Lukuisa: Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Ennen kuin mieheni katoaa on ollut jo runsaasti esillä mediassa, joten rohkenen kertoa siitä sen, mitä useat muutkin ovat siitä kertoneet. Ennen kuin mieheni katoaa on tarina naisesta, joka menettää miehensä, sillä mies ei olekaan enää se, miksi nainen on tämän olettanut. Ei ole koskaan ollut. Mies haluaa olla nainen, tuntee olevansa nainen, on nainen. Aika jakautuu kahtia. Nainen haluaa merkitä miehen muistiin ennen kuin tämä katoaa, haluaa tarrata noihin kuviin. Rinnalla kulkee tarina Kolumbuksesta ja tämän löytöretkestä Intiaan, joka olikin oikeasti Amerikka. Se heijastelee naisen ja miehen tarinaa, eksyksissä oloa, löytämistä ja katoamista.

Ennen kuin mieheni katoaa on autofiktiivinen romaani eli se kertoo Ahavan omasta elämästä fiktiivisin keinoin. Emme tiedä missä määrin, onko jokainen lause ja sana totta, mutta kuitenkin. Minulla (ja varmaan monella muullakin) on ristiriitainen suhde autofiktioon, sillä se herättää aina ne samat kysymykset: onko kirjailijalla oikeus kirjoittaa oikeasti tapahtuneista, muita ihmisiä koskevista mahdollisesti arkaluonteisista asioista? Mitä jos hän kuitenkin kirjoittaa niistä todella taitavasti? Taistelen näiden kysymysten kanssa, kun luen esimerkiksi Knausgårdia. Ahavan romaanin kohdalla ei kuitenkaan ole kyse pelkästään tästä, sillä ymmärtääkseni hänellä oli entisen kumppaninsa lupa kirjan kirjoittamiseen.

Ahavan kirjan kohdalla harmistusta on tuntunut aiheuttaneen eniten se, miten sitä on tuotu markkinoinnissa ja mediassa esiin, ei-kirjalliset ansiot edellä. Kun takakannessa lukee, että "Ahavan voimakas mutta pakoton ilmaisu tekee uskomattomasta tarinasta ja inhimillisestä tragediasta vavahduttavaa romaanitaidetta" ja lehdet hakevat klikkejä otsikoilla, joissa nostetaan heti esiin, että naiseksi muuttunut mies oli oikeasti Ahavan aviomies, voi kysyä, meneekö tämä nyt ihan oikein. Rehellisesti ja kauniistikin omista tunteistaan kertovan naisen kauhistelu miehensä naiseksi muuttumisesta ehkä vain vahvistaakin stereotypioita ja pönkittää cis-sukupuolisten valta-asemaa – etenkin kun sitä käsitellään mediassa todellisena asiana ja spektaakkelinomaisesti.

Ei-kirjallisten asioiden eli autofiktiivisyyden esiin nostaminen ja klikkihuoraus ovat häirinneet minuakin, sillä haluaisin keskittyä romaaniin vain romaanina. Tiesin siis kirjan lähtökohdat ennen kuin aloin lukea sitä, mutta päätin, että yritän lukea sen vain fiktiivisenä romaanina. Eihän se toki onnistunut sataprosenttisesti, mutta osasin ainakin osittain karistamaan mielestäni kirjan autofiktiivisen luonteen ja arvottamaan sitä "vain" tarinana. Silloin se ei tuntunut yhtä vaikealta, vaikka edelleen tarinan nainen on epämiellyttävä tyyppi, jolle miehen transsukupuolisuus vaikuttaa olevan hirvittävä asia. Mutta (valitettavasti) se on myös uskottavaa, sillä luulen, että se olisi sitä monelle muullekin. Heteronormatiivisuus on sitkeä asia. Kaikille pitkässä parisuhteessa olleille se olisi varmasti jonkinlainen shokki, jos siitä ei olisi ollut mitään epäilyä. Se ei olisi uhriksi tekeytymistä tai mitään muutakaan, vaan ihan normaali reaktio. Samalla romaani on raadollinen tarina surusta, parisuhteen päättymiseen liittyvästä surusta, jonka pystyi kuitenkin rinnastamaan myös muunlaisiin kokemuksiin. Tunnistin osan päähenkilön kokemista tunteista erittäin hyvin. Surun kuvaamisessa olikin minusta romaanin vahvuus. Romaanin heikkoudet puolestaan piilevät siinä, ettei se oikein johtanut minua mihinkään. Minusta tuntui, että kaikki junnasi vain paikoillaan ja asioita toistettiin liian usein. Kieli oli välillä liian kaunista makuuni. Tarina Kolumbuksesta oli myös päälleliimatun oloinen, en lopulta oikein ymmärtänyt, miksi se oli mukana kirjassa.

Loppujen lopuksi Ennen kuin mieheni katoaa herätti lähinnä hämmennystä, ristiriitaisia tunteita ja paljon kysymyksiä. En suuresti vaikuttunut siitä tarinana ja olen nyt yhä enemmän sekaisin siitä, mitä ajattelen autofiktiosta. Jään taatusti tämän myötä miettimään esimerkiksi sitä, minkälaisia tuntemuksia kirjojen päähenkilöiden on sallittua kokea, ja miksi kirjaan suhtaudutaan eri tavalla, kun se paljastuukin totuudeksi. Onko esimerkiksi fiktiivisen naisen ahdistus kumppaninsa transsukupuolisuudesta helpompi kestää kuin todellisen naisen? En tiedä, nyt minulla on vain kysymyksiä.