1.3.2017

Hanna Hauru: Jääkansi


Äänet jäävät taakse, kun niitä ei kuuntele tarkkaan. Ympärilläni näkyy muistoja, joita olen palannut unohtamaan. Mieleni pyyhkii niitä pois sitä mukaa, kun olen kuunnellut kuiskaavan lauseen loppuun.

En tiedä, miksi Hanna Hauru on mennyt minulta kirjailijana aiemmin täysin ohi. Hän on vieläpä oululainen! Lämpenemiseni ja sittemmin rakastumiseni lyhytproosaan ja pienoisromaaneihin tietää erittäin hyvää Haurun kannalta, sillä hänen tuotantonsa koostuu juuri niistä. Ensimmäisenä päätin tarttua Jääkanteen, hänen tuoreimpaan pienoisromaaniinsa.

Jääkansi on tarina tytöstä, joka odottaa isäänsä rintamalta kotiin. Mutta kotiin tuleekin uusi isä, jonka tyttö nimeää heti Pahaksi. Äitikin on tytölle vain Betti. Entinen isä saapuu kotiin vasta myöhemmin, lautalaatikossa.

Uusi isä osoittautuu harhaiseksi alkoholistiksi, jonka silmät ja jalat käyvät sinne minne ikinä mielivät. Elämä on ankeaa. Tyttö saa pikkusiskon, joka viedään kuitenkin pois, kuukautisten alettua alushousuihin täytyy tunkea villasukka ja koulua on hankala käydä kotitöiltä ja ilman kenkiä. Hetken rauhan tytölle tuo työpaikka mielisairaalassa, mutta sitten tytön vatsa alkaa kasvaa ja Paha päätyy sinne potilaaksi.

Ympyrä sulkeutuu, kun tyttö on jo nainen ja vierailee kotitilallaan, haistaa yhä saunan tuoksun, kulkee pitkin rantapolkua. Haluaa unohtaa.

Jääkansi on romaani sekä sukupolvilta toisille siirtyvistä että sodista johtuvista traumoista pienessä pohjoisen pitäjässä. Niiden keskellä on lapsi, jota kukaan ei auta ja joka kärsii, ei ymmärrä, soimaa itseään. Tyttö kantaa muistoja painavana taakkana selässään vielä aikuisenakin.

Mykistyin Jääkannen edessä. Hauru kirjoittaa vimmaisesti, sivaltaa lyhyin, mutta monimerkityksisin lausein, joissa inhorealistisuus ja kauneus käyvät tiukkaa kädenvääntöä. Vaikka kerronta on tiivistä ja toteavaa, se hengittää ja välittää tuhansia tunteita. Pystyin kuvittelemaan itseni tytön vierelle, näkemään ja tuntemaan sen kaiken kurjuuden, pelon ja kylmyyden, jotka ovat tytön elämässä koko ajan läsnä.

Koin lukiessani lievää pahoinvointia, mutta samalla en voinut muuta kuin ihastua Haurun upeaan, tiiviiseen kerrontaan, jossa on kaikki. Samanlaisen ristiriitaisen olon tuo myös kirjan visuaalinen olemus: kannen kuva on kuulaan kaunis, mutta myös uhkaava, ja kirja on kevyt ja sen taitto ilmava, mutta tarina on ruma ja painava. Jääkansi on selvästi loppuun asti harkittu kokonaisuus.

Suositelkaa minulle lisää Haurua!


49. Vuoden 2017 uutuuskirja / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Hanna Hauru: Jääkansi
Like 2017, 117 s.

8 kommenttia :

  1. Tyhjien sielujen saari kannattaa lukea, et tule pettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vakuuttavasta suosituksesta, luen!

      Poista
  2. Kuulostaapa rajulta ja surulliselta kohtalolta. Panen Haurun nimen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli varmasti surullisin ja kurjin lukemani kirja pitkään pitkään aikaan, mutta silti niin hieno. Haurua haluan minäkin lukea lisää.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä taidokas teos. Minulle kkävi niin, että lukiessa en vielä ihan täysillä innostunut, mutta jälkikäteen olenkin alkanut pitää ja vaikuttua yhä enemmän. Vahva, syvälle menevä kirja. Aion itsekin kyllä lukea lisää Haurua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tuli luettua niin nopeasti, että minullakin kesti hetken ennen kuin se kaikki iski kunnolla tajuntaan. Minimalistisuudessaankin äärettömän vahva teos.

      Poista
  4. Oi, mikä arvio! En malta odottaa, että saan tämän kirjan käsiini.

    Olen lukenut kaikki Haurun teokset (arvioita löytyy blogistani täältä: http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/search/label/Hauru%20Hanna) ja suosittelen erityisesti Main mainitsemaa Tyhjien sielujen saarta sekä toista pienoisromaania nimeltä Utopia eli erään kylän tarina. Jälkimmäinen kuulostaa tunnelmaltaan ja muutenkin aika samanlaiselta kuin tämä Jääkansi. Myös novellikokoelma Liian pienet sandaalit on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi takaisin! Nimittäin kiitos Hauru-asiantuntijuudesta, käyn lukemassa arviosi. Ehkäpä luen seuraavaksi Tyhjien sielujen saaren, kun jo kaksi sitä suosittelee :)

      Poista