan tupakkaa ja keitetään kahvia? Hyvin ärsyttävää! Lisäksi ärsytti se, että erityisesti kirjan alussa käytetään suhteellisen usein kornilta kuulostavia englanninkielisiä lausahduksia ja "pädetään" tietotekniikkatiedoilla, kuten tässä esimerkissä:

"Tietenkin hän nappasi parhaaseen mahdolliseen vaihtoehtoon: vasta markkinoille tulleeseen uutuuteen, joka oli alumiinikuorinen Apple PowerBook G4/1.0 GHz varustettuna Power-PC 7451 prosessorilla, jossa oli Altivec Velocity Engine, 960 megan RAM-muisti ja 60 gigan kovalevy. Koneessa oli Blue Tooth ja sisään rakennetut polttavat cd- ja dvd-asemat.

Ja ennen kaikkea siinä oli kannettavien sarjassa ensimmäinen 17 tuuman näyttö, NVIDIA-näytönohjain ja 1440 x 900 pikselin resoluutio; aikamoinen sokki kaikille PC-intoilijoille ja päihitti kirkkaasi markkinoiden kaikki muut vastaavat."

Miehet jotka vihaavat naisia on silti kelpo dekkari, jos jaksaa sulkea silmänsä erityisesti siltä kahvinkeitolta ja -juonnilta. Harrietin tapaus on jännittävää luettavaa ja hyvin kehitelty. Mielessäni kuitenkin kävi, että on aika hassua, kun joku perus taloustoimittaja onnistuu ratkaisemaan mysteerin ja löytämään uusia johtolankoja, kun tapausta tutkinut poliisi tai Henrik Vanger eivät sitä onnistuneet tekemään, Henrik vieläpä lähes 40 vuotta tapausta pohtineena. Tarinan uskottavuus siis kärsii hieman siinä kohdin.

Kirjan loppu on toisaalta venytetty vähän liiaksi diipadaapaksi ja toisaalta se puidaan nopeasti läpi. Harrietin tapaus selviää jo hyvissä ajoin ennen loppua, mikä on vähän latistavaa tarinan kannalta. Suosittelen tätä silti dekkarinnälkään ja niille, jotka haluavat ymmärtää trilogian suosiota.