2.1.2017

Vuoden viimeisen neljänneksen luetut kirjat & yhteenveto koko vuoden tavoitteista


Palaan vielä hetkeksi viime vuoteen sen viimeisen neljänneksen luettujen kirjojen muodossa. Loppuvuosi menikin aika kiireisissä merkeissä, kun ryhdyin kesätöiden ja pienen loman jälkeen taas kunnolla työstämään graduani. Olen istunut tuntitolkulla arkiston tutkijasalissa, vielä enemmän kotona lukemassa ja tietokoneen ääressä tuijottamassa Exceliä ja tekstitiedostoa, joka päivä päivältä kasvoi aina hieman lisää pituutta. No, ei nyt joka päivä, joskus tosiaankin vain tuijotin sitä tiedostoa. Onneksi nyt kaikki on siinä vaiheessa, että alan jopa hahmottaa mitä olen tekemässä. Paljon työtä on silti vielä edessä, mutta uskallan jo väittää, että homma tulee valmiiksi kevään aikana.

Kiire on luonnollisesti heijastunut vapaa-ajan lukemiseeni. En ehtinyt lukea viimeisen neljänneksen aikana niin paljon kirjoja kuin aikaisempina neljänneksinä. Edes joulun aikana pitämäni tauko gradusta ei auttanut, sillä tein silloin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon kirjoitelman loppuun (oli muuten viimeinen homma sitä varten, joten on kiva saada joku tutkinto kasaan ennen ison kokonaisuuden valmistumista), ja ajoin itseni neljän kirjan loukkuun. Minulla oli siis pahimmillaan neljä, vieläpä paksua, kirjaa yhtä aikaa kesken. Päätin sitten jättää yhden niistä, Adam Johnsonin Orpokodin pojan, kesken. Olisinkohan ehtinyt lukea sitä melkein 150 sivua, mutta tarina ei jaksanut kiinnostaa niin paljon, että olisin jaksanut lukea sitä vielä melkein neljäsataa sivua lisää. Harmi, sillä pidin kovasti Johnsonin Fortune Smiles -novellikokoelmasta, jonka nostin peräti viime vuoden parhaimpien koosteeseeni.

No, nyt olen jälleen neljän eri kirjan loukussa, sillä aloitin uuden kirjan, jota luemme poikaystäväni kanssa ääneen toisillemme aina iltaisin. Yksi kirjoista taas on tarkoituksella vähän pidempi projekti, yksi on novellikokoelma, joka kattaa kirjailijan koko tuotannon enkä halua lukea sitä kovin monen novellin päivävauhtia, ja yksi taas tietokirja, jonka kanssa en halua kiirehtiä, sillä aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä. Mutta ei haittaa, sillä pidän niistä kaikista, joita tällä hetkellä luen.

Viimeisen neljänneksen aikana luin yhteensä viisitoista kirjaa:

Mike Pohjola: 1827
Rob Ewing: The Last of Us
Kazuo Ishiguro: The Buried Giant
Steven Rowley: Lily ja mustekala
George Saunders: Joulukuun kymmenes
Anne Enright: The Green Road
Emily Carroll: Through the Woods
Peter Sandström: Laudatur
Han Kang: The Vegetarian
Hanna Weselius: Alma!

Loppuvuosi oli laadultaan aika vaihteleva, sillä luin muutamia todella loistavia kirjoja, mutta joukkoon mahtui myös aika paljon keskinkertaisuuksia, jopa yksi aika suuri pettymys. Kaikista pettynein olin Kazuo Ishiguron The Buried Giantiin. Olen pitänyt kaikista tähän asti lukemistani Ishiguroista, mutta The Buried Giant ei toiminut lainkaan yhtä hyvin. Se oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että harva jos kukaan on täydellinen. Loppuvuoden suosikkejani sen sijaan olivat Pohjolan 1827, jonka kruunasin vuoden historialliseksi romaaniksi, Baumen Spill Simmer Falter Wither, joka sai vuoden lohduttomimman romaanin palkinnon, Saundersin nyrjähtänyt novellikokoelma Joulukuun kymmenes, Ferranten napolilaissarjan loistavasti päättävä The Story of the Lost Child, Carrollin karmiva Through the Woods ja Kangin omaperäinen The Vegetarian. Loput lukemistani kirjoista eivät nousseet ihan suosikkeihini eivätkä ne myöskään olleet huonoja.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 4198, josta keskiarvo on 280 sivua per kirja. Joukossa oli tällä kertaa jonkin verran ohuempiakin kirjoja, joten keskiarvo per kirja ei päässyt nousemaan yli 300 sivun kuten yleensä.

