Lukuisa: Naomi Alderman: The Power

Naomi Aldermanin The Power voitti kesän kynnyksellä tämänvuotisen Baileys-palkinnon. Olin kiinnostunut siitä heti alusta eli pitkälistan ehdokkuudesta lähtien ja luonnollisesti kiinnostukseni sitä kohtaan kasvoi, kun se lopulta vei koko palkinnon.

The Power on romaani, jossa sukupuolinen valta ja osittain myös sukupuoliset roolit kokevat suuren mullistuksen. Eräänä päivänä ympäri maailman teinitytöt saavat erikoisen voiman: he voivat antaa ihmisille sähköiskuja pelkillä sormenpäillään. Useimmat heistä pystyvät säätelemään iskujensa voimakkuutta, mutta osan täytyy opetella hallitsemaan uusia voimiaan. Sähköiskuilla voi nimittäin satuttaa, jopa tappaa. Vanhemmat naiset eivät näitä voimia saa, mutta teinit pystyvät opettamaan sen heille, joten pian käytännössä kaikki maailman naiset osaavat käyttää sitä. Ja kun jollekin, aiemmin alistetulle ihmisryhmälle annetaan tällainen voima, sukupuoliset valtasuhteet kääntyvät väkisinkin toisin päin. Naisista tulee niitä, joilla on kaikki valta, ja miehet joutuvat pelkäämään. Nyt on naisten vuoro hallita, ryöstää ja raiskata.

The Powerin idea on kiinnostava. Luin aiemmin muutaman Goodreadsin arvion kirjasta, joissa ei pidetty siitä sen vuoksi, että voiman saaneet naiset esitettiin siinä samoin kuin miehet. Että oikeasti naiset eivät tekisi niin kuin tässä tekevät, oikeasti naiset olisivat viisaampia. Emme tietenkään oikeasti voi tietää, mitä tapahtuisi. Ehkä naiset hoitaisivatkin asiat toisin kuin miehet. Minusta Aldermanin ironinen tulkinta on kuitenkin todennäköisin: ihan sama sukupuolelle, vallankahvassa olevat käyttäytyisivät ihan yhtä paskamaisesti muita kohtaan. The Poweria voi kuitenkin lukea myös kritiikkinä patriarkaattia kohtaan, sillä se tuo havainnollistavasti esiin sen valtarakenteet naisten saaman vallan kautta.

Vaikka siis The Powerin idea on kiinnostava, on se romaanina muuten todella tylsä ja oikeastaan jopa ihmettelen sen Baileys-voittoa. Se ei ole erityisen hyvin kirjoitettu eikä se lopulta ole kovin omaperäinenkään – tai ainakaan omaperäinen idea ei kanna alkua pidemmälle. En saanut ollenkaan kiinni sen henkilöhahmoista (joita on neljä ja joista yksi on mies) tai juonesta, vaan minusta tuntui kuin olisin katsonut jotain kehnoa, mutta taatusti myyvää toimintaelokuvaa. Nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut jo hetki, en muista siitä enää paljoakaan, mikä on aina vähän huolestuttava merkki kirjan kannalta.

Minä henkilökohtaisesti odotan, että kirjallisuuspalkinnon voittajan valinnassa vaakakupissa painaa kokonaisuus. Voittajan tulisi minusta olla kaikin puolin mahdollisimman lähellä täydellistä tai täydellisin kaikista ehdokkaista. Minusta kuitenkin tuntuu, että tänä vuonna Baileys-raati antoi turhan paljon painoarvoa The Powerin ajankohtaisuudelle, niille kytköksille, mitä sillä on esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin lausuntoihin naisista ja yhä vallitsevalle sukupuolten väliselle epätasa-arvolle. Ja ei, en tarkoita sitä, etteikö kirja saisi ottaa kantaa tai ettei edellä mainittuja asioita saisi käsitellä ja kritisoida – päinvastoin. On hyvä, että The Power julkaistiin juuri tähän aikaan ja on hyvä, että se sai huomiota, vaikka sitten Baileys-voitollaan. Korostan myös, etten ole lukenut muita ehdolla olleita kirjoja, joten en voi lausua edes omaa valistunutta mielipidettäni siitä, mikä kirja olisi mahdollisesti ollut parempi voittaja kuin The Power. Ehkei mikään, vaikka siltikin haluan mutuilla, ettei voittajan valinnassa otettu tällä kertaa huomioon kokonaisuutta.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten te suhtaudutte (teille) tärkeitä asioita käsitteleviin kirjoihin. Annatteko kirjan puutteet herkemmin anteeksi, jos se kuitenkin käsittelee (teille) tärkeää aihetta hyvin ja kiinnostavalla tavalla?