Lukuisa: Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

Pimeys oli kaikkialla. Pimeys tuoksui. Se tuoksui kauhulle ja jollekin makealle. Pimeys virtasi myös hanasta ja täytti kylpyammeen. Pesin hiukset pimeydessä, vartaloni, kaiken minussa. Söin pimeyttä ja se värjäsi minun sisukseni. Pimeys valtasi alaa vähän kerrallaan. Vain äiti oli edelleen valoisa.

Linda Boström Knausgårdin Helioskatastrofi (Like, 2013) on jäänyt mieleeni hämmentävänä, mutta silti hyvin positiivisena lukukokemuksena. Totesin Boström Knausgårdin silloin taitavaksi kertojaksi, joten hänen toinen romaaninsa Tervetuloa Amerikkaan oli automaattisesti tämän kevään kiinnostavampien kirjojen kärkipäässä.

Ellen on 11-vuotias ja lakannut puhumasta. Äiti on hankkinut Ellenille kirjoitusvihkon, mutta hän ei halua käyttää sitä. Ellenin isä on kuollut, koska Ellen rukoili Jumalalta isän kuolemaa ja Jumala toteutti hänen toiveensa. Siksikö Ellen lakkasi puhumasta? Vai siksi, että kasvaminen vie Ellenissä liikaa tilaa? Tai ehkä koska:

Ellenin äidin mielestä he ovat valoisa perhe, mutta velikin on naulannut huoneensa oven umpeen ja hakkaa päivät pitkät rumpuja. Kuollut isä alkaa ilmaantua Ellenin uniin, lopulta huoneeseenkin. Pimeys tihkuu hanasta ja ovenraosta. Kuka heistä on lopulta vahvin?

Boström Knausgård tykkää lapsikertojistaan, mutta mikäpäs siinä, sillä hän kirjoittaa heidät niin pirun hyvin. En tiedä, miten totuudenmukaisen kuvan Boström Knausgård antaa lapsen suhteesta maailmaan, mutta ainakin se on kiehtova ja yhtä aikaa hieman naiivi ja realistinen. Tämä toteutui erityisen hyvin Ellenin hahmossa, mutta hänen hiljaisuudessaan, eristäytymisessään ja suhteessaan isäänsä on paljon samaa kuin Helioskatastrofin Annassa. Luultavasti heissä on myös paljon Lindaa.

Tervetuloa Amerikkaan on erilaisiin, tunnelmallisiin tai jopa elokuvallisiin tilannekuviin vahvasti nojaava pienoisromaani, jonka ilmaisu on tarkkaa ja runollista. Lisäksi romaani haastaa lukijansa sopivasti. Siinä on tulkinnanvaraisuutta, mutta se ei sulje kaikkea sisäänsä, vaan päästää myös lähelleen. Se riittää vajaan sadan sivun mitallaan loistavasti, sivuissa on kaikki. En jäänyt kaipaamaan yhtään enempää. Lisää kyllä, Boström Knausgårdia.