15.1.2017

Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton


"You will have only one story," she had said. "You'll write your one story many ways. Don't ever worry about story. You have only one."

Elizabeth Stroutin romaanissa My Name Is Lucy Barton kertoja Lucy Barton yrittää saada selvää omasta tarinastaan, monilla eri tavoilla. Muistot kiteytyvät kesään 1980-luvulla, jolloin Lucy vietti pari kuukautta newyorkilaisessa sairaalassa umpilisäkkeen poiston jälkeisten oireiden takia, ja tarkemmin vielä niihin viiteen yöhön, jolloin hänen äitinsä vieraili hänen luonaan. Lucy ikävöi sairaalassa miestään ja kahta tyttöään, joten hän on iloinen, että äiti tuli hänen luokseen, äiti, joka ei ole koskaan käynyt kotiseutunsa ulkopuolella, äiti, jota Lucy ei ole tavannut vuosikausiin. Äidin vierailu herättää eloon Lucyn muistot lapsuudestaan – köyhyydestä, ulkopuolisuudesta, kaltoinkohtelusta.

Lucyn kuvaukset lapsuudestaan ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Sentimentaaliselta paatokselta kuitenkin vältytään, sillä Lucyn nykyajassa oleva kertojaääni on melko toteava, pikemminkin ihmettelevä ja epäröivä kuin tunteellinen. Lucy itsekin myöntää, että saattaa muistaa jotkut asiat väärin. Kerronta on siis voimakasta, mutta toisaalta häilyvää ja epäluotettavaa, ehkä jopa tarkoituksella. Minulle tuli kirjaa lukiessa sellainen olo, ettei Lucy kerro kaikkea tietämäänsä, hän ei ehkä osaa pukea sitä sanoiksi.

Äidin ja tyttären välinen suhde on kirjassa keskeisintä. Siinä on rakkautta, mutta se on raakaa ja täynnä ylittämättömiä esteitä. Se on hiljaisuutta, asioita, joista ei voi puhua. Hiljaisuudessa on osa siitä, mitä Lucy jättää kertomatta – ehkä siksi, ettei Lucy tiedä tai hän ei osaa kertoa, aivan kuten hänen äitinsäkään ei osaa. Silti äiti tulee ja istuu Lucyn vierellä viisi yötä, torkkuen kevyttä kissanunta. Se kertoo enemmän kuin mitkään sanat ikinä voivat ja siksi Lucy solmii mielessään rauhan äitinsä kanssa.

Vaikka äidin ja tyttären välinen suhde on kirjan kantava voima, My Name Is Lucy Barton kertoo myös uusista aluista ja siitä, miten menneisyytemme määrittää meitä. Miten pienestä maalaiskylästä Amgashista Illinoisista kotoisin olevasta, köyhästä, jopa kylmässä autotallissa eläneestä, perheestä voi päästä kiinni ihan erilaiseen elämään. Miten sopeutua siihen erilaiseen, uuteen elämään ja uusiin sosiaalisiin piireihin, kun ei ole koskaan ollut muita ystäviä kuin maissipellon keskellä oleva puu tai ei tiedä mitään popkulttuurista, koska ei ole lapsena voinut koskaan katsoa televisiota tai lukea lehtiä. Miten voi tulla kirjailijaksi, miten kertoa tarina.

My Name Is Lucy Barton hiipi tajuntaani vaivihkaa: aluksi tunsin olevani liian etäällä, mutta sitten se kaikki tuli kuin hyökyaalto. Tarina kätkee sisäänsä paljon eri tasoja, jotka yhteen loksahtaessaan toimivat täydellisesti yhdessä. En jäänyt kaipaamaan siltä lisää enkä haluaisi poistaa siitä mitään.

Muissa blogeissa: Täysien sivujen nautinto

35. Kirjan nimessä on erisnimi / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton
Random House 2016, 193 s.

8 kommenttia :

  1. Kiitos vinkistä! Tämä nousi lukulistalle. Olen hakenut amerikkalaisia naiskirjalijoita, ihastunut alun takeltelun jälkeen Annie Proulxiin mutta petyin Munroon. Tämä vaikuttaa hyvältä!
    http://leevilevitoi.blogspot.fi/2014/05/alice-munro-kallis-elama.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stroutia itse asiassa verrattiin jossakin juuri Munroon, mutta nojaa, en ehkä itse sanoisi. Pidän kyllä myös Munrosta, mutta minusta kirjailijat ovat erilaisia. Ehkä Stroutin Olive Kitteridgestä saattaisi helpommin huomata jotain samankaltaisuuksia (on novellikokoelma), mutta vaikea sanoa, kun en ole sitä (vielä) lukenut. Mutta kokeilehan, miten Strout sinulle toimii!

      Poista
  2. Kirjoitit kauniisti, tarina kuulostaa koskettavalta. Kiitos vinkistä Laura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Kirjakin on sitä, kaunis, vaikka tekee myös kipeää.

      Poista
  3. Olive Kitteridgen olen lukenut ja tämäkin on ollut mulla kirjastovarauksessa lukitulla varauksella jo pitkään. Muistan, että Maiskukin kirjoitti tästä positiivisia ja sinun kirjoituksesi vahvistaa asiaa. Joku nyt vaan on, että tämä ei just tällä hetkellä kiinnosta. Saattaapi silti olla, että jos ottaisin ja lukisin, niin pitäisin paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän sellainen hiljainen kirja, jonka sorttisia minulla ei ainakaan tee jatkuvasti mieli, pitää olla vähän enemmän vaihtelua. Joten ymmärrän ainakin siltä kannalta hyvin! Luulen kyllä minäkin, että pitäisit tästä.

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, kiitos lukuvinkistä Laura :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavinkkaus on intohimoni jne., joten ei kestä :)

      Poista