Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton


"You will have only one story," she had said. "You'll write your one story many ways. Don't ever worry about story. You have only one."

Elizabeth Stroutin romaanissa My Name Is Lucy Barton kertoja Lucy Barton yrittää saada selvää omasta tarinastaan, monilla eri tavoilla. Muistot kiteytyvät kesään 1980-luvulla, jolloin Lucy vietti pari kuukautta newyorkilaisessa sairaalassa umpilisäkkeen poiston jälkeisten oireiden takia, ja tarkemmin vielä niihin viiteen yöhön, jolloin hänen äitinsä vieraili hänen luonaan. Lucy ikävöi sairaalassa miestään ja kahta tyttöään, joten hän on iloinen, että äiti tuli hänen luokseen, äiti, joka ei ole koskaan käynyt kotiseutunsa ulkopuolella, äiti, jota Lucy ei ole tavannut vuosikausiin. Äidin vierailu herättää eloon Lucyn muistot lapsuudestaan – köyhyydestä, ulkopuolisuudesta, kaltoinkohtelusta.

Lucyn kuvaukset lapsuudestaan ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Sentimentaaliselta paatokselta kuitenkin vältytään, sillä Lucyn nykyajassa oleva kertojaääni on melko toteava, pikemminkin ihmettelevä ja epäröivä kuin tunteellinen. Lucy itsekin myöntää, että saattaa muistaa jotkut asiat väärin. Kerronta on siis voimakasta, mutta toisaalta häilyvää ja epäluotettavaa, ehkä jopa tarkoituksella. Minulle tuli kirjaa lukiessa sellainen olo, ettei Lucy kerro kaikkea tietämäänsä, hän ei ehkä osaa pukea sitä sanoiksi.

Äidin ja tyttären välinen suhde on kirjassa keskeisintä. Siinä on rakkautta, mutta se on raakaa ja täynnä ylittämättömiä esteitä. Se on hiljaisuutta, asioita, joista ei voi puhua. Hiljaisuudessa on osa siitä, mitä Lucy jättää kertomatta – ehkä siksi, ettei Lucy tiedä tai hän ei osaa kertoa, aivan kuten hänen äitinsäkään ei osaa. Silti äiti tulee ja istuu Lucyn vierellä viisi yötä, torkkuen kevyttä kissanunta. Se kertoo enemmän kuin mitkään sanat ikinä voivat ja siksi Lucy solmii mielessään rauhan äitinsä kanssa.

Vaikka äidin ja tyttären välinen suhde on kirjan kantava voima, My Name Is Lucy Barton kertoo myös uusista aluista ja siitä, miten menneisyytemme määrittää meitä. Miten pienestä maalaiskylästä Amgashista Illinoisista kotoisin olevasta, köyhästä, jopa kylmässä autotallissa eläneestä, perheestä voi päästä kiinni ihan erilaiseen elämään. Miten sopeutua siihen erilaiseen, uuteen elämään ja uusiin sosiaalisiin piireihin, kun ei ole koskaan ollut muita ystäviä kuin maissipellon keskellä oleva puu tai ei tiedä mitään popkulttuurista, koska ei ole lapsena voinut koskaan katsoa televisiota tai lukea lehtiä. Miten voi tulla kirjailijaksi, miten kertoa tarina.

My Name Is Lucy Barton hiipi tajuntaani vaivihkaa: aluksi tunsin olevani liian etäällä, mutta sitten se kaikki tuli kuin hyökyaalto. Tarina kätkee sisäänsä paljon eri tasoja, jotka yhteen loksahtaessaan toimivat täydellisesti yhdessä. En jäänyt kaipaamaan siltä lisää enkä haluaisi poistaa siitä mitään.

Muissa blogeissa: Täysien sivujen nautinto

35. Kirjan nimessä on erisnimi / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton
Random House 2016, 193 s.

Tunnisteet: , , , , , , , ,