Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims


On vuosi 2020, kumma talvi. Jerusalemissa sataa lunta, Thames tulvii ja jäätyy, ja jättimäinen jäävuori ajelehtii kohti Skotlannin rannikkoa. Nuori mies nimeltä Dylan jättää pienen elokuvateatterinsa ja kotinsa Lontoossa ja matkustaa Clachan Fellsiin, pieneen skotlantilaiseen kylään keskelle traileriparkkia, aloittaakseen elämänsä alusta keskellä kylmintä talvea. Isoäiti ja äiti ovat hänen mukanaan, toinen jäätelöpurkissa, toinen Tupperware-astiassa.

Dylan saapuu Clachan Fellsiin keskellä yötä ja tapaa ensimmäisenä tulevan naapurinsa Constancen, joka kävelee unissaan ja kiillottaa kuuta. Seuraavana päivänä Dylan tapaa myös Constancen tyttären Stellan, joka oli ennen poika. Kun talvi, joka on oleva kaikkein kylmin sitten viimeisimmän jääkauden ellei vieläkin kylmempi, etenee, Dylan tutustuu naapureihinsa paremmin. Äidin ja isoäidin kuolema ja vähitellen paljastuva sukusalaisuus painaa häntä, mutta Constance on upea, viehättävä, jotain käsittämätöntä. Constance taas yrittää tasapainoilla tunteidensa ja tyttärensä hyvinvoinnin välillä ja Stella yrittää löytää itsensä ja uuden identiteettinsä pienen kyläyhteisön katseen alla. Samalla kolmikko tekee parhaansa selvitäkseen pitkän, kylmän, lähes 70 pakkasasteeseen kipuavan talven yli.

Jenni Faganin The Sunlight Pilgrims on hienovarainen lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Hienovaraisuudella tarkoitan sitä, ettei se mässäile ihmisten selviytymistaistelulla ja mahdollisella maailmanlopulla. Toki romaanissa on kyse myös niistä, mutta Fagan keskittyy kuvaamaan Dylanin, Constancen ja Stellan välisiä suhteita toisiinsa ja kyläyhteisöön sekä arkea ja arkisia, inhimillisiä tunteita ja ongelmia. Luvassa on ennätyskylmä talvi koko maapallolla eikä tiedetä, mitkä sen seuraukset ovat ja loppuuko se edes koskaan, mutta koheltamisen sijaan romaanin päähenkilöt ovat rauhallisia, tekevät mitä voivat ja toivovat parasta, jatkaen samalla elämäänsä parhaansa mukaan. The Sunlight Pilgrims on virkistävää vaihtelua kaoottisempien ja toiminnallisempien dystopioiden joukossa.

Tunsin oloni jopa seesteiseksi lukiessani The Sunlight Pilgrimsiä, vaikka lähestyvä jäävuori, koko ajan kiristyvä pakkanen ja muut uhkakuvat lymysivät koko ajan tapahtumien taustalla. Fagan kirjoittaa nimittäin herkällä tavalla keskittyen luomaan hienoja, visuaalisia hetkiä ja tunnelmapaloja, joiden edessä vain nauttii. Näitä hienoja hetkiä on romaanissa useita, mutta kenties mieleenpainuvin on sen loppu. Vieläkin menee kylmät väreet. Rakastuin myös romaanin henkilöihin, jotka eivät ole mitään sankareita, vaan ihan tavallisia ihmisiä etsimässä omaa paikkaansa ja identiteettiään. En muista, olenko koskaan lukenut kirjaa, jossa olisi ollut transsukupuolinen päähenkilö, ja se ilahdutti. Identiteettinsä kanssa kamppaileva, mutta lopulta kuitenkin toisten mielipiteistä välittämätön ja vahva Stella on mukavan monikerroksinen henkilöhahmo. Toisaalta myös Stellan äiti Constance on mielenkiintoinen henkilö, sillä vaikka hän on keskeinen hahmo tarinassa, hän ei kuitenkaan missään vaiheessa toimi kirjan kertojana, vaan näemme hänet vain Dylanin ja Stellan kerronnan kautta. Emme siis oikeasti tiedä, mitä hän ajattelee ja tuntee.

The Sunlight Pilgrims oli sen verran hieno lukuelämys, että lisään Jenni Faganin mentaaliselle seurattavien kirjailijoiden listalleni. Toki aion lukea myös hänen esikoisromaaninsa The Panopticonin.

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims
William Heinemann 2016, 310 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,