Vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat


Alkuvuosi on mennyt eteenpäin varsin vaihtelevissa tunnelmissa. Tammikuu tuntui kuluvan vielä todella hitaasti, mutta helmikuusta lähtien elämääni on määrittänyt jatkuva kiire ja erilaisten asioiden hoitaminen, minkä vuoksi päivät ovat kuin juosseet ohitse. Nyt jos koskaan olisin tarvinnut ja tarvitsisin edelleen lisätunteja vuorokauteen. Kaikista inhottavin, stressaavin ja pysyvin tekijä on ollut gradu. Sen tekeminen on ollut todellista vuoristorataa, niin kuin varmasti kaikilla. Olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee pätee erityisesti gradun kirjoittamiseen, ainakin minulla. Pää kun ei pysy mukana, jos yrittää väkisin vääntää monta sivua tekstiä päivässä. Nyt koossa on jo 88 sivua ja kokonaissivumäärä tulee olemaan luultavasti siinä sadan paikkeilla. Loppu alkaa siis jo häämöttää, mutta samalla myös kärsimättömyys: olisipa se jo valmis! Onneksi koko työ vaatii enää lähinnä joitakin lisäyksiä ja korjailuja, loppupäätelmät ja pari oikolukukierrosta ollakseen sillä selvä, ja kaikki se tulee valmistumaan viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä ja minä itsekin sitten kesäkuussa. Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta.

Jotta asiat eivät menisi niin sulavasti kuin on suunnitellut, minua pyydettiin viime kuussa töihin. Aloitan kesäkuun puoliväliin kestävän kokopäiväisen työprojektin huomenna ja se tulee varmasti vaikuttamaan graduuni negatiivisella tavalla. Jos graduni olisi ollut pahemmin kesken, olisin miettinyt työn vastaanottamista tarkemmin, mutta koska se alkaa olla jo loppumetreillä, uskalsin luvata. Odotan töitä oikeastaan aika innolla, sillä tuntuu, että aivoni kaipaavat nyt vaihteeksi muutakin tekemistä. Toivotaan kuitenkin, että energiaa riittäisi graduunkin vielä työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin.


Koska tekeminen ja velvollisuudet vaikuttavat vain lisääntyvän erityisesti tässä ja ensi kuussa, en osaa ollenkaan arvioida, miten käy vapaa-ajan lukemisen kanssa. Toivottavasti ei kovin pahasti. Onneksi gradun valmiiksi saaminen on enää viimeinen osa opintojani, joten kunhan pääsen siitä eroon toukokuussa, ei minulla ole enää muuta kuin työ, jolloin lukemiselle on taas enemmän aikaa.

Nyt alkuvuodesta, kiireistä huolimatta, olen ehtinyt lukea aika hyvin, mistä todistaa kaikki nämä tavalla tai toisella mielenkiintoiset kirjat:

Tammikuu
Jen Campbell: Weird Things Customers Say in Bookshops
Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton
George Saunders: Sotapuiston perikato
Heidi Köngäs: Hertta
Emma Donoghue: The Wonder

Helmikuu
Margaret Atwood: Angel Catbird #1
Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims
Petri Tamminen: Suomen historia
Ville Kivimäki: Murtuneet mielet : Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla
Anneli Kanto: Lahtarit

Maaliskuu
Hanna Hauru: Jääkansi
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
Leena Krohn: Unelmakuolema
Bill Willingham: Fables 5: The Mean Seasons
Ervo Vesterinen: Naisen ruumiin historia
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
Daniel Katz: Saksalainen sikakoira

Erikoista, että sekä lukemiseni että kiireeni lisääntyivät kuukausi kuukaudelta, vaikka luulisi, että lukemiseni olisi vähentynyt kiireiden takia. Voi olla, että opin hallitsemaan ajankäyttöäni viime kuussa paremmin. Sovinkin useana päivänä itseni kanssa siitä, kuinka paljon saan käyttää aikaani mihinkin asiaan. Niinpä gradulle, muille asioille ja vapaa-ajalle muodostui siten omat aikansa ja paikkansa päivästä. Olen aika järjestelmällinen luonne, joten tällainen aikataulutus sopi minulle hyvin, vaikka välillä siitä pitikin joustaa. Täytyy myös huomata, että maaliskuussa luin monta lyhyttä teosta, joiden yhteenlaskettu sivumäärä ei ole kuin noin neljäkymmentä sivua enemmän kuin tammikuun kirjoissa. Tammikuussa vaivasi myös pieni lukujumi.

