Lukuisa: Maria Jotuni: Kun on tunteet

"Heikkoutta sinun alituinen kärsimisesi ja rakkautesi. Vihaan sitä, se painaa, se on liian lähellä minua, sinussa. Eikö vihani tunnu suonissasi, eikö kiehu se lainaveressäsi, sinä kurja, kärsivä vaivainen? Kuristanko sinut, noin, kun sen helposti voisin? Mihin pääsisit? Ahaa! Suupielesi vääntyvät, aina ne ovat itkunherahduksessa kuin minkä avuttoman lapsen. Painaako elämä sinuakin muka? Painaa, sortaa ehkä! Minua, minua ei paina, ei sorra. Minä itse painan, sorran."

Maria Jotunin Kun on tunteet oli Kahden naisen lukupiirimme marraskuun kirja. Halusimme lukea jonkin suomalaisen naisen 1900-luvun alkupuolella kirjoittaman kirjan, joten Jotuni oli aika helppo valinta. Arvoimme tämän novellikokoelman ja romaanin Huojuva talo välillä, mutta koska emme kumpikaan ollut aiemmin lukeneet Jotunia, päätimme aloittaa lyhyemmin (vaikkakaan ei välttämättä helpommin) eli novelleilla.

Kun on tunteet sisältää neljätoista lyhyttä novellia, joita yhdistää vahvasti sellaiset universaalit teemat kuin rakkaus, avioliitto ja parisuhde. Kokoelma on julkaistu alunperin vuonna 1913, mutta kieltä ja lausemuotoja lukuunottamatta aika ei niissä ihan hirveästi näy. Toki henkilöiden käytös ja tavat saattavat olla joissakin kertomuksissa nykyajan ihmisten silmissä vähän outoa ja vanhahtavaa, mutta henkilöiden ajatukset ja tunteet, varsinkin ne tunteet, ovat pysyneet täysin muuttumattomina. Näistä Jotuni tekee tarkkoja, viiltäviäkin havaintoja. Joskus kuitenkin tunteen sijalla on järki, joka saattaa välillä olla se parempi vaihtoehto.

Novellit kuvaavat erinomaisen hyvin 1900-luvun alussa eläneen suomalaisen naisen asemaa. Niissä toistuu usein sama kaava: päähenkilö, maaseudulla asuva nainen, on joutunut (tai mennyt omasta tahdostaan) naimisiin miehen kanssa, jota ei (enää) rakasta. Toisia naisia asia harmittaa, toisia ei, sillä eihän miestään tarvitse rakastaa tai onpahan ainakin talous turvattu. Vaikka novellit käsittelevät usein tärkeitä ja vakavia aiheita, on niissä välillä myös ripaus komiikkaa kaiken mustan keskellä.

Jotunin novellit sisältävät paljon dialogia, mikä pakottaa lukijan pysymään tarkkaavaisena. Äärimmäinen esimerkki ja samalla yksi kokoelman suosikkinovelleistani on novelli Hilda Husso, jossa aviottoman lapsen saanut nainen puhuu puhelimessa lapsensa isän kanssa. Novellissa on näkyvillä vain Hildan repliikit ja lukija joutuu päättelemään puhelimen toisessa päässä olevan miehen repliikit Hildan vastauksista. Novelli Kaksoiskasvettuma koostuu myös lähinnä pelkästä dialogista. Se on tulkintani mukaan riipaiseva kuvaus avioelämästä ja vallasta, naisen ja miehen välisestä suhteesta, joka on täynnä raivoa ja vihaa. Vaikuttava, vain parin sivun mittainen kertomus.

Jotunin novellit olivat varsin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. En kuitenkaan ensimmäisellä lukukerralla saanut niistä mielestäni tarpeeksi irti, sillä novelleissa on paljon pureskeltavaa ja eri puolia. Haluan siis palata niihin vielä joskus myöhemmin, samoin vierailla myös siellä Huojuvassa talossa.