20.3.2017

Leena Krohn: Unelmakuolema


Hän lauloi niille, jotka aamulla heräisivät, niille, jotka pian ummistaisivat silmänsä viimeisen kerran ja niillekin, jotka olivat jo vainajia, joista veri oli laskettu pois ja jotka odottivat toista tilaisuutta nestemäisessä typessä, titaaniarkuissaan.

Anestesialääkäri Lucia on töissä sekä Unelmakuolemassa, Pakastamossa että kaupunginsairaalassa. Kaupunginsairaalassa hän nukuttaa leikkaukseen meneviä tai onnettomuuksissa olleita potilaita. Pakastamo taas on nimitys kryoniikkalaitokselle, jossa vainajat syväjäädytetään ja herätetään jälleen, kun aika on oikea. Unelmakuolema on oikeastaan Pakastamon vastakohta. Se tarjoaa terveille ihmisille apukeinon omaehtoiseen, mahdollisimman miellyttävään ja lopulliseen kuolemaan, maksua vastaan. Siellä Lucia on yksi niistä, jotka päättävät, myönnetäänkö hakijalle unelmakuolema vai ei. Toisten väliaikaisesta tai pysyvästä nukuttamisesta vastuussa oleva Lucia ei kuitenkaan pysty itse nukkumaan ja viettää yönsä isoisoisänsä yöpäiväkirjaa lukien.

Lucian ympärille tiivistyy pieni ihmisverkko. Äänitarkkailijana työskentelevä Totti alkaa kuulla ääniä, joita muut eivät kuule. Elämästä syrjäytynyt, häirikkönuori Kassu liittyy työpaikkoja sabotoivaan maanalaiseen iskuryhmään. Lucian edesmenneen ystävättären poika Nara kokee jotain järkyttävää ja alkaa haaveilla elämästä kasvina. Samalla kaupunkilaisia on alkanut askarruttaa outo valoilmiö, se on kuin jokin valoa hohtava kimalainen, jonka nähdään liikkuvan ympäri kaupunkia.

Olen ollut viime aikoina hieman voimaton ja allapäin. Ehkä juuri siksi päädyin lukemaan Leena Krohnin Unelmakuolemaa. Romaanin teemat eivät ole sieltä piristävimmästä päästä, mutta Krohnin kirjaan tarttumalla tiedän aina saavani hyvää ja laadukasta. Sellaista, jota jaksan lukea, vaikka kuinka ottaisi päähän, suruttaisi tai väsyttäisi. Krohnin kirjat ovat minulle ehkä eräänlaisia lohtukirjoja, vaikkeivät ne sieltä helpoimmasta päästä olekaan.

Unelmakuolema on suoraviivaisempi ja helpommin lähestyttävä kuin moni muu aiemmin lukemani Krohnin kirja, vaikka siinäkin on asioita, jotka jäävät askarruttamaan lukijansa mieltä. Krohnilla on taito luoda hyvin omintakeinen miljöö, joka on samalla hyvin tuttu, mutta silti vähän vino. Unelmakuoleman kaupunki ja sen asukkaat paljastuvat kummallisiksi, ollaan jossain tulevaisuudessa, ja ihmisluonto on muuttunut yhä karummaksi. Pakastamon ja Unelmakuoleman kaltaisten laitosten arkipäiväistyminen on ihmisten ahneuden ja välinpitämättömyyden, siis puhtaasti itsekkyyden, tulos. Ei ihme, että elämän arvottomuuteen tyytymättömät Anonyymit Automaanit nousevat kapinaan, omilla hiljaisilla tavoillaan.

Oman osansa romaanissa saa myös taidemaailma, josta siitäkin on muodostunut itsekkäiden tekojen ja halujen kenttä. Taiteen tehtävänä on enää pelkästään shokeerata: tappaa ikääntynyt prostituoitu, häpäistä ruumiita eläinten ruhojen päällä ja raiskata nainen näyttämöllä. Tätä yleisö haluaa myös nähdä ja oikeastaan shokeeraamisesta on tullut jo normi. Puistattavinta ovat ne hurmokselliset bakkanaalit, joiden vuoksi Naran elämä muuttuu perusteellisesti.

Unelmakuolema koostuu luvuittain vaihtuvista episodeista eikä romaanissa oikeastaan ole varsinaista juonta. Krohnmaiseen tuttuun tapaan se käsittelee vähän kaikkea, sörkkii sinne ja tänne, tökkää usein kipeästikin, olematta kuitenkaan yhtään hajanaisen tai sekavan oloinen. Ne monet asiat ja teemat, jotka nousevat Unelmakuolemassa esille, ovat kaikki tärkeitä, Krohn todella osoittaa ne tärkeiksi. Pääpaino on kuitenkin ihmisten halussa elää ja kuolla, ja millaisia pyrkimyksiä eri tahoilla tässä päätöksenteossa on. Romaani haastaa lukijansa moraalin ja kysyy, missä menee oikean ja väärän välinen raja. Mitkä ovat yksilön oikeudet? Milloin yksilön oikeudet menevät yhteisön oikeuksien edelle ja päinvastoin?

Aloitin Unelmakuoleman lukemisen sattumoisin samana päivänä kun Leena Krohnille annettiin Eino Leinon palkinto arvokkaasta toiminnastaan kirjallisuuden alalla. Palkintoraadin mukaan Krohn "rohkenee sanoa pahan pahaksi, uskoa universaaliin etiikkaan ja ottaa myös tekstien ulkopuolisilla teoillaan moraalista kantaa. Juuri nyt me tarvitsemme häntä, hänen vastavirtaan kulkemistaan, näkijänkykyään, herkkyyttään ja uskallustaan." Juuri näin.


41. Kirjan kannessa on eläin / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Leena Krohn: Unelmakuolema
Teos 2004, 216 s.

6 kommenttia :

  1. Kuulostaa laadukkaalta, harkitulta Krohnilta. Aina saa ajateltavaa, kun Krohnia lukee. Palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

    Toivottavasti mielesi piristyy.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä oli taattua Krohnia. Olen todella iloinen, että hänet huomioitiin Eino Leinon palkinnolla, sillä minusta hän on ehdottomasti Suomen taitavimpia kirjailijoita.

      Kiitos, olen ollut jo paremmalla mielellä ❤ Sain yhden ison stressin aiheuttajan pois mielen päältä, joten parempaa kohti ollaan menty :)

      Poista
  2. Enpäs olekaan ennen tästä kuullut. Kiitti vinkistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tätä ja Leena Krohnia muutenkin :) Persoonallista tekstiä!

      Poista
  3. Olen Unelmakuoleman synopsista joskus vilkuillut ja nyt se taas palautui tietoisuuteeni. En ole lukenut yhtäkään Krohnin kirjaa, mutta hän kyllä vaikuttaa kirjailijalta, johon olisi syytä tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kannattaa ehdottomasti tutustua! Luin ensimmäisen Leena Krohnin kirjan (Hotel Sapiens) keväällä 2015 ja rakastuin heti. Onneksi on vielä luettavaa jäljellä :)

      Poista