24.4.2017

The Man Booker International Prize 2017: lyhytlista


Kansainvälisen Booker-palkinnon lyhytlista julkaistiin viime viikolla. Tämänvuotinen pitkälista ei valitettavasti ollut yhtä kiinnostava kuin se oli viime vuonna. Monet muutkin olivat siitä samaa mieltä pitkälistasta kertovan postauksen kommenteissa. Onkin harmi, että melkein kaikki ne harvat pitkälistan kiinnostavimmat kirjat jäivät sitten lopulta pois tältä lyhytlistalta. Aina ei voi voittaa, mutta katsotaan nyt kuitenkin, mitkä kirjat tuolle listalle pääsivät:


Mathias Enard: Compass
Kääntänyt Charlotte Mandell
Ranska

Nokturnaalinen romaani musiikkitieteilijästä, joka sairauden vuoksi valvoo vuoteessaan ja käy läpi muistojaan.


David Grossman: A Horse Walks Into a Bar
Kääntänyt Jessica Cohen
Israel

Stand-up-koomikko romahtaa ja paljastaa kipeimmät haavansa kesken esityksensä israelilaisella klubilla.


Roy Jacobsen: The Unseen
Kääntäneet Don Bartlett ja Don Shaw
Norja

Romaani Ingridistä, joka asuu perheensä kanssa Norjan edustan saarella. Kun Ingridistä tulee tarpeeksi vanha, hän joutuu töihin mantereella asuvan varakkaan perheen luokse. Sitten tapahtuu jotain.


Dorthe Nors: Mirror, Shoulder, Signal
Kääntänyt Misha Hoekstra
Tanska

Sonja on yli 40-vuotias ja jotain pitäisi tehdä. Hän päättää opetella ajamaan autoa, ryhtyy meditoimaan ja yrittää saada uudelleen yhteyden siskoonsa.


Amos Oz: Judas
Kääntänyt Nicholas de Lange
Israel

1960-luvun vaihteen Jerusalemiin sijoittuva kasvutarina ja allegoria Israelin tilanteesta.


Samanta Schweblin: Fever Dream
Kääntänyt Megan McDowell
Argentiina

Nuori nainen Amanda tekee sairaalassa kuolemaa. Poika nimeltä David istuu hänen vieressään ja kuulee, mitä Amandalle on tapahtunut.

––

Siinäpä kaikki kuusi lyhytlistalle päässyttä teosta. Pohjoismailla on ihan kiva edustus, sillä mukana on sekä norjalaisen että tanskalaisen kirjailijan kirjat. Jäin kuitenkin kaipaamaan Jón Kalman Stefánssonin romaania Fish Have No Feet listalle, sillä se oli yksi pitkälistan kiinnostavimpia. Näistä nyt mukaan päässeistä lukisin mieluiten Enardin, Jacobsenin ja Schweblinin kirjat. Kolme muuta ehdokasta taas eivät kiinnosta oikeastaan yhtään.

Mikä kirja voittaa? Se selviää 14. kesäkuuta.

19.4.2017

Jung Yun: Shelter


Viime vuonna monien huulilla ollut Jung Yunin Shelter tuli minua sattumalta vastaan kirjastossa. Käytän paljon kirjaston tietokantaa uusimpien englanninkielisten kirjahankintojen tarkkailuun (tosin viime aikoina olen yrittänyt vähentää sitä, sillä en muuten saisi graduani koskaan valmiiksi), mutta Shelter oli mennyt minulta täysin ohi. Ilahduin siis suuresti, kun näin sen yhtäkkiä hyllyssä.

Yliopistotutkijana työskentelevällä Kyung Cholla ja hänen vaimollaan Gillianilla on talo, johon heillä ei ole enää varaa. Ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan. Opintolainat ja luottokorttivelat niskassaan he valmistautuvat myymään, tai edes vuokraamaan kotinsa, ja muuttamaan sitten väliaikaisesti Kyungin muutaman kilometrin päässä hienostoalueella asuvien vanhempien luokse. Sitä Kyung ei tekisi mielellään, sillä hänellä on aina ollut viileä ja ongelmallinen suhde vanhempiinsa. Kyungilla ja Gillianilla on kuitenkin neljävuotias poika Ethan, jonka parasta heidän on ajateltava.

Päivänä, jolloin kiinteistövälittäjä on vierailemassa Kyungin ja Gillianin kotona, Kyung näkee olohuoneensa ikkunasta äitinsä Maen ulkona, alasti. Jotain kamalaa on tapahtunut, myös Kyungin isälle Jinille. Kun asiat alkavat selvitä, Kyungin on vihdoin kohdattava vanhempansa.

Shelter on erikoinen sekoitus jännitystä ja perhedraamaa. Se, mitä Kyungin vanhemmille Maelle ja Jinille on tapahtunut ja mitä kaikkia asioita siihen liittyy, on pitkään epäselvää. Toinen puoli kirjan jännitteestä rakentuukin tämän kuvion perustalle. Toinen puoli taas liittyy perhesuhteisiin, joita Yun kuvaa erittäin terävästi. Etelä-Koreasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden vanhempiensa poikana Kyungin lapsuutta on määrittänyt kulttuurisesti tiukat hierarkiat. Isä on ollut aina perheen auktoriteetti eikä äidillä ole ollut sananvaltaa mihinkään. Tiettyjen lapsuuden tapahtumien vuoksi Kyung on nyt etääntynyt vanhemmistaan. Vaikkei hän toisaalta ole kamalasti kiinnostunut olemaan vanhempiinsa yhteydessä, on hän silti oudolla, mutta kuitenkin luonnollisella tavalla heistä riippuvainen. Kyung haluaisi tehdä varakkaisiin, hienolla alueella asuviin vanhempiinsa vaikutuksen, mutta ei oman elämäntyylinsä ja -valintojensa vuoksi pysty siihen.

