Lukuisa

Hyvän mielen haaste

2012-03-05T22:13:00.001+02:00

Kiitos ihanalle Maijalle haasteesta! Haasteeseen kuuluu One Lovely Blog Award -tunnustus, jonka yhteydessä kuuluu paljastaa itsestään seitsemän asiaa (ja laittaa tunnustus eteenpäin), mutta koska olen samaisen tunnustuksen jo saanut ja asioita myös paljastellut aiemmin, jätän sen väliin ja siirryn suoraan Hyvän mielen haasteen pariin. Siihen kuuluu kertoa kymmenen asiaa, jotka tuottavat hyvää mieltä ja haastaa sitten viisi muuta bloggaajaa mukaan.

Hyvää mieltä minulle tuovat...

1. Kevään hiipiminen koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Kevät on lempivuodenaikani!

2. Kirjat ja lukeminen, totta kai.

3. Herkulliset asiat: leivokset, pullat, karkit, suklaa, poikaystävän tekemä ruoka.

4. Hupsut eläinvideot!

5. Kauan kadoksissa ollut kovasti kaivattu esine (tai jos kaapista löytyy sinne joskus unohtamiani herkkuja - mitä tosin tapahtuu aivan liian harvoin :D).

6. Inhottavan tentin, esseen tms. tehtävän saaminen valmiiksi.

7. Hemmottelun kohteena oleminen.

8. Rauhalliset aamut ja aamupäivät, kun ei ole kiire minnekään eikä mitään tärkeää tekemistä.

9. Tupakoinnin lopettaminen (kuukauden jo savuttomana, hyvä minä!).

10. Puhtaat ja raikkaat uudet lakanat.

En tiedä missä päin tämä haaste on jo ehtinyt kiertää, mutta haastan silti nämä superkivat bloggaajat:

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin

2012-03-01T17:07:00.000+02:00

Ranskan yhden tunnetuimman nykykirjailijan, Anna Gavaldan novellikokoelmalla Kunpa joku odottaisi minua jossakin on kaunis nimi. Kaunis nimi hieman petti odotukseni, sillä kirjan novellit eivät olleet minusta niin hyviä kuin ensin kuvittelin.

Kunpa joku odottaisi minua jossakin sisältää 12 novellia, joista suurin osa kertoo rakastumisesta, rakkauden kaihosta ja menettämisestä. Ensimmäinen, Pieniä saintgermainilaisia harrastuksia, tuntuu tutulta, UÄ ja Päivän pääuutinen hätkähdyttävät ja Jälkinäytös huvittaa jo kovasti. Gavalda osaa kirjoittaa taitavasti ja humoristisesti arkisistakin asioista, sellaisista jotka voivat tapahtua ihan kenelle tahansa meistä milloin vain.

Kuitenkin puolet kokoelman novelleista olivat sellaisia, jotka saivat minut jo odottamaan seuraavaa novellia, toivon mukaan paremmin mukaansa tempaisevaa välähdystä jonkun toisen ihmisen elämästä. Itse asiassa en enää edes muista mistä kaikki novellit kertovat, ne häipyivät päästäni melkein saman tien kun olin ne lukenut. En ole vuosiin lukenut kunnon novelleja, joten tämä ei ollut nyt paras mahdollinen aloitus tutustumiseen uudelleen novellien maailmaan, mutta kokoelmana kuitenkin yhtenäinen ja lukemisen arvoinen.

Kirjan ovat lukeneet myös Naakku ja Sanna.

✩✩✩

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part, 1999)

Suom. Titia Schuurman

Gummerus 2001, 191 s.

Helmikuussa luettua

2012-02-29T21:07:00.001+02:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Helmikuu onkin vierähtänyt pääsääntöisesti nuortenkirjojen parissa, ihan tahattomasti. Luin seuraavat teokset:

Seita Parkkola, Niina Repo: Ruttolinna

Michael Morpurgo: Sotahevonen

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin

Anna omassa kodissaan on kuukauden parhain, Ruttolinna taas huonoin. Gavaldan kirja on minulla tällä hetkellä vielä hieman kesken, mutta uskon saavani sen tänään loppuun ja huomenna sitten arvioitavaksi, joten lasken sen mukaan tähän koosteeseen :)

Luettuja sivuja kertyi yhteensä vain 1115 ja keskiarvoksi per kirjaa tulee 279 sivua.

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan

2012-02-27T14:44:00.000+02:00

Rakastetun L.M. Montgomeryn Anna omassa kodissaan on Anna-sarjan viides osa, joten jos et ole lukenut aiempia osia ja aiot Annoja joskus lukea, suosittelen lopettamaan tämän tekstin lukemisen tähän. Neljä aiempaa osaa lukeneille tämä kirjoitus ei paljasta sen enempää juonesta kuin kirjan takakansikaan.

Tässä viidennessä osassa Anna ja Gilbert menevät naimisiin ja löytävät ikioman haavemajansa Neljän tuulen niemeltä, sadan kilometrin päästä Vihervaarasta. Haavemaja ympäristöineen on kaikkea sitä mistä Anna on aina unelmoinutkin: pieni soma valkoinen huvila meren läheisyydessä, jonka ikkunoista näkee öisin tuikkivan majakan. Huhutaan myös, että taloon liittyy jokin romanttinen tarina ja sehän suunnattomasti kiehtoo Annaa.

Nuoripari siis asettuu vihdoin aloilleen omaan kotiinsa ja Vihervaaran tapahtumat jäävät taka-alalle. Paria odottaa uudet seikkailut ja ihmiset Neljän tuulen niemellä. Nopeasti he ystävystyvät vanhan kapteeni Jimin, miehiä inhoavan Cornelia-neidin ja kauniin Leslie Mooren kanssa.

Anna omassa kodissaan on ehdottomasti sarjan tähän mennessä synkin ja surullisin osa. Anna on jo 25-vuotias muuttaessaan Neljän tuulen niemeen ja lapsekkuus, muttei lapsenmielisyys, on hänestä jo hävinnyt. Eteen astuvat aikuisten ongelmat ja surut. Ei saa kuitenkaan kuvitella, että kirja olisi läpeensä synkkä, se on sitä vain edellisiin osiin verrattuna. Kirjassa on silti paljon enemmän iloisia ja toiveikkaita tapahtumia kuin ikäviä. Ja verrattuna edelliseen osaan, Anna opettajana, tässä kirjassa tapahtuu paljon enemmän ja tarina on eheämpi.

Vaikka Anna onkin jo varttunut aikuiseksi naiseksi, hän on silti yhä se sama Anna mutta kypsemmällä tavalla. Ihan yhtä toivoton haaveilija hän ei enää ole kuin pikkutyttönä. En tiedä miten olisin suhtautunut tähän osaan lapsena, jos olisin lukenut Annani jo silloin. Olisiko tämä ollut tylsä verrattuna ensimmäisiin osiin, koska Anna on jo niin aikuinen? Hankala sanoa, mutta nyt nautin tästä jopa enemmän kuin Annan unelmavuosista, jonka julistin ehkä parhaaksi lukemakseni Anna-kirjaksi. Niin, ehkä, sillä myös ensimmäinen osa, Annan nuoruusvuodet, on suosikkejani.

Kirjasta on kirjoittanut myös Sonja.

✩✩✩✩✩

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams, 1917)

Suom. Hilja Walldén

WSOY 2002, 221 s.

Michael Morpurgo: Sotahevonen

2012-02-19T22:52:00.001+02:00

"Jotkut kyläläiset, ja nekin harvat käyvät vuosien myötä yhä harvemmiksi, muistavat millainen Joey oli. Kirjoitan hänen tarinansa, jotta Joey, sen tunteneet ihmiset ja heidän elämänsä sota, joka koitui myös monen kohtaloksi, eivät vaipuisi unholaan."

Näyttävän näköiseksi elokuvaksikin tehty Michael Morpurgon Sotahevonen on tarina Joeysta, komeasta raudikosta, jolla on epätavallisen selkeä valkoisen tähden muotoinen kuvio otsassaan. Jo varsana Joey joutuu eroon äidistään huutokaupassa ja päätyy juopon maatilan isännän mukana tämän tiluksille. Onneksi miehellä on poika, Albert, joka rakastuu uuteen hevoseensa. Albertin käsissä Joeysta kasvaa taitava ja komea hevonen, joka antaa sekä ratsastaa että osaa tehdä maatilan työt.

Sitten on vuosi 1914 ja Englanti julistaa sodan Saksalle. Joey joutuu rintamalle Ranskaan, mutta Albert lupaa rakkaalle hevoselleen, että se palaa vielä kotiin. Onneksi Joeyn rinnalla sodassa on suuri mustankiiltävä ori Topthorn, josta tulee Joeyn paras ystävä, tuki ja turva. Saksa häviää sodan, luonnollisesti, mutta miten käy Joeyn, Topthornin ja miljoonien muiden sotahevosten? Pitääkö Albertin lupaus?

Kiinnostuin Sotahevosesta nähtyäni ensin elokuvan trailerin. Sitten näin kirjan ja tiesin, että tuo minun täytyy lukea. En ole varma miksi kiinnostuin niin kovasti kirjasta. En esimerkiksi ole koskaan ollut hullantunut hevosista saatika koskaan edes istunut hevosen selässä. Nuorena luin kuitenkin jonkin verran hevoskirjoja, mutta pidin niitä yleisesti ottaen aika tylsinä. Kummakos, kun en muutenkaan ollut hevosista kiinnostunut. Kiinnostus lähti varmaan elokuvan koskettavuudesta ja siitä, että kirja on kerrottu hevosen näkökulmasta. Aiemmin olen lukenut vain kanien näkökulmasta eli Richard Adamsin Ruohometsän kansan.

Lupaus koskettavuudesta pitää myös kirjan osalta. Tai enhän vielä tiedä kokonaisesta elokuvasta, mutta uskoisin senkin vetoavan vahvasti tunteisiin. Ja selvää on se, että Sotahevonen on nuortenkirja. Ei kuitenkaan ihan nuorimpien, sillä sotakuvaukset eivät ole mitään mukavaa luettavaa, vaikka tapahtumien kuvaileminen onkin vähäistä. Tapahtumat melkeinpä vain kerrotaan. Kieli on myös yksinkertaista. Selkeä nuortenkirja siis.

Mutta voi kun tämä kirja tuli hyvään väliin edellisen Ruttolinnan jälkeen! Kaipasin jotain nopeaa, mukaansa heti tempaavaa ja koskettavaa tarinaa ja sain ne kaikki. Vaikka nuortenkirja onkin, kirjan lukee helposti myös aikuinen, joka luultavasti löytää siitä eri teemoja kuin nuorempi lukija.

Sotahevonen on tunteikas kuvaus ystävyydestä ja sodan kauhuista, erityisesti sodasta joka kosketti meitä kaikkia, edustimmepa mitä elämänmuotoa tahansa.

Sotahevosen on lukenut myös Jenni.

✩✩✩✩

Michael Morpurgo: Sotahevonen (War Horse, 1982)

Suom. Päivi Pouttu-Delière

Gummerus 2012, 196 s.

Seita Parkkola, Niina Repo: Ruttolinna

2012-02-18T16:04:00.001+02:00

Vihdoin ja viimein sain tässä kuussa luettua jotain loppuun. Tentit ja ei mikään maailman vetävin kirja ovat venyttäneet lukemistani ikuisuuksia - siltä ainakin tuntuu. Kyseinen kirja on siis Seita Parkkolan ja Niina Repon yhdessä kirjoittama Ruttolinna, toinen osa heidän yhteistyössä tuottamastaan "trilogiasta". Susitosi oli heidän ensimmäinen tuotoksensa, mutta se ei minua oikein säväyttänyt.

Ruttolinna kertoo seitsemästä erilaisesta nuoresta, jotka kaikki henkilökohtaisten taitojensa vuoksi hakevat kesätöihin suomalais-ranskalaisen unelmia ja painajaisia tuottavaan hankkeeseen. Huhtikuussa joukko saapuu pienessä kylässä sijaitsevaan Château d'M -nimiseen vanhaan linnaan Ranskaan. Linnassa heidän kanssaan ovat taloudenhoitaja Noir, vahtimestari Roland ja hänen koiransa sekä hankkeen toimitusjohtaja Otso Järvi.

Linnassa nuorten tehtävänkuvat kauhuelämyksien tuottamisessa asiakkaille tarkentuu: pääteema on rutto, musta surma, joka keskiajalla riehui myös linnaa ympäröivässä kylässä. Edessä on ensin suunnittelemiseen ja koulutukseen keskittyvä parin viikon jakso ennen ensimmäisiä asiakkaita. Suunnitelmat kuitenkin keskeytyvät pahasti, kun linnassa alkaa sattua outoja asioita: tavaroita katoaa, pöydille ilmestyy ranskankielisiä rutosta ja vampyyreista kertovia runoja ja vanhoja tekstejä, kyläläiset tuntuvat kaihtavan nuoria, lopulta nuoriakin alkaa kadota. Mitä linnassa oikein tapahtuu?

Sain tämän kirjan myötä opetuksen siitä, että kaikki nuorempana rakastamasi kirjat eivät enää tunnu siltä vanhempana. Olisi ollut sittenkin mukavampaa jäädä niihin yläasteen aikaisiin muistoihin tämän kirjan osalta, sillä nyt Ruttolinna todella tuotti pettymyksen.

Kirjan tarina on persoonallinen, koska en tiedä onko mitään tämänkaltaista nuortenkirjaa kirjoitettu suomalaisten toimesta. Nykyään varmasti, muttei ainakaan 2000-luvun alussa. Nuorena minuun vetosi kirjan hahmot ja sen hyytävä tunnelma. Nyt molemmat jäivät vaisuksi. Kirjan nuorten paljous on hyvä asia erilaisten näkökulmien kannalta, mutta toisaalta keneenkään en ehtinyt tutustua kunnolla.

Kirjan suurin heikkous on sen hidas alku. Kirja on myös paksu, viisisataa sivua, ja alku tuntui kestävän yli puolenvälin. Kirjan puolustukseksi voi todeta sen, että tapahtumat sijoittuvat ihan muutamiin päiviin, joten tapahtumien polkaiseminen kunnolla käyntiin heti ensimmäisenä päivänä linnassa olisi sekin huono ratkaisu, mutta tiivistämisen varaa tässä silti on.

Ruttolinna on mielestäni hyvin samantasoinen kuin aikaisempi osa Susitosi. Aikuisille en tätä enää lähtisi suosittelemaan, mutta kauhukirjallisuudesta pitäville, suunnilleen yläasteikäisille, tämä varmasti uppoaa salaperäisyyden ja nuorten välisten suhteidenkin hyvän kuvauksen vuoksi.

✩✩

Seita Parkkola, Niina Repo: Ruttolinna

WSOY 2002, 507 s.

Kirjastosta kirjalöytöjä

2012-02-12T16:26:00.000+02:00

Ainakin Oulun kirjastossa perinteeksi muodostunut Lainan päivän kirja- ja musiikkimyynti järjestettiin myös tänä vuonna. Myynti starttasi jo maanantaina 6. päivä niin pääkirjastossa kuin lähikirjastoissakin ja pitihän sitä tunkea sinne ihmispaljouden sekaan (ihanaa, että kirjasto veti niin paljon porukkaa kirjaostoksille!) heti ensimmäisenä päivänä tekemään parhaimmat kirjalöydöt. Viime vuonna tein kolme löytöä, tänä vuonna viisi:

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (novellikokoelma)

John Irving: Kaikki isäni hotellit (luettu, mutta ihana lisä Irving-kokoelmaani)

Märta Tikkanen: Yksityisalue (kanssabloggaajat kehuvat Tikkasta, ehkä pian minäkin?)

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (Austerista tunnutaan pitävän myös)

Margaret Forster: Salattuja kohtaloita (tästä ei ole minkäänlaista hajua, mutta pitäähän sitä historiaa opiskelevana jotain historiahyllylle asetetuista kirjoista napata mukaansa kyynärpäätaktiikalla etenevistä papoista huolimatta hehhe)

En tehnyt mitään aivan huippulöytöjä, mutta uskoisin näiden olevan vähintäänkin hintansa (euron kappale) arvoisia. Ainakin Irving on, kun sen olen jo lukenut.

Onkohan kukaan lukenut tuota Forsterin Salattuja kohtaloita? Onko yhtä kiehtova mitä takakansi lupaa ("Se on paitsi mieltäkiehtova kertomus kolmesta sukupolvesta myös rikas kuvaus naisen elämästä viimeisten sadan vuoden aikana - ja siitä kuinka merkillistä tavallistenkin naisten elämä voi olla.")? Entä muut kirjat?

Blogini on viettänyt tässä jo pienen tovin hiljaiseloa. Viime perjantaina oli eräs kirjatentti, ensi perjantaina on toinen, joten aika on kulunut lähinnä tenttikirjallisuuden parissa. On minulla eräs romaanikin kesken, itse asiassa nuortenkirja, jonka olen lukenut viimeksi yläasteikäisenä, mutta se ei ole sitten millään imaissut minua mukaansa. En ole ainakaan vielä oivaltanut miksi pidin siitä niin kovasti silloin nuorempana. Alku on tuhottoman hidas ja on se sitä vähän vieläkin, yli puolivälissä. Tekisi mieli siirtyä jo toiseen kirjaan, mutta minähän en anna periksi millään!

Blogistanian Globalia 2011 -ehdokkaani ovat...

2012-02-01T10:00:00.015+02:00

Toivottavasti tämä ajastus tulee ajallaan, koska en ole nyt tietokoneen ääressä vaan juuri lopettelemassa englannin tuntia. Pidetään peukkuja!

Karoliina lanseerasi tammikuun alussa Sallan Blogistanian Finlandian innoittamana Blogistanian Globalian. Kun Sallan Finlandiassa valittiin blogimaailman parhaimmat kotimaiset kirjat 2011, Karoliinan Globaliassa puolestaan valitaan vuoden 2011 parhaimmat ulkomaiset kirjat, jotka on käännetty Suomessa joko suomen tai ruotsin kielelle vuonna 2011, luonnollisesti. Ehtona on, että kirja on joko romaani, novellikokoelma, sarjakuva tai runokokoelma. Kirjoja saa asettaa ehdolle 2-6 kappaletta.

Lukuisa asettaa ehdolle seuraavat neljä vuonna 2011 suomennettua kirjaa:

♥ Sarah Waters: Vieras kartanossa

♥ Claudie Gallay: Rakkaus on saari

♥ John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

♥ Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat

Blogistanian Globalian tulos julkaistaan to 2.2.2012 Karoliinan Kirjavassa kammarissa!

Tammikuussa luettua

2012-01-31T18:10:00.000+02:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Tammikuussa olen saanut luettua aika paljon siihen nähden että kiireitäkin on pitänyt. En kuitenkaan ole ollut niin kiireinen kuin vaikkapa loppusyksystä olin. Nyt on ehtinyt myös rauhoittua. Samalla mentaliteetilla kohti kevättä!

Tässäpä tammikuussa luetut kirjat:

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Cecily von Ziegesar: Gossip Girl - Eliittinuoret

Belinda Bauer: Hautanummi

Emma Donoghue: Huone

Rosamund Lupton: Sisar

Alkuvuosi ei todellakaan lupaillut mitään hyvää kirjojen saralla. Luinkohan heti vuoden alkajaisiksi koko vuoden huonoimman kirjan? Mahdollisesti, mutta se jää nähtäväksi. Kuukausi kuitenkin parani asteittain: Gossip Girl oli hieman parempi kuin Sydämen mekaniikka, Hautanummi parempi kuin Gossip Girl, Huone parempi kuin Hautanummi ja viimein Sisar kaikista paras, kuukauden parhain lukukokemus (vaikka saikin saman pistemäärän kuin Huone). Linkin takaa löytyy tämänpäiväinen arvio Sisaresta.

Todetaanpa vielä, että hyvin naisvaltainen oli tämä tammikuu. Kevään uutuuksiinkin tuli jo tartuttua ja voin melkein jo luvata, että Huone ja Sisar edustavat kevään parhaimmistoa. Suosittelen kaikille kirjamauille!

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1507, keskiarvo tästä on 301 sivua.

Rosamund Lupton: Sisar

2012-01-31T17:41:00.000+02:00

26-vuotias Beatrice on juuri vähän aikaa sitten saanut elämänsä ylennyksen, kun hänen äitinsä soittaa ja kertoo Tessin, Beatricen pikkusiskon, kadonneen. Suuri rakkaus sisarta kohtaan pakottaa Beatricen lähtemään heti New Yorkista Lontooseen ja käynnistämään etsinnät sisarensa löytämiseksi. Etsinnöistä tulee pian totuuden ja Beatricen itsensä löytämisen kiivas taistelu.

