George Saunders: Joulukuun kymmenes


Olen jo pitkään halunnut lukea George Saundersin novelleja, etenkin kokoelman Joulukuun kymmenes. Sitten kävi tuuri ja se tuli vastaan Oulun Akateemisen kirjakaupan loppuunmyynnissä viime syksynä, vieläpä pikkurahalla. Niin kuin usein muidenkin ostamieni kirjojen kohdalla, Joulukuun kymmeneskin jäi yli vuodeksi kirjahyllyyn makaamaan. En uskaltanut lukea sitä. Olin varma, että sen novellit ovat hyviä, joten halusin säästää sen johonkin sopivaan aikaan X. Tyypillistä. Yleensä mitään sopivaa aikaa X ei ole edes olemassa. Tai on, se on aina. Mutta nyt oikeastaan olikin, täsmällinen oikea aika, nimittäin novellihaaste. Tiesin, että haluan viimeinkin lukea Saundersia.

Joulukuun kymmenennen kaikki kymmenen novellia kuvaavat kipeän osuvasti tähän päivään paikantuvia yhdysvaltalaisia ilmiöitä, keskiluokkaisten lähiöiden tilaa, rahvaan asemaa, yksilön sisintä. Saunders kirjoittaa raikkaalla tavalla, näkökulmat novellien aiheisiin eivät ole ollenkaan kulahtaneita. Novellien tapahtumat vaikuttavat alkuun hyvin naurettavilta, mutta osoittautuvat sitten viiltävän tosiksi. Saundersin satiiri puree – ja se käy kipeää.

Melkein kaikki kokoelman novellit ovat suosikkejani. Kokoelman avaa Kunniakierros, jossa teini-ikäinen Alison joutuu kidnappausyrityksen kohteeksi. Näkökulma vaihtelee Alisonin, naapurinpoika Kylen ja kidnappaajan välillä. Mitä jos naapurinpojan katse ei olisi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Kokoelman lyhin, vain kahden sivun mittainen novelli Oksat kertoo elämänsä aikana monin eri tavoin pihallaan olevaa tolppaa tuunaavasta miehestä. Se on kenties kokoelman monimerkityksisin tarina, ja minä koin sen äärettömän surullisena.

Sitten äiti kuoli ja isä puki tolpan Kuolemaksi ja ripusti poikkipuuhun kuvia äidistä vauvana. Kun me käytiin katsomassa isää, tolpan juurelle oli levitelty outoja talismaaneja isän nuoruudesta: kunniamerkkejä, teatterilippuja, vanhoja svetareita, äidin meikkituubeja.

Pako hämähäkin sydämestä on kokoelman eniten dystopiaelementtejä sisältävä novelli, jossa Jeff-niminen nuori mies on alistunut häiritsevän ihmiskokeen uhriksi. Se vie koko kokoelman aivan uusiin ulottuvuuksiin. Semplica-päiväkirjat on hieman maltillisempi. Siinä avautuu keski-ikäisen miehen ahdistus elämästä, jossa pitäisi olla jotain, että on jotain. Tyttären lähestyvät syntymäpäivät ja onnenpotku tuovat perheen pihalle samanlaisen ihmistelineen kuin rikkaillakin on.

En ole kyllästynyt työhön. Työ on etuoikeus. Enkä vihaa rikkaita. Haluan rikastua itsekin. Sitten kun meillä on oma silta, taimenia, puumaja ja ST-ripustus, on päivänselvää, että kaikki on ansaittu itse toisin kuin esim. Torrineilla, joilla on pakostakin perintörahaa.

Kenties valjuimman jäljen jätti kokoelman päättävä Joulukuun kymmenes, joka kertoo sairaan miehen halusta kuolla. Se on kylläkin hyvin surullinen, mutta myös kovin vakava, ei ollenkaan sellaista ilotulittelua kuin suurin osa muista kokoelman novelleista. Ehkä se tuli liian lähelle, ehkä sen perinteisempi ote ei enää toiminut kaiken jälkeen.

Joulukuun kymmenennen novellit kiinnittyvät toisiinsa tiukasti, ne ovat kaikki yhtä taitavia, niin rakenteellisesti kuin kielellisestikin (kiitos upeasta suomennoksesta), ja sopivan nyrjähtäneitä. Mutta ne ovat myös tarpeeksi vaihtelevia pitäen jatkuvasti kiinnostuksen yllä. Luin kokoelmaa novellin päivässä, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä novellit vaativat keskittymistä, ajattelua, reflektointia. Vahva suositus.

Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?, Opus eka, Eniten minua kiinnostaa tie, Ullan luetut kirjat, Ihminen välissä, Kannesta kanteen, Kirja hyllyssä, Rakkaus on koira helvetistä ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Osallistun kokoelmalla Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen.
Novelleja: 10
Novelleja luettu yhteensä: 40

––

George Saunders: Joulukuun kymmenes
(Tenth of December, 2013)
Suom. Markku Päkkilä
Siltala 2015, 230 s.

Tunnisteet: , , , , ,