Kyungia rassaa myös monet muutkin asiat, kuten pienen perheensä taloudellinen tilanne, avioliitto Gillianin kanssa, suhde omaan poikaansa ja palkitsematon työ, jossa hän ei tunnu etenevän mihinkään ja jonka hän on varmaan muutenkin saanut isänsä myötävaikutuksella. Niin, jälleen isä. Tuntuu siltä, että kaikki Kyungin elämässä kietoutuu aina jollakin tavalla tämän isään. Maelle ja Jinille sattuvan kamalan asian takia Kyung joutuukin lopulta kohtaamaan niin isänsä kuin äitinsä tavalla, joka on hänelle uutta eikä laisinkaan kivutonta.

Shelter on hyvä esimerkki kirjasta, jossa suurin osa henkilöhahmoista on ihanalla tavalla erittäin ärsyttäviä. Kyungin hahmo on usein todella raivostuttava, mutta siksi myös niin aito. Hän tekee virheitä, jotka tuovat kylmän hien lukijankin otsalle, mutta samalla sitä ymmärtää, että noin minäkin voisin tehdä vastaavanlaisessa tilanteessa. Ehkä se juuri toikin sen kylmän hien pintaan.

Etnisyys on isosti läsnä Shelterissä, mutta parhaiten se tulee näkyväksi amerikkalaisen unelman kritiikissä. Esimerkiksi varakkuus ja oman kodin omistaminen on tärkeää sekä korealaisessa että amerikkalaisessa kulttuurissa, mutta Shelterissä tuo unelma hajoaa jo tarinan alussa. Koti ei myöskään aina ole tae suojasta, mikä tulee romaanissa esiin monin eri merkityksin. Lisäksi Shelter leikittelee monilla eri vastakohdilla, joissa etnisyys tulee myöskin korostetusti esille. Tämä ei siis ole lainkaan huono, vaan todella kiinnostava asia, johon olisin kirjaa lukiessani halunnut kiinnittää enemmänkin huomiota.

Otaksuin Shelterin olevan paljon enemmän trilleri kuin se lopulta oli. Jännitteitä riittää silti ihan loppumetreille asti. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, miten syvälle perheenjäsenten välisiin suhteisiin romaani porautuu, ja lopulta nautin kaikkein eniten juuri siitä.

42. Esikoisteos / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Jung Yun: Shelter
Picador 2016, 336 s.

16.4.2017

International Dublin Literary Award 2017: lyhytlista

International Dublin Literary Awardin huikea 147 ehdokkaan pitkälista, jonka koostivat kirjastot ympäri maailman, on nyt kutistunut tuomariston valitsemaksi kymmenen ehdokkaan lyhytlistaksi. Eipä käy kateeksi, varmasti vaikea tehtävä valita pitkälle yli sadasta kirjasta vain kymmenen parasta.

Käytännössä mukana on vuonna 2015 englanniksi julkaistuja kirjoja, eli osa kirjoista voi olla melko tuttuja tai jopa käännetty suomeksikin. Se on kieltämättä tämän palkinnon hyvä puoli, tietää ehkä jopa mistä kirjoista on puhe, mutta onneksi mukana on aina ihan uusiakin tuttavuuksia.

Tänä vuonna pitkälistalla oli mukana jopa kaksi suomalaisen kirjailijan kirjaa, Sofi Oksasen When the Doves Disappeared (Kun kyyhkyset katosivat, 2012) ja Philip Teirin The Winter War (Talvisota : avioliittoromaani, 2013), mutta valitettavasti kumpikaan ei päässyt lyhytlistalle. Sen sijaan valituksi tulivat seuraavat kymmenen teosta:


José Eduardo Agualusa: A General Theory of Oblivion
Portugalista kääntänyt Daniel Hahn

Angolan historia avautuu asuntoonsa 30 vuodeksi linnottautuvan naisen kautta.


Mia Couto: Confession of the Lioness
Portugalista kääntänyt David Brookshaw

Tarina mosambikilaisesta kylästä, jossa aavemaiset naarasleijonat alkavat saalistaa kylän naisia.


Anne Enright: The Green Road

Tarina irlantilaisesta perheestä, jonka jäsenten suhteet toisiinsa ovat jännitteiset. Sitten perheenpää, äiti Rosaleen, päättää myydä talon, jossa he kaikki ovat asuneet.


Tanskasta kääntänyt Martin Aitken

Nuori pappi Morten Falck pestautuu siirtokuntapapiksi Grönlantiin, mutta alkuperäiskansan sivistäminen ei olekaan mikään pikkujuttu.


Valeria Luiselli: The Story of My Teeth
Espanjasta kääntänyt Christina MacSweeney

Gustavo myy hampaita, joiden hän väittää olevan peräisin sellaisten kuuluisien ihmisten kuin Platon ja Virginia Woolfin suusta. Tarina tarinoista.


Viet Thanh Nguyen: The Sympathizer

Vakoojatarina Vietnamin sodan jälkeen Yhdysvaltoihin lähteneestä entisestä armeijan kapteenista.


Chinelo Okparanta: Under the Udala Trees

11-vuotias tyttö Ijeoma lähetetään turvaan, kun sisällissota puhkeaa Nigeriassa. Turvapaikassa hän rakastuu – toiseen tyttöön.


Orhan Pamuk: A Strangeness in My Mind

Romaani köyhästä kauppamiehestä ja Istanbulista.


Robert Seethaler: A Whole Life
Saksasta kääntänyt Charlotte Collins

Tarina miehestä ja tämän hiljaisesta elämästä ja suhteesta luontoon Itävallan Alpeilla.


Hanya Yanagihara: A Little Life

Tarina neljästä newyorkilaisesta miehestä, ystävyydestä ja ennen kaikkea Judesta, yhdestä heistä, jota menneisyys ei jätä rauhaan.

––

Valtaosa lyhytlistalaisista oli minulle jo entuudestaan tuttuja, joko muiden kirjallisuuspalkintojen ehdokaslistoilta tai sitten muista yhteyksistä. Kolme kirjoista olen jopa lukenut: Anne Enright The Green Road, Kim Leine The Prophets of Eternal Fjord (Ikuisuusvuonon profeetat, 2014) ja Hanya Yanagihara A Little Life (Pieni elämä, 2017). Suosikkini näistä kolmesta on Leinen The Prophets of Eternal Fjord, joten olisi aika hauska nähdä sen voittavan.