Muuta tästä Rosamund Luptonin esikoiskirjan Sisar juonesta ei tohdi sanoa ääneen. Se on toki myös jännäri - osaksi epätyypillinen sellainen ja osaksi hyvinkin tyypillinen, jopa agathachristiemäinen -, kasvutarina ja kertomus sisarusten välisestä syvästä rakkaudesta ja luottamuksesta. Mutta kirja on hyvin juonivetoinen, joten se on vain luettava ja hämmästeltävä itse.

Niin, hämmästeltävä. Yllätyin suuresti kirjan loppuun asti jännittävänä pysyvästä juonesta. Osittain arvasin lopun ja olinkin jo lähes viimeisiä sivuja lukiessani antamassa kirjalle kolme tähteä, mutta sitten taas lyötiin märkä rätti vasten kasvoja, siis hyvällä tavalla (jos sitä voi siten tehdä), ja mielipiteeni muuttui. Huh huh. Toivottavasti monia muitakin kirja on onnistunut / onnistuu yllättämään.

Sisar yhdistää taidokkaasti jännärin ja kaunokirjallisen lukuromaanin. Ne ovat erittäin tasapainossa keskenään, sillä kumpikaan puoli ei millään tavalla korostu tai ala häiritä toista. Sisaren rakennekin on kiinnostava: se muodostuu Beatricen pikkusiskolleen kirjoittamasta yhdestä koko kirjan kestävästä kirjeestä, jonka aikana hypätään välillä nykyhetkeen, välillä menneisyyteen.

Odotin Sisaren olevan positiivinen lukukokemus, sellainen mukava lukuromaani, onhan kirja myös kevään "lukulistallani", mutta sain vielä enemmän. Sisaressa on paljon syvyyttä. Eikä se ole edes kovin mukava, vaan haikea tunnelma viipyy joka sivulla. Minulla ei itselläni ole sisarta, mutta kenellä on, voi saada kirjasta vielä enemmän irti, surun tai lohdun muodossa. Minä puolestani jäin kaipaamaan omaa siskoa.

Kirja julkaistaan viikolla 9 ja sen ovat englanniksi lukeneet ainakin anni.M ja Norkku.

✩✩✩✩

Rosamund Lupton: Sisar (Sister, 2010)

Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2012, 404 s.

Emma Donoghue: Huone

2012-01-26T21:48:00.001+02:00

Emma Donoghuen romaani Huone on kiehtonut minua siitä saakka kun luin alkuperäisestä eli englanninkielisestä Huoneesta ensimmäiset blogiarviot. Minulla oli etukäteen sellainen kutina, että tästä kirjasta voi tulla kirjavuoden 2012 yksi parhaimmista lukemistani kirjoista ja luulen, että kutina saattaa pitää paikkansa.

Huone on tarina viisivuotiaasta Jackista ja hänen Äidistään. He asuvat kahdestaan Huoneessa, jossa ovat muun muassa Seinät, Sänky, Pöytä, Kattoikkuna ja Telkkari. Huoneessa on myös Ovi, mutta Jack ja Äiti eivät käytä sitä koskaan. Vain Vanha Kehno käyttää sitä ja tuo heille Sunnuntaituomisia. Jack ei tunne ulkomaailmaa muuten kuin televisiosta. Aluksi hän luuleekin, että se kaikki on olemassa vain televisiossa, mutta Äiti kertoo Jackille, että se kaikki on todellista ulkopuolella. Jack ei oikein ymmärrä, mutta vielä joskus hänen täytyy. Sitten kun Äiti sanoo niin.

En ihmettele yhtään, että kirja on ollut myyntimenestys ainakin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Suomessakin kirjabloggaajat ovat tästä pitäneet. Näin myös Tammen mainostavan Huonetta televisiossa! Siis milloin viimeksi olen nähnyt tv-mainoksen, jossa mainostetaan kirjaa?! Kenties koskaan? Toivottavasti kirja myy hyvin myös Suomessa, sillä kiinnostavan aiheen ja lukuromaanimaisuuden vuoksi se maistuu varmasti monille.

Huone on hyvin juonivetoinen kirja. Ei kannata kuitenkaan pelästyä, että kirja olisi liian kevyt tai hömppää tai liian nopeasti etenevä. Se on siinä mielessä kevyt, että se on helppo ja nopea lukea ja sen kieli on mukavaa. Suomennoskin on mielestäni laadukas, vaikken alkuperäistä olekaan lukenut. Kirjan aihe on toki ahdistava ja surullinen, mutta silti Huone onnistuu olemaan toiveikas ja lohduttava. Se on sitä mukavaa lukuromaanikirjallisuutta.

Huone on koskettava kertomus äidinrakkaudesta, toivosta ja sopeutumisesta. Se on kirjoitettu Jackin näkökulmasta, joten tarina ei tunnu niin kamalalta mitä se olisi voinut olla äidin näkökulmasta. Lapsen vielä ymmärtämättömin silmin asiat näyttävät valoisammilta.

Näiden kehujen jälkeen voisi olettaa, että kirja osui kohdallani napakymppiin. Ei valitettavasti ihan, vaikka niin kovasti siitä pidinkin. Kirjan ainoa heikkous on sen loppupuoli, siis puolesta välistä loppuun saakka, suurin piirtein. Tarina etenee viimeisiinkin sivuihin asti sopivaa, aika ripeääkin tahtia, mutta silti kirja tuntuu junnaavan välillä paikallaan. Loppuratkaisu alkaa olla jo selvä, mutta missä se alun jännitys on? Kirjan voikin helposti jakaa kahteen osaan. Osia en tietenkään määrittele tässä, sillä spoilaisin asioita, mutta jälkimmäinen osa on minusta suoraan sanottuna tylsempi vaikkakin tärkeä osa kirjaa.

Tähän mennessä lukemistani kirjoista tänä vuonna Huone on ollut kaikkein paras!

Huoneen ovat lukeneet myös muun muassa Amma, Minna, Katja, Maria, Rachelle ja Karoliina.

✩✩✩✩

Emma Donoghue: Huone (Room, 2010)

Suom. Sari Karhulahti

Tammi 2012, 323 s.

Viime aikojen kirjahankintoja ja muuta asiaa

2012-01-20T17:29:00.055+02:00

Tässäpä tämän vuoden ensimmäiset uudet kirjahyllyni asukkaat:

L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan

Emma Donoghue: Huone

Louisa May Alcott: Little Women & Good Wives

Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri matkalla

Marguerite Duras: Sodan vihkot ja muita kirjoituksia

A.A. Milne: The Complete Winnie-The-Pooh

Terry Pratchett: Valtio

Anna-kirja ja Huone kustantajilta, englanninkielinen yhteisnide Pikku naisista ja Viimevuotisista ystävistämme yliopiston humanistisen killan vaihtopöydästä ja Pikku vampyyri, Sodan vihkot, englanninkielinen Nalle Puh (sis. alkuperäisen Winnie-The-Poohin lisäksi The House at Pooh Cornerin) ja Valtio Suomalaisen kirjakaupan alesta.

Suomalaisen kirjakaupan loppualessa kävin tänään, joten jälkimmäiset neljä ovat tuoreimmat kirjahankintani. Ale oli hurjan hyvä, sillä jos ostit kaksi alekirjaa, sait toisen ilmaiseksi, jos neljä, sait kaksi ilmaiseksi ja niin edelleen. Neljä kirjaa maksoi yhteensä 16 euroa, ei ollenkaan huono tarjous! Ja näköjään eniten löytöjä tein lasten- ja nuortenosastolta, hih. Kävin lisäksi Akateemisen alessa, mutta vaikka siellä alekirjat olivat puoleen hintaan, en löytänyt mitään tarpeeksi kiinnostavaa. Toisaalta ihan hyvä niin, sillä näissäkin riittää luettavaa toviksi.

Sitten muuta asiaa. Olen muuttanut blogini kommenttiasetuksia ja kommenttilaatikko näyttää nyt erilaiselta kuin ennen. Toivottavasti se toimii, sillä joillakin on ollut ongelmia kommentoida muihin kuin ponnahdusikkunaan avautuvaan kommenttilaatikkoon. Sähköpostia saa nakata jaksaessaan jos ei toimi.

Toinen tärkeä asia, jota olen miettinyt jonkin aikaa. Olen jo kauan aikaa pisteyttänyt lukemani kirjat tähdillä. Aion tehdä niin jatkossakin, mutta ajattelin jättää plussat, miinukset ja puolikkaat tähdet pois. Nyt kun kirja-arvioita on kertynyt jo suht paljon, tuntuu, että menen itse sekaisin miinuksista ja puolikkaista ja muista. Kyllähän ne sinällään helpottavat pisteiden antamista kirjalle, kun arvosteluasteikko ei ole niin tiukka, mutta kirja-arvioiden kertyessä on entistä hankalampaa miettiä, että onko tämä kirja x nyt plussan verran parempi kuin kirja y vai ei.

Eihän se auta kuin kokeilla. Jos tuntuu vaikealta, palaan vanhaan systeemiin. Luulen kuitenkin onnistuvani! Aion myös muuttaa aiempien arvioiden pistemäärät tähän uuteen systeemiin sopiviksi. Onneksi en ole kirjoittanut blogiani monia vuosia ja/tai lue 30 kirjaa kuukaudessa, helpottaa hommaa kummasti :D

Mukavaa viikonloppua!

Belinda Bauer: Hautanummi

2012-01-20T16:29:00.000+02:00

Luen suunnilleen muutaman rikosromaanin / jännärin / dekkarin vuodessa. Se ei johdu siitä, ettenkö pitäisi dekkareista, mutta kun ne tahtovat olla niin samantyyppisiä keskenään. Ja niitä julkaistaan PALJON. Viimeisin lukemani "dekkari" oli Alexander McCall Smithin Tears of the Giraffe joulukuussa. Siis ei se minusta kyllä ole mikään dekkari, mutta kirjastosta se löytyy jännityskirjallisuuden joukosta. Viimeisin lukemani oikea genren edustaja oli Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia viime maaliskuussa. Jokohan olisi aika lukea ne loputkin Millenium-trilogiasta... Okei, löpinät sikseen ja katsotaan millainen Hautanummi on.

Belinda Bauerin esikoisromaani Hautanummi kertoo 12-vuotiaasta Steven Lambista, joka asuu äitinsä, pikkuveljensä ja isoäitinsä kanssa Englannin maaseudulla, lähellä nummia. Kauan aikaa sitten Stevenin Billy-eno katosi, joutui ilmeisesti sarjamurhaajan tappamaksi. Isoäiti odottaa joka päivä ikkunassa poikansa paluuta, turhaan. Menneisyys raastaa perheen välejä.

Steven on käynyt jo muutaman vuoden ajan kaivamassa läheisiä nummia ruosteisella lapiollaan. Ehkä Steven voi löytää Billyn kadoksissa olleen ruumiin? Ehkä perheestä tulee taas iloinen? Nummet jatkuvat loputtomiin, joten Steven keksii kirjoittaa kirjeen mahdolliselle enonsa murhanneelle miehelle. Ehkä hän voi kertoa missä ruumis sijaitsee. Steven ei voi kuitenkaan arvata mihin kirjeenvaihto mielipuolen kanssa johtaa...

Omaperäinen jännäri. Tarina imee mukaansa, se koskettaa, hymyilyttää ja ällöttää. Arjen ja henkilöiden ajatusten kuvaus on Hautanummessa parasta. Kirja alkaa hyvin arkisesti, Stevenin pienestä elämästä mitättömän kokoisessa kylässä. Se kertoo tarkasti ja totuudenmukaisesti 12-vuotiaan pojan ajatuksista enkä kokenut Stevenin olevan liian aikuismainen, kuten monesti lapsihahmot kirjoissa ovat. Hän tuntui ikäiseltään, jo suht järkevältä, mutta kuitenkin naiivilta.

Menneisyyteen jäänyt isoäiti ja Stevenin äiti hekin ovat hyvin rakennettuja hahmoja. Kirja kuvaa hyvin äidin kiristyviä tunteita, kun joutuu asumaan iäkkään, menneisyyteen vaipuneen äitinsä kanssa lapsuudenkodissaan, vaikka haluaisi elää omaa elämäänsä jossain muualla. Entä se sarjamurhaaja? Hyvin ällöttävä tapaus. Kirja ei kaunistele millään tavoin tyypin ajatuksia ja tekoja.

Sanoisin Hautanummen olevan reilustikin keskivertoa parempi jännityskirja. Se on myös hieno kasvutarina.

Kirjan ovat lukeneet ainakin myös Sonja, Kirsi ja Rachelle.

✩✩✩

Belinda Bauer: Hautanummi (Blacklands, 2010)

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Karisto 2011, 354 s.

Mitä keväällä luetaan...

2012-01-15T19:40:00.000+02:00

...tai sitten ei lueta. Kuivan esseen kirjoittamisen sijaan aloin haaveilla kirjakeväästä. Joskus viime vuoden puolella selasin jo joidenkin kustantamoiden kevään uutuuskirjojen luetteloita ja huomasin, että tuleva kirjakevät näyttää huonommalta kuin viime kevät tai viime syksy. Nyt ajattelin katsoa niitä tarkemmalla silmällä, löytyisiköhän sittenkin jotain oikein houkuttelevaa?

Mennään aakkosjärjestyksessä kustantamoittain:

Avain:

- György Spiró: Kevätnäyttely (tammikuu)

Ehkä-osastoa.

- David Eagleman: Incognito - Aivojen salattu elämä (toukokuu)

Viime syksyn Tarinoita tuonpuoleisista oli mukavasti kirjoitettu, ehkä tämäkin?

Bazar: (julkaisuajankohdat eivät löytyneet katalogista)

- Cecilia Samartin: Kaunis sydän

Edelliset Samartinin kirjat yhä lukematta, mutta tämä(kin) kuulostaa suht kiehtovalta.

- S. J. Watson: Kun suljen silmäni

Idea kiehtoo.

- Victoria Hislop: Saari

Sukusalaisuuksia.

Gummerus:

- Claire Castillon: Kuplissa (helmikuu)

Novelleja, pitkästä aikaa.

- Rosamund Lupton: Sisar (maaliskuu)

Sisarusteema houkuttelee.

- Michael Morpurgo: Sotahevonen (tammikuu)

Kiinnostuin ensin elokuvasta, nyt kirjasta. Nyyhkytarinan aineksia?

-Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Korppien lento (maaliskuu)

Ensimmäinen osa oli hyvä, ehkä tämä toinenkin sanahirviö.

Like:

- Beate Grimsrud: Hullu vapaana (maaliskuu)

500 sivua mielisairaan mietteitä - joko mielenkiintoista tai aivan liian sekopäistä.

Minerva:

- L.M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny (tammikuu)

Lisää ennestään suomentamatonta Montgomerya!

- Roger Manvell, Heinrich Fraenkel: Goebbels - Kolmannen valtakunnan propagandaministeri (maaliskuu)

Aina puhutaan vain Hitlerin elämästä, entä muut natsijohtajat?

Otava:

- Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (maaliskuu)

Eugenidesit ovat lukematta, mutta Virgin Suicides on ainakin hyvä leffana!

Schildts:

- Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (toukokuu)

Kuulostaa todella eriskummalliselta! Toivottavasti ei ole kuin sarjassamme Sydämen mekaniikka...

Tammi:

- Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (huhtikuu)

Romaanin rakenne muistuttaa Facebookia. HBO on tekemässä kirjan pohjalta tv-sarjaa. Toiselle lauseelle jo nyökyttelin.

- Emma Donoghue: Huone (tammikuu)

Tämä on jo odottamassa lukuvuoroaan!

- Guillermo del Toro, Chuch Hogan: Yö ikuinen (huhtikuu)

Vitsaus-trilogian viimeinen osa on pakko lukea!

WSOY:

- Amor Towles: Seuraelämän säännöt (toukokuu)

1930-luvun New York, aah!

- Lisa Genova: Puolinainen (elokuu)

Luultavasti ravisuttava.

- Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot V (kesäkuu)

Jee, lisää Muumi-sarjiksia!

Kevään kiinnostavimpia kirjoja näyttäisi siis olevan 20 kappaletta. Syksyn tärppejäni oli 21, joten enpä nyt tiedä onko tästä keväästä sittenkään tulossa huonompi kuin syksystä! Tosin eihän näistä kevään kirjoista minua kaikki kiinnosta samalla tavalla, vaan suunnilleen puolet ovat sellaisia hetitännenyt!!-kirjoja.

Jatkan haaveilua ihanista tulevista kirjoista esseen parissa...

Cecily von Ziegesar: Gossip Girl - Eliittinuoret

2012-01-09T22:11:00.001+02:00

Gossip Girl on yksi niitä harvoja tv-sarjoja joita seuraan. Etenkin pari ensimmäistä kautta ovat olleet huippuja, mutta kyllä sitä edelleen katselee, ainakin Chuckin ja Blairin vuoksi :) Tv-sarja perustuu samannimiseen Cecily von Ziegesarin luomaan kirjasarjaan ja monta vuotta onkin ollut aikomukseni tutustua myös kirjoihin. Ihan sattumalta kävelin taannoin kirjastossa Gossip Girlien ohi ja tartuin heti ensimmäiseen osaan.

Mikäli tv-sarja on mennyt ohi, Gossip Girl siis kertoo New Yorkin Manhattanilla asuvista high school -ikäisistä nuorista, rikkaista ja kauniista tytöistä ja pojista, erityisesti Serenasta, Blairista, Natesta ja Chuckista. Soppaa ovat sekoittamassa vähemmän hohdokkaista kaupunginosista kotoisin olevat Dan, Jenny ja Vanessa, jotka tulevat tarinaan mukaan joko pyrkyreinä tai rakastuneina.

Gossip Girl on tuntematon, joka pitää netissä juorusivustoa, joka keskittyy kirjan päähenkilöiden elämään. Vielä kirjasarjan ensimmäisessä osassa Gossip Girl ei aiheuta kovin paljoa vaikeuksia, mutta myöhemmin hän tulee sitä tekemään. Tässä kirjassa keskitytään hahmojen esittelemiseen ja Serenan sisäoppilaitoksesta paluuseen, mikä saa juorukellot liikkeelle.

Odotin kirjalta kepeyttä, rentoutta ja samanlaista otetta kuin tv-sarjallakin on, mutta valitettavasti toiveeni eivät oikein toteutuneet. Tv-sarja on toteutettu hyvällä maulla ja sitä viitsii aikuinenkin katsoa, kun taas kirja on selkeästi suunnattu yläasteikäisille ja on vähän mauton.

Toinen seikka on kirjan kieli, niin kömpelöä (tosin nuortenkirjoissa usein on). Ja entäpä nämä kohdat: "'Kai sinä käytät kondomia?' Blair mumisi tuijottaen hypnotisoituneena Naten seisovaa kalua. Se näytti siltä kuin aikoisi ottaa haltuunsa koko maailman." ja kohta, jossa Cyrus, Blairin tuore isäpuoli, kysyy Natelta: "'Joko olette olleet sängyssä?'" Surkuhupaisaa ;<

En tiedä muuttuuko kirjasarja fiksummaksi seuraavien osien myötä vai kannattaisiko siirtyä lukemaan näitä englanniksi (kieli / suomennos oli se pahin ongelma) vai jätänkö kokonaan väliin ja katson vain tv-sarjaa. Mutta tuskinpa lähiaikoina tulen lukemaan näitä lisää.

Mikähän tässä alkuvuodessa nyt mättää. Toivottavasti seuraava lukemani kirja on parempi!

✩✩

Cecily von Ziegesar: Gossip Girl - Eliittinuoret (Gossip Girl, 2002)

Suom. Tytti Träff

WSOY 2009, 205 s.

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

2012-01-04T16:00:00.001+02:00

Mathias Malzieun, ranskalaisen rockmuusikon esikoisteos Sydämen mekaniikka kertoo "pikku Jackista", joka syntyy vuonna 1874 Edinburghissa maailman kylmimpänä yönä. Jack syntyy Edinburghin korkeimmalla kukkulalla, tohtori Madeleinen avustuksella. Madeleine auttaa maailmaan prostituoitujen ja langenneiden naisten lapsia, sellaisia kuin Jack. Syntyneet lapset yleensä adoptoidaan pian, mutta kukaan ei halua kummallista ja tikittävää Jackia. Nimittäin silloin kun Jack syntyi, oli hänen sydämensä niin heikko, että sen tueksi Madeleine joutui asentamaan pojan rintaan pienen käkikellon.

Madeleine kieltää Jackia rakastumasta tai muutenkaan kokemasta vahvoja tunteita, sillä ne vahingoittavat Jackin haurasta sydäntä. Mutta Jack rakastuu. Ja myös vihastuu. Tunteet johdattavat Jackin aina Andalusiaan saakka, mutta sydämen mekanismi on petollinen.

