Lukuisa: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama

Olen lukenut viime aikoina muutaman kiinnostavan sarjakuvan, joten bloggauksia niistä on tulossa tässä tiivihköön tahtiin. Pari päivää sitten kirjoitin Reetta Laitisen toimittamasta sarjakuva-antologiasta Sisaret 1918 ja nyt mennään ihan toisenlaiseen maailmaan.

Suomenruotsalaisen kirjailijan Hannele Mikaela Taivassalon kirjoittama ja ruotsalais-kenialaisen taiteilija Catherine Anyango Grünewaldin kuvittama Scandorama on sarjakuvaromaani kertoo tulevaisuuden tai vaihtoehtoisesta skandinaavisesta idylliyhteiskunnasta, jonka rajojen sisäpuolelle ei ole helppo päästä ja sieltä myös karkotetaan herkästi. Sen pääkaupunki on Stohome, puhdas, vain kauniiden ihmisten kansoittama unelmien kaupunki. Toisella puolella lahtea taas on rapistunut Helsingy City, jonka raunioissa elävät pirstotut ihmiset, joiden ei tulisi kuulua Scandoramaan, mutta ovat silti siellä, olemassa. Yksi heistä on geenimuuntelun tuloksena syntynyt Miskatt, Homo Felinus, geneettinen hybridi naisesta ja kissasta. Miskatt asuu maan alla ja työskentelee vastarintaliikkeelle. Hän saa tehtäväkseen tuoda Neuropaan karkotetut kaksoset takaisin Scandoramaan, kohdatakseen samalla erään golden boyn.

Scandorama on sarjakuvaromaani, jollaista en ole tainnut koskaan ennen lukea. Tarina ei ehkä ole kovin erikoinen, sillä olen aiemminkin lukenut saman genren sarjakuvia, mutta miljöö on kiehtova. Scandorama eri puolineen – unelmien Stohome ja raunioitunut Helsingy City – muukalaisvihamielisine asenteineen on karmiva, mutta hyvin tämän päivän yhteiskunnallista ilmapiiriä kommentoiva asetelma.

Yhtä kiehtova on myös sarjakuvan kuvitus. Se on enimmäkseen varsin synkkää, harmaan eri sävyjä. Tehostevärinä on käytetty sinistä, joskus varsin kekseliäällä tavalla. Antarktikselle sijoittuvissa osioissa sinistä on käytetty normaalia enemmän. Sarjakuvaa ei ole jaettu perinteisiin yhtäjaksoisesti kulkeviin ruutuihin, vaan välillä kuvat vievät kokonaisen aukeaman, välillä ne on jaettu normaalia pienempiin ruutuihin.

Pidin kovasti kirjan päähenkilöstä, Miskatt-nimisestä nuoresta naisesta, joka on ihmisen ja kissan geneettinen hybridi. Sitä ei huomaa hänen ulkonäöstään tai käytöksestään, mutta hän tuntuu viihtyvän kissojen seurassa. Hän on oman tiensä kulkija, varjoissa eläjä, tekee mitä tykkää. Sarjakuvan hahmot ovat kauniisti piirretyt. He eivät ole kovin selkeärajaisia ja se sopiikin hyvin tarinaan.