Puhelin soi juuri, kun olen istunut takaisin työpöytäni ääreen ja laittanut villasukat jalkaani.
Langan päästä kuuluu vain kohinaa. Toistan: "Kaupungintalo, Laina Heinonen", mutta vieläkään ei kuulu mitään. Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni ylälaatikon, ja siellä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa.
Punakynällä kirjoitettu äidin omistuskirjoitus sulaa ja valuu kuin vesiväri liian märäksi laveeratulla paperilla. Tilalle tulee päivämäärä.
Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.
Hanna Haurun pienoisromaani
Paperinarujumala kiinnosti minua kahdesta syystä: ensiksi rakastin kevättalvella lukemaani
Jääkantta ja olen siitä asti halunnut lukea lisää Haurua, ja toiseksi huomasin, että Paperinarujumala sijoittuu Ouluun, jolloin se sopii kätevästi
Helmet-lukuhaasteen vähän kiperään kohtaan numero 27, kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. No, jos pilkkua aletaan viilaamaan, romaanissa ei taideta missään kohdassa kertoa, että se sijoittuu nimenomaan Ouluun eikä siinä mainita mitään tiettyjä Oulussa sijaitsevia katuja tai paikkoja, joista sen voisi edes päätellä. Ainoa vihje on heinoslaisuus, joka oli Oulussa 1960-luvulla alkunsa saanut uskonnollinen liike.
Kaupungintalolla konttoristina työskentelevä Laina Heinonen saa kesken työpäivän puhelun Jumalalta. Hänen tulee johdattaa 800 ihmistä pelastukseen, sillä maailmanloppu koittaa aprillipäivänä 1962. Jos Laina ei onnistu tehtävässään, joutuu koko kansa kadotukseen. Laina alkaa yhdessä sisarensa Lianan kanssa toteuttaa saamaansa tehtävää.
Heinoslaisuus eli Oulun profetia oli Oulussa 1960-luvulla vaikuttanut herätysliike, jota johtivat sisaurukset Laila ja Aune Heinonen. Liike sai alkunsa syksyllä 1960, kun lääninhallituksen kanslistina työskennellyt Laila sai kertomansa mukaan Jumalalta ilmoituksen, joka oli idealtaan suunnilleen samanlainen kuin Paperinarujumalassa Lainan saama puhelu. Liike sai kannatusta pitkälti Suomen silloisen poliittisen tilanteen, etenkin noottikriisin, vuoksi. Heinoslaisuus vaikuttaa edelleen Turun seudulla Kaarinassa pienen kannattajajoukon keskuudessa. Hauru on siis tarttunut mielenkiintoiseen aiheeseen, mutta Paperinarujumala on kuitenkin suurelta osin fiktiota, mielikuvituksen tuotetta.
Hauru kirjoittaa lyhyin, tiivein, mutta silti varsin kuvailevin lausein. Kerronta on kaunista ja soljuvaa. Teksti ilmaisee hyvin Lainan sisäistä maailmaa, uskonnollista kiihkoa ja malttamattomuutta. Paperinarujumala ei kerro pelkästään heinoslaisuuden synnystä, vaan Lainan ja Lianan lapsuuteen sijoittuvien takaumien avulla se pyrkii selittämään myös heidän persoonaansa ja sitä, miksi heinoslaisuus kenties sai alkunsa. Pidän siitä, että kirjan luvut ovat todella lyhyitä ja väljiä eikä itse kirjakaan ole edes sadan sivun mittainen: sen lukee kirjaimellisesti hetkessä. Samalla muutama kymmenen lisäsivua olisi kuitenkin voinut hieman terävöittää tarinaa, tuoda siihen vielä jotain, no, lisää, ehkä syventää aihetta.
Hauru on todella kiinnostava kirjailija, joka kirjoittaa kiehtovista aiheista. Onneksi kirjapinossa odottaa jo muutama Hauru lisää.
––
Hanna Hauru: Paperinarujumala
Like 2013, 95 s.
Tunnisteet: Hanna Hauru, Helmet-lukuhaaste 2017, herätysliikkeet, historia, kirjastosta, lapsuus, psykologiset romaanit, sisaruus, uskonto