3.5.2017

Katja Kallio: Yön kantaja


Iltaisin Amanda nukahti heti mentyään levolle, mutta heräsi jo minuuttia tai paria myöhemmin, ja makasi valveilla tunteja. Aamuyöt menivät niin kevyessä unessa, ettei se ollut unta ollenkaan vaan vain hiukan ohentunutta olemista. Päivisin pää oli lasia, kirkasta ja läpinäkyvää. Sen hiussäröt hiersivät toinen toistaan vasten. Silmät raapivat kivisinä silmäkuoppien kiiltävää pintaa. Sellaista päätä piti kuljettaa ympäriinsä, liikuttaa nopsasti paikasta toiseen jottei se olisi hajonnut. Vauhti piti kappaleet kasassa.

Amanda Fredrika Aaltonen on kuumailmapallossa matkalla Pariisiin. Mitä Pariisissa on, sitä ei Amandakaan tiedä – ehkä rakkaus? – ja tuuli kuljettaa hänet sinne minne hän ikinä mielii. Amanda on levoton kulkijasielu, irtolainen, joka ei oikein osaa asettua minnekään. Hän ei sovi 1800-luvun naiselle annettuun muottiin, vaan näpistelee, juopottelee ja myy itseään. Amanda haluaa tehdä asiat oman mielensä mukaan eikä välitä muiden mielipiteistä.

Sitten Amanda joutuu vankilaan ja vankilan kautta Seilin saaren mielisairaalaan. Diagnoosi on insania epileptica menstrualis, epileptinen kuukautishulluus. Todisteita erilaiselle, moraalittomana pidetylle käytökselle eli käytännössä mielisairaudelle saatettiin siis hakea aina kuukautiskierrosta asti. Eli riitti, että oli nainen. Myös esimerkiksi köyhyys, yhteiskuntaluokka, siviilisääty ja rotuoppi vaikuttivat siihen, miten naista katsottiin. Alaluokkaisen, naimattoman naisen uskottiin olevan kaikista taipuvaisin moraalittomaan käytökseen ja hulluuteen.

Kun kerran on Seilin saarelle joutunut, ei sieltä käytännössä ole pois tulemista. Vihdoinkin Amandan täytyy asettua aloilleen, sopeutua elämään muiden potilaiden kanssa, alistua hoitajien valtaan. Elämä suljetulla saarella voi olla pitkästyttävää, varsinkin jos ei itse pidä itseään hulluna, mutta kaikkeen tottuu, Amandakin. Silti hänen sisällään pysyy tietynlainen kipinä, joka kantaa Amandaa eteenpäin läpi pettymysten ja onnen hetkien.

Katja Kallion uutuusromaanin Yön kantaja päähenkilö pohjautuu todellisen Amanda Fredrika Aaltosen (1864–1918) elämään. Hän oli yksi niistä sadoista mielisairaana pidetyistä naisista, jotka lähetettiin hoidettavaksi Seilin saaren mielisairaalaan, joka toimi aina vuoteen 1962 saakka. Mistään varsinaisesta psykiatrisesta hoidosta ei voida Seilin kohdalla puhua, vaan poikkeavana pidetyt naiset haluttiin vain saada pois muiden silmistä, eristää. Yön kantaja muistuttaa monin paikoin viime syksynä lukemaani Riitta Jalosen upeaa, niin upeaa Kirkkautta. Sekin kertoo oikeasti eläneestä naisesta, uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta, joka hänkin oli omalaatuinen nainen ja jota hoidettiin aiheetta skitsofreenikkona. Jos pidit Kirkkaudesta, pidät luultavasti myös Yön kantajasta. Romaanit eivät kuitenkaan ole liian samanlaisia yhteneväisistä teemoistaan huolimatta.