Voittajaa on kyllä todella vaikea veikata. Jos nyt jotain pitäisi koittaa, niin laittaisin vetoni José Eduardo Agualusan, Viet Thanh Nguyenin, Chinelo Okparantan tai Orhan Pamukin kirjoille. Esimerkiksi Hanya Yanagiharan A Little Lifen voittoon en usko, sillä kirja on ollut hyvin monen muunkin merkittävän kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, lyhytlistoillakin, mutta ei ole voittanut niistä yhtäkään. Mutta eihän sitä tiedä, tulos voikin olla todella yllättävä!

Minkä kirjan voitosta sinä löisit vetoa?

Lue lyhytlistan kirjoista lisää täältä. Voittaja julkistetaan 21. kesäkuuta.

11.4.2017

Pulitzer Prize for Fiction 2017: voittaja ja finalistit


Eilen illalla Suomeen aikaan julistettiin tämänvuotinen kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnon voittaja. Jo vuodesta 1918 jaettu palkinto voidaan myöntää edellisvuoden aikana julkaistulle yhdysvaltalaiselle kaunokirjalliselle teokselle, jonka olisi hyvä kuvata jollakin tavalla amerikkalaista elämää. Voittajan ohella on vuodesta 1980 lähtien ollut tapana julkistaa muutkin finalistit, joita on yleensä ollut kaksi – niin myös tänä vuonna.

Vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Pulitzerin sai:


Colson Whitehead: The Underground Railroad

Edes hieman amerikkalaista kirjallisuutta viime vuonna seuranneille voittaja ei varmasti ole suuri yllätys. Pulitzer-raati kehuu teosta realismia ja allegoriaa yhdistäväksi, orjuuden väkivaltaisuutta puhuttelevasti kuvaavaksi romaaniksi.

Kaksi muuta finalistia olivat:


Adam Haslett: Imagine Me Gone

Sukuromaani, jonka keskiössä ovat mielenterveysongelmat sekä elämän ilot ja surut.


C. E. Morgan: The Sport of Kings

Uskalias romaani historian painolastista, rotujen välisyydestä ja rasismista.

Myös molemmat finalistit ovat minulle tuttuja kirjoja. Morganin teos on ehdolla Baileys-palkinnon saajaksi ja Haslettin romaani oli viime vuoden National Book Award -ehdokas. Jälkimmäisen palkinnon voitti muuten Whiteheadin The Underground Railroad eli nyt tuli sitten toisen suuren kirjallisuuspalkinnon voitto. Haslettin romaani on minusta finalisteista kiinnostavampi, ehkä jopa voittajaakin kiinnostavampi! Ainakin tällä hetkellä lukisin sen ennen Whiteheadin teosta.

Mitäs mietteitä voittaja ja finalistit teissä herättävät? Täältä löydät vielä kaikkien Pulitzer-palkinnon kategorioiden voittajat.

9.4.2017

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja


Aila laskeutui hänen viereensä makaamaan, näki kalojen paljouden ja värien himerryksen, vihreä vesi keinutti heitä. Hän huomasi heidän olevan alasti, heidän kuvajaisensa erottuivat pohjassa vierekkäin, kasvot samaan suuntaan luotuina. Tässä me makaamme. Hän katsoi mieheen, jonka katse kääntyi häneen, ja he kietoutuivat toisiinsa lujasti. Yhtenä kimppuna he hiljaa pyörivät vedessä ja kalat tekivät suuria, hitaita kaaria heidän ympärilleen. – Vieras

Novelleja, romaaneja ja lastenromaaneja kirjoittanut Tuuve Aro hätkähdyttää yhdeksännellä novellikokoelmallaan Lihanleikkaaja, joka sisältää kaksitoista novellia. Novellit alkavat aina tavallista arkipäiväistä tilannetta kuvaavalla kohtauksella, mutta sitten jokin nyrjähtää sijoiltaan, todellisuuteen tulee vinouma. Vinouma voi olla konkreettinen, uskottava tapahtuma ajassa, tai sitten jotain todella outoa, jota ei meidän arkimaailmassamme voisi oikeasti tapahtua. Silti se jokin voi olla hyvinkin todellista sen kokevalle henkilölle. Aron novelleissa absurdius ja yllättävät käänteet ovat siis törmäyskurssilla normaalin elämän kanssa.

Suunnilleen puolet kokoelman novelleista olivat suuresti mieleeni. Ei kenties ole kovin yllättävää, ei ainakaan minulle, että lähes kaikki niistä edustivat sitä oudompaa, maagisrealistisempaa puolta kokoelman teksteistä.

Novellit Peilit ja Lihanleikkaaja olivat mieleeni lähinnä niiden herättämien voimakkaiden reaktioiden takia. Toki ne ovat myös taidokkaasti rakennettuja, mutta kauneudesta niitä ei voi kiittää. Peileissä Emmin illalliskutsut saavat ahdistavan käänteen, kun ison antiikkipeilin lasi irtoaa kehyksistään ja hajoaa pirstaleiksi eteisen lattialle. Kokoelman niminovellissa kaverusten puutarhajuhliin ilmestyy kutsumaton vieras, lihanleikkaaja, ja illasta muodostuu painajainen. Sekä Peilit että Lihanleikkaaja ovat inhottavia, ahdistavia novelleja, mutta ehkä juuri sen vuoksi niin hirvittävän tehokkaita.

Pidin paljon myös Heräämöstä, jossa synnyttämään ja kohdunpoistoon menevien kahden naisen operaatiot menevät kummallisella tavalla sekaisin. Novellissa Loppu taas nuorenparin vaiheilu päättyy yllättävällä tavalla. Kokoelman loppupuolella oleva Vieras, josta tämän tekstin alussa oleva kaunis sitaatti on peräisin, kosketti minua eniten. Kalojensa maailmaan uppoutuvan miehen tarina toi mieleeni lapsuuteni, enkä oikein edes tiedä miksi. Silti lyhyt tarina kouraisi jostain syvältä sisimmästäni.