 

Alkuvuosi on ollut lukemisenkin suhteen aika vaihteleva, sillä olen lukenut joitakin todella hyviä kirjoja ja joitakin melko huonoja kirjoja. Aloitetaan huonoimmista. Tammikuussa pettymyksen aiheutti Emma Donoghuen The Wonder, jossa oli pielessä vähän kaikki, helmikuussa Margaret Atwoodin hölmön oloinen sarjakuva-avaus Angel Catbird ja maaliskuussa Ervo Vesterisen Naisen ruumiin historia, joka ei oikeastaan edes kerro naisen ruumiin historiasta.

Jätin myös kaksi kirjaa kesken, mutta kummassakaan tapauksessa syy ei oikeastaan ollut niiden huonoudessa: Michael Chabonin Moonglow jäi kesken, sillä tuntui, että se vaati ihan omanlaistaan keskittymistä, jota minulla ei silloin ollut. Jätin viime kuun alkupuolella kesken myös jo joulukuusta asti lukemani Raija Siekkisen Novellit. Sen keskeyttäminen kirpaisi, sillä olin siinä jo yli puolenvälin. En kuitenkaan osannut enää keskittyä Siekkisen novelleihin, sillä ne alkoivat puuroutua mielessäni yhdeksi ja samaksi tarinaksi. Vika ei sinällään ollut itse Siekkisessä, vaan siinä, että valitsin luettavakseni kokoelman, joka sisältää kaikki hänen novellinsa. Toivon siis palaavani vielä Siekkisen pariin, mutta yksi novellikokoelma kerrallaan.

Alkuvuoden parhaimpia elämyksiä olivat George Saundersin novellikokoelma Sotapuiston perikato, Jenni Faganin piristävän erilainen dystopia The Sunlight Pilgrims, Anneli Kannon kammottavan upea Lahtarit, Hanna Haurun koskettava Jääkansi, Linda Boström Knausgårdin puhutteleva Tervetuloa Amerikkaan ja tietysti aina hyvän Leena Krohnin vino Unelmakuolema. Yhtä hienoilla kirjoilla kuin nämä olivat, pääsee helposti yli kaikista pettymyksistä ja keskeytetyistä.

Luin siis yhteensä 19 kirjaa ja 4466 sivua. Keskiarvo oli 235 sivua per kirja eli luin alkuvuoden aikana selvästi ohuempia kirjoja kuin normaalisti.

 

Entä miten käynnistyi koko vuodelle asettamani tavoitteiden saavuttaminen? Yksi tavoitteeni on lukea tänäkin vuonna enemmän novelleja ja sarjakuvia. Molempien osalta on mennyt vähän vaisusti. Luin nimittäin vain kaksi novellikokoelmaa, Saundersin Sotapuiston perikadon ja Aron Lihanleikkaajan, ja kaksi sarjakuvaa, Atwoodin Angel Catbirdin ja Willinghamin Fables-sarjiksen viidennen osan The Mean Seasons. Toiseksi haluan ehdottomasti skarpata oman hyllyn lukemattomien kirjojen kanssa, sillä luin viime vuonna vain kaksi oman hyllyn kirjaa. No, huonosti meni, sillä luin vain yhden kirjan omasta hyllystäni eli Jen Campbellin Weird Things Customers Say in Bookshops. Puran siis edelleen jäätävää kirjastolainapinoani. Kolmas tavoitteeni on Helmet-lukuhaaste, jonka osalta onkin mennyt oikein mukavasti, sillä olen saanut sopimaan siihen ihan huomaamatta jo seitsemäntoista kirjaa eikä vielä ole ollut tarvetta lukea mitään itse haasteen vuoksi. Nämä ovat päätavoitteeni, mutta yhtenä hiljaisena tavoitteena minulla on ollut myös lukea enemmän tietokirjoja. Siinä olen alkuvuodesta onnistunut hyvin lukemalla niitä jo neljä.

Lisäksi kirjallisuuspalkintokatsaukset ovat edenneet entiseen tapaan ja niiden tekeminen aiheuttaa yhä iloa. Tänä vuonna on ehtinyt jo ratketa Costa Book Awardsin ja Runeberg-palkinnon voittajat. Tälle keväälle kesken ovat vielä International Dublin Literary Award, International Dylan Thomas Prize, The Walter Scott Prize for Historical Fiction, Baileys Women's Prize for Fiction, The PEN/Faulkner Award for Fiction, The Man Booker International Prize ja tulossa kirjallisuuden Pulitzer-palkinnon voittaja. Aika monta palkintoa siis, mutta useimmista uupuu enää voittaja.

Palaan seuraavan neljännesvuosikatsauksen merkeissä kesä-heinäkuun vaihteessa. Tuntuu hassulta, että silloin elämä on jo yhtäkkiä kovin erilaista, vaikkei siihen ole enää kuin kolme kuukautta aikaa. Mutta sitä ennen: mahdollisimman aurinkoista kevättä!

Tunnisteet: