Ennustin lukevani lokakuussa vain yhden kirjan, mutta luinkin sitten lopulta kolme:
Melko laihaksi saaliiksi siis jäi, mutta kaikki kolme olivat oikein hyviä lukuelämyksiä. Näkymätön silta ja The Complete Winnie-the-Pooh olivat sellaisia, joista tiesin jo etukäteen pitäväni, mutta Haarautuva puu oli kuukauden yllättäjä, sillä minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä siitä. Pidin kirjasta ja se oli erilaista mitä normaalisti luen, virkistävää. Kuukauden parhaan kirjan titteli menee kuitenkin Näkymättömälle sillalle, joka piti sisällään Suuren Tarinan.
Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1221, keskiarvoksi tästä saadaan 407 sivua per kirja.
Tunnisteet: kuukauden luetut