––

Loppuvuoden kirjojen lisäksi haluan palata viime vuoteen vielä koostamalla yhteen koko vuoden tavoitteideni tulokset. Asetin noin vuosi sitten itselleni viisi eri tavoitetta: jätä oikeasti ne huonot kirjat kesken, lue enemmän sarjakuvia, lue enemmän novelleja, lue mahdollisimman paljon Leena Krohnin ja Kazuo Ishiguron teoksia.

Olin aika hyvä jättämään huonot tai muuten sillä hetkellä epäkiinnostavat kirjat kesken, sillä luin harvoin loppuun mitään oikeasti todella huonoa. Vuoden aikana kesken jäivät Mamen Sánchezin On ilo juoda teetä kanssasi, Helen Macdonaldin H niin kuin haukka, Otto Lehtisen Wurlitzer, Kenzaburo Oen Death by Water, Amie Kaufmanin & Jay Kristoffin Illuminae ja jo aiemmin mainittu Adam Johnsonin Orpokodin poika. Osa näistä vaikutti oikeasti aika huonoilta, osa taas ei jaksanut kiinnostaa ainakaan sillä hetkellä.

Sarjakuvia luin viime vuoden aikana viisi. Toivoin lukevani niitä ainakin noin kymmenen, joten tavoite jäi täyttymättä. Tosin vuonna 2015 luin vain kaksi sarjakuvaa, joten ainakin hieman paransin. Tänä vuonna yritän jälleen päihittää viime vuoden lukemat.

Viime vuonna lukemani sarjakuvat olivat:

Bill Willingham: Fables 2 : Animal Farm
Bill Willingham: Fables 3 : Storybook Love
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga (vol. 1)
Emily Carroll: Through the Woods

Novellikokoelmien kanssa meni paremmin. Vuonna 2015 luin niitäkin vain kaksi, mutta viime vuonna jopa yhdeksän, joka on ihan tyydyttävä määrä. Tänä vuonna voisin kuitenkin lukea vielä enemmän.

Viime vuonna lukemani novellikokoelmat olivat:

Adam Johnson: Fortune Smiles
Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
Johan Bargum: Novelleja 1965–2015
Giovanni Boccaccio: Decamerone
Alice Munro: Kallis elämä
George Saunders: Joulukuun kymmenes

Tavoitteenani oli myös lukea mahdollisimman paljon Leena Krohnin ja Kazuo Ishiguron teoksia, sillä ihastuin heihin vuoden 2015 aikana. Leena Krohnilta luin kolme kirjaa: Pereat mundus : romaani, eräänlainen, Datura tai harha jonka jokainen näkee ja Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia. Enemmänkin olisi tehnyt mieli lukea, mutta kun kerran on löytänyt yhden suosikkikirjailijansa, ei tämän tuotannon kanssa halua kiirehtiä. Kazuo Ishigurolta luin niin ikään kolme kirjaa: Yösoittoja, Pitkän päivän ilta ja The Buried Giant. Jälkimmäisen kanssa koin siis pettymyksen, mutta kahdesta ensimmäisestä pidin.

Yhteenvetona todettakoon, että tavoitteet täyttyivät kohtalaisen hyvin. Kirjojen kesken jättäminen onnistui hyvin ja pystyin pääasiassa keskittymään vain niihin teoksiin, jotka minua oikeasti kiinnostivat. Sarjakuvia olisin mielelläni lukenut enemmän, mutta novellikokoelmien suhteen meni paremmin. Leena Krohnin ja Kazuo Ishiguron teoksia luin lisää, joten katson tavoitteeni siltä osin täyttyneen.

Tälle vuodelle asettamani tavoitteet voit käydä lukemassa täältä.

