Lukuisa: Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani: Tillie Waldenin Spinning

Tillie Waldenin sarjakuvaromaaniin Spinning liittyy hauska tarina. Ehdotin sitä jo aika kauan aikaa sitten hankittavaksi kirjastooni, mutta kirjasto torjui pyyntöni. Sarjakuvien hankintabudjetit lienevät aika tiukat. Harmitti, mutta ajattelin ehkä joskus ostavani kirjan omakseni, sillä se kiinnosti minua sen verran paljon. Kesällä kirja palasi mieleeni, kun näin Cats, books & me -blogissa siitä arvion, ja kävin sinnekin harmittelemassa, ettei kirjasto ollut suostunut hankintapyyntööni. No, seuraavana päivänä selailin kirjaston tietokannasta heidän uusimpia englanninkielisiä hankintojaan ja kuinka hämmästyinkään, sillä siellä näkyi Waldenin Spinning! Mikä sattuma! Ja niin sain kuin sainkin sen lainaan, kiitos kirjasto.

Spinning on omaelämäkerrallinen sarjakuva Waldenin nuoruudesta, jonka aikana tapahtui merkityksellisiä asioita. Nuoruus on aikaa, jolloin usein löydämme itsemme ja paikkamme maailmassa – tai alamme ainakin hahmottaa niitä. Walden kuvaa sarjakuvaromaanissaan juuri tätä, kasvua omaksi itseksi ja oman tiensä löytämistä.

Walden harrasti koko lapsuutensa ja nuoruutensa taitoluistelua, ja oppi lopulta niin rakastamaan kuin vihaamaan sitä. Vaikka sarjakuvan nimestä ja kannen kuvasta voi saada toisen käsityksen, Spinning ei kerro pelkästään taitoluistelusta, vaikka se olikin iso osa Waldenin arkea. Se kertoo myös yleensä nuoruudesta ja kasvusta, tyttöydestä, ulkopuolisuuden tunteista, koulukiusaamisesta, perhesuhteista, ystävyydestä ja rakkaudesta, millaista on tulla ulos kaapista ja millaista on, kun jättää taakseen kaiken tutun ja turvallisen. Siinä on kyse kaikista mahdollisista tunteista.

Päällimmäinen lukijalle välittyvä tunne on kuitenkin melankolisuus. En tiedä, välittyykö se nimenomaan Waldenin elämästä ja nuoruudesta (teininähän sitä on vähän melankolinen koko ajan) vai sarjakuvan värimaailmasta vai sekä että. Ehkä kaikesta. Sarjakuva hymyilyttää aika vähän, mutta ei sen toisaalta tarvitsekaan hymyilyttää. Sen piirustustyyli on aika eleetöntä ja yksinkertaista, mutta kaunista ja se välittää hyvin henkilöiden tunnetiloja. Väreinä on käytetty pelkästään violetin tai sinivioletin sävyjä ja tehosteena, lähinnä kuvaamaan valoa, keltaista. Sarjakuvassa on apea ja surumielinen, vähän pysähtynyt tunnelma.

Rakastan paksuja sarjakuvaromaaneja. Spinning on onneksi lähes 400 sivun mittainen, sellainen, jota lukee kuin romaania – varsinkin, kun rakastan viipyillä kuvissa, tutkia yksityiskohtia sekä hahmojen eleitä ja ilmeitä. Tällaista olin odottanutkin viimekeväisen Mariko Tamakin ja Jillian Tamakin This One Summer -sarjakuvaromaanin jälkeen. Siinäpä toinen aivan ihana suositus.