Sydämen mekaniikka oli viime syksyn uutuuksia ja ensimmäisen kerran siitä luettuani kustantajan uutuusluettelosta, kiinnostuin tarinasta kamalasti. Sitten tulivat ensimmäiset blogiarviot, eivät kovin mairittelevia. Tuskinpa tämä on minun kirjani, ajattelin. Viimeksi käydessäni kirjastossa näin kirjan palautettujen hyllyssä ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Jos en tästä muuta saa, niin jospa edes hyvät naurut.

Eipä naurattanut paitsi yhdessä kohdassa: "Méliès tulee huoneestaan perässään kihertävien takamusten ja tissien saattue." Tuo lause on ehkä parasta mitä kirjasta saan irti. Kaikki muu meni aivan yli.

Mutta miksi?

1. Kieli. Melkein jokaisella aukeamalla on vähintään yksi myötähäpeää aiheuttava lause kamaline vertauskuvineen. Esimerkkejä: "Niinpä saatan kuukahtaa uupumuksesta iltapäivällä ja tuntea itseni täysin pirteäksi keskellä yötä, vaikka en ole hamsteri enkä vampyyri, pelkkä unettomuudesta kärsivä pikkupoika.", "On kuin hän sytyttäisi oman Olympiatulensa muovisessa stadionin pienoismallissa." ja "Katson, miten hän kätkee suuret silmänsä päivänvarjoluomiensa alle, ja nostan vuoria, Himalaja on vasemmassa ja Kalliovuoret oikeassa kädessäni." Niin mitä? Ehkä joku nauttii tällaisesta kielestä, mutta minä en.

2. Virheet. On 1800-luvun loppupuoli ja kirjassa puhutaan Charles Bronsonista, lp-levyistä, rullalaudoista, Ranskan ympäriajosta ja niin edelleen. Kirja on fantasiaa, saisihan siinä olla vaikka Lady Gaga kirjailijan niin halutessaan, mutta silti kyseiset seikat ärsyttivät minua.

3. Tarina. Kirjaa on kuvailtu timburtonmaiseksi. Tim Burton on ihan okei. En jumaloi hänen elokuviaan, mutta en vihaakaan, mutta ei tästä tullut minulle mieleen Burtonia. Ei ei. Kirja sisältää rakkaustarinan, mutta en innostunut siitäkään. Itse asiassa koko rakkaustarina alkoi etoa minua jo kirjan alkupuolelta lähtien, tarkemmin sanoen siinä kohtaa, kun Jack näkee pikku laulajattaren ensimmäisen kerran: "Hänen rintansa muistuttavat kahta pientä marenkia, jotka on niin oivallisesti leivottu, että olisi epäsopivaa olla ahmimatta niitä heti paikalla". Eihän siinä muuten mitään, mutta Jack on tuona hetkenä 10-vuotias.

Alkuun mielenkiintoinen kirja muuttui siis täysin typeräksi lukukokemukseksi. Jos jotain hyvää täytyy sanoa, niin kirjan kansi on ihan kiva ja pidin siitä, miten kirja päättyi. Odotin toisenlaista loppuratkaisua. Hyvää on myös se, että Sydämen mekaniikka katkaisee blogissani jo kaksi kuukautta jatkuneen 3-4 tähden kirjojen putken ja saakin nyt tähänastisista blogiini tuomista kirjoista kaikkein huonoimman arvosanan!

Kirjan ovat lukeneet myös Jum-Jum, Sara, Maija, Tessa, Cathy, Susa ja Katja.

✩

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (La Mécanique du cœur, 2007)

Suom. Lotta Toivanen

Gummerus 2011, 221 s.

Kirjallinen vuosi 2011

2011-12-31T17:00:00.001+02:00

Vuoden viimeistä päivää viedään ja on aika selvittää kuluneen vuoden parhaimmat kirjat. Ajattelin tänä vuonna tarkastella vuotta ja luettuja kirjoja hieman tarkemmin kuin pelkän top 10 -listan avulla. Olen lukenut tänä vuonna niin hyviä kirjoja, että pelkkä top-lista ei tee niille oikeutta.

Aloitetaan blogin tilastoista. Aloitin Google Analyticsin käytön viime maaliskuussa, joten koko vuoden tilastoa minulla ei ole saatavilla, mutta eiköhän nämä ole kuitenkin aika lähellä totuutta koko vuodesta :)

SUOSITUIMMAT KIRJOITUKSET

1. Riikka Pulkkinen: Totta

2. Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I & II

3. Englanninkielisiä kirjoja?

4. Iida Rauma: Katoamisten kirja

5. Tove Jansson: Taikatalvi

6. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

7. Syksyn 2011 satoa

8. Tove Jansson: Taikurin hattu

9. Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat

10. Kathryn Stockett: Piiat

Muumit ja kotimaiset kirjat siis jyräävät :)

SUOSITUIMMAT HAKUSANAT

1. lukuisa

2. muumilaakson marraskuu

3. riikka pulkkinen totta

4. riikka pulkkinen

5. iida rauma

6. muumipapan urotyöt

7. maritta lintunen

8. mia vänskä saattaja

9. muumit

10. kathryn stockett

Hakusanat ovat suurin osa aika ennalta-arvattavia, kun katsoo ensin suosituimpia kirjoituksia.

KUINKA MONTA?

Vuonna 2011 olen lukenut periaatteessa 56 kirjaa ja blogiini olen tuonut niistä 55. Yksi kirja on nimittäin Maailmanhistorian pikkujättiläinen, 1100-sivuinen järkäle, jonka olen opintojeni ohessa kahlannut suurin piirtein alusta loppuun asti läpi. En ole ajatellut tuoda sitä esiin blogiini asti, mutta sanonpa nyt tässä, että kyseinen kirja on äärimmäisen hyvä hakuteos, sillä se sisältää historiasta ihan kaiken, mutta tenttikirjana se on huono.

Tietokirjoja luin kuusi kappaletta, sarjakuvia viisi ja runoja pyöreät nolla. Tästä päätellen voisin ensi vuonna lukea jonkin runokokoelman. Tiedän, etten tule koskaan (tai ainakaan lähivuosina) innostumaan runoista kunnolla, mutta yksi runokokoelma vuodessa voisi olla ihan sivistävää.

ULKOMAALAISET VS KOTIMAISET

Luetuista kirjoista kotimaisia on 19 ja ulkomaalaisia 37. Joku saattaa hämmästellä kotimaisten kirjojen näinkin suurta osuutta, mutta niistä kahdeksan on Tove Janssonin muumikirjoja ja sarjakuvakirjoja.

KIRJAILIJAN SUKUPUOLI

Seuraavaksi katsoin kuinka suuri osa lukemistani kirjoista on miesten ja kuinka suuri osa naisten kirjoittamia. 31 kirjoista on naisten kirjoittamia, 25 miesten. Ei siis mikään suuren suuri ero sukupuolien välillä.

MUUTA

Moni bloggaaja on suorittanut tänä vuonna mitä mielenkiintoisempia kirjallisia haasteita, mutta minä tartuin vain yhteen, Koululaisen tietohaasteeseen. Se tosin jatkuu kevään loppuun saakka. Ensi vuodeksi en ole ajatellut ottaa vastaan mitään lukuhaasteita, koen olevani huono toteuttamaan niitä.

Tänä vuonna vietin blogini ensimmäisiä synttäreitä tilastotietojen ja arvonnan muodossa. Seuraavia lokakuisia synttäreitä odotellessa!

Lisäksi luin kolme englanninkielistä kirjaa. Itse asiassa luin kesällä ensimmäisen englanninkielisen kirjani ikinä! Aion jatkaa tätä tapaa myös ensi vuonna.

VUODEN PARHAIMMAT

Päätin valita kaikista tänä vuonna lukemistani kirjoista kymmenen parasta:

1. Claudie Gallay: Tyrskyt

2. Sarah Waters: Vieras kartanossa

3. Kathryn Stockett: Piiat

4. Mary Ann Shaffer, Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

5. Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

6. Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat

7. Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV

8. John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

9. Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

10. Richard Yates: Revolutionary Road

Muutaman muunkin kirjan olisin mieluusti ottanut mukaan listalle. Mietin hyviä kotimaisia: Parkkisen Sinun jälkeesi, Max, Rauman Katoamisten kirja ja Tammimaan Paljain käsin. Sinun jälkeesi, Max tuntuu nyt tällä nimenomaisella hetkellä näistä kaikkein vahvimmalta ja siksi se päätyi listalle.

Joku saattaa ihmetellä, että missä David Nichollsin Sinä päivänä on. Ihmettelin sitä itsekin. Kirjan tunnelma on jotenkin hiipunut pois minusta. Se ei enää tunnu niin upealta kuin aluksi. Jos olisinkin tehnyt top 15 -listan, olisi Sinä päivänä ollut sillä.

Vuoden ykkösteos on ehdottomasti Tyrskyt. Sen melkein jo tiesin heti kirjan luettuani. Muut listalla olevat eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Ihanaa ja kirjojen täyteistä uutta vuotta kaikille!

Joulukuussa luettua

2011-12-31T10:20:00.000+02:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Toiseksi viimeistä blogikirjoitusta viedään tälle vuodelle. Myöhemmin tänään on luvassa katsaus koko vuoden luettuihin, mutta sitä ennen joulukuun luetut!

Anna Godbersen: Juoruja

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe

John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Joulukuussa tuli siis luettua viisi kirjaa: kolme naisten kirjoittamaa, kaksi miesten kirjoittamaa; neljä kaunokirjallista teosta, yksi tietokirja; neljä suomeksi, yksi (pitkästä aikaa) englanniksi. Kirjat olivat jälleen hyvin erilaisia keskenään.

Yhtäkään huonoa kirjaa en joulukuussa lukenut, mutta heikoiten näistä pärjäsi Tietoa kaikkitietäville. Kuukauden parhaimman kirjan tittelin saa Vieras kartanossa. Ah, niin upea!

Luin yhteensä 1756 sivua ja keskiarvoksi tästä saadaan 351 sivua per kirja.

Sarah Waters: Vieras kartanossa

2011-12-30T20:04:00.001+02:00

En voi uskoa, kuinka nopeasti minun hitaalla lukutahdillani sain päätökseen Sarah Watersin liki 600-sivuisen tiiliskiven, alle viikossa! Ja yli puolet kirjasta luin kahden päivän aikana! Syynä nopeaan lukutahtiin lienee ollut vetävä juoni ja vuoden vaihtuminen. Halusin saada tämän kirjan vielä mahdutettua vuoden 2011 kirjojen listalle ja voin sanoa, että Vieras kartanossa oli huikaisevan hieno lopetus tälle kirjavuodelle!

Kirjan tarina lähtee verkkaisesti liikkeelle. On toisen maailmansodan jälkeinen aika Englannin maaseudulla, tarkemmin sanoen Lidcoten pienessä kylässä. Kirjan kertoja on seudun tohtori Faraday, joka kutsutaan yhteen alueen mahtavimpaan kartanoon, Hundreds Halliin, Ayresin perheen palvelijatytön luokse potilaskäynnille. Faraday on käynyt kartanossa viimeksi pikkupoikana, kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja on silmiinpistävää kuinka huonoon kuntoon kartano on sinä aikana joutunut. Puutarha on villiintynyt, seinien rappaus halkeillut, huonekalujen verhoilu kulunut. Ayresin suvun mahtavuus on murentunut muuttuvan maailman mukana. Brittiläisen luokkayhteiskunta alkaa olla aikansa elänyt.

Tuo yksi potilaskäynti johtaa tohtori Faradayn syvään ystävyyteen Ayresin perheen kanssa - hieman sopimattomalla tavalla, kun ajattelee vielä nipin napin pystyssä olevaa luokkayhteiskuntaa. Mutta tohtori ei osaa kuvitellakaan minkälaisten tapahtumien keskelle joutuukaan tutustuessaan perheeseen ja Hundreds Halliin. Kartanossa alkaa tapahtua hyvin outoja asioita.

Vieras kartanossa on todella karmiva kirja. Minulle tuli siitä myös surullinen olo: vanha, arvokas ja rapistuva kartano, varaton perhe, kaikki ne onnettomuudet, joista he joutuvat kärsimään ja tohtori Faradayn epämiellyttävä hahmo, joksi hän muuttuu tarinan edetessä. Kirja on karmiva ja surullinen kuitenkin miellyttävällä tavalla, samaan tapaan kuin Richard Yatesin Revolutionary Road.

Kirja on paksu ja sen tarina etenee hyvin hitaasti. Muistelisin joissakin blogiarvioissa olleen moitetta siitä, mutta itse nautin hitaasta tunnelmasta. Se sopii kirjan maisemaan. Tiivistämäänkään en kirjaa lähtisi. Jossain kirjan puolivälin tienoilla olin tiivistämisen kannalla, mutta saatuani kirjan luettua loppuun, en varmaan muuttaisi sitä mitenkään. Luulen, että sen tunnelma särkyisi ja kärsisi siitä.

1900-luvun alkupuoliskolle sijoittuvat, brittiläiset luokkayhteiskuntakertomukset ovat hirveän kiinnostavia. Siksi olen monien muiden tavoin hulluna Downton Abbey -tv-sarjaan (jos et ole sitä vielä katsonut, katso!). Downton Abbeyssä ei kuitenkaan ole mukana mitään yliluonnollisuuksia, kun taas Vieras kartanossa -kirjassa on ja se tekee kirjasta vielä kutkuttavamman. Outojen tapahtumien ollessa käynnissä en voinut millään irrottaa katsettani kirjasta. Ehkä se siksi etenikin niin nopeasti!

Vieras kartanossa vakuutti minut lukemaan muutkin Watersin suomennetut kirjat (Silmänkääntäjä ja Yövartio). Onkohan niissäkin mukana yhtä kutkuttavaa jännitystä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja?

Kirjan lukeneita kehotan kurkkaamaan Järjellä ja tunteella -blogin Susan juonikeskusteluun täällä! Päädyin samaan lopputulokseen kirjan tapahtumista kuin suurin osa keskustelijoista. Tässä kirjassa kun on vielä se hyvä puoli, että kirjailija ei kerro sinulle mitä oikeasti tapahtui vaan voit tulkita sen itse miten haluat.

✩✩✩✩✩

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009)

Suom. Helene Bützow

Tammi 2011, 592 s.

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

2011-12-28T17:31:00.001+02:00

Joulu on nyt takana ja muutaman päivän kuluttua koittaa vuosi 2012. Ennen vuoden vaihtumista täytyy vielä summata sekä joulukuun että koko vuoden kaikki luetut kirjat. Sen teen kuitenkin vasta ihan viimeisenä joulukuun päivänä. Mutta nyt on hyvä väli vastata Järjellä ja tunteella -blogin Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen, jossa siis vastataan viiteentoista kysymykseen tänä vuonna luettujen kirjojen perusteella:

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Claudie Gallayn Tyrskyt

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

Kathryn Stockettin Piiat

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?

Luen lähes poikkeuksetta aina mielestäni huonotkin kirjat loppuun ja tänä vuonna en ole lukenut mitään huonoa, mutta sanotaan nyt vaikka että en varmaankaan olisi menettänyt mitään, vaikken olisi lukenut Rebecca Wellsin Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhoodia (tosin täytyy muistaa, että luin kirjan englanniksi enkä ymmärtänyt siitä aina ihan kaikkea)

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

En muistaakseni vuodattanut kyyneleitä minkään kirjan kohdalla tänä vuonna, mutta esimerkiksi helmikuussa lukemani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max oli hyvin surullinen

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Max Brooksin Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat on jäänyt vähälle huomiolle kirjablogeissa! Ymmärrän, ettei zombikirjat taikka ylipäänsä yliluonnollisista asioista kertovat (kauhu)kirjat ole niitä kaikkien suosikkeja, mutta Brooksin kirja on sellainen, johon kannattaisi tutustua!

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Tykkäsin Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta, mutta odotin siltä silti enemmän ja siksi se oli vuoden suurimpia pettymyksiä

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Claudie Gallayn Tyrskyt

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Kathryn Stockettin Piiat

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Essi Tammimaan Paljain käsin

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Richard Yatesin Revolutionary Road

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

J. Donald Hughesin Maailman ympäristöhistoria. Odotin sen nimittäin olevan hirveän kuiva, mutta se olikin todella mukava lukea!

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

David Mitchellin Pilvikartasto

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Claudie Gallayn Tyrskyjä, tietenkin!

John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville

2011-12-24T10:08:00.002+02:00

Tiesitkö, että ihmisellä on neljä sierainta, kameleontit eivät vaihda väriä sulautuakseen taustaan, torakat olisivat ensimmäisiä hyönteisiä, jotka kuolisivat ydinsodassa, feministit eivät polttaneet rintaliivejään ja Einstein ei keksinyt suhteellisuusteoriaa?

Näitä ja monia muita virheellisiä käsityksiä eri asioista valaisevat John Lloyd ja John Mitchinson kirjassaan Tietoa kaikkitietäville. Kirjassa on 229 kysymystä ja perusteltua vastausta kaikista mahdollisista aihepiireistä - historiasta tähtitieteeseen ja luonnontieteistä uskontoon saakka.

Joitakin asioita tiesin ennestään, mutta suurin osa oli minullekin yllättävää tietoa. Olen esimerkiksi ollut aina siinä yleisessä uskossa, että eskimoilla on lukuisia eri sanoja lumelle. Kirja kuitenkin paljastaa niitä olevan enintään neljä. Luulen, että osasta kirjan faktoista silti yllättyy, vaikka pitäisikin itseään jo erittäin hyvänä nippelitiedon hallitsijana.

Ainoa miinus kirjassa on sen englantilaiset tekijät. Erityisesti historiaan liittyvät kysymykset ovat valtaosa Englantiin liittyviä, kuten "Mitä Ison-Britannian kuningatar sanoo sille, jonka hän aateloi?", "Kuka oli Englannin ensimmäinen kuningas?" ja "Kuka keksi pennypostin?". Saman ongelman huomasin Stephen Weirin Maailmanhistorian huonoimmat päätökset -kirjassa.

Tietoa kaikkitietäville sisältää kuitenkin niin paljon myös muita kuin historiaan liittyviä asioita ja se on oikein hyvä tietopaketti nippelitiedon ystäville.

✩✩✩

John Lloyd, John Mitchinson: Tietoa kaikkitietäville (The Book of General Ignorance, 2006)

Suom. Tarja Kontro

Otava 2008, 317 s.

Rauhallista joulua!

2011-12-23T19:34:00.000+02:00

Lähde: National Geographic

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille ja vierailijoille!

Ah, ihanat joulun loikoilupäivät! En pahemmin ole jouluihminen, mutta se, että saa vain olla, on tietysti ihanaa. Joulun suunnitelmiini kuuluvat laiskottelun lisäksi tietysti kirjojen lukeminen ja tv-sarjojen ja elokuvien katselu. Ajattelin mahdollisesti tänä iltana katsoa Midnight in Paris -elokuvan. Inhoan Owen Wilsonia, mutta ehkä hän osaa olla tässä elokuvassa.

Joulun kirjoihini kuuluvat tänä vuonna Sarah Watersin tiiliskivi Vieras kartanossa, Mathias Malzieun aika paljon parjattu Sydämen mekaniikka ja ihan kohta loppuunluettu eräs hauska pieni tietokirja. Jälkimmäisestä kirjasta tulossa juttua vielä tänä iltana.

Joulun jälkeen luvassa on Susan Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haasteeseen vastaaminen ja tietysti koko vuoden luetuista kirjoista tehty kooste ja top-lista. Vuosi on jo lopuillaan, miten äkkiä se taas menikään.

Ihanaa joulua!

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe

2011-12-20T14:43:00.001+02:00

Alexander McCall Smithin Tears of the Giraffe (suom. Kirahvin kyyneleet) on ollut minulla pienen ikuisuuden ajan lainassa kirjastosta. Päätin lukea sen nyt, että saan palautettua sen ja muutaman muunkin kirjan kirjastoon ennen joulua.

Tears of the Giraffe on toinen osa Mma Ramotswe -sarjaa. Siksi suosittelenkin, ettet lue tätä arviota, ellet ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, The No. 1 Ladies' Detective Agencya, sillä tämä arvio saattaa paljastaa ensimmäisestä kirjasta jotain.

Mma Ramotswe jatkaa Tear of the Giraffessa Botswanan ainoaan naisetsivätoimistoon tulleiden tapausten selvittelyä. Tapauksia on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisessä sarjan osassa, sillä ihmissuhteet saa tässä kirjassa suuremman huomion. Mma Ramotswe on menossa naimisiin Gaboronen parhaimman miehen, J.L.B. Matekonin, kanssa. Mutta miten käy sormusostoksilla? Entä miten uutiseen suhtautuu Matekonin palvelija? Miten Matekoni taipuu erään hyvin taitavasti puhuvan ja suostuttelevan ihmisen edessä?