Yksikään kokoelman novelleista ei ole minusta heikko, mutta edellä mainitsemani nousevat ehdottomasti parhaimmiksi. Muutamat niistä jättivät minuun pysyvän jäljen, niitä haluan vaalia mielessäni. Tuuve Aro on kirjailijana minulle uusi tuttavuus, mutta jos hänen aiemmat novellinsa ovat samantyylisiä, mielellään yhtä yllättäviä ja absurdeja, kuin tässä kokoelmassa, haluan tutustua häneen paremmin.


14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella / Helmet-lukuhaaste 2017

Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen luettu nyt yhteensä 59 novellia.

––

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
WSOY 2017, 153 s.

7.4.2017

The PEN/Faulkner Award for Fiction 2017: voittaja


Vuoden parhaimmalle amerikkalaiselle teokselle jaettavan The PEN/Faulkner -palkinnon voittaja julkistettiin alkuviikosta. Tukholman järkyttävien tapahtumien takia tämä on vain lyhyt katsaus voittaneeseen teokseen. Finalistit löydät täältä.

Vuoden 2017 PEN/Faulknerin voittaja on:


Imbolo Mbue: Behold the Dreamers

Romaani avioliitosta, maahanmuutosta, rodullisuudesta ja amerikkalaisesta unelmasta.

Mbuen esikoisromaani (!) Behold the Dreamers olikin kahdesta teoksesta toinen, jota veikkasin voittajaksi. Se toinen oli Garth Greenwellin What Belongs to You.

Palataan kirjallisuuspalkintoihin taas ensi viikolla, kun luvassa on ainakin Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon saaja ja International Dublin Literary -palkinnon lyhytlista.

5.4.2017

Baileys Women's Prize for Fiction 2017: lyhytlista

 

Baileysin lyhytlista putkahti ilmoille jo maanantaina, mutta kiireisenä en ehtinyt siihen vielä silloin sen syvällisemmin paneutua. Eilen oli lisäksi vuorossa juttuni Daniel Katzin romaanista Saksalainen sikakoira, joka oli osa Ylen Kirjojen Suomi -hanketta, ja halusin antaa sen olla kärkipostauksena koko päivän ajan.

Mutta nyt siis vuorossa naisten kirjoittamia kirjoja juhlistava Baileys-palkinto ja sen lyhytlista, joka on kutistunut melkoisesti sitten pitkälistan. Jatkoon tiensä raivasivat seuraavat kuusi teosta:


Ayòbámi Adébáyò: Stay With Me

1980-luvun Nigeria, toive lapsesta.


Naomi Alderman: The Power

Mitä tapahtuisi jos kaikki teinitytöt saisivat voiman, jonka avulla voisi vahingoittaa, jopa tappaa toisen?


Linda Grant: The Dark Circle

Tuberkuloosiparantolan erilaisista asukkaista kertova romaani.


C. E. Morgan: The Sport of Kings

Romaani perheestä, orjuudesta, rasismista ja hevosurheilusta.


Gwendoline Riley: First Love

Raadollinen romaani rikkinäisestä avioliitosta.


Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing

Tarina perheestä ja kahden sukupolven Kiinasta.

––

Nyt täytyy sanoa, että lyhytlistalaiset ovat aika pitkälti sellaisia, joiden en kuvitellut listalle pääsevän. Odotin näkeväni siellä ehkäpä Eimear McBriden The Lesser Bohemiansin, Annie Proulxin Barkskinsin ja Rose Tremainin The Gustav Sonatan muutaman muun sijasta. No mutta Baileys osaa yllättää, viime vuoden voittajakin, Lisa McInerneyn The Glorious Heresies, oli kaikkea muuta kuin ennakkosuosikki. Pääasia kuitenkin, että lyhytlistan romaanit ovat aiheiltaan tosi monipuolisen oloisia.

Tästä kuusikosta minua kiinnostavat eniten Aldermanin The Power, Grantin The Dark Circle ja Rileyn First Love, joten jospa voittaja olisi jokin niistä. Mikä kirja on sinun veikkauksesi voittajaksi?

Voittaja julistetaan 7. kesäkuuta.

4.4.2017

Daniel Katz: Saksalainen sikakoira


Miten kostetaan siansaparo? Toisella saparolla? Saparo saparosta? Kärsä kärsästä? Sorkka sorkasta? Ei suinkaan, minun laskuoppini mukaan siansaparo maksetaan kuolemalla.

Rehtori ja voimistelunopettaja Mauri Pertuskalla todetaan keuhkosyöpä. Samoihin aikoihin hän saa käsiinsä juutalaisen isänsä vanhan, 1930-luvulla kirjoittaman päiväkirjan, johon tämä on kirjoittanut vuosistaan Saksassa, joissa pääroolia esittivät pesti sirkuksessa ja eräs hurmaava nainen. Isä on jäänyt Maurille melko tuntemattomaksi hahmoksi, sillä tämä kuoli Maurin ollessa vasta pikkupoika. Mutta nyt Maurin sisällä ahdistava syöpä saa hänet tekemään järjestelyjä ja lähtemään polkupyörällä Eggenaun kaupunkiin entiseen Itä-Saksaan etsimään isänsä menneisyyttä ja kostamaan tähän kohdistuneet vääryydet, ennen kaikkea sen siansaparon. Mukanaan hänellä on aimo annos taistelutahtoa, pistooli ja matkan aikana karttuva tappolista.

Daniel Katzin Saksalainen sikakoira on Ylen Kirjojen Suomen 101 kirjaa -listan vuoden 1992 kirja. Olen ilolla mukana juhlistamassa Suomen satavuotista itsenäisyyttä ja suomalaista kirjallisuutta Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa yhdessä muiden kirjabloggaajien kanssa. Kun arpaonneni osui Katzin Saksalaisen sikakoiran kohdalle, ensimmäinen reaktioni oli, että mikä kirja tämä oikein on, en ole koskaan kuullutkaan! Lähdin tutustumaan kirjaan avoimin mielin ja hyvä niin, sillä hupsujen ysäriä henkivien kansien sisään mahtuikin varsin hulvaton, mutta lämmin tarina.

Saksalainen sikakoira on kertomus yhden ihmisen taistelusta vääryyttä vastaan, menneisyyden painolastista, itsensä löytämisestä ja siitä, kuinka nykyisyys on aina sidoksissa menneisyyteen. Vaikka romaanin teemat ovat tärkeitä ja vakavia, tarinaa sävyttää omintakeinen, musta huumori, joka on koko kirjan sielu. Katz ei selvästikään ole ottanut melkein kuin veijariromaaneista tuttua päähenkilöään liian vakavasti, vaan laittaa hänet tuon tuostakin mitä erilaisimpiin, hulvattomiinkin, tilanteisiin. Taitavasta huumorin käytöstä kielii myös romaanin nimi Saksalainen sikakoira. Se herättää uteliaisuuden, se on monella tapaa symbolinen kirjan tarinan kannalta. Sika ja koira ovat juutalaisille saastaisia eläimiä ja sikakoira, schweinehund, haukkumasana juutalaisesta. Mutta mikä on saksalainen sikakoira? Sekin selviää.

Romaani perustuu Katzin omaan elämään, olematta kuitenkaan sinällään omaelämäkerrallinen tarina. Katz on myös menettänyt isänsä nuorena, lukenut tämän vanhoja päiväkirjoja ja lähtenyt 1990-luvun alussa pyörällä entiseen Itä-Saksaan isänsä menneisyyden jäljille. Ehkä juuri omakohtaisuus tekee romaanista niin elävän ja lämpimän. Näen Saksalaisessa sikakoirassa aika paljon samaa kuin lempikirjailijani John Irvingin romaaneissa. Katzia ja Irvingia yhdistävät selvästi mukaansatempaavat, oivaltavat tarinat ja pikimusta huumori.

Katzin romaanissa koetaan kaksi natsismin nousukautta: kansallissosialismi 1930-luvun Hitlerin Saksassa sekä 1990-luvun uusnatsismi juuri yhdistyneissä Saksoissa ja Suomessa. Muukalaisvihan käsittely ei tunnu romaanissa pelkästään 90-lukulaiselta, vaan se kytkeytyy tiukasti myös tähän päivään. Saksalainen sikakoira ei aiheidensa puolesta ole lainkaan vanhentunut, sen kaiut elävät yhä voimakkaina.

––

Daniel Katz: Saksalainen sikakoira
WSOY 1992, 398 s.


P. S. Kiinnostuitko kirjasta? Lue se täältä!

2.4.2017

Vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat


Alkuvuosi on mennyt eteenpäin varsin vaihtelevissa tunnelmissa. Tammikuu tuntui kuluvan vielä todella hitaasti, mutta helmikuusta lähtien elämääni on määrittänyt jatkuva kiire ja erilaisten asioiden hoitaminen, minkä vuoksi päivät ovat kuin juosseet ohitse. Nyt jos koskaan olisin tarvinnut ja tarvitsisin edelleen lisätunteja vuorokauteen. Kaikista inhottavin, stressaavin ja pysyvin tekijä on ollut gradu. Sen tekeminen on ollut todellista vuoristorataa, niin kuin varmasti kaikilla. Olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee pätee erityisesti gradun kirjoittamiseen, ainakin minulla. Pää kun ei pysy mukana, jos yrittää väkisin vääntää monta sivua tekstiä päivässä. Nyt koossa on jo 88 sivua ja kokonaissivumäärä tulee olemaan luultavasti siinä sadan paikkeilla. Loppu alkaa siis jo häämöttää, mutta samalla myös kärsimättömyys: olisipa se jo valmis! Onneksi koko työ vaatii enää lähinnä joitakin lisäyksiä ja korjailuja, loppupäätelmät ja pari oikolukukierrosta ollakseen sillä selvä, ja kaikki se tulee valmistumaan viimeistään toukokuun puoliväliin mennessä ja minä itsekin sitten kesäkuussa. Yritän pitää kiinni siitä ajatuksesta.

Jotta asiat eivät menisi niin sulavasti kuin on suunnitellut, minua pyydettiin viime kuussa töihin. Aloitan kesäkuun puoliväliin kestävän kokopäiväisen työprojektin huomenna ja se tulee varmasti vaikuttamaan graduuni negatiivisella tavalla. Jos graduni olisi ollut pahemmin kesken, olisin miettinyt työn vastaanottamista tarkemmin, mutta koska se alkaa olla jo loppumetreillä, uskalsin luvata. Odotan töitä oikeastaan aika innolla, sillä tuntuu, että aivoni kaipaavat nyt vaihteeksi muutakin tekemistä. Toivotaan kuitenkin, että energiaa riittäisi graduunkin vielä työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin.


Koska tekeminen ja velvollisuudet vaikuttavat vain lisääntyvän erityisesti tässä ja ensi kuussa, en osaa ollenkaan arvioida, miten käy vapaa-ajan lukemisen kanssa. Toivottavasti ei kovin pahasti. Onneksi gradun valmiiksi saaminen on enää viimeinen osa opintojani, joten kunhan pääsen siitä eroon toukokuussa, ei minulla ole enää muuta kuin työ, jolloin lukemiselle on taas enemmän aikaa.

