Lukuisa: 3 x kesän kevyet: Kirjosieppo, Niin kuin me olisimme kauniita & Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Kesän aikana luin kolme kevyttä ja viihteellistä romaania. Kepeä viihdekirjallisuus ei ole heiniäni, mutta joskus tekee vain mieli nollata aivot. Olin myös utelias tietämään, millaista viihdekirjallisuutta juuri nyt julkaistaan, sillä luen sitä niin vähän. Seuraavassa lyhyesti tästä kolmikosta, jonka sain itselleni kesällä ennakkoon. Kaikki kirjat löytyvät jo kauppojen ja kirjastojen hyllyiltä.

Mitä tapahtuu, kun vakiintunut parisuhde päättyy yllättäen? Velling on tarttunut esikoisromaanissaan tuttuun aiheeseen viihteellisen ja romanttisen romaanin keinoin, ja kertoo päähenkilönsä Annan kautta, miten elämä jatkuu, kun jäljelle jäävät pieni lapsi, koira, vuokra-asunto, yt-neuvottelut ja särkynyt sydän.

Kepeä ote, lyhyet luvut ja yksinkertainen kieli saavat sivut kääntymään nopeasti, mutta mitään omaperäistä tai erityisen mieleenpainuvaa romaani ei sisällä. Tarina unohtuu saman tien kun suljen kirjan kannet, henkilöhahmot ovat yksinkertaisia, huvittavankin naiiveja, eikä heidän välisensä dialogi ole oikein missään välissä uskottavaa.

Ehkä Kirjosieppo maistuu hyvin viihdekirjallisuuden ystäville, mutta muiden kannattaa kiertää se kohtalaisen etäisyyden päästä.

Phillipsin romaani täytti kesän jännärikiintiöni. Kyllä, se täyttyy jo yhdellä kirjalla, ja vuoteen mahtuu maksimissaan pari lisää. Niin kuin me olisimme kauniita (nimi, jonka merkitystä en ymmärrä, vaikka saatettiinhan sitä toki avata jossain välissä kirjaa, en vain enää muista) on klaustrofobisia tuntemuksia aiheuttava jännäri, jonka tapahtumat sijoittuvat vain muutamaan tuntiin eläintarhan aitojen sisäpuolelle.

Joan ja hänen nelivuotias poikansa ovat lähdössä eläintarhasta kotiin juuri sen sulkemisaikaan, mutta portilla oleva näky saa Joanin kääntymään takaisin ja piiloutumaan. Pystyykö hän suojelemaan poikaansa niin kauan aikaa kuin tarvitsee? Pystyvätkö he olemaan piilossa?

Niin kuin me olisimme kauniita vaikuttaa lupaavalta ja jännittävältä, mutta se lässähtää nopeasti. Romaaniin, jossa suurimmaksi osaksi vain piileskellään pienen lapsen kanssa, on vaikea saada aikaan jännitettä eikä sitä löydy tästäkään. Kolmesataa sivua on yksinkertaisesti liikaa; tarina olisi paljon tehokkaampi novellimittaisena. Ja sitten kun romaanissa lopulta tapahtuu jotain, se ei onnistu yllättämään.

Ranskalaisen Dianen mies ja tytär ovat kuolleet vuosi sitten auto-onnettomuudessa ja Diane on ollut siitä asti sulkeutuneena neljän seinän sisälle. Lopulta hän havahtuu ja päättää muuttaa Irlantiin, jonne hänen miehensä olisi niin kovasti halunnut viedä perheensä. Ihastuttava ja pieni irlantilaiskylä sulkee Dianen lempeästi syleilyynsä, mutta sitten naapurissa asustava harvinaisen töykeäkäytöksinen valokuvaajamies ottaa Dianen silmätikukseen. Dianen on vastattava samalla mitalla.

Martin-Lugandin romaanin nimestä voi helposti päätellä minkälaista kirjallisuutta se edustaa. Nimi on imelä, mutta alun perusteella kuvittelin jo löytäneeni itselleni sopivan viihdekirjan. Päähenkilö ei alussa vaikuttanut ihan aivottomalta ja dialogi oli välillä jopa ihan nokkelaa ja tietysti Ranska ja Irlanti! Mutta kun päästiin sinne Irlantiin, juoni alkoi muotoutua hyvin ennalta-arvattavaksi ja liian saippuasarjamaiseksi. Dianen aivotkin putosivat varmaan lentomatkalla Ranskasta Irlantiin.

Ja jos etsit romaania, jossa todella on kyse kirjoista ja lukemisesta, tämä ei ole nimestään huolimatta oikea valinta: päähenkilö vain omistaa Ranskassa samannimisen kirjakahvilan ja valtaosa tapahtumista sijoittuu Irlantiin. Lisäksi kirjassa tupakoidaan ihan liian paljon.