Matekonin taipuessa Mma Ramotswe etsii kymmenen vuotta sitten Kalaharin autiomaan liepeillä kadonnutta amerikkalaista nuorukaista ja hänen apulaisensa setvii erään aviovaimon syrjähyppyepäilyä. Tuttuun tapaan Mma Ramotswe onnistuu helposti selvittämään molemmat tapaukset ja hieman enemmänkin.

Ensimmäisen Mma Ramotswe -kirja oli myöskin ensimmäinen englanniksi lukemani kirja ja ilahduin silloin siitä, että se oli kirjoitettu niin helpolla englannin kielellä. Tears of the Giraffe on myöskin yhtä helppo, tätäkin kirjaa luki kuin suomea. Kiinnitin kuitenkin huomioni erääseen asiaan poikaystäväni sen mainitessa: kirjan dialogi on todella yksinkertaista. Toisaalta se on mukavaa, ainakin minusta, koska yksinkertaista kieltä ainakin ymmärtää. Paremmin englantia osaavalle se voi tuntua turhauttavalta. En tiedä sitten suomennoksista, onko niissäkin kieli hyvin yksinkertaista? No, minua se ei liiemmin haittaa ja ajattelinkin jatkaa sarjan lukemista englanniksi.

Pidän Tears of the Giraffesta hieman enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska kuten jo edellä mainitsin, tässä ei ratkota niin paljon rikoksia vaan keskitytään enemmän päähenkilöiden ihmissuhteisiin. Eivät rikosten selvittelyt minua häiritse, mutta pari kolme tapausta per kirja on minusta sopiva määrä.

Tämä kirjasarja saa hyvälle mielelle, sopivasti pienen jännityksen kera!

Tämän kirjan on lukenut lisäkseni ainakin (suomeksi) Sanna.

✩✩✩✩

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe

Abacus 2004, 233 s.

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

2011-12-13T18:45:00.003+02:00

On 5. heinäkuuta, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän jälkeinen yö vuonna 1996. Yksinhuoltaja Teena Maguire ja tytär Bethel lähtevät Teenan miesystävän juhlista kotiin ja päättävät oikaista Rocky Point Park -puiston kautta. Puisto on jo hiljentynyt illan juhlijoista - erästä nuorisojoukkoa lukuunottamatta.

Nuoret miehet käyvät Teenan ja Bethelin kimppuun. Äidin he raiskaavat, jättävät hakattuna ja potkittuna kuolemaan saastaisen venevajan lattialle. Bethelinkin he pahoinpitelevät, mutta tyttö pääsee veneiden alle piiloon. Raiskauksen jälkeen kaikki muuttuu. Ei ole enää aikaa "ennen", on vain "jälkeen".

Oikeudenkäynti alkaa kun Teena pääsee pois sairaalasta. Niagara Fallsin yhteisö, erityisesti raiskaajien sukulaiset ja ystävät, syyttävät Teenaa valehtelijaksi: itse se Maguiren nainen sitä kerjäsi, se nainen on juoppo huora. Nuori poliisi Dromoor, joka oli ensimmäisenä paikalla, kun hälytys tuona 5. päivän ensimmäisinä minuutteina tuli Rocky Point Parkin venevajaan, ei kuulu heihin. Hän haluaa oikeuden tapahtuvan.

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on pieni, mutta väkevä teos. Se koskettaa ja raivostuttaa. Miten voi olla mahdollista, että vaikka raiskauksesta ja pahoinpitelystä on selkeät todisteet, oikeus ei siltikään näytä toteutuvan, vaan tuntuu uskovan ennemmin kaukaa haettuja selityksiä rikokselle? Erityisesti Yhdysvalloissa tällaista varmasti tapahtuu melko usein (tai ainakin sellainen mielikuva minulla on), kun asianajajaksi valikoituu joku hyvin taitava ammattinsa edustaja.

Teoksen voimakas tunnelma on mahdutettu ihailua herättävän lyhyisiin lukuihin ja pieniin sanoihin. En edes voisi kuvitella kirjaan rönsyilevää tekstiä, se rikkoisi heti sen tunnelman eikä lukukokemus olisi enää sama. Tapahtumat kuvataan hyvin vähäeleisesti ja suoraan, muttei tunteettomasti. Ihastuin erityisesti kirjassa käytettävään sinä-muotoon, jolla puhuteltiin jo aikuistunutta Bethel-tytärtä. Välillä tapahtumia katseltiin myös poliisi Dromoorin tai syytettyjen näkökulmasta.

Jos haet jotain nopeaa, intensiivistä ja merkityksellistä lukukokemusta, tartu tähän.

Muita Kosto: rakkaustarinan lukeneita: Jori, Hanna, Naakku, anni.M, Susa, Rachelle, Sonja, Leena, Ina, Valkoinen kirahvi ja Katja.

✩✩✩✩

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina (Rape: A Love Story, 2003)

Suom. Kaijamari Sivill

Otava 2010, 152 s.

Anna Godbersen: Juoruja

2011-12-08T22:36:00.001+02:00

Anna Godbersenin neliosaisen Huumaa-sarjan toinen osa Juoruja on suoraan jatkoa ensimmäiseen osaan, joten jos et ole sitä tai Juoruja lukenut ja haluat vielä lukea, niin suosittelen, ettet lue tätä arviota kirjasta. Huumaa-kirjan tapahtumista tietämättömälle Juoruja-kirjan pelkkä juonikuvauskin paljastaa aika paljon ensimmäisen osan tapahtumista. Sinua on siis varoitettu!

Eletään vuoden 1899 joulukuuta New Yorkin Manhattanilla. Hollandin perhe on syvän surun saartama, sillä Elizabeth-neiti on poissa ja perheen rahatilanne on hyvin heikko. Henry Schoonmaker, erään Manhattanin hyvin varakkaan perheen ainoa poika, viettää hänkin suruaikaa. Henryn mieltä kuitenkin kuohuttaa eräs nuori ja tumma kaunotar...

Penelope Hayes, Elizabethin entinen hyvä ystävä, on ottanut Elizabethin paikan kaupungin seurapiireissä. Mutta miten vaikeaa Penelopen häikäilemättömälle luonteelle on esittää hillittyä ja ystävällistä Elizabethia?

Hollandin perheen entinen palvelustyttö Lina aikoo toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja saakin siihen oivan mahdollisuuden. Lina pääsee myös käsiksi salaisuuksiin, joista hänelle takuuvarmasti on hyötyä. Juorut, juonittelu ja salaisuudet johtavat vuoden viimeisimpänä päivänä vietettävään suureen juhlaan, jolloin mikään ei ole enää entisensä.

En voinut kuin huokailla ihastuksesta Juoruja lukiessani! Eniten näissä Godbersenin kirjoissa minuun vetoaa vuosisadan vaihteen tapakulttuuri, kuvaukset rikollisen runsaista kangasmääristä ja niistä tehtävistä upeista mekoista (katsokaa nyt tuota upeaa kanttakin!) ja seurapiirien juonitteluista. Täytyy tosin sanoa, että sitä juonittelua ja välillä vähän liian övereitäkin tapahtumia kirjassa riittää, enemmän kuin ensimmäisessä osassa, mikä tekee tarinasta hieman epäuskottavan. Juuri nyt, tähän aikaan vuodesta ja tähän mielentilaan, se kuitenkin sopii minulle erinomaisesti.

Juoruja (engl. Rumors) on kirjalle erinomaisen sopiva nimi. Huumaa esitteli meille Manhattanin seurapiirit ja lukuisat juhlat ja kielletyn rakkauden, mutta Juoruja keskittyy nimenomaan kaupungilla liikkuviin huhuihin, salaisuuksiin ja niistä hyötymiseen. Ja onhan sitä romantiikkaakin, kuinkas muuten. Tässä kirjassa Hollandin perheen tarina myös syvenee. Mukaan tulee ahdistavaa surua ja synkkiä tulevaisuudennäkymiä ja yksi kirjan suuria kysymyksiä on se, että mikä on oikein ja mikä väärin, mikä sopivaa ja mikä ei.

Kuten Huumaa-kirjassa, tässäkin osassa lempihahmoni on vallaton Diana. Diana on nyt kasvanut hieman henkisesti, mutta hänestä on rakastumisen myötä tullut epävarma, mustasukkainenkin. Hän joutuu jo nuorena kokemaan kovia monilla elämän eri osa-alueilla, mutta onneksi hänestä välillä tarinan aikana pilkahtaa esiin se tuttu huoleton ja suorasanainen tyttö.

Juoruja ovat lukeneet myös Cathy ja Emilie.

✩✩✩✩

Anna Godbersen: Juoruja (Rumors, 2008)

Suom. Katja Ruunaniemi

Karisto 2010, 462 s.

Marraskuussa luettua

2011-11-30T17:57:00.000+02:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Marraskuu on ollut raskas kuukausi, niin opiskelun kuin säänkin takia. Kirjojen suhteen oli kuitenkin vielä suhteellisen normaali kuukausi eli sain luettua neljä keskenään hyvin erilaista kirjaa:

Terry Pratchett: Johan riitti!

David Nicholls: Sinä päivänä

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Fantasiaa, ihmissuhteita, historiantutkimusta ja lastenkirjallisuutta (joka sopii myös aikuisille). Mukavan vaihteleva lukukuukausi siis takana. Paras kirjoista on mielestäni Sinä päivänä. Oiva lahja pukinkonttiin tänä jouluna! Sopii varmasti moneen eri makuun.

Luettuja sivuja kertyi 1296 ja keskiarvoksi tästä saadaan 324 sivua per kirja.

Lukuisa vetäisi jo tänään talviturkin ylleen vaikka ulkona sataakin vettä. Siniharmaa tausta rauhoittaa mieltä ja muistuttaa minua helmikuusta. Olisikin jo helmikuu!

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

2011-11-27T21:04:00.001+02:00

Marraskuun synkkinä iltoina on ihana kaivautua peiton alle ja lukea pitkästä aikaa Muumeja! Blogini luetuimpia tekstejä on tässä kuussa ollut, ei kovin yllättättäen, Muumilaakson marraskuu, joten siitä inspiraatio Näkymättömään lapseen, joka vielä lukemattomana hyllystäni löytyi.

Näkymätön lapsi on erilainen Muumi-romaani, koska se koostuu yhdeksästä eri tarinasta: Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi. Näistä kertomuksista suosikkejani ovat Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus ja Kuusi.

Ensiksi mainitussa suosikissani kerrotaan meren vieressä rumassa talossa asuvasta pelokkaasta Vilijonkasta, joka voittaa pelkonsa hurjan myrskyn riepotellessa hänen taloaan. Kertomus näkymättömästä lapsesta (Ninnistä) on varmasti monille tuttu. Ninnin rohkaistuminen ja sen myötä näkyväksi tuleminen on ihana tarina. Hattivattien salaisuus taas mielestäni poikkeaa kovasti kirjan muista tarinoista. Siinä Muumipappa lähtee omille teilleen ja päätyy tylsyyksissään hattivattien pienen veneen kyytiin. Matkan aikana pappa löytää itsensä ja tarkoituksensa. Kirjan viimeinen kertomus, Kuusi, on ihana, koska kertomuksessa on Muumeille ominaista hulvatonta huumoria ja joulun taikaa, mikä sopii erinomaisen hyvin tähän aikaan vuodesta.

Nyt kun Näkymätön lapsi on luettu, Muumi-romaaneista minua odottaa enää Muumipappa ja meri. Ensimmäisen Muumi-romaanini (Muumipapan urotyöt) luin reilu vuosi sitten eli tosiaan vasta aikuisiällä ja se on siitä asti pysynyt suosikki-Muuminani. Se jää nähtäväksi, että luenko Muumipapan ja meren vielä tämän vuoden puolella!

✩✩✩✩

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962)

Suom. Laila Järvinen

WSOY 2010, 167 s.

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938

2011-11-25T22:59:00.001+02:00

Minusta on hauskaa kirjoittaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista, joten miksipä ei sitten myös tentti- ym. kirjoista? Varsinkaan kun tenttikirjamme eivät ole mitään oppikirjojen kaltaisia teoksia. En kuitenkaan aio analysoida niitä täällä sen kummemmin, sillä sitä saa tehdä opiskelujen puitteessa ihan liikaakin. Tuskinpa myöskään tulen kirjoittamaan kaikista lukemistani tenttikirjoista, en ainakaan niistä huonoista. Mutta Jarmo Peltolan väitöskirja Lama, pula ja työttömyys: Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938 sopii hyvin kirjablogiin esille tuotavaksi.

Peltolan tutkimuksen kohde on otaksuttavissa jo selvästi väitöskirjan nimestä. Yhdysvaltojen pörssiromahduksen aiheuttama maailmanlaajuinen lama saapui meille Suomeenkin 1930-luvulla. Väikkärissä Peltola tarkastelee laman vaikutusta tamperelaisten työläisten elämään. Tamperehan oli tuohon aikaan Suomen teollistunein kaupunki ja lama koetteli pahiten juuri työläisiä, ei maaseudun väestöä kuten saattaa erehdyksessä otaksua. Spesifimmin kirjassa tarkastellaan tamperelaisten työttömyyttä, erilaisia laillisia (vapaat työt, varatyöt, siirtomaatyöt) ja laittomia (irtolaisuus, prostituutio, varastelu, viinan trokaaminen) toimeentulomuotoja, sosiaaliturvaa ja laman vaikutusta perheeseen sekä syntyvyyteen.

Kun tämä kirja tuli minulle luettavaksi, en yhtään ajatellut aiheen voivan olla kiinnostava. En tainnut miettiä kirjan nimeä ihan loppuun asti, sillä kirjan aloitettuani innostuinkin siitä valtavasti! Kiitos Peltolan innostavan kirjoitustyylin ja kielenkäytön, sillä kyllä tästä aiheesta saisi hirveän puuduttavankin. Sosiaalihistoria muutenkin on minusta yksi mielenkiintoisimpia historian osa-alueita.

Väitöskirjan liitteestä löytyy mikrohistorian tason tutkimusta, 19 perhetarinaa, jotka Peltola on koonnut viranomaislähteistä. Sen vuoksi ne ovat hyvin kuivakoita ja hirveän luettelomaisia (ja en todellakaan lukenut niistä kuin muutaman). Tarinoista saa toki hyvän kuvan lama-ajan perheiden elämästä; siitä kuinka pätkittäistä työnteko saattoi olla monen vuoden ajan, kuinka helppoa oli vaikeassa tilanteessa tarttua pulloon ja kuinka huono hygienia ja ruoan monipuolisuuden puute aiheutti jatkuvasti sairauksia ja jopa kuolemaa, mutta lukijaystävällisiä tarinat eivät ole.

Lukuunottamatta perhetarinoita, kirja on hyvin selkeästi kirjoitettu ja siksi minusta on ilo suositella sitä blogissani. Jos aihe kiinnostaa, ei kannata pelätä kirjaa sen takia, että se on väitöskirja, sillä se on hyvin kansantajuisesti kirjoitettu ja varustettu runsaalla määrällä valokuvia ja tilastoja.

Sitä en osaa tarkkaan sanoa, että tuoko Peltolan tutkimus mitään uutta ja omaperäistä aiheeseen, sillä en ole kovin perehtynyt 30-luvun lamaan Suomessa tai lukenut mitään aikaisempia tutkimuksia, mutta ilmeisesti toimeentulokuvauksista ei ole aikaisemmin juuri kirjoitettu. Mutta tällaiselle kuin minä, peruspiirteet tai sitä vähemmän aiheesta tuntevalle, kirja on erittäin hyvä tietopaketti (Tampereen) työläisväestön toimeentulosta ja selviytymiskeinoista 30-luvun Suomessa.

Kirja on luettu osana Koululaisen tietohaastetta ja saa kunnian olla haasteen ensimmäinen luettu kirja!

✩✩✩✩

Jarmo Peltola: Lama, pula ja työttömyys : Tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-38

Tampere University Press 2008, 371 s.

David Nicholls: Sinä päivänä

2011-11-19T19:19:00.004+02:00

Hurjan moni bloggaaja (ja varmasti moni lukija ilman kirjablogiakin) rakastui David Nichollsin Sinä päivänä -teokseen sen luettuaan. Minäkin kiinnostuin kirjasta ja vähän aikaa sitten päätin ottaa siitä selvää. En asettanut itselleni mitään ennakko-odotuksia, mutta tiesin jo, että kirja on jotain vähän kevyempää ja ihmissuhdekiemuroihin liittyvää. Juuri sellaista, joka sopi tähän väliin, inhottavaan marraskuuhun ja opiskelukiireiden keskelle. Ja kyllähän se sopikin, vallan mainiosti, joten taidan liittyä ylistävien lukijoiden kuoroon.

Sinä päivänä -kirja alkaa 15. päivänä heinäkuuta vuonna 1988. Emma, runotyttö, joka haluaa muuttaa maailmasta edes jotain pientä ja Dexter, hulttion maineessa oleva "koulun komein poika" viettävät valmistujaisten jälkeisen yön yhdessä. Tuosta yhdestä yöstä lähtien he ovat sidottuja toisiinsa, välillä etääntyen, välillä lähentyen. Elämä tulee viemään parikymppiset nuoret hyvin erilaisille poluille. Vuodesta 1988 lähtien Emman ja Dexterin elämää seurataan kirjassa kahdenkymmenen vuoden ajan, aina samana päivänä, 15. heinäkuuta.

Kirjan tarinasta en henno kertoa enempää, sillä uskon, että sen pienistä ja isoistakin sattumuksista, iloista ja suruista, niistä arkipäiväisyyksistäkin on paras lukea itse. Sinä päivänä on hyvin koskettava kirja, sillä se saa sinut nauramaan, tuntemaan inhoa, melkein jopa raivoa ja herkistymään itkun partaalle.

Henkilöhahmot ovat kirjan kantava voima. Tässä ei jäädä ihastelemaan maisemia, vaan tarina kulkee tavallisten ja hyvin uskottavien henkilöiden tekojen ja sanojen kautta. Oli raikasta lukea pitkästä aikaa tavallisten ihmisten tarinaa, kun tämä syksy on aika pitkälti vierähtänyt joko kuvitteellisten tai muuten vain hieman outojen ihmisten seurassa. Tykästyin kirjassa hyvin paljon Emman hahmoon, löysin hänestä paljon samastuttavia ja ihailemisen arvoisia asioita, vaikkei hän tietenkään täydellinen ole. Eikä Dexterkään ole. Siksi juuri kirjan henkilöt ovat niin ihanan tavallisia ja uskottavia!

Viitaten Karoliinan arvioon kirjasta, olen samaa mieltä hänen kanssaan siinä, että kirja sopii vallan mainiosti nuoremmillekin, mutta 30-40-vuotiaille ehkä vielä paremmin. Jos itse olisin Emman ja Dexterin sukupolvea, varmasti samastuisin heihin ja tarinaan vielä entistä enemmän. Tähän liittyen huomasinkin, että yksi mukavimmista ajankohdista kirjassa oli sen alku, kun Emma ja Dexter ovat minun ikäisiäni ja tulevaisuus on vielä hyvin avoin.

Sinä päivänä on hyvin viihdyttävä kirja ja sen lukee nopeasti yli 500 sivusta huolimatta. Sitä ei saa kuitenkaan sekoittaa samaan pakkaan esimerkiksi Bridget Jones -kirjojen kanssa, sillä Sinä päivänä ei ole hömppää, vaan vakavasti otettavampaa ihmissuhteisiin keskittyvää kirjallisuutta. Ja hei, Bridget Jones on myös hyvä omassa lajissaan, ehdottomasti!

Tämän kirjan ovat lukeneet myös Susa, Ilse, Veera, Meri, Jenni ja moni, moni muu!

✩✩✩✩

David Nicholls: Sinä päivänä (One Day, 2009)

Suom. Sauli Santikko

Otava 2011, 505 s.

Tunnustuksia ja kuulumisia

2011-11-13T20:42:00.000+02:00

Sain Valkoiselta kirahvilta tällaisen kivan tunnustuksen, johon liittyy kymmenen kysymystä. Kiitos sinulle ihana Valkoinen kirahvi!

1. Lempiväri: Musta, roosa, valkoinen ja harmaa.

2. Lempieläin: Olen ehdottomasti kissaihmisiä!

3. Onnennumero: Ei ole koskaan ollut.

4. Alkoholiton lempijuomasi: 7up ja vaniljatee.

5. Facebook vai Twitter: Facebook. Kun Twitter tuli, loin sinne tunnukset, mutta en koskaan innostunut siitä. Pärjäisin ilman Facebookiakin, mutta nyt erityisesti se on hyvä kanava jakaa informaatiota opiskelukavereiden kesken.