Nyt alkuvuodesta, kiireistä huolimatta, olen ehtinyt lukea aika hyvin, mistä todistaa kaikki nämä tavalla tai toisella mielenkiintoiset kirjat:

Tammikuu
Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton
George Saunders: Sotapuiston perikato
Heidi Köngäs: Hertta
Emma Donoghue: The Wonder

Helmikuu
Margaret Atwood: Angel Catbird #1
Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims
Petri Tamminen: Suomen historia
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla
Anneli Kanto: Lahtarit

Maaliskuu
Hanna Hauru: Jääkansi
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
Leena Krohn: Unelmakuolema
Bill Willingham: Fables 5: The Mean Seasons
Ervo Vesterinen: Naisen ruumiin historia
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (teksti tulossa)
Daniel Katz: Saksalainen sikakoira (teksti tulossa)

Erikoista, että sekä lukemiseni että kiireeni lisääntyivät kuukausi kuukaudelta, vaikka luulisi, että lukemiseni olisi vähentynyt kiireiden takia. Voi olla, että opin hallitsemaan ajankäyttöäni viime kuussa paremmin. Sovinkin useana päivänä itseni kanssa siitä, kuinka paljon saan käyttää aikaani mihinkin asiaan. Niinpä gradulle, muille asioille ja vapaa-ajalle muodostui siten omat aikansa ja paikkansa päivästä. Olen aika järjestelmällinen luonne, joten tällainen aikataulutus sopi minulle hyvin, vaikka välillä siitä pitikin joustaa. Täytyy myös huomata, että maaliskuussa luin monta lyhyttä teosta, joiden yhteenlaskettu sivumäärä ei ole kuin noin neljäkymmentä sivua enemmän kuin tammikuun kirjoissa. Tammikuussa vaivasi myös pieni lukujumi.

 

Alkuvuosi on ollut lukemisenkin suhteen aika vaihteleva, sillä olen lukenut joitakin todella hyviä kirjoja ja joitakin melko huonoja kirjoja. Aloitetaan huonoimmista. Tammikuussa pettymyksen aiheutti Emma Donoghuen The Wonder, jossa oli pielessä vähän kaikki, helmikuussa Margaret Atwoodin hölmön oloinen sarjakuva-avaus Angel Catbird ja maaliskuussa Ervo Vesterisen Naisen ruumiin historia, joka ei oikeastaan edes kerro naisen ruumiin historiasta.

Jätin myös kaksi kirjaa kesken, mutta kummassakaan tapauksessa syy ei oikeastaan ollut niiden huonoudessa: Michael Chabonin Moonglow jäi kesken, sillä tuntui, että se vaati ihan omanlaistaan keskittymistä, jota minulla ei silloin ollut. Jätin viime kuun alkupuolella kesken myös jo joulukuusta asti lukemani Raija Siekkisen Novellit. Sen keskeyttäminen kirpaisi, sillä olin siinä jo yli puolenvälin. En kuitenkaan osannut enää keskittyä Siekkisen novelleihin, sillä ne alkoivat puuroutua mielessäni yhdeksi ja samaksi tarinaksi. Vika ei sinällään ollut itse Siekkisessä, vaan siinä, että valitsin luettavakseni kokoelman, joka sisältää kaikki hänen novellinsa. Toivon siis palaavani vielä Siekkisen pariin, mutta yksi novellikokoelma kerrallaan.

Alkuvuoden parhaimpia elämyksiä olivat George Saundersin novellikokoelma Sotapuiston perikato, Jenni Faganin piristävän erilainen dystopia The Sunlight Pilgrims, Anneli Kannon kammottavan upea Lahtarit, Hanna Haurun koskettava Jääkansi, Linda Boström Knausgårdin puhutteleva Tervetuloa Amerikkaan ja tietysti aina hyvän Leena Krohnin vino Unelmakuolema. Yhtä hienoilla kirjoilla kuin nämä olivat, pääsee helposti yli kaikista pettymyksistä ja keskeytetyistä.

Luin siis yhteensä 19 kirjaa ja 4466 sivua. Keskiarvo oli 235 sivua per kirja eli luin alkuvuoden aikana selvästi ohuempia kirjoja kuin normaalisti.

 

Entä miten käynnistyi koko vuodelle asettamani tavoitteiden saavuttaminen? Yksi tavoitteeni on lukea tänäkin vuonna enemmän novelleja ja sarjakuvia. Molempien osalta on mennyt vähän vaisusti. Luin nimittäin vain kaksi novellikokoelmaa, Saundersin Sotapuiston perikadon ja Aron Lihanleikkaajan, ja kaksi sarjakuvaa, Atwoodin Angel Catbirdin ja Willinghamin Fables-sarjiksen viidennen osan The Mean Seasons. Toiseksi haluan ehdottomasti skarpata oman hyllyn lukemattomien kirjojen kanssa, sillä luin viime vuonna vain kaksi oman hyllyn kirjaa. No, huonosti meni, sillä luin vain yhden kirjan omasta hyllystäni eli Jen Campbellin Weird Things Customers Say in Bookshops. Puran siis edelleen jäätävää kirjastolainapinoani. Kolmas tavoitteeni on Helmet-lukuhaaste, jonka osalta onkin mennyt oikein mukavasti, sillä olen saanut sopimaan siihen ihan huomaamatta jo seitsemäntoista kirjaa eikä vielä ole ollut tarvetta lukea mitään itse haasteen vuoksi. Nämä ovat päätavoitteeni, mutta yhtenä hiljaisena tavoitteena minulla on ollut myös lukea enemmän tietokirjoja. Siinä olen alkuvuodesta onnistunut hyvin lukemalla niitä jo neljä.

Lisäksi kirjallisuuspalkintokatsaukset ovat edenneet entiseen tapaan ja niiden tekeminen aiheuttaa yhä iloa. Tänä vuonna on ehtinyt jo ratketa Costa Book Awardsin ja Runeberg-palkinnon voittajat. Tälle keväälle kesken ovat vielä International Dublin Literary Award, International Dylan Thomas Prize, The Walter Scott Prize for Historical Fiction, Baileys Women's Prize for Fiction, The PEN/Faulkner Award for Fiction, The Man Booker International Prize ja tulossa kirjallisuuden Pulitzer-palkinnon voittaja. Aika monta palkintoa siis, mutta useimmista uupuu enää voittaja.

