18.1.2017

George Saunders: Sotapuiston perikato


George Saundersin novellit hurmasivat minut viime vuoden lopulla, kun luin hänen aiemmin suomennetun kokoelmansa Joulukuun kymmenes. Kyseinen kokoelma ei ollut täydellinen, mutta tiesin, että näitä novelleja on pakko saada lisää. Onneksi Siltala toi Saundersin vuonna 1996 julkaistun esikoisnovellikokoelman Sotapuiston perikato viime vuonna suomeksi.

Sotapuiston perikadon novellit ovat Joulukuun kymmenestä tuttua Saundersia, mutta potenssiin sata. Jo Joulukuun kymmenennen novellit olivat varsin nyrjähtäneitä, mutta Sotapuiston perikadon novellit menevät sijoiltaan vieläkin voimakkaammin. Ne ovat ällöttäviä ja brutaaleja, mutta silti kauhistuttavan hauskoja, ja täynnä pelkästään omaa etuaan tavoittelevia moraalittomia ihmisiä. Niissä ihmiset kuolevat ja kuolleet palaavat.

Sotapuiston perikadossa on seitsemän novellia, kuusi lyhyehköä ja yksi pitkä, ja se on kauttaaltaan varsin tiivis ja yhteneväinen kokoelma. Novelleja yhdistää tulevaisuuden kauhukuva rapautuneesta ja eriarvoistuneesta yhteiskunnasta, teknologia, ahneet teemapuistojen tai muiden yritysten johtajat, kurja työ ja eri tavoin syrjäytyneet ja epätoivoiset yksilöt. Suosikeissani nämä kaikki elementit tulevat esiin. Kokoelman niminovellissa Sotapuiston perikato päähenkilö joutuu ratkomaan Yhdysvaltain sisällissodan vaiheita esittelevää teemapuistoa terrorisoivien jengien aiheuttamaa ongelmaa, mutta sitten asiat karkaavat käsistä. Lyhyt novelli Isabelle kertoo Ristihuuli-nimisestä miehestä ja hänen vammaisesta tyttärestään, jota tämä kutsuu Luuttomaksi, sekä pojasta, joka näkee enemmän kuin pitäisi. Kolmas suosikkini on Muistoja rouva Schwartzille, jossa interaktiivisia hologrammeja tuottavien moduulien myyjä on joutunut ahtaalle puolisonsa kuoleman ja kaupankäynnin hiipumisen takia.

Minun on vaikea antaa novellikokoelmalle täysiä pisteitä ellei sen joka ikinen novelli ole täysin pisteiden arvoinen. Sotapuiston perikadossakin on novelleja, jotka saivat minut suorastaan lankeamaan polvilleni ja novelleja, jotka olivat hyviä, jopa upeita, mutta eivät yhtä vaikuttavia. Kokoelman päättävä ja samalla myös sen pisin novelli Runsaudenmaa ei, osittain ehkä pituutensa vuoksi, yltänyt samaan kuin edelliset. Mistään epätasaisuudesta ei kuitenkaan voi missään nimessä puhua, sillä kaikki novellit ovat erittäin huolellisesti hiottuja.

Jos toivot novelleilta kieroutta, yllätyksellisyyttä ja vimmaisuutta, lue Saundersia.


28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan / Helmet-lukuhaaste 2017

Reader, why did I marry him? -blogin novellihaaste
Novelleja: 7
Novelleja luettu yhteensä: 47

––

George Saunders: Sotapuiston perikato
(CivilWarLand in Bad Decline, 1996)
Suom. Markku Päkkilä
Siltala 2016, 208 s.

6 kommenttia :

  1. Tää oli niin hieno! Ja vaikka samat fiilikset on tosiaan viimeisestä novellista, se ei kaikkein vahvin minunkaan mielestäni ollut, ohitin sen itse kuitenkin niin että keskityin vaan rakastamaan noita muita. Joulukuun kymmenes on lainattu jo, en vain ole saanut vielä tartuttua kun pelottaa että jää jotenkin tämän ensin lukemani varjoon? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä viimeinen novelli jäänyt minullakaan hampaankoloon häiritsemään, hyvähän sekin oli, mutta ei ehkä istunut muiden joukkoon parhaalla mahdollisella tavalla :)

      Tiedätkö, minuakin saattaisi pelottaa lukea seuraavaksi Joulukuun kymmenes ellen olisi sitä jo lukenut. Se on jonkin verran erilaisempi kuin tämä, vaikka Saundersin siitä tunnistaakin ihan takuuvarmasti. Jos siltä ei odota yhtä rajua tykitystä kuin näissä novelleissa oli, niin varmasti selviät!

      Poista
  2. Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin taannoisesta Joulukuun kymmenennestä - molempien kohdalla tosin ihailin suuresti Saundersin tyyliä kirjoittaa niin runsasta mutta silti sujuvasti etenevää ja kaikkea muuta kuin tukkoista proosaa. -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että esikoinen teki suuremman vaikutuksen kuin myöhempi kirja :) Minä en oikein tiedä, kumpi on minusta parempi, sillä molemmissa on aika tasaisesti ihan huippuja, täyden kympin novelleja, ja sitten hyviä novelleja. Ovat kokoelmina myös erilaiset.

      Poista
  3. Minulla oli joulun alla Joulukuun kymmenes lainassa kirjastosta, mutta en sitten oikein päässyt ensimmäistä sivua pidemmälle ja päätin jättää sen siihen. Saa nähdä tuleeko enää koskaan kokeiltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, harmi! Se ensimmäinen novelli taisi vieläpä alkaa vähän erikoisesti, meni minullakin muistaakseni hetki totutella tyyliin. Mutta niin, ei Saundersistakaan taida olla jumalaksi, joka miellyttäisi kaikkia, vaikka kuinka me Saundersin ihailijat sitä toivoisimmekin :D

      Poista