Lue novelleja!


Reader, why did I marry him? -blogin Omppu haastoi eilen kaikki mukaan lukemaan novelleja. Olen huono ottamaan osaa haasteisiin, mutta tämä novellihaaste on kuin minua varten laadittu, sillä tarkoituksenani on ollut tänä vuonna lukea paljon novelleja! En ole vielä (koskaan?) kyllästynyt niihin, joten jatkan samaa harrastusta varmasti vielä tulevaisuudessakin.

Vielä pari vuotta sitten en lukenut novelleja juuri ollenkaan, vierastin tai jopa pelkäsin niitä. Ajattelin, ettei novellista voi millään saada niin paljon irti kuin romaanista, novellihan loppuu ennen kuin se ehtii edes alkaa. Ja niissähän on usein sellainen omituinen, auki jäävä loppukin, eihän niistä mitään ymmärrä.

Onneksi olin väärässä. Mieleni murtaja taisi olla vuoden 2014 keväällä lukemani Colm Tóibínin Äitejä ja poikia. Silloin aloin tosissani miettiä, mikä novelleissa minua oikein häiritsee. Mainitsin tuolloin syiksi, että eihän novelleissa voida millään ehtiä luoda sitä kaikkea, mitä romaaneissa on, henkilöhahmot jäävät etäisiksi, tarinat vaillinaisiksi, juonet puolitiehen. En kuulemma samasta syystä pitänyt lyhyistä, noin 100 sivuisista romaaneistakaan. Nyt naurattaa, sillä olen noista kaikista syistä täysin eri mieltä, niistä lyhyistä romaaneistakin.

Novelli on taitoa vaativa tekstilaji. Myös 800-sivuinen romaani vaatii taitoa, mutta eri syistä. Novelleissa minua viehättää se, miten kirjailija onnistuu tiivistämään lyhyeen tekstiin niin paljon kaikkea, oli se kaikki sitten mitä tahansa. Usein novellit loppuvat hieman arvoituksellisesti ja nykyään pidän paljon sellaisista lopuista, sillä ne jättävät tilaa lukijan mielikuvitukselle. Vaillinaisuus tai juonen puolitiehen jääminen eivät enää haittaa. Sekään ei pidä paikkansa, että novellien henkilöhahmot jäisivät jotenkin automaattisesti aina etäisiksi. Muistan yhä useiden lukemieni novellien päähenkilöt, heidän tekonsa ja tunnetilansa. Itsestäänselvä, mutta tärkeä havainto entiselle novellikammoiselle oli myös se, että kaikki novellit eivät ole samanlaisia.

Suomessa julkaistaan nykyään aika vähän novellikokoelmia (pienet kustantamot ovat onneksi kunnostautuneet tässä asiassa, ainakin spefin puolella, mutta kun ne eivät valitettavasti näy suurelle yleisölle). Inahdus-blogin mukaan meitä vaivaa suorastaan novellikato, joka saattaa johtua siitä, että novellikokoelmat suljettiin pois Finlandia-palkintokisasta vuonna 1993. Olen samoilla linjoilla. Suomalainen Runeberg-palkinto ottaa onneksi romaanien lisäksi huomioon novellit, esseet ja runot, ja siksi harkitsen vakavasti ottavani sen mukaan kirjallisuuspalkintokatsauksiini. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa novellit ovat omien epävarmojen havaintojeni mukaan trendikkäämpiä. Onkin vähän hölmöä, että löydän paljon helpommin mielenkiintoisia ulkomaisia novellikokoelmia kuin suomalaisia, vaikka seuraan paljon tarkemmin suomalaista kirjallisuusmaailmaa.

Juuri kaiken edellä olevan vuoksi tämä novellihaaste onkin niin mainio. Toivottavasti se rohkaisee ihmisiä lukemaan enemmän novelleja ja huomaamaan, miten hieno kirjallisuudenlaji novelli on – etenkin jos novelleja ei tule muuten juuri luettua. Toivottavasti haaste ylipäätään tuo näkyvyyttä novelleille. Haaste on tarkoituksella mahdollisimman kynnyksetön, riittää kun luet vaikka vain yhden novellin ja bloggaat siitä. Lukuaikaa on 7.5.2017 asti. Käy ilmoittautumassa mukaan Ompun blogissa!

Lopuksi vinkkilista novellikokoelmista, jotka olen lukenut parin viime vuoden aikana:

Adam Johnson: Fortune Smiles
Yksiä parhaimpia lukemiani novellikokoelmia ja ylipäänsä kirjoja tänä vuonna. Vuoden 2015 National Book Award -voittaja. Novellit sijoittuvat nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen, ja niitä yhdistää teknologia ja epävarmuus tulevaisuudesta.

Alice Munro: Kallis elämä, Liian paljon onnea, Sanansaattaja
Munro on novellien kuningatar! Hänen novellinsa ovat vähän pidempiä, joten ne sopivat erinomaisesti novellikammoisille.

Boccaccio: Decamerone
Keskiaikainen juoninovellin esi-isä. En ehkä suosittele lukemaan tätä yhdellä kertaa kannesta kanteen.

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia
Äitien ja poikien välisiä suhteita, eri pituisia novelleja.

Johan Bargum: Novelleja 1965-2015
Toinen kova tänä vuonna lukemistani kirjoista. Laaja ja monipuolinen kattaus Bargumin upeita, usein luopumista ja menetystä kuvaavia novelleja.

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
Keskimittaisia novelleja, joiden teemana on musiikki.

Leena Krohn: Pereat mundus : romaani, eräänlainen
Nimestään huolimatta laskisin tämän myös eräänlaiseksi novellikokoelmaksi. Lyhyitä ja älykkäitä novelleja yhdistää ihmisen toiminta maailman luhistuessa. Tsekkaa myös Krohnin muut novellikokoelmat.

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
Lyhyitä, mutta voimakkaita tilannekuvia ihmisten välisistä hetkistä.

Tove Jansson: Kesäkirja
Yhteneväisen tarinan muodostamia eri mittaisia novelleja kesän kaipuuseen. Tsekkaa myös muut Janssonin novellikokoelmat.

––

Mikä on paras lukemasi novellikokoelma tai yksittäinen novelli?

Tunnisteet: ,