Palaan seuraavan neljännesvuosikatsauksen merkeissä kesä-heinäkuun vaihteessa. Tuntuu hassulta, että silloin elämä on jo yhtäkkiä kovin erilaista, vaikkei siihen ole enää kuin kolme kuukautta aikaa. Mutta sitä ennen: mahdollisimman aurinkoista kevättä!

1.4.2017

Ervo Vesterinen: Naisen ruumiin historia


Lääketieteen ja kirurgian tohtori Ervo Vesterinen lupaa kertoa millaisia käsityksiä naiseudesta on ollut vallalla antiikin ajoista nykypäivään asti uutuuskirjassaan Naisen ruumiin historia. Mitä hyötyä on esimerkiksi aromaattisten aineiden suihkuttamisesta emättimeen tai miten nenäverenvuoto liittyy kuukautisiin? Pidin Vesterisen kirjaa yhtenä kevään kiinnostavimmista tietokirjoista. Se osoittautui kuitenkin aivan erilaiseksi kuin lupasi olla.

Naisen ruumiin historia ei oikeastaan ole kirja naisen ruumiin historiasta. Tai on se sitäkin, mutta vain vähän. Se on pikemminkin kirja siitä, minkälaista tutkimusta muut ovat aiheesta tehneet. Toki tällaisessa aiheessa täytyykin vahvasti nojata ja viitata aikaisempaan tutkimukseen, mutta Vesterinen tekee sen hyvin kömpelösti. Muihin tutkimuksiin viittaamista ei ole toteutettu esimerkiksi hienovaraisesti alaviitteitä käyttäen, vaan köykäisesti tekstin sekaan tunkemalla ja vieläpä siten, että lukijalle tulee sellainen olo, että tässä vain luetellaan aiempaa tutkimusta. Ihan kuin Naisen ruumiin historia olisi vasta tutkimustilanteen kartoitusta, jonkinlaista esimateriaalia oikeaa tutkimusta varten.

Tekstissä on toki Vesterisen omiakin huomioita, mutta ne tuppaavat kulkemaan ihan omilla sivupoluillaan, kaukana varsinaisesta aiheesta. Mieleeni jäi vahvasti Vesterisen tarina hänen 1960–1970-luvuilla Helsingin naistenklinikan lapsettomuuspoliklinikalla työskennelleestä kollegastaan, Carl-Johan Johanssonista eli "Sperma-Kallesta". Hän selviytyi kuulemma kolme kertaa täpärästi kuolemalta. Tämä tarinahan ei liity millään tavalla kirjan aiheeseen, mutta Vesterinen jatkaa seuraavasti:

Hedelmöitys ja sitä seuraava raskaus ovat kuin ote Carl-Johan Johanssonin monivaiheisesta elämästä ja täpäristä pelastumisista, sillä itse elämän alkukin on monien suotuisien tapahtumien summa, aivan kuten koko elämäkin. Johansson oli, paitsi kiinnostunut elämän alusta, myös sen ylläpitämisestä, johon viittaavat hänen monet pelastumisensakin kuoleman kynsistä. Hänellä oli tapana panna kahvimukiinsa kymmenisen palaa sokeria. Hän piti sokeria ensiarvoisen tärkeänä terveydelle, mikä mahdollisesti oli hänen pitkän ja ansiorikkaan elämänsä salaisuus.

Ja näin "Sperma-Kallen" tarina saadaan varsin luontevalla (...) tavalla kytkettyä kirjan aiheeseen. Sen jälkeen alkaakin tarina "Pavesta", toisesta ansioituneesta ja mainetta niittäneestä gynekologista.

Kun kirja on täynnä tämän tyyppisiä katkelmia, on helppo ymmärtää, miksi en aivan vaikuttunut. Olisin kovasti halunnut lukea nimenomaan naisen ruumiin historiasta, miten naisen ruumiiseen on suhtauduttu ja minkälaisia uskomuksia siihen on liitetty antiikin ajoista lähtien. Vesterinen vastaa näihin kysymyksiin vain pienin hippusin. Kirja on jaettu temaattisiin lukuihin, mutta etenkin näin jälkikäteen ne ovat puuroutuneet mielessäni enkä enää muista, mitä kaikkea niissä käsiteltiin. Lukujen asiat menevät todella päällekkäin, samoja asioita toistellaan pitkin kirjaa. Lisäksi Vesterisen kirjoitustyyli on suoraan sanoen melko omintakeinen.

Naisen ruumiin historia antoi minulle hyvin vähän. Opin siitä muutaman uuden ja mielenkiintoisen faktan ja näin mielenkiintoisia kuvia, joista osa on tekijän omista ilmeisesti varsin kattavista ja arvokkaista kokoelmista, mutta koska en saanut sitä, mitä kirjan nimi ja kuvaus lupasivat, olen pettynyt.

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Ervo Vesterinen: Naisen ruumiin historia
Into 2017, 255 s.

29.3.2017

The Walter Scott Prize for Historical Fiction 2017: lyhytlista


Eilen julkaistun Dylan Thomas -palkinnon lisäksi tuli samana päivänä tieto historialliselle romaanille annettavan Walter Scott -palkinnon lyhytlistasta. Lyhytlista on tänä vuonna normaalia hieman pidempi eli sille pääsi kuuden sijaan seitsemän teosta. Käydään se nyt läpi, jotta päästään loppuviikosta kirja-arvioidenkin pariin!

Vuoden 2017 Walter Scott -palkinnon lyhytlista on:


Jo Baker: A Country Road, A Tree

Longbournin talossa tutun Bakerin uusin romaani kertoo nuoresta Samuel Beckettistä, jonka tie vie Irlannista Ranskaan keskelle toista maailmansotaa. Siellä hän tapaa upean ranskalaisnaisen, työskentelee Ranskan vastarintaliikkeen hyväksi ja pakenee lopulta maaseudulle. Nämä tapahtumat olivat kuitenkin vasta alkua Beckettin kirjailijan uralle.


