Runeberg-palkinto on Finlandia-palkintojen ohella Suomen arvostetuimpia kirjallisuuspalkintoja. Toisin kuin Finlandia-palkinnoissa, Runeberg-palkinnossa voi olla ehdolla kaikki kaunokirjallisuuden lajityypit: romaanit sekä essee-, novelli- ja runokokoelmat.
Vuodesta 1987 lähtien jaettu Runeberg-palkinto on Uusimaa-lehden, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands svenska författareföreningin myöntämä vuosittainen kirjallisuuspalkinto. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Tänä vuonna esiraadissa eli ehdokkaita valitsemassa olivat vapaa toimittaja Maija Jelkänen, runoilija Heli Slunga ja kulttuuritoimittaja Sofie Stara. Esiraati valitsee viidestä kahdeksaan ehdokasta.
Runsas romaani toisiinsa kietoutuvista naiskohtaloista synkkämaineisella Seilin saarella.
Anu Kaaja: Leda
1700-luvun lopun Ranskaan sovitettu romaani antiikin myytistä, kuningatar Ledasta, johon ylijumala Jupiter päättää yhtyä joutsenen hahmossa.
Novellikokoelma eri tavoin syrjäytyneistä, eksyneistä tai muuten vain reunalla elävistä eri-ikäisistä miehistä.
Juha Kulmala: Ränttätänttä
Romaani työvuoronsa aikana pimeälle näyttämölle äitinsä ruumiin viereen joutuvasta naisesta, mistä seuraa vimmattu monologi kaikesta menneestä ja nykyisestä.
Asko Sahlberg: Amandan maailmat
Rauhaisaa elämää viettäneen Amandan arki muuttuu, kun hän kohtaa nuoren pakolaispojan. Amanda tahtoo auttaa hädässä olevaa, mutta asettaa samalla oman elämänsä vaakalaudalle.
––
Tänä vuonna mukana on kuusi romaania, yksi runoteos ja yksi novellikokoelma. Kahdeksikkoa yhdistää raadin mukaan rikas kieli ja niissä eri tavoin näkyvä Suomen satavuotinen historia.
Hienot valinnat! Mukana on vain yksi kaunokirjallisuuden
Finlandia-ehdokkaana ollut romaani, Miki Liukkosen O. Luulisin, että aika moni muukin näistä ehdokkaista (romaaneista) oli aika vahvoilla Finlandiaan, sillä niitä yhdistää minusta myös eriasteinen kokeilevuus. Olen lukenut ehdokkaista vain Olavi Koistisen novellikokoelman
Mies joka laski miljardiin, josta pidin. Haluaisin lukea myös ainakin Holmströmin, Liksomin, Niemen ja Sahlbergin kirjat.
Voittajan valitsee palkintoraati, johon kuuluvat tänä vuonna kirjallisuustoimittaja Pia Ingström, kriitikko Mervi Kantokorpi ja kirjailija Marja-Liisa Tiainen.
Oletteko te lukeneet ehdokkaita ja mikä niistä on suosikkinne voittajaksi? Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2018.