––

Vielä muutamia huomioita viime vuodesta:

Viime vuonna tuli vuosi täyteen kirjallisuuspalkintokatsausten teossa. Koin puuhan sen verran mukavaksi ja hyödylliseksi, että päätin ilman muuta jatkaa katsausten parissa. Otin mukaan yhden uuden kotimaisen palkinnon, sillä koin, ettei Finlandia yksinään riitä edustamaan Suomen kirjallisuuspalkintoja. Niinpä Runeberg-palkinto tulee olemaan mukana palkintokatsauksissa myös jatkossa.

Lisäksi osallistuin marraskuussa alkaneeseen Reader, why did I marry him? -blogin lanseeraamaan novellihaasteeseen, joka jatkuu vielä toukokuun alkupuolelle saakka. Se olikin ainoa haaste, johon osallistuin, mutta juuri kuin minulle tehty, sillä tarkoituksenani oli muutenkin lukea paljon novelleja.

––

Nyt on loppuvuoden luetut kirjat sekä koko vuoden tavoitteet ja muut asiat nätisti paketissa. Ennen vuoden vaihtumista tein myös tilastollisen katsauksen koko vuoden kirjoihin ja mietin seuraavan eli jo tämän vuoden tavoitteitani sekä valitsin vuoden parhaimmat kirjat. Nyt hyvillä mielin kohti uutta vuotta!

8 kommenttia :

  1. Oh noe, jätit Orpokodin pojan kesken, iik! Ei vaan, se on melko hitaasti käynnistyvä romaani. Itse luin sen joskus enkuksi ja sitä sai tosiaan lukea parisataa sivua ennen kuin ns. punainen lanka ja sitä myötä juoni alkoi hiljaksiin tulla esille. Minäkin olin jättää kirjan kesken, mutta sitkeästi jatkoin lukemista ja jossain vaiheessa taas imaistuin mukaan. Vaatii kyllä ihan omanlaisensa ajankohdan lukemiselle.

    Olen hiplaillut tuota Kenzaburo Oen Death by Wateria kirjastossa lähes joka kerta, kun sen siellä näen, mutta jokin estelee. Hirveästi ei nyt innosta, kun sinä jätit sen kesken. Ehditkö paljonkin lukea ennen kuin luovutit? Mietin uskallanko edes kokeilla sitä :D

    Alkoi muuten kiinnostaa tuo Fables-sarjakuva, täytyypä heti tsekata löytyykö meidän kirjastosta! Näistä kirjakoosteista on aina mahtava bongailla lukemistoa! Luen tosi vähän sarjakuvia, joten sillä saralla voisin aktivoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orpokodin pojan alku oli niiin hidas! Se ei vaikuttanut lainkaan huonolta, vaan se on ehdottomasti niitä kirjoja, jotka eivät nyt vain maistuneet ja joka olisi vaatinut ihan oman fiiliksensä ja ajankohtansa tulla luetuksi, kuten sinäkin sitä kuvailet. Ehkä saan sen loppuun vielä joskus!

      En muistaakseni ehtinyt lukea Death by Wateria kuin noin viisikymmentä sivua, ehkä jopa alle. En usko, että sekään olisi välttämättä ollut huono kirja, mutta se käynnistyi hitaasti, oli vähän outo ja päähenkilö aivan uskomattoman vätyksen oloinen mies :D En tiedä uskallanko suositella sitä vai en, koska luin sitä vain niin vähän matkaa, mutta olisi kyllä mielenkiintoista tietää, millainen se lopulta olisi ollut. Joten lue sä ja kerro sitten! :D

      Fablesia taas uskallan suositella, hyvinkin lämpimästi. Sen myötä taisin tosissani kiinnostua sarjakuvista, sitä ennen luin lähinnä muumeja. Sain kans Sanoissa ja sivuilla -blogin Milamilimin koukutettua Fablesiin, tyrkytän sarjakuvaa siispä nyt sinullekin!

      Poista
  2. Sulla olikin kiintoisat tavoitteet ja hienosti niissä onnistuit.

    Oletko muuten lukenut a.m. homesin novelleja? Minä en ole, mutta kiinnostaisi. Pari romaania häneltä olen lukenut (ennen blogiaikaa) ja tykkäsin aika hitsin paljon.