6. Mistä pidät: kirjoista, merestä, kesäilloista, kiireettömyydestä, siististä kodista (jota se on ihan liian harvoin), koskettavista elokuvista, lämmöstä, hiljaisuudesta, historiasta, eläimistä, hiuksistani tänä aamuna, viileistä lakanoista, kirpputoreista, puhvihihoista, mustavalkoisista valokuvista, old school -tatuoinneista ja mekoista.

7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Kumpikin!

8. Lempimuotosi: Tiimalasi. Ei tarkalleen ottaen vartalossa, vaan tämä tuli mieleeni takista, jollaista olen halunnut jo kauan. Eli tarkoitan pikemminkin vaatteen muotoa.

9. Lempipäiväsi: Perjantai.

10. Lempikukkasi: Perinteinen ruusu on ehkä kaikkein kaunein.

Lisäksi sain jo viime kuussa seuraavan tunnustuksen Katrilta, kiitos typy. ♥

Haluan jakaa molemmat tunnustukset kaikille seuraamilleni blogeille ja niiden kirjoittajille! Enhän minä muuten teitä seuraisi, ellen pitäisi kovasti teistä ja blogeistanne :--)

Tällä hetkellä luen erittäin mukaansatempaavaa, hauskaa ja surullistakin David Nichollsin Sinä päivänä -kirjaa. Lukemiseni on ollut jo pitkän aikaa täysin iltapainotteisia, ennen nukkumaanmenoa sängyssä ("Voi ei, kello on jo kohta kaksitoista, haluan vielä lukea edes yhden luvun!") tapahtuvaa. Tuntuu, että kärsin hirveästi kun en voi lukea samalla tavalla kuin vielä pari kuukautta sitten! Ja hitaasti lukevasta se tuntuu vielä kauheammalta. Haluaisiko joku kirjoittaa pari esseetä puolestani, jotta saisin hieman lukurauhaa? :--D

Sen sijaan tenttikirjoja olen lukenut. Tuon niitäkin blogiini jossain vaiheessa, niin saan samalla polkaistua käyntiin Koululaisen tietohaasteen, jossa siis kuuluu lukea kymmenen tietokirjaa (myös elämäkerrat ja vastaavat lasketaan mukaan) lukuvuoden 2011-2012 aikana.

Seuraavaksi suuntaan blogikierrokselle ja pyhitän tämän sunnuntai-illan täysin kirjoille. Siis niille "oikeille" kirjoille, en tenttikirjoille (vaikkeivat ne kaikki edes ihan kamalia ole)!

Terry Pratchett: Johan riitti!

2011-11-04T18:30:00.005+02:00

Terry Pratchettin luoman Kiekkomaailman kohellus jatkuu tässä järjestyksessään kolmannessa sarjan kirjassa. Kuten kahdessa aikaisemmassa kirjassa, päähenkilöinä eivät tässä kirjassa ole enää velho Rincewind matka-arkkuineen tai turisti Kakskukka, vaan Persahterin (oikeasti :D) syrjäisessä kylässä varttunut tyttö nimeltään Esk ja kylän ainoa noita, Muori Säävirkku.

Eräänä sateisena iltana eräs hyvin vanha velho matkustaa Persahterin kylään luovuttamaan omat voimansa pian syntyvälle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle. Velho jo voimansa siirtäneenä käykin ilmi, että pieni velhonalku ei olekaan poika vaan tyttö! Mutta eihän tyttö voi olla velho! Tytöt voivat olla vain noitia. Tytön eli Eskin kasvaessa tämä alkaa osoittaa maagisia kykyjä, joten kylän noita, Muori Säävirkku, ryhtyy kasvattamaan tytöstä noitaa. Mutta pelkkä noitana oleminen ei riitä tytölle eikä hänen ainutlaatuisille voimilleen ja pian ollaan matkalla kaukana jossakin sijaitsevaan Näkymättömään Yliopistoon, joka on opinahjo nuorille velhoille. Uhmaako Esk perimätietoa ja tuleeko hänestä Näkymättömän Yliopiston ensimmäinen naispuolinen velho?

Olen siis joskus yläasteikäisenä lukenut tätä Pratchettin Kiekkomaailma-sarjaa ja nimenomaan näitä alkupään kirjoja. Siispä muistelin, että Johan riitti! olisi todella hauska. Olen aina pitänyt näissä kirjoissa eniten noidista. Mutta osoittautuikin niin, että tämä on näistä kolmesta blogiini tuoduista Kiekkomaailma-kirjoista se huonoin. Tässä ei ole niin hersyvää huumoria kuin kahdessa aikaisemmassa teoksessa. Outoa kyllä, Johan riitti! tuntuu paikoitellen jopa liian vakavalta!

Virkistävää on kuitenkin se, että tässä kirjassa pääosassa ovat noidat (tai käytännössä yksi sellainen, mutta kuitenkin) eikä Rincewind-velho, josta olen jo kahden kirjan verran lukenut. Tarina alkaa hitaasti, keskittyen Eskin velhokykyjen löytämiseen ja noidan opin harjoittamiseen, kunnes vaihdetaan nopeasti maisemaa. Tarinan loppu on aika vauhdikas ja nopea, mutta se tuntuu olevan ominaista Pratchettin kirjoille, ainakin tähän asti.

Johan riitti! on aivan kelpo ja hauska fantasiaseikkailu, mutta tunnustan, että myös haukottelin sen parissa.

✩✩

Terry Pratchett: Johan riitti! (Equal Rites, 1987)

Suom. Marja Sinkkonen

Karisto 2001, 253 s.

Lokakuussa luettua

2011-10-31T16:44:00.002+02:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Voi miten harmillista! Lokakuun aikana luin vain kaksi kirjaa. Eihän se määrä vaan laatu, mutta olisin mielelläni halunnut lukea tämän kuukauden aikana enemmän jos vain keskittymiskykyä olisi riittänyt koulutohinoilta. Tässä ne luetut:

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa

Kultatukka, tähtönen oli näistä kahdesta ehdottomasti se parempi kirja. Luettuja sivuja kertyi 835 ja keskiarvoksi tästä saadaan 418 sivua. Kultatukka, tähtönen kerrytti luettuja sivuja melkein kuudensadan sivun paksuudellaan.

Tässä kuussa järjestin myös ensimmäisen blogiarvontani ensimmäisen blogivuoden kunniaksi. Arvontoja on varmasti tulossa vastaisuudessakin lisää!

Tällä hetkellä minulla on jälleen vanhempi kirja luvun alla. Erityisesti fantasian ystäville luvassa siitä arviota tämän viikon aikana. Lisäksi olisi pinossa vaikka kuinka monta hyvää (tai ainakin siltä vaikuttavia) kirjoja, muun muassa Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina, David Nichollsin Sinä päivänä, Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Toivottavasti pääsen näiden kaikkien kimppuun vielä ennen joulua.

Tahdon myös tässä yhteydessä vielä onnitella Helsingin kirjamessuilla Rakkaudesta kirjaan -palkinnon saaneita bloggareita ja tietenkin meitä kaikkia kirjablogia pitäviä näin hienosta tunnustuksesta! Huikean ihana uutinen. Onnea me!

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa

2011-10-25T21:45:00.001+03:00

Kyselin jo tuossa elokuussa, että minkä kirjastosta lainaamani kirjan luen ensimmäisenä ja voiton vei silloin yhden äänen erolla Richard Yatesin hieno Revolutionary Road. Heti sen perässä oli Augusten Burroughsin Juoksee saksien kanssa ja siispä otin sen luvun alle tuossa jokunen aika sitten. Juoksee saksien kanssa ei onnistunut vakuuttamaan minua niin hyvin kuin Yates.

Kirja on Burroughsin mukaan muistelma hänen lapsuudestaan. Miksi hänen mukaansa, siihen palaan hieman myöhemmin. Augusten viettää ensimmäiset kymmenen vuotta elämästään suhteellisen normaalisti. Mitä nyt isä on alkoholistiprofessori ja äiti hulluuden partaalla oleva pöytälaatikkorunoilija. Augusten itsekin on hieman omalaatuinen: hänellä on pakkomielle hopenkiillotusaineella kiillottettuihin esineisiin, siistiin pukeutumiseen ja lääkäreihin.

Augustenin vanhemmat eroavat kun Augusten on 12-vuotias. Äiti on alkanut tavata erästä tohtori Finchiä, jonka luona he kävivät miehensä kanssa yhdessä terapiassa ennen avioeroa. Augusten alkaa viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa Finchien luona äitinsä keskustellessa joskus jopa tuntikausia tohtorin kanssa. Lopulta tohtori Finch päättää, että Augustenin äidin toipumisen kannalta olisi parempi jos hän saisi olla yksin ja Augusten muuttaisi hänen perheensä luokse asumaan. Tohtorista tulee Augustenin uusi huoltaja.

Finchien perhe on parhaimmillaan kuin pahimmasta painajaisesta ja huonoimmillaankin hullunkurinen. Siisteydestä ja hygieniasta tarkka Augusten on kauhuissaan joutuessaan tähän vanhaan taloon, jota siivotaan tuskin koskaan, jossa torakat juoksevat pitkin keittiötä, jonka asukkaat ovat kukin yhtä kajahtaneita ja jonne tohtori silloin tällöin majoittaa hulluja potilaitaan.

Augusten kuitenkin tottuu. Perheen asukeista, Neilistä, Hopesta ja Nataliesta, tulee hänelle läheisiä. Neilistä jopa vähän enemmänkin. He ovat vapaita säännöistä, vapaita tulemaan ja menemään kuten tahtovat, vapaita vaikka purkamaan keittiön matalan katon ja rakentamaan kattoikkunan. Kukaan ei liiemmin välitä.

Juoksee saksien kanssa on ennen kaikkea nuoren miehen kasvukertomus. Jos on viettänyt lapsuutensa niin erikoisessa paikassa, miksei jakaa sitä muille? Kirja on siis muistelma ja Burroughsin mukaan jokainen sana mikä kirjassa on, on totta. Juoksee saksien kanssa ei kuitenkaan löydy kirjastosta muistelmien hyllystä, koska kirjan julkaisuajankohtana kirjassa kuvattu Finchien perhe (oikealta nimeltään Turcotte) syytti Burroughsia valehtelusta ja kunnianloukkauksesta (etenkin kirjan loppu antaa aika hyvän aiheen olla Burroughsille katkera). Heidän mukaansa tapahtumat eivät siis ole aitoja ja Burroughs nähtävästi joutui myöntymään siihen, että kirja luokitellaan fiktiiviseksi.

Minua kiinnosti jo heti kirjan ensimmäisistä sivuista lähtien, että voiko tämä kaikki olla totta. Onko totta, että tohtori Finch oikeasti ennusti paskapökäleistään ja laittoi niitä kuivumaan pihalle aurinkoon tai että koko perhe lähti kulkemaan kadulle ilmapallojen peittäminä ja kantaen mukanaan kylttiä, jossa luki: "Kaikki maailman isät yhtykää. Tänään on maailman isien päivä!!!". Kummallisista kotioloista ja tohtorin pätevyyden puutteesta taas en ollut mitenkään hämmästynyt. Onhan valelääkäreitä nykyään Suomessakin asti niin entäs sitten 70- ja 80-lukujen USA:ssa?

Tuskinpa saan koskaan tietää varmuutta siihen, missä määrin kirjan tapahtumat ovat totta. Pääpiirteissään ne varmasti ovat, mutta entä ne övereimmät asiat? Ovatko ne vain sensaatiohakuisuutta, sitä että kirja myy kuin häkä (jota se teki)? Se häiritsi lukukokemustani, koska en tiennyt millä tavalla suhtautua kirjaan. Lisäksi kirja tuli luettua hirveän lyhyissä pätkissä, suunnilleen luku per ilta, ja aloin jo väsyä siihen kaikkeen hulluuteen. Toisaalta varsinkin keskivaiheilta tätä kirjaa minusta sopiikin lukea melkein luku kerrallaan, sillä luvut eivät juonellisesti liity juurikaan yhteen, vaan kertovat aina yhden kokonaisuuden tai tapahtuman Augustenin nuoruudesta.

Mielestäni kirjan alku ja loppu ovat erittäin hyviä. Keskeltä se lässähtää, alkaa toistaa itseään (kunnes tuli se pökälejuttu). Olen mustan huumorin ystävä ja tässähän sitä tulee ihan mukavasti (tarviiko vielä toistaa sitä pökälettä?). Huumori on yksi kirjan kantavista voimista. Burroughsin värittämät tai oikeasti olemassa olevat henkilöhahmot ovat kaikessa uskomattomuudessan uskottavia. Ehkä siksi, että he ovat (olleet) olemassa juuri sellaisina kuin kirjassa ovat?

Minä jostain syystä miellän tämän kirjan sellaiseksi kulttimainetta saaneeksi kirjaksi. En tiedä onko tämä sitä, jonkinlaista undergroundia, pienen piirin fanittamaa vai mitä, mutta kun sellaisista kirjoista tietää heti millaisia ne ovat. Karu kuvaus lapsuudesta ronskilla huumorilla varustettuna, jotain tosi päätöntä. Hulluja, seksiä, huumeita sekä homoseksuaalisuutta. Näillä sanoilla voi näppärästi kuvata tätäkin kirjaa. En kuitenkaan väitä, että se olisi automaattisesti huono asia. Nyt tällainen kirja ei vain iskenyt.

✩✩

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa (Running with Scissors, 2002)

Suom. Arto Leivo

Sammakko 2006, 260 s.

Arvonnan voittajat ovat...

2011-10-25T13:49:00.002+03:00

Synttäriarvonta on siis päättynyt ja juuri äsken arvoin onnettareni kera kirjapakettien voittajat.

Ensimmäisen kirjapaketin eli Turkka Hautalan Salon ja Nicholas Evansin Hevoskuiskaajan arpakulhona toimi tyylikäs Taika-kulho.

Toisen kirjapaketin eli Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot ja Autuaitten alttareilla arvottiin vähemmän tyylikkäästä muovikulhosta, mutta tämä ei vaikuttanut arvonnan lopputulokseen millään tavalla!

Ja sitten voittajat (pöllöt toimivat virallisina valvojina):

Ensimmäinen kirjapaketti (Salo ja Hevoskuiskaaja) lähtee nimimerkille TN ja toinen kirjapaketti (Jumalaiset jajasiskot ja Autuaitten alttareilla) Booksylle! Onneksi olkoon! Ilmoitattehan osoitteenne minulle sähköpostiin, joka on lukuisa[at]gmail.com, ja koitan saada kirjat mahdollisimman pian postiin.

Kiitos kaikille osallistujille!

Arvontaan ehtii vielä osallistua!

2011-10-24T16:23:00.001+03:00

Synttäriarvontani on käynnissä vielä tämän illan klo 00.00 saakka, joten muistathan osallistua! Huomenna arvon onnettaren kanssa voittajat. Tosi hienoa, että osallistujia on ollut niin paljon, ihanaa ja kiitos!

Tänään tai huomenna tulossa pitkästä aikaa uusi kirja-arvio. Syksyäni on hallinnut kauden uutuuskirjat, mutta nyt on luvassa jotain vanhempaa. Virkistävää!

Mukavaa alkanutta syysviikkoa!

Synttäriarvonta!

2011-10-15T11:35:00.001+03:00

Synttäriviikonloppuni jatkuu tänään arvonnalla. Eilen oli puhetta blogini tilastoista ja hauskoista hakusanoista, käykäähän kurkkaamassa :--)

Pidemmittä puheitta, arvontakirjat ovat seuraavat:

Paketti 1:

Turkka Hautala: Salo

Nicholas Evans: Hevoskuiskaaja

Paketti 2:

Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot (blogiarvio alkuperäiskielisestä täällä)

Rebecca Wells: Autuaitten alttareilla

Arvon siis kaksi kahden kirjan pakettia: Wellsin kirjat yhtenä pakettina ja Hautalan ja Evansin kirjat toisena pakettina. Voit osallistua jomman kumman paketin arvontaan tai molempiin.

Kaikki kirjat ovat hyvässä kunnossa. Hautalan Salo on lukematon, lähes uutta vastaava. Wellsin kirjat olen hankkinut käytettyinä, mutta ovat siihen nähden erittäin hyvin säilyneitä. Hevoskuiskaajan kansipaperi on hieman kulunut, mutta muuten aivan ehjä.

Arpoja on mahdollista saada max. kolme kappaletta seuraavilla ehdoilla:

- yhden, kun kommentoit tätä postausta

- toisen, kun olet lukijanani tuossa oikealla olevassa Google-käyttäjäraadissa

- kolmannen, kun linkität tämän arvonnan omaan blogiisi

Jos haluat osallistua molempien pakettien arvontaan, sinun täytyy jakaa kolme arpaasi pakettien kesken. Esimerkiksi kaksi arpaa Wellsin paketille ja yksi arpa Salo-Hevoskuiskaajalle tai toisin päin.

Ilmoitathan, kumman paketin arvontaan osallistut ja monellako arvalla. Jos osallistut molempiin, ilmoitathan miten jaat arpasi.

Olisi muuten kivaa, jos tämän postauksen yhteydessä kertoisitte minulle mahdollisia parannusehdotuksia blogiini liittyen (ihan sisällöstä ulkoasuun saakka), jos teille jotain sellaista tulee mieleen. Olen ihan tyytyväinen tähän mitä on, mutta omat silmät kun eivät välttämättä huomaa jotain olennaista puuttuvan tai olevan liikaa :--)

Osallistumisaikaa on reilu viikko eli ma 24.10.2011 asti (tuona päivänä voi siis osallistua vielä keskiyöhön mennessä), juuri kun minulla on syysloma, joten ehdin hyvin laittaa paketit lähtövalmiiksi :--)

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

Lukuisan synttäriviikonloppu!

2011-10-14T18:53:00.001+03:00

Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä kun aloitin rakkaan kirjablogini pitämisen. Kulunut vuosi täällä on ollut aivan ihana! Ensinnäkin on ylipäänsä ollut hienoa pitää lukupäiväkirjaa, mikä on blogini pääasiallinen tarkoitus, mutta sen lisäksi vielä kommunikoida muiden kirjoja rakastavien kanssa. Yhteisöllisyys täällä kirjablogimaailmassa on upea, kiitos siitä kuuluu teille kaikille!

Olen lukenut enemmän kirjoja vuoden aikana kuin varmaan koskaan ennen ja keskustellut niistä ja muista teidän kaikkien ihanien kirjabloggaajien ja lukijoiden kanssa. Olen saanut ihania kommentteja, neuvoja ja kannustusta, lukenut mielenkiintoisia kirja-arvioita ja kirjallisuusuutisia ja tietenkin paisuttanut TBR-listaani taas lukemattomilla ja lukemattomilla kirjoilla. Kiitos siitäkin :--)

Kuten otsikossa lukee, vietän ihan synttäriviikonloppua. Tälle viralliselle synttäripäivälle ajattelin koota hieman tilastotietoja blogistani. Huomenna puolestaan on luvassa lupaamani arvonta. Sunnuntaina levähdetään.

Nyt tämän päivän asiaan eli niihin tilastotietoihin:

En voi olla huomaamatta miten blogini on kehittynyt kuluneen vuoden aikana. Kirja-arvioista on tullut monipuolisempia kuin alussa; luulen kehittyneeni aika paljon kirjoittajana blogini ansiosta. Blogin ulkoasu on muuttunut pari kertaa ja kaikenlaisia palkkeja on ilmestynyt tuohon oikealle puolelle. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään sen yksinkertaisena ihan selkeyden vuoksi. Palaan huomenna kysymään teiltä palautetta blogini sisällöstä ja ulkoasusta, joten ei siitä nyt sen enempää.

Bloggerin lukijaraadissa on tällä hetkellä 83 lukijaa. Iso kiitos! En millään voi olla ihmettelemättä lukua aina kun vilkaisen sitä! Kiitos myös Blogilistan ja Bloglovinin kautta seuraaville, sillä teitäkin on jonkin verran.

Blogissani on käyty vuoden aikana yhteensä noin 18 600 kertaa, joista noin 17 200 on Suomesta. Vau! Yksilöityjä kävijöitä on ollut (maaliskuun puolivälistä lähtien) lähes 4000. Vuoden aikana olen kirjoittanut 131 postausta.

Suosituimpien postauksien top 10 näyttää seuraavalta:

2 x 100 kirjaa

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot I & II

Iida Rauma: Katoamisten kirja

Riikka Pulkkinen: Totta

Tove Jansson: Taikatalvi

Englanninkielisiä kirjoja?

