Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia


Jos et jo tiennyt, Leena Krohn on kotimaisista kirjailijoista ehdottomasti timanttisin. Olen lukenut häneltä aiemmin romaanit Hotel Sapiens, Tainaron : Postia toisesta kaupungista, Erehdys, Pereat mundus : romaani, eräänlainen ja Datura tai harha jonka jokainen näkee. Eli jo sen verran, että voin huoletta kertoa Krohnin olevan lempikirjailijoitani. Aiemmat lukemani Krohnin kirjat ovat kenties olleet keskenään suhteellisen samantyyppisiä, mutta novellikokoelman Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia myötä hyppäsin vähän tuntemattomammille vesille. Pieni, vain 82-sivuinen kokoelma vielä pienempiä, maksimissaan kolmen sivun mittaisia novelleja oli minulle Krohnin tuotannossa vieras alue. Krohnin teokset ovat yleensäkin ottaen suhteellisen haastavia, mutta minimittansa vuoksi nämä novellit haastoivat vielä enemmän. Haasteisiin on kuitenkin välillä hyvä tarttua.

Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia sisältää kolmekymmentä pientä novellia, joita luonnehditaan sen takakannessa osuvasti miniatyyreiksi. Novelleja yhdistää pohdinta todellisuudesta ja olemassaolosta, ihmisyydestä sekä kohtaloista. Kuten kirjan alkuun valittu Mirkka Rekolan aforismikin toteaa: Älä tee kuvaa. Kaikki on. Todellisuus on aistien rajaama, aina jossain määrin illusorinen kuva. Samat teemat tulevat esiin useissa muissakin Krohnin teoksissa. Novelleissa liikutaan eri tiloissa, usein kaupungissa tai huoneissa, ja ajalla on niissä keskeinen rooli. Kaikkea pitää koossa Donna Quijoten omituinen – jos ei ihminen, niin ainakin ihmisenkaltainen – hahmo, joka luo toivoa ja kestävyyttä. Krohn on itse kertonut Donna Quijoten olevan hänen aiemmin mainittu ystävänsä, runoilija Mirkka Rekola, ainakin osaksi.

Novelleja määrittää myös absurdius ja totunnaisten asioiden kääntäminen ihan päälaelleen. Monet tavalliset asiat näyttävät novelleissa kummallisilta tai jopa vierailta, mutta sille ei useinkaan anneta mitään selitystä. Samalla kertojan tekemät havainnot ovat hyvin tarkkoja, kaikki vaikuttaa hänestä kuin joltakin uudelta. Esimerkiksi novellissa Muutoksen huone kertoja kuvailee hyvin yksityiskohtaisesti ja ihmetellen absurdeja, katuja pitkin vaeltavia pitkulaisia huoneita, joiden sisällä olevat asukkaat vaihtuvat jatkuvasti. Huoneet ovat tietysti busseja, mikä mainitaankin novellin loppupuolella, edelleen ihmettelevään sävyyn:

Joskus kadulla, ruuhka-aikaan, kun kaupungin bussi ajaa ohitseni täpötäytenä, minua naurattaa. Mikä näky! Yhtä eriskummallinen kuin jos liuta noitia ratsastaisi luudalla yli kaupungin valojen...

Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia on kokoelma pieniä ja outoja muotokuvia kaupunkilaisista. En voi sanoa ymmärtäneeni niitä kaikkia, mutta toisaalta ne ovatkin hyvin monitulkintaisia, ehkä voin yhtälailla ymmärtää ne miten haluan tai olla ymmärtämättä. Niin tai näin, kokoelma herätti monenlaisia kysymyksiä ja tunteita, joiden ääressä oli hyvä viipyä.

Muissa blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Aamuvirkku yksisarvinen ja Satun luetut.

Osallistun kokoelmalla Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen.
Novelleja: 30

––

Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia
WSOY 2002 (1983), 82 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,