Lukuisa: Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

"tähtisumuna minä synnyin, avasin häkeltyneenä silmäni ja itkin. minä olin ihme ja ihmeellinen, ihmeissäni lumesta ja radion nappuloista. kiljuin kun olisi pitänyt olla hiljaa ja hymyilin silmille, joita en enää koskaan kohtaisi."

Youtubesta tutun vloggaajan Maiju "Mansikkka" Voutilaisen esikoisrunoteos Itke minulle taivas meinasi valikoitua Kahden naisen lukupiirimme joulukuun kirjaksi. Koska emme saaneet sitä ajoissa käsiimme, luimme sen sijaan Katri Rauanjoen romaanin Jonain keväänä herään. Uteliaisuuteni Voutilaisen runoteosta kohtaan kuitenkin säilyi ja päätin lukea sen. Runoja tulee muutenkin luettua niin vähän.

Suoraan sanottuna Itke minulle taivas ei ollut ihan minun juttuni. Toki jo aavistinkin sen teoksen kuvauksen perusteella, mutta halusin silti kokeilla. Olen mielestäni liian vanha ja liian erilaisessa elämäntilanteessa samastuakseni kamalasti kokoelman runoihin ja niiden välittämiin kokemuksiin. Samoin minulle kävi myös Rupi Kaurin Milk and Honeyn kanssa, jota tämä Voutilaisen teos suuresti muistuttaa. Parhaiten kokoelma uponnee Voutilaisen itsensä ikäisiin parikymppisiin ja sitä nuorempiin aina yläkouluikäisiin asti.

Itke minulle taivas -kokoelman runot ja mietteet kuvaavat kirjoittajansa pimeimpiä hetkiä. Niissä näkyvät ahdistus, yksinäisyys ja omaa ruumista kohtaan koettu vastenmielisyys, mutta myös lohtu ja toivo paremmasta. Kokoelman alkupuolella on muutama minuakin miellyttävä runo, kuten esimerkiksi alun sitaattiin valittu tähtisumu, mutta suurin osa ei tuo minulle mitään uutta tai oivaltavaa tai en kokenut niissä kuvattuja ajatuksia tai tunteita oikein tutuiksi tässä elämäntilanteessa. Teini-ikäinen minä olisi ehkä pitänyt usein varsin ehdottomia ja äärimmäisiä tunteita kuvaavista runoista enemmän, sillä elämä oli silloin aika ehdotonta ja äärimmäisten tunteiden värittämää.