Tove Jansson: Taikurin hattu

Syksyn 2011 satoa

Pohjois-Suomen kirjamessut Oulussa 11.-12.6.2011

Apua, apua!

2 x 100 kirjaa on ollut reilusti suosituin kirjoitukseni. Myös kotimaisista naiskirjailijoista ja muumeista ollaan oltu erityisen kiinnostuneita. Minua ilahdutti kamalasti myös se, että Englanninkielisiä kirjoja? -postaukseni on ollut kuudenneksi suosituin. Ihmiset näemmä googlettavat paljon englanninkielisiä, yleensä helppoja, kirjoja (tämä korostuu hakusanoissa, joilla blogiini on tultu), joten toivottavasti kirjoituksestani ja sen kommenttien hyvistä vinkkauksista on ollut heille apua.

Suosituimpien hakusanojen top 5 puolestaan näyttää tältä:

Lukuisa

Riikka Pulkkinen

Iida Rauma

Muumilaakson marraskuu

Riikka Pulkkinen Totta

Ymmärrettävästi blogini nimi on suosituin hakusana. Muuten top 5:ssa korostuu samat asiat kuin suosituimmissa kirjoituksissani: kotimaiset naiskirjailijat ja muumit.

Silloin tällöin saa lukea hauskoista hakusanoista, joilla kirjablogeihin ollaan eksytty. Niinpä minäkin ajattelin jakaa kanssanne ne hauskimmat ja oudoimmat:

"punastus hymiö" ja "miten saa punastuvan hymiön facebookiin"

Minulta ei kannata kysyä :D

"sänky olohuoneeseen"

Meillä sänky on kyllä ihan makuuhuoneessa, mutta siitä vain, mielenkiintoinen sisustusratkaisu (ellette ole kämppiksiä kaksiossa).

"muumilaakson marraskuu + telttakepit"

Mitenköhän nämä nyt liittyvät yhteen?

"lihotuskuuri naiselle"

Jos löydät hyvän keinon, kerro minullekin!

"oulu linna kivi joka salakäytävä"

Haetaanko tällä Oulun linnaa, joka oli tehty kivestä ja jossa on salakäytäviä? Voin kertoa, että Oulun linna oli pääasiassa rakennettu puusta ja siksi se niin hyvin tuhoutuikin. Valitettavasti en tiedä salakäytävistä, mutta sehän olisi todella jännittävää!

"sopiva kirja 20 vuotiaalle"

Ymmärtäisin kysymyksen, jos etsittäisiin sopivaa kirjaa vaikkapa 6-vuotiaalle, mutta että 20-vuotiaalle...

"pankkitilin kuolettaminen"

Minä en ehkä lähtisi tällaista asiaa ensimmäisenä googlettamaan vaan menisin heti ensimmäiseksi pankkini verkkosivuille. Ja täältähän ei tuota tietoa löydy.

"raumalainen tyttö panee"

En onneksi ole raumalainen, joten minä en ole kyseessä hahhah :D

"talousjutut tylsiä"

Niin minustakin!

"komeimmat näyttelijät"

Minusta ehdottomasti Cillian Murphy ja Ed Westwick!

"punainen epämääräinen läiskä iholla"

Kannattanee mennä lääkäriin jos huolettaa.

"tahmatassu on seurallinen"

Aww.

"opiskelijabudjetti kirjat"

Uusia kirjoja ei hirveästi osteta opiskelijabudjetilla. Alennusmyynit, divarit ja kirppikset ovat tietysti hyviä paikkoja tehdä edullisia kirjalöytöjä. Ja kirjasto, sehän on ilmainen!

"parempaa luettavaa kuin stieg larsson trilogia"

:DD Minusta trilogian ensimmäinen osa oli ihan hyvä, mutta kyllä tästä blogista löytyy parempiakin kirjoja!

"¨kuka keksi?missä milloin?taskulaskin"

Kuka keksi taskulaskimen? Missä ja milloin? Tiedon varmasti löytää paremmin jostain muualta kuin täältä.

"yo-tehtävät yhteiskuntaoppi 2006-2011"

En valitettavasti ylläpidä täällä ylioppilaskirjoitusten arkistoa ;--(

Palaan huomenna synttäriviikonlopun toisen postauksen merkeissä! Ihanaa syysviikonloppua kaikille!

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

2011-10-10T21:18:00.001+03:00

"Mother says I was a dancer before I could walk

She says I began to sing long before I could talk"

Abba, Thank You for the Music

Lennart Cederström, entinen muusikko, löytää sienimetsässä ollessaan maahan hätäisesti kuopatun muovipussin, joka vaikuttaa liikkuvan. Muovipussista paljastuu pieni tyttövauva, jonka puhdas ja kirkas lauluääni lumoaa Lennartin. Hän vie lapsen kotiinsa ja vaimonsa Lailan luokse eivätkä he kerro vauvasta mitään kenellekään kunnes heidän oikea lapsensa, jo aikuinen Jerry saa tietää "pikkusisarestaan". Jerryltä lapsi saa nimensä, Theres.

Theres varttuu pariskunnan talon kellarissa ja heti vauvana hänestä huomaa, ettei hän ole normaali. Tyttö kasvaa täysin erillään ulkomaailmasta, jossa Isot uhkaavat. Hän oppii puhumaan myöhään ja syö vain vauvanruokaa. Hänen lauluäänensä on poikkeuksellisen upea.

Theresin varttuessa varttuu toisaalla toinen lähestulkoon samanikäinen tyttö nimeltään Teresa. Eräiden sattumien kautta 14-vuotiaat Teresa ja Theres tutustuvat toisiinsa. Theres vaikuttaa Teresaan vahvasti eikä hän voi enää elää ilman tätä. Lopulta heidän ystävyytensä johtaa heidät kauhistuttavien asioiden keskelle.

En ole aiemmin lukenut yhtäkään Lindqvistiä, vaikka hyllyssämme onkin hänen koko tähänastinen tuotantonsa lukuunottamatta Ihmissatamaa. Kiinnostusta on kyllä ollut ja Kultatukka, tähtösen jälkeen entistä enemmän. Kirja on yksi vuoden parhaimpia lukemiani.

Jos haet Kultatukka, tähtöseltä perinteistä kauhua, voit joutua pettymään. Vaikka Lindqvistiä usein kuvaillaan kauhukirjailijaksi, ei Kultatukka, tähtönen ole pelottava, mutta kauhea se todella on. Kauhean ahdistava. Erityisesti eräs loppupuolen tapahtuma ahdisti minua aivan hirveästi, sillä se liittyi yhteen pelkooni. Jos et kestä verta ja suolenpätkiä, tämä ei ole sinun kirjasi.

Lindqvist on taitava luomaan persoonallisia henkilöhahmoja ja kuin nurkan takaa tulevia tapahtumia. Kirja siis pitää otteessaan. Kirjan tärkeimpiä teemoja ovat minusta yksinäisyys, kiusaaminen, erilaisuus, pahuus, musiikkiteollisuuden raadollisuus ja nuoruus. Kaikki nämä monet teemat Lindqvist saa punottua kirjaansa ehyeksi kokonaisuudeksi ja vielä uskottavasti. Se mitä kirjassa tapahtuu voisi tapahtua ihan oikeasti. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Kultatukka, tähtösestä ovat kirjoittaneet myös marjis ja Susa.

✩✩✩✩✩

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Lilla stjärnä, 2010)

Suom. Jaana Nikula

Gummerus 2011, 575 s.

Tunnustuksia

2011-10-10T19:36:00.002+03:00

Kiitos ihanalle Valkoiselle kirahville tästä tunnustuksesta! Tunnustukseen kuuluu kertoa itsestään kahdeksan asiaa ja haastaa mukaan kahdeksan muuta bloggaajaa.

Ensin ne kahdeksan (ajankohtaista) asiaa itsestäni:

1. Olen varmaan maininnut tämän jo satatuhatta kertaa pelkästään blogissani, mutta syksyni on ollut ihan jumalattoman kiireinen ja tulee sellaisena jatkumaan vielä jonkin aikaa. Syynähän on siis opiskelujeni ensimmäinen lukukausi. Itse koulupäivät eivät ole pituudella pilattuja, mutta voi miten paljon se teettää hommia kotona! Nytkin minun pitäisi olla nenä kurssikirjan välissä, mutta hulluksihan tässä tulee jos ei pääse tekemään välillä muuta. Olen kai liian tunnollinen, ehkä vähemmälläkin rääkillä selviäisin.

2. Historia aineena on osoittautunut (ainakin tähän mennessä) ihan unelmavalinnaksi, vaikka tuossa edellisessä kohdassa valitin kuinka kiireistä ja raskasta tämä arki meinaa olla. Ei, ei se johdu siitä itse aiheesta. On ihanaa opiskella jotain sellaista, joka oikeasti kiinnostaa.

3. Taisin joskus mainita, että kirjoitan tänä syksynä vielä viimeiset ylioppilasaineeni. Nyt tulee tunnustusten tunnustus: näyttää siltä, että loppuvuodesta minusta vihdoin ja viimein tulee ylioppilas!

4. Tällä hetkellä on sellainen kirjapino odottamassa lukuvuoroaan, että pidän taukoa kirjojen hankkimisesta ja lainaamisesta. Hyllyssäni on tällä hetkellä noin 40 lukematonta omaa tai kirjaston kirjaa. Hirveää.

5. Etsin eräs päivä itselleni talvikenkiä. Kiertelin muutamat kaupat läpi, mutta mitkään kengät eivät oikein miellyttäneet silmiäni ja annoin sitten olla. Seuraavana päivänä olin kävelemässä bussipysäkiltä kotiin kunnes mieleeni yhtäkkiä juolahti, että voisin käydä pitkästä aikaa lähellä sijaitsevalla kirpparilla. Menin sinne ja heti toisesta pöydästä löysin täydelliset talvikengät vain 8,5 eurolla! Mikähän kohtalo minut sinne johdatti...

6. Sateinen, harmaa ja tuulinen syyspäivä on ehkä kamalin päivä mitä vuodessa saattaa olla. Syksyn hehkuvat väritkään eivät pelasta, sillä harmaus tekee nekin harmaaksi. Siis jos värejä ylipäänsä on enää jäljellä muualla kuin kuivakan harmaanruskeana asvaltilla. Tänään oli sellainen päivä ja siksi olen hirveän väsynyt.

7. Kamalaa, mutta olen todennut, etten jaksa enää hirveästi kuunnella musiikkia. Joskus olin melkein riippuvainen siitä, mutta nyt voi mennä jopa viikkoja etten kuuntele mitään. Kaipaisinko jotain uutta vai onko tämä vain joku kausi vai mitä, en tiedä, mutta tuntuu hassulta.

8. Tänään on Aleksis Kiven päivä, mutta en ole lukenut mieheltä yhtikäs mitään. Eikä liiemmin kiinnostakaan :--)

Tämä tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville kahdeksalle upealle blogille ja bloggaajalle, olkaa hyvät!

Riinan lukuisat kissanpäivät

Kirjojen keskellä

Sivujen viemää

Kadonneet kirjanmerkit

Syyskuussa luettua

2011-09-30T15:49:00.001+03:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

On jälleen aika katsoa mitä sitä oikein tulikaan luettua kuluneen kuukauden aikana. Paljoa en ehtinyt, sillä syyskuun alussa alkaneet opiskelut ovat verottaneet lukuaikaani reippaasti. Nyt olen jälleen löytänyt hyvän rytmin, kun en ole enää niin pyörällä päästäni kaikista uusista asioista :--D

Ensi kuun puolen välin tienoilla Lukuisa täyttää yhden vuoden. Olkaapa siis kuulolla ainakin niihin aikoihin, koska silloin täällä tulee olemaan kaikenlaista hulinaa, arvonnasta puhumattakaan! Voin muuten jo paljastaa, että arvonnassa tulee olemaan vähintään yksi todella mehukas kahden kirjan paketti... Hih, enempää en siitä vielä kerro!

Tässä syyskuun luetut kirjat:

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta

Richard Yates: Revolutionary Road

David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen ja Olipa kerran Ranskassa -sarjakuva ovat kuukauden suosikkejani. Revolutionary Road on yksi parhaimpia klassikkoja, joita olen lukenut. Tarinoita tuonpuoleisista onnistui sekin viehättämään erilaisuudellaan. Vähäinen, mutta oikein hyvä lukukuukausi siis.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 890 ja keskiarvoksi tästä saadaan 223 sivua.

David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

2011-09-28T18:24:00.001+03:00

Jokainen meistä miettii joskus mitä kuoleman jälkeen on. Jos olet kristitty, luultavasti tuonpuoleisessasi on taivas ja Jumala, kenties enkeleitäkin, ja helvetti. Mutta minkälainen Jumala sitten on? Mitä taivaassa tehdään vai loikoillaanko siellä vain pilvien päällä? Jos et ole uskossa niin mitä kuoleman jälkeen silloin on?

Näihin kysymyksiin antaa vastauksia tai pikemminkin spekulaatioita David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisista. Eihän meistä kukaan voi todella tietää mitä ja minkälaista kuoleman jälkeen on, mutta Eagleman tarjoaa siihen 40 kertomuksen verran loistavia ajatuksia.

Osa kirjan kertomuksista siis liittyy Jumalan olemassaoloon, mutta jokaisessa tällaisessa tarinassa Jumala tai hänen tehtävänsä ovat erilaisia. Jumala saattaa olla vanha, käppyräinen ukko tai aviopari. Hän saattaa olla kateellinen meille ihmisille tai yksinäinen ja väärinymmärretty. Kaiken kaikkiaan Jumalasta annetaan meille sympaattinen kuva. Niissä tuonpuoleisissa, joissa Jumalaa ei ole, saatat törmätä tarujumalten hautausmaalle tai maan sisuksissa asuviin Kartanpiirtäjiin.

Ehkä eniten pidin kirjan avaustarinasta, Summasta. Siinä kerrotaan kuinka tuonpuoleisessa elät uudelleen kaikki kokemuksesi, mutta uudessa järjestyksessä: "Vuoden ajan luet kirjoja. Silmiisi sattuu ja ihosi syyhyää, koska et voi käydä suihkussa ennen kaksisataapäiväistä suihkumaratonvuoroasi. Kaksi viikkoa mietit, mitä kuolemasi jälkeen tapahtuu. Minuutin ajan tunnet kaatuvasi. Seitsemänkymmentäseitsemän tuntia olet hämmentynyt. Tunnin ajan toteat unohtaneesi jonkun nimen. Kolme viikkoa huomaat olevasi väärässä. Kaksi päivää valehtelet. Kuusi viikkoa odotat vihreää valoa. Seitsemän tuntia oksennat. Neljäntoista minuutin ajan koet aitoa iloa."

Kirjan 40 tarinaa ovat kaikki lyhyitä, muutaman sivun mittaisia. Noinkin suuri määrä eri tarinoita ohuissa kansissa alkoi kyllästyttää minua mitä pidemmälle etenin. Ongelmana on nimittäin se, että tarinat alkavat hieman muistuttaa toisiaan kirjan loppupäätä kohden mennessä. 20-30 parasta tarinaa olisi ollut paljon parempi ratkaisu.

Aihe eli kuolemanjälkeinen elämä on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja tarinat ovat mitä mielikuvituksellisimpia. Osa Eaglemanin spekulaatioista oli jo minullekin tuttuja mietteitä, mutta osa aivan uudenlaisia ideoita. Ja usea tarina saa hymyn nousemaan huulille.

Myös Morre, Tessa, Amma ja Maija ovat lukeneet tämän kirjan.

✩✩✩

David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista (Sum - Forty Tales from the Afterlives, 2009)

Suom. Kaunokirjallisuuden kääntäminen -kurssin Itä-Suomen yliopiston opiskelijat keväällä 2011

Avain 2011, 127 s.

Richard Yates: Revolutionary Road

2011-09-23T22:17:00.001+03:00

"-- tuon valloittavasti keimailevan ja sädehtivän tytön jokainen katse ja ele nostatti hänen kurkkuunsa kaipauksen palan ("Etkö haluaisi, että minä rakastan sinua?"), mutta sitten tyttö katosi hänen silmiensä edessä ja muuttui samaksi tympäiseväksi ja kärsiväksi olennoksi, jonka olemassaolon hän olisi halunnut kiistää elämänsä jokaisena päivänä --."

Richard Yatesin Revolutionary Road sijoittuu vuoden 1955 Länsi-Connecticutissa, New Yorkin läheisyydessä sijaitsevaan nukkumalähiöön. Revolutionary Hillin asuinalueella asuu Wheelereiden perhe: kolmekymppiset ja "keski-ikäiset" Frank ja April sekä heidän kaksi lastaan. Frank tekee ikävää ja kyllästyttävää työtä konttorirottana New Yorkissa ja April viettää aikaansa kotiäitinä kuten tuohon aikaan oli tapana.

Wheelereiden elämä näyttää kaikin puolin tavalliselta ulkopuolisen silmin. He viettävät aikaa ystäviensä kanssa jutellen maansa yhteiskunnallisista epäkohdista ja juoden väkeviä, käyvät välillä ulkona, Frank töissä, April näytelmäkerhossa. Mutta herttaisen näköisen talon sisällä kuohuu. Frankin ja Aprilin suhde repeilee pahasti.

Itse asiassa jo kirjan alusta asti osoittautuu, että Frank ja April eivät oikeastaan edes pidä toisistaan. Tämän kirjoitukseni alussa oleva lainaus osoittaa, että he ovat alkaneet jopa halveksua toisiaan. Kun tähän yhdistää vielä heidän kyllästymisensä elämään Yhdysvalloissa, turhautumisen tavalliseen lähiöarkeen ja Frankin vastenmielisen työn, on edessä pahoja konflikteja.

Elämä palaa kuitenkin hetkeksi vanhoille raiteilleen, kun April saa idean muutosta kiehtovaan Eurooppaan, missä Frank saisi toteuttaa itseään Aprilin tuodessa leivän pöytään. Suunnitelma kuulostaa ratkaisulta kaikkeen, mutta pian Wheelerit saavat huomata, ettei se ihan niin helposti sujukaan. Lopulta jäljellä on vain kammottava tragedia.

Minulla meni Revolutionary Roadin läpi tahkoamiseen todella kauan aikaa. Osaksi se johtui muuttuneesta elämäntilanteestani, mutta varmasti enemmän kirjan masentavasta tunnelmasta ja ikävistä henkilöhahmoista. Tästä huolimatta pidin kirjasta paljon! Se on hyvin mielenkiintoinen kuvaus 1950-luvun elämästä Yhdysvalloissa. Silmissäni vilisivät kuvat ankeista tupakantäyteisistä toimistoista, viinanhuuruisista olohuoneista, haaleasävyisistä kesäilloista ja 50-luvun pukeutumistyylistä. Siitä elämästä mitä ihmiset silloin todella elivät. Toisaalta näemme myös sen tutun arjen mitä mekin elämme 2010-luvulla. Parisuhdeongelmat, riidat, turhautumiset, unelmat ja kliseet kuuluvat myös meidän elämäämme ja siksi Revolutionary Road tuntuu myös tutulta.

Mutta vielä tarkemmin siitä miksi kirja oli minusta niin masentava. En ole pitkiin aikoihin lukenut mitään näin henkisesti raskasta kirjaa. Kukaan henkilöhahmoista ei oikeasti ollut mukava (välillä samaistuttava kuitenkin). Ilonpilkahduksia ei ollut montaa ja kaikki meni koko ajan pieleen ihan loppua myöten. Näiden asioiden tarkasteleminen oli mielenkiintoista, mutta kovin raskasta. Kirjan luettuani minuun iski kamalan hengästynyt ja loppuunkulunut olo.

Revolutionary Roadista sanotaan, että se sisältää myös komiikkaa. Sitä on lukiessa hankala huomata, mutta näin jälkikäteen tunnistan kirjassa olevan paljon tarkkanäköistä ja mustanpuhuvaa huumoria. Yates on myös erityisen hyvä ihmisluonnon kuvaaja, sillä synkkyydestään huolimatta kirjan hahmot ovat hyvin moniulotteisia ja tarkkapiirteisiä. Uskallan väittää, että harva osaa kuvailla ihmisen käyttäytymistä, ajatuksia ja tunteita niin hyvin kuin Yates.

Kirjan tärkein viesti on minusta se, että kannattaa elää täysillä ja uskoa unelmiinsa eikä missään nimessä tyytyä vähempään. Jälkimmäinen valitettavasti on liian ominaista meille ihmisille.

Revolutionary Roadin on lukenut myös Kaisa.

✩✩✩✩

Richard Yates: Revolutionary Road (Revolutionary Road, 1961)

Suom. Markku Päkkilä

Otava 2008, 403 s.