Sebastian Barry: Days Without End

Nuori Thomas McNulty värväytyy Yhdysvaltojen armeijaan. Eletään 1800-luvun puoliväliä, intiaanisotien ja sisällissodan aikaa. Mitä tapahtuu, kun Thomas ja hänen kaverinsa John kohtaavat kauniin Sioux-heimon tytön, Winonan?


Charlotte Hobson: The Vanishing Futurist

Eletään Venäjän vallankumouksen vuotta. Monien muiden paetessa maasta, nuori Moskovassa asuva englantilainen kotiopettajattar Gertie lähtee karismaattisen keksijän Nikita Slavkinin matkaan kommuuniin ja hänen elämänsä muuttuu kertaheitolla.


Hannah Kent: The Good People

Nóra Leahy on menettänyt sekä tyttärensä että miehensä ja joutuu nyt yksin huolehtimaan neljävuotiaasta tyttärenpojastaan Micheálista, joka ei osaa kävellä eikä puhua. Nóra palkkaa avukseen nuoren Maryn ja he päättävät yhdessä hakea Micheálille apua paikalliselta parantajalta. Mutta kyläläisten mielestä tuo outo lapsi on syypää kaikkiin kylää kohdanneisiin onnettomuuksiin.


Francis Spufford: Golden Hill

Komea tuntematon nuorukainen astuu ulos Englannista tulleesta laivasta New Yorkin Manhattanilla vuonna 1746, tuhannen punnan vekseli taskussaan. Eikä hän aio kertoa, mitä hän tekee tuhannella punnalla. Odottaessaan rahojaan nuorukainen päättää tutustua kaupunkiin, vauhdikkain seurauksin.


Graham Swift: Mothering Sunday

Romanttinen 1920-luvulle sijoittuva tarina palvelustytöstä ja naapurissa asuvasta pojasta, varakkaasta perillisestä, jotka rakastuvat toisiinsa. Mutta poika on menossa naimisiin toisen tytön kanssa.


Rose Tremain: The Gustav Sonata

Melankolinen tarina kahden miehen, Gustavin ja Antonin, ystävyydestä puolueettomassa Sveitsissä toisen maailmansodan aikaan ja sen jälkeen.

––

Pitkälistan yhteydessä ihmettelin peräti neljän Costa Book Awardseistakin tutun kirjan olevan ehdolla myös Walter Scott -palkinnon saajaksi. No, näistä neljästä romaanista peräti kolme pääsi lyhytlistalle: Sebastian Barryn Days Without End, Francis Spuffordin Golden Hill ja Rose Tremainin The Gustav Sonata. Nämä kirjat ovat tulleet tässä kevään aikana siis jo varsin tutuiksi!

Kaikki pitkälistan suosikkini eivät mahtuneet lyhytlistalaisten joukkoon, mutta erikoisen iloinen olen Hannah Kentin The Good Peoplen ja Rose Tremainin The Gustav Sonatan mukanaolosta, sillä ne haluaisin lukea kaikkein eniten. Mutta ihan kiinnostavan oloinen ja historiaa monista eri ajoista ja näkökulmista käsin tarkasteleva lyhytlista. Löydät tuomareiden perustelut vielä täältä.

Herättääkö lyhytlista teissä mitään kiinnostusta?

Palkinnon voittaja julistetaan 17. kesäkuuta.

28.3.2017

International Dylan Thomas Prize 2017: lyhytlista


Alle 39-vuotiaalle kirjailijalle annettavan International Dylan Thomas Prizen tämänvuotinen lyhytlista julkistettiin tänään. Palkinnon ehdokkaat ovat olleet minusta koko alkuvuoden kiinnostavimpia, joten jännittävää nähdä, millaiseen lyhytlistaan on päädytty. Löydät pitkälistan vielä täältä.

Sen pidemmittä puheitta, katsotaan lyhytlista:


Anuk Arudpragasam: The Story of a Brief Marriage

Kirja kertoo pikaisesti solmitusta avioliitosta srilankalaisella pakolaisleirillä keskellä maata repivää sisällissotaa. Tarina sijoittuu vain yhteen vuorokauteen.


Alys Conran: Pigeon

Traaginen, mutta silti hauska ja ennen kaikkea intensiivinen tarina lapsuuden ystävyydestä ja rikkoutumisesta. Tarina sijoittuu Walesiin.

 

Luke Kennard: Cain

Runokokoelma, jonka runoihin kietoutuu erikoisella tavalla Ensimmäinen Mooseksen kirja.

 

Fiona McFarlane: The High Places

Novelleja, joissa liikutaan eri maanosissa, ajoissa ja genreissä, ja jotka kertovat erilaisista tunteista ja olemassaolosta.

 

Sarah Perry: The Essex Serpent

Leskeksi jäänyt Cora Seaborne muuttaa Lontoosta Aldwinterin pitäjään Essexiin. Kylä menee sekaisin, kun huhut myyttisen, ihmiselämiä riistävän Essexin käärmeen paluusta alkavat levitä. Cora on haltioissaan, mutta pastori Will uskoo paniikin johtuvan kyläläisten moraalisesta heikkoudesta.

 

Callan Wink: Dog Run Moon: Stories

Novellikokoelma, jonka herkät, hauskat ja voimakkaat tarinat sijoittuvat Länsi-Yhdysvaltoihin.

––

Mielenkiintoinen lyhytlista! Moni sellainen kirja, jonka ajattelin olevan mukana, jäikin pois. Olisin kuvitellut ainakin Yaa Gyasin romaanin Homegoing ja Safiya Sinclairin runoteoksen Cannibal olevan mukana, sillä Homegoing on kirja, jota on hehkutettu ja hehkutettu, ja Cannibal vaikuttaa taas todella ravistelevalta. Conranin Pigeon, Perryn The Essex Serpent ja Winkin Dog Run Moon : Stories ovat lyhytlistan suosikkini.

Mitä mieltä te olette lyhytlistasta?

Lue vielä lyhytlistan tiedote täältä. Voittaja julistetaan 10. toukokuuta.