Lukuisa: Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

"Elettyään Westminsterissä – kuinka monta vuotta siitä nyt tulikaan? yli kaksikymmentä – tuntee liikenteen keskelläkin, tai herätessään yöllä, Clarissa oli varma siitä, tietynlaisen hiljaisuuden tai juhlallisuuden, kuvaamattoman hengähdystauon, jännittyneen odotuksen (se saattoi johtua myös sydämestä, jonka sanottiin olevan huonossa kunnossa influenssan jälkeen) ennen Big Benin lyöntiä. Siinä! Nyt se kajahti. Ensin varoittava sointuva ääni, sitten tuntilyönti, peruuttamattomana. Malmiaallot hajaantuivat ilmaan. Sellaisia hupsuja me olemme, hän ajatteli kulkiessaan Victoria Streetin poikki. Sillä taivas yksin tietää miksi sitä niin rakastaa, kuinka sen sellaisena näkee, sommittelee, pystyttää ympärilleen, hajoittaa ja luo joka hetki uudelleen."

Virginia Woolfin (1882–1941) tuotantoon tutustuminen on ollut jo monta vuotta aluillaan oleva projekti, jonka sain viimeinkin nytkäytettyä liikkeelle alkuvuodesta, kiitos viimevuotisen Helmet-lukuhaasteen ja yhdenpäivänromaanin. En siis ole koskaan lukenut yhtäkään Woolfin kirjaa, vain yhden novellin eräällä kirjallisuuden kurssilla.

Mrs. Dalloway sijoittuu I maailmansodan jälkeiseen Lontooseen. Kirjan nimikkohahmo, seurapiirirouva ja poliitikon vaimo Clarissa Dalloway on aikoo järjestää illalla juhlat, joihin hän on kutsunut ystäviään ja kaupungin silmäätekeviä henkilöitä, ja joita varten hän lähtee hakemaan kukkia. Clarissa kiertelee Lontoon kaduilla ja muistelee nuoruuttaan ja silloisia ystäviään. Sijansa muistoissa saavat etenkin Peter Walsh, jonka vaimoksi Clarissa olisi voinut hyvin päätyä, jos olisi valinnut toisin, ja sydänystävä Sally Seton. Molemmat ovat tulossa Clarissan juhliin, mitä hän ei vielä tässä vaiheessa tiedä.

Toinen kirjan keskeisistä henkilöistä ja tavallaan oman tarinalinjansa kirjassa muodostaa mies nimeltä Septimus Warren Smith, joka oli ennen ihan tavallinen nuori ja fiksu mies, mutta kärsii nyt sodan aiheuttamista traumoista. Vaimo Rezia tekee parhaansa lievittääkseen miehensä oloa ja käyttää tätä lääkäreiden luona, mutta Septimuksen olo ei parane. Hänen sodassa kaatunut ystävänsä kuiskuttelee hänelle yhä verhon takaa. Kaupungilla liikkuessaan Clarissa melkein kohtaa Septimuksen ja Rezian. Heitä yhdistää myös lääkäri, joka saapuu myöhässä Clarissan juhliin tiedon kanssa, joka saa Clarissan hetkeksi pois tolaltaan.

En odottanut Mrs. Dallowayn olevan erityisen sujuva tai nopeasti luettava kirja, mutta en uskonut sen olevan mitenkään vaikeakaan. Odotukseni osuivat aika hyvin kohdilleen. Woolfin tajunnanvirtatekniikka vaatii totuttelua, mutta kun rytmistä saa kiinni, tekstistä suorastaan nauttii. Kerronta on hauskan rönsyilevää ja poukkoilevaa, se kulkeutuu sivupoluille ja taas takaisin pyytelemättä anteeksi ja hypähtelee henkilöstä toiseen todella helpon ja kevyen oloisesti, että ihan ihmettelen, miten näin taiturimaisesti voikaan osata kirjoittaa! Kirja on kuin yksi pitkä, katkeamaton otos elokuvassa. Suomennos on myös laadukas, sanavalinnat ovat osuvia.

Woolf vaikuttaa myös olevan erinomainen tunnetilojen kuvaaja, mutta koen, etten saanut ensimmäisellä lukukerralla vielä kaikesta kiinni. Päähenkilöiden ajatukset ja tunteet eivät ole selviä, vaan niihin tuntuu sisältyvän niin paljon Woolfin tarkoituksella asettamaa ironiaa ja muita monimutkaisuuksia, että ne varmaan avautuisivat paremmin huolellisemmalla lukukerralla. Clarissan kutsujen kautta ainakin välittyy jo hiipumisen merkkejä osoittavaan englantilaiseen yläluokkaan liittyvä piikittely ja Septimuksen hahmo ja tämän kokemukset tuntuvat peilaavan Clarissan (ja kenties Woolfin itsensä) kokemuksia ja pelkoja. Septimuksen kokemusten kautta Woolf kritisoi laajemminkin aikalaisten suhtautumista sotatraumoihin ja mielenterveyteen.

Lisäksi Mrs. Dallowayssa minua ihastutti se, ettei se tunnu yli 90 vuotta vanhalta romaanilta. Tajunnanvirtamainen kerrontatyyli ja moderni ote tekevät Mrs. Dallowaysta varsin raikkaan kirjan. Se myös käsittelee ajalleen epätyypillisiä aiheita, kuten mielenterveyttä ja biseksuaalisuutta (jälkimmäinen tulee esille etenkin Clarissan ja hänen vanhan ystävänsä Sallyn nuoruudessa) varsin suoralla tavalla. Tästä syttyi into lukea Woolfia vielä lisää.