Olen mieltänyt Katja Kallion ehkä hieman kevyemmän kirjallisuuden kirjoittajaksi. En tiedä, ehkä hän on ollutkin sitä. Yön kantaja on kuitenkin jotain ihan muuta. Ensinnäkin se on kirjoitettu erittäin taitavasti. Kieli soljuu ja hurmaa. Kallio ei kaihda rujojakaan ilmaisuja, mutta kieli on pääsääntöisesti miellyttävää ja pehmeää. Erityisen hienosti ja taidolla hän kuvaa Amandan sisäistä maailmaa sekä Seilin saaren asukkaiden välisiä suhteita ja valta-asetelmia. Kliseisesti todeten tunsin melkein itsekin olevani tuolla saarella Amandan ja muiden sen asukkaiden kanssa. Kallio tuo hienovaraisesti esiin Amandan muuttumisen, vaikka hän onkin pohjimmiltaan samanlainen kuin ennen. Eristys ja saarella tapahtuvat osittain kipeätkin asiat tekevät hänestä kuitenkin säyseämmän, tavallaan kohtalonsa hyväksyneen naisen.

Toiseksi romaani kysyy tärkeitä kysymyksiä, kuten mitä on normaali ja kuka sen määrittelee, ja millainen naisen tulee olla. Se ottaa vahvasti kantaa naisen asemaan sen historiallisuuden kautta. Hullaannun, jos romaani kertoo näistä asioista, ja tutkin niitä myös pian valmistuvassa pro gradussani (en tosin romaanien kontekstissa). Historian avulla voimme ainakin yrittää ymmärtää eri ilmiöitä ja siihen riittää yksikin tarina.

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja / Helmet-lukuhaaste 2017


––

Katja Kallio: Yön kantaja
Otava 2017, 380 s.

6 kommenttia :

  1. Olen pannut merkille, että tämä on herättänyt suurta ihastausta. Sitten hieman epäröityttää, kun en niin varauksettomasti ihastunut Kirkkauteen, johon sinäkin tätä vertaat. Kiinnostavalta tämä kyllä kuullostaa monellakin tapaa kirjoituksesi perusteella. Pakko varmaan lukea, että saan selville, mikä tulee olemaan oma suhteeni tähän kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkaus ja tämä Yön kantaja ovat tosiaan aiheiltaan ja teemoiltaan melko samanlaisia, mutta minusta kieli ja kerronta ovat erilaisia. Jalonen kirjoittaa Kirkkaudessa ehkä kauniimmin ja Kallio on suorapuheisempi. En kyllä uskalla veikata mitä tästä pitäisit, kun et Kirkkauden edessä ollut aivan yhtä myyty, mutta olisi kiinnostavaa jos edes kokeilisit!

      Poista
  2. Minusta Kirkkaus oli viime vuoden paras suomalainen kirja ja Yön kantaja on todella hyvä kirja. Olen käynyt Seilin saarella ja tutustunut Seilin historiaan.
    Amanda oli räväkkä nainen jo eläessään ja Kallio on kirjoittanut kiinnostavan fiktiivisen kirjan hänen elämästä.
    Kallion edellinen kirja Säkenöivät hetket oli myös hyvä historiallinen kirja ensimmäisen maailmansodan alkutaipaleelta, tosin pääosassa oli muuut kuin sota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Kirkkaus oli minunkin viime vuoden suosikkini ja Yön kantaja tulee varmaan myös olemaan aika korkeilla sijoilla tänä vuonna :) Seilillä olisi kiva vierailla ja tutustua sen historiaan vielä paremmin!

      Kiitos tuosta Säkenöivistä hetkistä, laitan sen lukulistalleni. Ilmeisesti Kallio ei olekaan ihan niin kepeiden kirjojen kirjoittaja kuin aluksi luulin, ei ainakaan täysin.

      Poista
  3. Minäkin olin mieltänyt Katja Kallion kevyempien kirjojen kirjoittajaksi. Yön kantaja oli kovin koskettava, ankara ja kuitenkin omituisen kevyt romaani. Hieno ja kiehtova ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIehtova on ehdottoman hyvä sana kuvaamaan tätä romaania! Oli kyllä suorastaan tämän kevään yllättäjä :)

      Poista