Ruusuja

2011-09-23T16:33:00.001+03:00

Kiitos kovasti Jossulle, joka antoi minulle tämän ruusutunnustuksen! Sinunkin blogisi on ihana! Tuttuun tapaan tunnustukseen kuuluu muutama kysymys:

Lempiruoka: Kerroin lempiruokani jo edellisen tunnustuksen yhteydessä ja ne yhä pitävät paikkansa. Eli suosikkejani ovat poikaystäväni kokkaamat lasagne ja meksikonpata.

Lempimakeinen: Tällä hetkellä ylivoimaisesti Pandan valkosuklaa. Itse asiassa viimeksi tänään yksi levy eksyi ostoskoriini kauppareissulla...

Lempilukeminen: Olen aika kaikkiruokainen eikä minulla ole mitään tiettyä lempigenreä kirjallisuudessa. Jos kuitenkin jotenkin yritän rajata lempparikirjojani, niin yleensä ne ovat postmodernia ja ulkomaista kaunokirjallisuutta. Lempikirjailijoitani ovat muun muassa John Irving, Tove Jansson ja Claudie Gallay.

Lempipaikka käsitöille: Olen aina ollut huono käsitöissä ja myös askartelussa. Minulla ei ole siihen tarpeeksi kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttäkin puuttuu. Joskus harvoin käytän ompelukonetta ja siihen paras paikka on keittiön pöydän ääressä.

Lempielokuva: Tietysti mahdoton sanoa vain yhtä, mutta muun muassa WALL-E, Pulp Fiction, 21 Grams, Brothers ja Funny Games ovat upeita.

Ruusuja on ilmeisesti annettu jo moneen blogiin, mutta oletko sinä Katri jo saanut tätä? Jos et, niin nappaahan se tästä blogiisi!

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta

2011-09-12T20:06:00.001+03:00

Luen hyvin vähän sarjakuvia. Blogiini tuomat ainoat sarjakuvakirjat ovat olleet Muumeja ja yhtään niitä väheksymättä halusin lukea jotain ihan toisenlaista sarjakuvaa, sellaista jota en normaalisti ehkä valitsisi tai "uskaltaisi".

Nuryn (käsikirjoittaja) ja Valléen (kuvittaja) tyylikäs yhteistyöprojekti Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta on ensimmäinen suomennettu osa kuusiosaisesta albumisarjasta ja se on palkittu vuoden parhaana jatkuvana albumisarjana Angoulêmen sarjakuvafestareilla tänä vuonna.

Herra Josephin valtakunta kertoo orvon juutalaispojan Joseph Joanovicin elämästä. Se kertoo miten Balkanilla syntyneestä köyhästä romukauppiaasta tuli kuin yhdessä yössä miljonääri ja Ranskan rikkain mies ja miten hän oli yhtä aikaa sekä valuuttakeinottelija, sankari, yrittäjä ja huijari, se joka auttoi sekä natseja että Ranskan vastarintaliikettä, riippuen keneltä kysytään.

Sarjakuvakirjan alku oli minulle haastava: paljon eri hahmoja, osa aika samannäköisiäkin, ja vuosikymmenestä toiseen hyppivä tarina. Mietin jo, että täytyykö tämä lukea uudestaan, jotta ymmärrän kaiken, mutta onneksi alun jälkeen juonen palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja hahmojen kasvot pysyivät muistissa. Sarjakuvissa on onneksi se hyvä puoli, että unohdettu hahmo on helppo tarkistaa aikaisemmilta sivuilta, riittää kun näkee ne samat kasvot.

Piirustusjälki on upeaa katseltavaa. Hahmoissa on korostettu erityisesti kasvonpiirteiden ja pään muotoa, mikä tekee siitä muistamisestakin helpompaa. Vähäiseen sivumäärään (56 s.) on saatu mahdutettua paljon tekstiä, mutta ulkoasu ei ole tästä kärsinyt. Väritys on suurimmalta osin aika tummaa ja synkkää, mutta eipä tarinakaan ole hilpeä.

Herra Josephin valtakunta on erityisesti siksi todella mielenkiintoinen sarjakuvakirja, koska se perustuu tositapahtumiin. Mies nimeltään Joseph Joanovici on siis oikeasti ollut olemassa ja elänyt vuodesta 1905 vuoteen 1965 saakka. Suosittelen sarjakuvaa kaikille sarjakuvan ystäville, uusia ja erilaisia lukukokemuksia etsiville ja historiasta kiinnostuneille!

Käy tutustumassa sarjakuvan ulkoasuun Olipa kerran Ranskassa -blogissa.

✩✩✩✩

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta (Il était une fois en France, 2007)

Suom. Markku Salo

Gummerus 2011, 56 s.

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

2011-09-07T15:24:00.002+03:00

Nyt kirja-arviota pienen hiljaiselon jälkeen, ihanaa palata taas ruotuun! Rankka yliopistoelämä (no ei vaiteskaan;) ja sunnuntaina iskenyt kova flunssa ovat hieman verottaneet lukemistani, mutta kyllä tämä tästä.

Sabina Bermanin esikoiskirja Nainen joka sukelsi maailman sydämeen valloitti minunkin sydämeni. Kirja kertoo meksikolaisesta Karenista, jonka suku omistaa tonnikalanjalostamon. Ei välttämättä mikään mielenkiintoa herättävin alkuasetelma, mutta odottakaas mitä seuraavaksi kerron: Karen on autistinen.

Älykkyystesteissä yllän johonkin idiootin ja imbesillin välille, mutta minulla on 3 hyvettä ja ne ovat merkittäviä: 1. En osaa valehdella. 2. Minulla ei ole mielikuvitusta. 3. Tiedän, että tiedän vain sen minkä tiedän, ja siitä mistä en tiedä, olen varma etten sitä tiedä.

Kirja alkaa Karenin lapsuudenkuvauksilla. Hänen elämäänsä astuu hänelle hyvin tärkeäksi ja rakkaaksi muodostuva täti, joka Karenin äidin kuoltua ottaa suvun tonnikalabisneksen käsiinsä. Karen on kuin villilapsi kun täti kohtaa hänet ensimmäisen kerran: alasti räyhäävä, puhumaton takkutukka, joka syö merenrannan hiekkaa. Täti alkaa kasvattaa Karenia parhaansa mukaan, laittaa hänet kouluun ja myöhemmin yliopistoon opiskelemaan eläintekniikkaa.

Vanhemmalla iällä Karen saa johtoonsa suvun tonnikalabisneksen. Johtajattaren asema vie häntä ympäri maapalloa. Karen on aina tuntenut eläimet paremmin kuin ihmiset. Erityisesti hän rakastaa merta ja sen asukkaita. Mutta tonnikalabisneksessä alkaa tuntua olevan jotain mätää ja Karen saa elämänsä parhaan idean. Hän tekee jotain sellaista, jota kukaan muu ei voi ymmärtää.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on raikas, lämmin ja myös hauska tarina autistisen naisen näkökulmasta elämään. On erittäin mielenkiintoista lukea, miten jonkun ihmisen ajatusmaailma on niin erilainen kuin omani, niin erilainen kuin maapallolla vallitseva ajatusmaailma. Miten joku voi olla tuntematta muuta kuin muutamia perustunteita, miten olla ilman mielikuvitusta, miten omata niin suuri keskittymiskyky, miten uppoutua vain ja ainoastaan tähän hetkeen?

Kirja ottaa vahvasti kantaa erilaisuuteen, ihmisen ja eläimen eroihin (vai onko niitä?), merten suojeluun ja rahan valtaan. Sen kieli on virkistävän erilaista, sillä Karen on tarinan minäkertoja.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on erittäin hyvä ja erilainen lukuromaani. Lämpimällä tavalla humoristinen, mutta sellainen, joka ei kaihda vaikeitakaan teemoja.

✩✩✩✩

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (La mujer que buceó dentro del corazón del mundo, 2010)

Suom. Taina Helkamo

Otava 2011, 304 s.

Elokuussa luettua

2011-08-31T16:39:00.001+03:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Hups vain, niin se elokuukin lähenee loppuaan. Lämpimälle säälle voi jo heittää hyvästit ja toivottaa tervetulleeksi kirja, tee, villasukat ja viltin lämpöys. Minä toivotan tervetulleeksi myös opiskelijaelämän, joka alkaa huomenna. En tiedä miten levottomasti nukun ensi yön, on nimittäin melko jännittävä fiilis!

Mutta nyt elokuun luetut kirjat:

L.M. Montgomery: Anna opettajana

Claudie Gallay: Tyrskyt

Kathryn Stockett: Piiat

Maritta Lintunen: Sukukaktus

Mia Vänskä: Saattaja

Ohhoh, ihan huomaamattani luin vain naisten kirjoittamia teoksia! Hauskaa, että sain kuukauteen mahdutettua jopa kaksi kotimaista kirjaa. Kun nyt selailin vähän bloggaushistoriaani, niin panin merkille, että olen lukenut joka kuukausi suunnilleen yhden kotimaisen kirjan. Enpä olisi uskonut itsestäni!

Elokuun kirjat ovat kaikki hyviä. Eniten pidin Tyrskyistä, heti toisena tulee Piiat. Vähiten miellytti Sukukaktus. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1720 ja keskiarvoksi tästä saadaan 344.

Elokuussa kirjoitin myös syksyn uutuuskirjojen tärppilistani. Saa nyt nähdä kuinka monta niistä edes ehtii syksyn aikana lukea, kun uudet opiskelukuviot takuulla sekoittavat pääni hetkellisesti. Bloginikin saattaa löysätä tahtia samasta syystä :--)

Ja hei, ei muuten ole enää kauaa, kun blogini täyttää yhden kokonaisen vuoden. Lokakuussa siis luvassa arvontaa!

Mia Vänskä: Saattaja

2011-08-30T23:40:00.002+03:00

Ensimmäinen tämän syksyn uutuuskirja on nyt luettu. Mia Vänskän esikoiskirja Saattaja on kerännyt paljon mielenkiintoa ympärilleen niin kirjablogeissa kuin kauhukirjallisuuden ystävien keskuudessa. Kohkaus onkin ollut ansaittua, sillä kuinka monta suomalaisen kirjoittamaa kauhukirjaa oikein tulee mieleen? Minulle ei ainakaan montaa.

Saattaja kertoo Liljasta, joka avioliittonsa päättymisen jälkeen muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleen, vanhaan lapsuudenkotiinsa. Se koti on kirjan kannessakin (joka on Jussi S. Karjalaisen käsialaa) komeileva vanha kaksikerroksinen rintamamiestalo. Lilja on yrittänyt lähteä suhteestaan jo kauan aikaa ja tällä lopullisellakin kerralla se tekee tiukkaa. Onneksi paikkakunnalla asuu myös Liljan äiti, hyvä ystävä Kristiina ja muita vanhoja tuttavia. Talossa kaikki asiat eivät kuitenkaan ole kunnossa. Kellarissa on omituinen vesilätäkkö, pihapiirissä valkoinen kissa, outoja ääniä aina öisin... Lopulta tapahtumat kietoutuvat vanhojen myyttisten uskomusten ympärille ja Liljan täytyy tehdä kovahintainen päätös.

Luen jonkin verran kauhukirjallisuutta, mutta en läheskään niin paljon, että olisin sopiva henkilö vertaamaan Saattajaa muihin kauhukirjoihin yleensä. Voin kuitenkin sanoa, että olen lukenut parempiakin kyseisen genren kirjoja. Minusta on silti äärimmäisen ihanaa, että Vänskä on halunnut ja uskaltanut kirjoittaa kirjansa, sillä kauhu on vaikea laji, niin kirjoissa kuin elokuvissakin. Rohkea päätös kannatti: Saattaja on hyvä esikoinen.

Kirjan tarina on hieno ja loppuun asti mietitty ja hiottu. En löytänyt siitä mitään epäjohdonmukaisuuksia. Vänskä ei ole yrittänyt liikaa, vaan on tehnyt kirjasta hyvin suomalaisen näköisen. Siitä löytyy pienen keskisuomalaisen paikkakunnan tunnelmaa, havumetsiä, meille tuttuja metsän eläimiä, rintamamiestaloja, myyttisiä uskomuksia ja muinaisuskoa sekä valitettavasti myös alkoholismia ja perheväkivaltaa. Juonikuvio jaksoi innostaa minua loppuun saakka.

Iloa kirjan lukemisesta vie jonkin verran sen tönkköys. Tarina ei aina solju sujuvasti eteenpäin, se jää välillä junnaamaan paikoilleen. Tiettyjen asioiden ja kohtausten mukaan ottaminen ihmetytti myös, varsinkin jos ne kestivät vain yhden luvun ajan ja unohdettiin sitten kokonaan. Myös hahmot mietityttivät minua lähes kirjan alusta saakka. Välillä Lilja on hyvinkin uskottava, välillä en voinut ollenkaan käsittää naisen ajatuksenkulkua ja reaktioita. Muut hahmot jäävät kovin yksiulotteisiksi. Oikeastaan kenestäkään en saanut millään kunnon otetta.

Olen ottanut henkilökohtaiseksi missiokseni löytää kauhukirja, joka pelottaisi minua. Miksi kirjaa muuten tituleerattaisiin kauhuksi ellei se onnistu pelottamaan tai kammottamaan? Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus onnistui pääsemään lähelle, aluksi. Saattajassa on muutamia inhottavia kohtauksia, mutta ei mitään kovin pelottavaa, ei ainakaan minulle. Missio siis jatkuu vielä!

Saattajan ovat lukeneet ainakin myös Susa, marjis, Jenni ja Booksy.

✩✩✩

Mia Vänskä: Saattaja

Atena 2011, 308 s.

Kyselyn tulokset

2011-08-29T12:14:00.001+03:00

Blogini toinen kysely päättyi tänään. Kysyin siinä, että minkä seuraavista kirjaston kirjoista luen ensimmäisenä ja tässä on tulos:

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa - 13 ääntä (43 %)

Alexander McCall Smith: Tears of the Giraffe - 2 ääntä (7 %)

Terry Pratchett: Johan riitti! - 1 ääni (3 %)

Richard Yates: Revolutionary Road - 14 ääntä (47 %)

Ääniä annettiin yhteensä 30 kappaletta ja kyselyn voittajaksi selviytyi siis Richard Yatesin Revolutionary Road, joka keräsi lähes 50 % äänistä. Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ja pidin siitä (Kate Winslet on ihana!), joten odotan kirjalta aika paljon. Onko kukaan teistä lukenut Yatesin kirjaa?

Tämän kertainen kysely oli erityisesti siksi mielenkiintoinen, sillä Juoksee saksien kanssa ja Revolutionary Road olivat koko ajan rinta rinnan äänien perusteella. Sitten Revolutionary Road meni parin äänen johtoon, mutta vuorokauden sisällä Juoksee saksien kanssa tuli melkein tasoihin. Varauduin jo pitämään pikaäänestyksen näiden kahden välillä, mutta Revolutionary Road voitti sitten nipin napin.

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Maritta Lintunen: Sukukaktus

2011-08-25T19:55:00.002+03:00

Kiitos Valkoiselle kirahville tästä kirjasta! Kannattaa siis osallistua arpajaisiin :--) Kannattaa myös äänestää blogini oikeassa sivupalkissa olevassa kyselyssä, vaikkei siitä muuta saakaan kuin hyvän mielen, toivottavasti!

Maritta Lintunen on minulle ennestään tuntematon nimi, vaikka hän onkin ollut melko tuottelias runoilija ja kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa lienee novellikokoelma Mozartin hiukset tältä vuodelta. Sukukaktus on Lintusen ensimmäinen romaani.

Sukukaktuksen alkuasetelma on kiehtova. Nuori, historiaa opiskeleva nainen (vahva samastuminen!) kokee itsensä juurettomaksi. Hän on palannut koko ikänsä menneisyyden maisemiin, itään, jonne hänen isovanhempansa tekivät kodin sodan jälkeen. Isoäiti Helmi ja äiti ovat olleet vahvoja naisia: Naisen on oltava naista ja miestä yhtä aikaa, kaikki voima on ittestään revittävä, muiden armoille ei passaa jäädä. He ovat tulleet jätetyiksi ja kasvattaneet lapsiensa ympärille kovan panssarin. Kun historianopiskelija tapaa kesätöissä pianoa soittavan Jirin, alkaa panssariin tulla murtumia.

Sukukaktus on kirja erityisesti naisista. Miehiäkin kirjassa on, mutta melkein kaikki ovat jollain tapaa olleet huonoja. Päähenkilön isoisä oli mollamaija, ressukka ja oma isä päällekäyvän kaikkitietäväinen. Vahva naisten aseman korostaminen tuo mieleeni Essi Tammimaan Paljain käsin -teoksen, jossa miehet ovat myös poljettu alas.

Kirjan kieli oli minulle pieni kompastuskivi. Se on kaunista ja siitä näkyy kirjailijan runoilijatausta. Mutta sitä pitäisi lukea hitaasti, maistellen. Muuten jotain olennaista voi hukkua matkan varrella. Luin kirjaa mahdollisimman hitaasti, mutta silti jäi tunne, etten ymmärtänyt ihan kaikkea, kaikkien lauseiden merkitykset eivät avautuneet. Lisäksi kirjassa vilisee paljon eri hahmoja, jotka uhkaavat sekoittua toisiinsa. Välillä sain pinnistellä muistiani, että hoksasin kenestä on nyt kyse.

Sukukaktus on myös kirja kaipuusta, muistojen rakentamisesta ja erään suvun vaiheista. Se on tarina nuoren naisen kasvamisesta ja kehittymisestä. Suosittelen kirjaa erityisesti kauniin kielen, runouden sekä kotimaisen kaunokirjallisuuden ystäville.

✩✩✩

Maritta Lintunen: Sukukaktus

WSOY 2003, 196 s.

Kathryn Stockett: Piiat

2011-08-23T23:34:00.002+03:00

Ennen kuin alan kertoa tänään loppuun luetusta Kathryn Stockettin Piioista, kehotan kääntämään katseen tuohon oikeassa laidassa olevaan pikku kyselyyn. Voit siis vaikuttaa lukuvalintoihini ja äänestää, minkä kirjastossa lainassa olevista kirjoista luen ensimmäisenä!

Sitten Piiat. Kirjaa on kehuttu paljon ympäri kirjablogeja ja no, yleensä en säikähdä kehuja ja sitä, että pidänkö minä sitten kirjasta. En säikähtänyt nytkään. Kiinnostukseni Piikoja kohtaan kasvoi hiljalleen ja olipa onni, että luin sen, sillä en ole vähään aikaan lukenut mitään näin hyvää lukuromaania.

Piiat sijoittuu 1960-luvun alun Jacksoniin, Mississippiin, Yhdysvaltojen rotuerottelun kehtoon. Tummaihoiset kotiapulaiset palvelevat valkoisia rouvia reilusti minimipalkan alle jäävällä tuntipalkalla, kiintyvät heidän lapsiinsa kuin omiinsa ja joutuvat käyttämään eri wc-tiloja kuin valkoiset. Yksi kirjan kolmesta minäkertojasta, Miss Skeeter, valkoinen puuvillatilan isännän tyttö, haluaa toimittajaksi ja kirjailijaksi. Hän keksii aiheen, josta ei ole vielä aiemmin kirjoitettu: se, miltä tuntuu olla musta kotiapulainen. Hän päättää kirjoittaa kirjan ja sitä varten hän tarvitsee haastateltavia.

Arvatenkin heitä ei ole helppoa houkutella mukaan, kun mustia pahoinpidellään ja jopa tapetaan harva se päivä pienimmästäkin rikkeestä: käytät epähuomiossa valkoisten vessaa, astut jalallasi valkoisten kirjastoon tai jäät kiinni näpistyksestä. Poliiseja ei kiinnosta, poliisithan ovat kaikki valkoihoisia. Vihdoin kirja saa tulta alleen, kun mukaan lähtee kirjan loput kaksi minäkertojaa, tummaihoiset kotiapulaiset Aibileen ja Minny. Kirjahanke on vaarallinen. Entä jos kirjan tapahtumat tunnistetaan siitä huolimatta, että se aiotaan julkaista anonyymisti ja sen henkilöiden nimet ja kaupungin nimi vaihdetaan? Heidän täytyy olla hyvin varovaisia.

Kuten aiemmin sanoin, Piiat on loistava lukuromaani. Lukuromaanilla tarkoitan kirjaa, joka viihdyttää olematta kuitenkaan vitsikäs tai hömppää, edes hyvällä tavalla kuten sanan itse miellän. Lukuromaani voi käsitellä vaikeitakin aiheita, mutta kevyemmällä otteella, ilonpilkahduksilla. Piiat ottaa kantaa moniin asioihin: mustien kohteluun menneillä vuosikymmenillä, valkoisten ihmisten asenteisiin samoina aikoina, sekä mustien että valkoisten ihmisten keskinäisiin eriarvoisuuksiin, (perhe)väkivaltaan ja kiintymyssuhteisiin. Se on myös tarina rajoja (onko niitä?) rikkovasta ystävyydestä.

