23.2.2017

The Walter Scott Prize for Historical Fiction 2017: pitkälista


The Walter Scott Prize myönnetään vuosittain edellisvuoden parhaimmalle historialliselle romaanille. Se on kirjallisuuspalkintokatsauksiini valikoimistani palkinnoista nuorin, perustettu vuonna 2010. Palkintoon ehdolle asetettavan romaanin tulee olla kirjoitettu englannin kielellä ja julkaistu ensimmäisen kerran Isossa-Britanniassa, Irlannissa tai jossakin Kansainyhteisön maassa edellisenä kalenterivuonna. Ehtona on myös, että suurimman osan romaanin tapahtumista tulee sijoittua vähintään 60 vuoden takaiseen aikaan.

Tässä ovat vuoden 2017 kolmetoista pitkälistalaista:


Jo Baker: A Country Road, A Tree

Longbournin talossa tutun Bakerin uusin romaani kertoo nuoresta Samuel Beckettistä, jonka tie vie Irlannista Ranskaan keskelle toista maailmansotaa. Siellä hän tapaa upean ranskalaisnaisen, työskentelee Ranskan vastarintaliikkeen hyväksi ja pakenee lopulta maaseudulle. Nämä tapahtumat olivat kuitenkin vasta alkua Beckettin kirjailijan uralle.


Julian Barnes: The Noise of Time

Romaani venäläisestä säveltäjästä Dmitri Šostakovitšista, joka on vähällä menettää uransa ja jopa henkensä Stalinin vainoissa. Musiikissa on kuitenkin voimaa.


Sebastian Barry: Days Without End

Nuori Thomas McNulty värväytyy Yhdysvaltojen armeijaan. Eletään 1800-luvun puoliväliä, intiaanisotien ja sisällissodan aikaa. Mitä tapahtuu, kun Thomas ja hänen kaverinsa John kohtaavat kauniin Sioux-heimon tytön, Winonan?


Richard Francis: Crane Pond

Romaani alunperin oikeudenmukaisena tuomarina tunnetusta Samuel Sewallista, joka on jäänyt historiaan yhtenä Salemin noitaoikeudenkäyntien tuomareista. Hän oli heistä ainoa, joka lopulta myönsi hirvittävän erehdyksen tapahtuneen.


Linda Grant: The Dark Circle

Toisen maailmansodan jälkeiseen tuberkuloosiparantolaan sijoittuva romaani, joka kertoo sen persoonallisista asukkaista. Keskiössä ovat yhdeksäntoistavuotiaat juutalaiskaksoset, Lenny ja Miriam.


Charlotte Hobson: The Vanishing Futurist

Eletään Venäjän vallankumouksen vuotta. Monien muiden paetessa maasta, nuori Moskovassa asuva englantilainen kotiopettajattar Gertie lähtee karismaattisen keksijän Nikita Slavkinin matkaan kommuuniin ja hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla.


Hannah Kent: The Good People

Nóra Leahy on menettänyt sekä tyttärensä että miehensä ja joutuu nyt yksin huolehtimaan neljävuotiaasta tyttärenpojastaan Micheálista, joka ei osaa kävellä eikä puhua. Nóra palkkaa avukseen nuoren Maryn ja he päättävät yhdessä hakea Micheálille apua paikalliselta parantajalta. Mutta kyläläisten mielestä tuo outo lapsi on syypää kaikkiin kylää kohdanneisiin onnettomuuksiin.


Ed O'Loughlin: Minds of Winter

Eri ajoissa ja paikoissa liikkuva tarina 1800-luvun napajäätiköille matkanneista löytöretkeilijöistä, Sir John Franklinin retkikunnan katoamisesta ja kadonneista sukulaisista.


Sarah Perry: The Essex Serpent

Leskeksi jäänyt Cora Seaborne muuttaa Lontoosta Aldwinterin pitäjään Essexiin. Will Ransome on pitäjän pastori. Kylä menee sekaisin, kun huhut myyttisen, ihmiselämiä riistävän Essexin käärmeen paluusta alkavat levitä. Cora on haltioissaan, mutta Will uskoo paniikin johtuvan kyläläisten moraalisesta heikkoudesta.


Dominic Smith: The Last Painting of Sara de Vos

1631: Sara de Vos on ensimmäinen naispuoleinen maalari, joka hyväksytään Saint Luken killan jäseneksi. 1957: asianajaja Marty de Groot ihailee makuuhuonessaan satoja vuosia suvussaan ollutta maalausta. Sen uskotaan olevan de Vosin ainoa säilynyt maalaus. 2000: nuori taidehistorian opiskelija Ellie ajautuu mukaan taideväärennökseen – ja kyseessä on tietysti de Vosin maalaus.


Francis Spufford: Golden Hill

Komea tuntematon nuorukainen astuu ulos Englannista tulleesta laivasta New Yorkin Manhattanilla vuonna 1746, tuhannen punnan vekseli taskussaan. Eikä hän aio kertoa, mitä hän tekee tuhannella punnalla. Odottaessaan rahojaan nuorukainen päättää tutustua kaupunkiin, vauhdikkain seurauksin.


Graham Swift: Mothering Sunday

Romanttinen 1920-luvulle sijoittuva tarina palvelustytöstä ja naapurissa asuvasta pojasta, varakkaasta perillisestä, jotka rakastuvat toisiinsa. Mutta poika on menossa naimisiin toisen tytön kanssa.


Rose Tremain: The Gustav Sonata

Melankolinen tarina kahden miehen, Gustavin ja Antonin, ystävyydestä puolueettomassa Sveitsissä toisen maailmansodan aikaan ja sen jälkeen.

––

Tämän vuoden pitkälistalla onkin useampi pääasiassa muiden palkintojen ehdokasasetteluista tuttu teos. Peräti neljä kirjaa oli mukana myös viime Costa Book Awardseissa: Sebastian Barryn Days Without End (joka myös voitti), Sarah Perryn The Essex Serpent, Francis Spuffordin Golden Hill ja Rose Tremainin The Gustav Sonata. Muut minulle tutut teokset ovat Julian Barnesin The Noise of Time, joka oli minulla hetken aikaa jo lainassa kirjastosta, mutta en ehtinytkään lukea sitä, ja Hannah Kentin The Good People, jonka sain vasta syntymäpäivälahjaksi.

Yhtäkään en ole näistä ehdokkaista lukenut, mutta kiinnostavimmat ovat ehkäpä Barnesin, Francisin, Grantin, luonnollisesti Kentin, Perryn ja Tremainin kirjat. Kaiken kaikkiaan silti monipuolinen joukko viime vuoden historiallisten romaanien kärkeä.

Mitä mieltä olette ehdokkaista? Käykää katsomassa vielä Walter Scott Prizen akatemian koostama lista kahdestakymmenestä muusta ansiokkaasta viime vuonna julkaistusta historiallisesta romaanista.

Lyhytlista julkaistaan maaliskuussa.

2 kommenttia :

  1. Minua näistä kiinnostaa (toistaiseksi) vain tuo Perryn The Essex Serpent. Melkein ostin sen eräs päivä (kirjassa on niin ihana kansi ja se oli tarjouksessa), mutta sitten päätin että odottelen kiltisti sen vapautumista kirjastoon, kun en sitä kuitenkaan ihan heti pääsisi lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perryn kirja on tainnut olla siellä hyvin esillä kaupoissa, kaikki brittiläiset kirjaihmisetkin puhuvat siitä Youtubessa :D Ei siis ihme, että olen myös kamalan kiinnostunut. Ehkä tilaan kirjan joskus tai lainaan kirjastosta, jos se sinne hankitaan.

      Poista