    Olen miettinyt tuota keskenjättämistä ja tullut siihen tulokseen omalla kohdallani, että jos kirja on merkittävä, luen sen loppuun vaikka väkisin, vaikka en henk.koht. niin innostunut olisikaan. Tosin Satu Taskisen Katedraali on olllut poikkeus. Sitä en vaan pystynyt lukemaan, vaikka todella todella todella yritin. Jollain kierolla tavalla usein nautin siitä, että joudun taistelemaan lukemisen kanssa, mutta siis vaan silloin, jos kirja on laadukas. Tai voisi sanoa niinkin, että mulle lukemisen tarkoitus ei ole olla jatkuvaa nautinnon huohotusta tai viihtymistä, vaan tarvitsen laakeeta Pohjanmaata välillä, jota vasten nousta korkeuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät onneksi olleet liian vaikeita :) Monissa haasteissa ahdistaa vähän se, että pitäisi lukea melko tietynlaista (tosin novellihaaste ei ahdista lainkaan), mutta tavoitteeni (siksi kutsunkin niitä nimenomaan tavoitteiksi, en haasteiksi :D) olivat tarkoituksella väljemmät.

      En muuten ole lukenut yhtäkään A. M. Homesin kirjaa, vaikka hän on nimeltä tuttu. Kiitos vinkistä, täytyypä vähän tutkia hänen tuotantoaan ja etenkin niitä novelleja. Mitä romaania häneltä muuten suosittelisit?

      Siis oon tosi samaa mieltä kanssasi siitä, että minäkin yritän kyllä enemmän jos kirja on jollakin tavalla merkittävä, laadukas, tärkeä, klassikon asemassa, mitä lie. Luin perhana vie viime kesänä jopa Boccaccion koko Decameronen, vaikka ei olisi ollut mikään pakko (kirjallisuuden kurssia varten tuli lukea vain kehyskertomus ja IX päivä). No, nyt ajattelen, ettei oikeasti olisi ehkä tarvinnut, mutta kyllä siitä silti jotain tyydytystä saa :D Viime vuonna kesken jättämistäni kirjoista ansioikkain voisi kuvitella olevan tuo nobelisti Kenzaburo Oen Death by Water tai sitten Adam Johnsonin Orpokodin poika, jolla hän voitti Pulitzerin, mutta ei, eivät nyt vain lähteneet. Ehkä olisin ollut niiden kohdalla sitkeämpi jos pöydällä ei olisi samaan aikaan ollut korkeaa kirjastolainojen läjää, jossa oli monta muuta todella kiinnostavaa kirjaa odottamassa, en tiedä. Mutta niin, ei lukemisen tosiaan tarvitse aina olla sitä viihtymistä, se on myös itsensä haastamista.

      Poista
  3. Ihana että jatkat noiden kirjallisuuspalkintokatsausten parissa, niitä on ollut mielenkiintoista blogissasi lukea!

    Ja minulla muuten yksi noista epätoivoisesti kesken olevista kirjoista on juurikin tuo Pohjolan 1827! Olen vain lukenut nyt lähiaikoina niin paljon lyhyempiä romaaneja ja novelleja, että noinkin pitkään tarinaan sukeltaminen tuntuu yhtäkkiä hurjan vaativalta. Hassua sinäänsä, sillä ennen blogia, vielä vuosi sitten luin lähinnä pitkiä kirjoja, ja koin, että juuri ne nimenomaan on minun juttuni. No, on ne varmaan edelleenkin, kunhan nyt voittaisi jonkun henkisen kynnyksen ja määrätietoisesti vaan jatkaisi tuonkin kirjan parissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)

      Minä yritän vaihtelevasti lukea lyhyitä ja pitkiä kirjoja, vaikka sellaiset superpitkät vähän kauhistuttavatkin. Kipuraja menee varmaan siinä noin 500 sivun kieppeillä. Täytyy kuitenkin yrittää muistaa, että myös useat todella pitkät kirjat ovat osoittautuneet ihan mahtaviksi eikä niissä ole ollut mitään turhaa.

      Poista
  4. Minäkin opin tänä vuonna jättämään kirjoja kesken (eli alkutekijöihinsä) ilman, että jonkinlainen syyllisyyden tapainen kolkutti:D Toivottavasti tämä uusi taito on kuin pyörällä ajo, ettei sitä unohda, kun sen on kerran oppinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hyvä me! Tänäkin vuonna olen jo jättänyt yhden kirjan kesken, joten jospa taito ei pääsisi ruostumaan :D

      Poista