Vaikkei Stockett itse olekaan elänyt tummaihoisena naisena 1960-luvulla, osaa hän silti kirjoittaa siitä asiantuntevasti. Takakansiliepeessä hän toteaa: "En usko että sitä pystyy ymmärtämään kukaan valkoinen nainen, joka on maksanut palkkaa mustalle naiselle. Mutta se että ainakin yritämme ymmärtää, on äärimmäisen tärkeää ihmisyydelle." Kun Stockett oli lapsi, heidänkin perheessään oli kotiapulainen. Mustien naisten elämä tuona aikana ei kuitenkaan aina ollut kamalaa sortoa. Kaikki valkoiset rouvat eivät sortaneet apulaisiaan vaan jopa lainasivat heille rahaa, jotta he saavat lapsensa kouluun tai tukivat heitä muuten jos jotain ikävää tapahtui.

Jouhevasti kulkevan tarinan ja juonen lisäksi pidän kirjassa kamalasti 1960-luvun arjen kuvauksesta. Tekstissä vilisee myös paljon tuttuja nimiä: Little Stevie Wonder, John F. Kennedy, Martin Luther King, Ku Klux Klan... Nämä kaikki olivat tuon ajan puheenaiheita ja historian kirjoihin jääneitä toimijoita. Erityisesti mustille nimet olivat ja ovat merkittäviä.

Piikojen hahmot ovat vähintäänkin mielenkiintoisia ja varmasti samastuttavia. Nuoren Miss Skeeterin kapinalliset ajatukset, Minnyn suorasukaisuus ja musta huumori, Miss Celian sulkeutuneisuus ja miellyttämisenhalu ja Miss Hillyn raivonpuuskat jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Ja entäs se suklaapiirakka?

✩✩✩✩✩

Kathryn Stockett: Piiat (The Help, 2009)

Suom. Laura Beck

WSOY 2010, 462 s.

Claudie Gallay: Tyrskyt

2011-08-18T18:26:00.006+03:00

"Mustat aallot sekoittuivat myrskyssä toisiinsa kuin ruumiit. Ne olivat vesimuureja, joita myrsky ajoi, työnsi edellään, minä katselin vatsa pelosta sykkyrällä kun ne tulivat muureina ja murskautuivat kallioihin ja romahtivat ikkunoideni alle.

Nuo aallot, nuo kuohuvat tyrskyt.

Minä rakastin niitä.

Ja pelkäsinkin."

Claudie Gallayn uskomattoman kaunis Tyrskyt sijoittuu Normandian uloimmassa niemenkärjessä sijaitsevan pikkukylän, La Haguen, maisemiin. La Haguen asukkaat ovat kaikki jollain tapaa erikoisia ja omalaatuisia. He kantavat salaisuuksia. Kylän edessä aukeava, koko ajan väriään muuttava meri on heille tärkeä, he elävät sen ehdoilla.

Meille nimettömäksi jäävä nainen, joka työskentelee kylässä lintujen tutkijana, kertoo tarinaa menneisyytensä henkilölle. Hän on tullut kylään paetakseen menneisyyttään. Salaisuudet alkavat aueta, kun kylään saapuu keväisen myrskypäivän kynnyksellä nahkapusakkaan pukeutunut mies, joka puolestaan haluaa sitkeästi kohdata menneisyytensä.

Tyrskyjen kieli on äärettömän kaunista, runollista, mutta ei liian. Kerroin Riikka Pulkkisen Totan luettuani, että pidin hänen käyttämää kieltään paikoitellen liiankin kauniina, mutta sitä ongelmaa ei ole Gallayn kohdalla. Gallay kirjoittaa asioista suoraan, ilman koukeroita tai vaikeasti ymmärrettäviä metaforia. Lyhyet lauseet sopivat hänen romaaneihinsa.

La Haguen kylän kuvailu, sen karu meri ja paljas maisema saivat minut kaipaamaan Normandian rannikolle tai edes meren ääreen. Onneksi haistoin meren tuoksun, tunsin villapaidan karheuden ja kuulin tyrskyjen kuohun pelkästään lukemalla kirjaa. Harva kirja vaikuttaa näin vahvasti aisteihin.

Gallay on luonut kylän asukkaista hyvin mieleenpainuvia ja syviä hahmoja. Kun tarinaan astuu mukaan muutama mysteeri, haluat tietää kaiken kyläläisten salaisuuksista. Kuka on meressä seisova mustapukuinen nainen? Entä tuo kissojen keskellä asuva vanha mies? Miten La Haguen edustalla seisova majakka liittyy kaikkeen? Tyrskyt ei pelkästään ihastuta kielellään, sillä sen tarina ja juoni ovat myös taidokkaasti rakennettuja.

Tyrskyt on kirja selviytymisestä, menetyksistä, anteeksiannosta ja anteeksiantamattomuudesta, rakkaudesta ja merestä, totta kai. Kerronta on haikean kaunista, melkein itkettävää, mutta välillä valoisaakin. Vaikka Tyrskyjen väkevimmät luontokuvaukset sijoittuvat kevääseen, sopii kirja erinomaisesti myös syysmyrskyyn luettavaksi. Gallayn toinen suomennettu romaani, Rakkaus on saari, on taas enemmän kesähelteiden kirja.

Tyrskyt ovat lukeneet myös muun muassa Susa, Erja, Jenni, Ilse, Anki, Leena Lumi ja Naakku.

✩✩✩✩✩

Claudie Gallay: Tyrskyt (Les Déferlantes, 2008)

Suom. Titia Schuurman

Avain 2010, 477 s.

Makea blogi

2011-08-12T11:16:00.002+03:00

Kiitos Kaisalle tästä herkullisesta tunnustuksesta! Tunnustukseen kuuluu kertoa lempiväri, lempiruoka ja minne haluaisi matkustaa.

1. Lempivärejäni ovat puuteri, harmaa, valkoinen ja musta.

2. Lempiruokaani ovat poikaystävän kokkaamat lasagne ja meksikonpata.

3. Olen kiinnostunut Euroopan kaupungeista. Erityisesti haluaisin matkustaa Pariisiin ja Prahaan. Claudie Gallayn Tyrskyjen maisema kiehtoo myös juuri nyt, sillä kyseinen kirja on minulla tällä hetkellä kesken.

En tiedä ketkä kaikki ovat jo saaneet tunnustuksen, mutta laitan sen silti eteenpäin seuraaville bloggaajille: Sara / P.S. Rakastan kirjoja, Janninna / MJAU ja Sanna / Luettua.

L.M. Montgomery: Anna opettajana

2011-08-08T21:22:00.003+03:00

Kirjasarjan osasta kirjoittaessani varoitan jälleen tuttuun tapaan: älä jatka tämän kirja-arvion lukemista jos et ole lukenut L.M. Montgomeryn Anna-kirjoja, sillä Anna opettajana on Anna-sarjan neljäs osa ja arvio voi sisältää jotain paljastavaa edellisistä osista.

Edellisen Anna-kirjan eli Annan unelmavuodet luin viime huhtikuussa. Onko siitä tosiaan niin kauan aikaa? Annaa ehtikin tulla jo ikävä, mutta hauska Anna opettajana lievitti sitä taas vähäksi aikaa eteenpäin.

Tässä Anna-sarjan neljännessä osassa Anna saa töitä Summersiden pikkukaupungin yhteiskoulun rehtorina. Kaikki eivät sulata Annan tuloa kaupunkiin ja se tuottaa suurta päänvaivaa Annalle, sillä se vaikeuttaa hänen työtään ja annamaiseen tapaan häntä harmittaa, ettei hänestä pidetä. Onneksi on kuitenkin Poppelipuiston ihana tornihuone, josta avautuu ikkunat sekä auringonnousuun että -laskuun, pieni lämpöä puhkuva kamiina ja niin korkea sänky, että tarvitsee pienet portaat sen päälle kipuamiseen! Eikä tietenkään voi unohtaa niitä, jotka huoneen ovat Annalle tarjonneet: leskirouvat Kate-täti ja Chatty-täti sekä Rebecca Dew (jota ei millään voi kutsua pelkästään Rebeccaksi).

Summersidessa Anna tutustuu sen mitä mielenpainuvimpiin asukkaisiin. Vähintään joka toinen tuntuu olevan jotenkin erikoinen: kuka valittaa pienimmistäkin seikoista, kuka pelkää kaikkea mahdollista, kuka kertoo kauhutarinoita sukulaisistaan. Onneksi Anna saa myös paljon uusia ystäviä, esimerkiksi naapurin synkässä Ikivihanta-nimisessä talossa isoäitinsä ja Naisen kanssa asuvan pikku Elizabethin.

Anna opettajana koostuu suunnilleen puoleksi Annan Gilbertille lähettämistä kirjeistä. Erilainen ratkaisu, ainakin verrattuna edellisiin Anna-kirjoihin. Kirja tuntuu muutenkin poukkoilevan vähän siellä sun täällä - mitään kunnon selkeää juonta siinä ei ole, mutta ei se minua haitannut. Poukkoilevuus oli jopa virkistävää.

Tässä Annassa on enemmän huumoria ja tilannekomiikkaa kuin edellisissä sarjan osissa. Parhainta antia ovat Summersiden erikoiset ihmiset, muun muassa tytärtään passaava rouva Gibson ja Nenä-täti, joka on saanut nimensä siitä, että pistää aina nenänsä toisten asioihin. Tuttu Anna on silti yhä tallella: hyvää hyvyttään hän yrittää auttaa ihmisiä ihmissuhdeasioissa, välillä onnistuen ja välillä ei, haaveilee yhdessä Elizabethin kanssa Huomisesta ja viettää lapsuudestaan saakka tuttuja kesiä Avonlean tutuissa maisemissa. Mutta pitää siitä tai ei, Anna on jälleen aikuistunut askeleen verran. Hän asuu Summersidessa 22-vuotiaasta 25-vuotiaaksi saakka.

Anna opettajana on julkaistu alunperin vasta vuonna 1936 eli toiseksi viimeisenä Anna-kirjana, vaikka sijoittuukin Annan elämänvaiheissa neljänneksi. Suomennostakin saatiin odottaa vuoteen 2002 saakka. En tiedä miksi Montgomery kirjoitti tai julkaisi tämän osan (sekä Annan perheen, 1939) paljon myöhemmin kuin muut. Osaako joku sanoa? Myöhäisempi kirjoitusajankohta (jos kirja siis on myös kirjoitettu vasta 1930-luvulla) on varmasti vaikuttanut siihen, että Anna opettajana on vähän erilaisempi kuin aikaisemmat Anna-kirjat.

Eräs kohta kirjasta jäi elävästi mieleeni:

"Minusta tuntuu, että opetussuunnitelma on tänä vuonna paljon kiinnostavampi kuin viime vuonna. Mukaan on tullut myös Kanadan historia. Huomenna pidän pienen luennonpoikasen vuoden 1812 sodasta. Tuntuu niin oudolta lukea tarinoita muinaisista sodista... tilanteista, joihin emme voi enää koskaan joutua. Kukaan meistä voi tuskin olla muuten kuin akateemisesti kiinnostunut menneiden aikain taistoista. On mahdotonta edes kuvitella, että Kanada vielä joskus joutuisi sotaan. Olen niin kiitollinen, että se vaihe historiasta on ohitse."

Luin Sallan blogikirjoituksesta, että Anna-sarjan viimeisessä osassa Kotikunnan Rillassa ensimmäinen maailmansota on totta. Siksi tuo Annan kynästä lainaamani tekstinpätkä tuntuu inhottavalta. Siis inhottavalta Annan puolesta, joka kuvittelee, ettei Kanada enää voi millään joutua kamalaan sotaan. Mutta niinhän se Kanada oli mukana sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa...

Annan opettajana on lukenut myös Sonja, joka ihastui siihen ikihyviksi!

✩✩✩✩

L.M. Montgomery: Anna opettajana (Anne of Windy Poplars, 1936)

Suom. Paula Herranen

WSOY 2008, 277 s.

Syksyn 2011 satoa

2011-08-06T17:50:00.001+03:00

Selasinpa tuossa eri kirjakustantamoiden syksyn uutuusluetteloita läpi ja ihan lupaavalta vaikuttaa. Montaa sellaista kirjaa, joihin käsiksi pääseminen oikein syyhyttäisi, ei kuitenkaan löytynyt. Ehkä siis ehdin lukea syksyllä muutakin kuin uutuuksia :--)

Alla omat tärppini syksyn ajalle kustantamoittain:

(huom. muutama kirjoista on jo ehtinyt ilmestyä!)

Otava:

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn (syyskuu)

Julie Orringer: Näkymätön silta (syyskuu)

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (elokuu)

Gummerus:

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu (lokakuu)

Michael Cunningham: Illan tullen (syyskuu)

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (lokakuu)

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (syyskuu)

Fabien Nury, Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa - Suuri gangsterisota : Herra Josephin valtakunta (syyskuu)

WSOY:

Lisa See: Shanghain tytöt (lokakuu)

Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa (syyskuu)

Avain:

Jenna-Marisha Rasi-Koskinen: Katariina (elokuu)

Lionel Shriver: Jonnekin pois (syyskuu)

Tammi:

Andrew O'Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe (syyskuu)

Joe Hill: Sarvet (syyskuu)

Schildts:

Sir Pilkington-Smythe: Omituisten otusten ensyklopedia (syyskuu)

Eric Chaline: Maailmanhistorian suurimmat petokset (syyskuu)

Atena:

Mia Vänskä: Saattaja (syyskuu)

Bazar:

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo (syyskuu)

Sara Gruen: Apinatalo (syyskuu)

David Safier: Huono karma (lokakuu)

Minerva:

Eeva Vuorenpää: Arvet - Romaani sotavuodesta 1941 (elokuu)

Heinäkuussa luettua

2011-07-31T19:50:00.001+03:00

http://www.flickr.com/photos/jiiikoo

Niin se heinäkuu on jo pian ohi. Tänään on ollut sellainen päivä, että voi jo tuntea syksyn ilmassa. Otetaanhan elokuu kuitenkin vastaan ensin.

Heinäkuu oli jälleen oikein hyvä lukukuukausi. Luin yhteensä seitsemän kirjaa:

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot III

Eric Chaline: Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt ja ihmiset niiden takana

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Rebecca Wells: Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV

Riikka Pulkkinen: Totta

Joukossa on kaksi sarjakuvaa, yksi tietokirja, kaksi kotimaista, yksi englanninkielinen ja yksi nuortenkirja. Jälleen monipuolista. Parhaimpia lukukokemuksia olivat sarjakuvat, Harjukaupungin salakäytävät ja Ronja, ryövärintytär. Divine Secrets of the Ya-Ya Sisterhood ja Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt jäivät etäisimmiksi.

Mitään oikein mullistavan upeaa kirjaa en heinäkuussa lukenut (pois lukien sarjakuvat, ne ovat upeita). Kesäkuussa luin enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, nyt heinäkuussa enemmän naisten.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 1776. Keskiarvoksi saadaan 254 sivua.

Riikka Pulkkinen: Totta

2011-07-31T18:47:00.004+03:00

Sain Riikka Pulkkisen vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaan, hänen toisen romaaninsa Totta, helmikuussa syntymäpäivälahjaksi ja siitä lähtien se on odotellut sopivaa aikaa hyllyssäni. Nyt sen luin, ristiriitaisin tuntein.

Totta kertoo syöpää sairastavasta Elsasta ja Elsan miehestä Martista. Kirja kertoo myös heidän tyttärestään Eleonoorasta ja tyttärentyttäristä, eritoten Annasta. 1960-luvulla Elsa ja Martti palkkaavat lapsenvahdin pienelle Ellalle. Eeva on nuori yliopisto-opiskelija, joka lumoaa Martin. Annan elämä kietoutuu Eevan traagiseen elämään, menneisyyteen. Totta on kirja rakkaudesta, naisista, äideistä, niin syyllisyydestä kuin anteeksiannosta.

Pulkkisen kirjoittama teksti on kaunista, mutta paikoitellen se on jopa niin kaunista, että se on häiritsevää ja epäselvää. Silloin tällöin jouduin lukemaan lauseen uudelleen, että todella ymmärsin sen merkityksen. Mieleeni jäi ajatus liiasta yrittämisestä ja kielellä kikkailusta.

Parhaiten viihdyin Eevan elämässä 1960-luvun lopun Helsingissä ja Euroopassa, vallankumousaatteiden keskellä. Nykyajan hahmot, erityisesti Anna ja Eleonoora ovat jotenkin kovin teennäisiä, mutta Eeva tuntuu aidolta. Mutta mikä Eevan elämässä oli loppujen lopuksi totta ja mikä ei? Kysymys avaa tarinan aivan eri tavalla, tekee siitä moniulotteisemman.

Totta ei yllä vuoden parhaimpiin lukukokemuksiini. Itse asiassa hyvin moni kirja kiilaa sen edelle. Sanon sen toistamiseen: kieli oli kompastuskiveni. Liian kaunista, liian siloteltua. Mutta vetämättömän alun jälkeen tarina alkaa edetä enkä loppupuolella enää voinut laskea kirjaa käsistäni. Halusin tietää, miten kaikki päättyy.

Kirjan ovat lukeneet myös Janninna, Salla, Koira helvetistä, Jenni, Sara, Zephyr ja Katja, muutamia mainitakseni.

✩✩✩

Riikka Pulkkinen: Totta

Otava 2010, 333 s.

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV

2011-07-25T18:03:00.003+03:00

Neljännen Muumi-sarjakuvakirjan myötä olen päässyt ajantasalle Muumi-sarjisten kanssa. Muumit - Sarjakuvaklassikot IV ilmestyi viime kesäkuussa. Albumi sisältää sarjakuvat Muumipeikko villissä lännessä, Niiskuneiti rokokoossa, Muumi ja velvollisuudentunto, Muumipeikko ja pyrstötähti ja Muumipeikko ja kultainen häntä.

Tämä sarjakuvakirja on poikkeava aiemmista kirjoista, koska Tove Jansson on työstänyt neljä viidestä sarjakuvasta yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa: Tove kuvitti, Lars kirjoitti. Tästä on osoituksena stripeissä lukeva pelkkä Jansson, kun aiemmin niissä on lukenut Tove Jansson. Larsin mukaantulo näkyy etenkin kahdessa ensimmäisessä sarjakuvassa, sillä muumit seikkailevat niissä aikakoneen avulla aivan uusissa paikoissa: villissä lännessä ja 1700-luvun valistuksen aikakaudella. Muumipeikko ja pyrstötähti on tarinoista tutuin, sillä se on julkaistu niin kirjana kuin elokuvinakin.

Mitäpä olisi Muumit ilman arvojen kritisointia ja komiikkaa yhtäaikaa? Sen todistavat etenkin sarjakuvat Muumi ja velvollisuudentunto sekä Muumipeikko ja kultainen häntä. Ensimmäisessä pureudutaan työntekoon liittyvään moraaliin ja jälkimmäisessä Tovelle ilmeisen omakohtaiseen julkisuuden ongelmaan. Muumipeikko ja kultainen häntä on paitsi albumin ainoa Toven itse kokonaan tekemä sarjakuva, myös hänen viimeisekseen jäänyt ennen kuin Lars otti Muumi-sarjakuvat kokonaan hoidettavakseen.

Suosikkini näistä viidestä tarinasta on Niiskuneiti rokokoossa, jossa Niiskuneiti tapaa valistuksen ajan vallankumoustaistelijan ja yrittää aluksi sopeutua tuon ajan järkiperäiseen ajatteluun ja miesten väliseen tasa-arvoon. Tietenkään tämä ei onnistu ja tuttu ja turvallinen Muumipeikko vie voiton. Niiskuneiti on Muumilaakson asukkaista ehkä se inhokkini (jos inhokeista edes voidaan puhua muumien kohdalla), mutta tässä tarinassa hänestä kuoriutuu vahva ja lojaali Niiskuneiti.

Muumit - Sarjakuvaklassikot IV:sta ovat nauttineet myös Katri ja Hanna.

✩✩✩✩✩

Tove Jansson: Muumit - Sarjakuvaklassikot IV (Mumintrollet V, Mumintrollet VI, Mumintrollet VII)

Suom. Anita Salmivuori ja Juhani Tolvanen 1990, tekstaus ja taitto Kirjasorvi/Antti Hulkkonen 2011, jälkisanat Sirke Happonen 2011

WSOY 2011, 111 s.