Costa Book Awards 2016: lyhytlistat


Tämä marraskuinen viikko on kiireistä aikaa kirjallisuuspalkintorintamalla, sillä juuri kun ehdin toipua eilisestä Dublin Litin PITKÄlistasta, nyt täytyykin jo kääntää katse kohti seuraavaa palkintokokonaisuutta, Costa Book Awardsia. Ja tulossa on vielä Finlandiatkin!

Costa Book Awardseissa palkitaan vuosittain paras esikoisromaani, romaani, elämäkerta, runoteos ja lastenkirja. Kaikkiin viiteen kategoriaan valitaan neljä finalistia. Kategorioiden voittajat julkistetaan 3. tammikuuta 2017. Lopulta 31. tammikuuta kategorioiden voittajien joukosta valitaan vuoden paras kirja.

Ehdokkaaksi pyrkivän kirjan tulee olla julkaistu englannin kielellä edellisvuoden marraskuun alun ja palkinnonjakovuoden lokakuun viimeisen päivän välillä. Lisäksi kirjailijan on täytynyt asua joko Isossa-Britanniassa tai Irlannissa viimeisen kolmen vuoden aikana vähintään kuusi kuukautta joka ikinen vuosi, mutta näiden maiden kansallisuutta ei tarvitse olla. Viime vuonna ei ollut näin monimutkaista sääntöä tai sitten vain oikaisin ja kerroin, että kirjailijan tulee olla joko britti tai irlantilainen (koska näin se taitaa käytännössä kaikkien ehdokkaiden kohdalla olla).

Viime vuoden tapaan listaan blogiini vain romaani- ja esikoisromaanikategorioiden ehdokkaat.

Ehdokkaat vuoden romaaniksi:


Sebastian Barry: Days Without End

Nuori Thomas McNulty värväytyy Yhdysvaltojen armeijaan. Eletään 1800-luvun puoliväliä, intiaanisotien ja sisällissodan aikaa. Mitä tapahtuu, kun Thomas ja hänen kaverinsa John kohtaavat kauniin Sioux-heimon tytön, Winonan?


Maggie O'Farrell: This Must be the Place

Newyorkilainen, mutta Irlannissa entisen filmitähtivaimonsa kanssa asuvan Daniel Sullivanin elämään tulee käänne, kun hän lähtee New Yorkin Brooklyniin viettämään isänsä 90-vuotispäiviä. Daniel saa viestin menneisyydestä, joka asettaa kaiken vaakalaudalle.


Sarah Perry: The Essex Serpent

Leskeksi jäänyt Cora Seaborne muuttaa Lontoosta Aldwinterin pitäjään Essexiin. Will Ransome on pitäjän pastori. Kylä menee sekaisin, kun huhut myyttisen, ihmiselämiä riistävän Essexin käärmeen paluusta alkavat levitä. Cora on haltioissaan, mutta Will uskoo paniikin johtuvan kyläläisten moraalisesta heikkoudesta.


Rose Tremain: The Gustav Sonata

Melankolinen tarina kahden miehen, Gustavin ja Antonin, ystävyydestä puolueettomassa Sveitsissä toisen maailmansodan aikaan ja sen jälkeen.

Ehdokkaat vuoden esikoisromaaniksi:


Susan Beale: The Good Guy

Eletään 1960-luvun Uudessa Englannissa. Rengaskauppias Ted on haaveilija, joka kaipaa ihailua osakseen. Normaali ja turvallinen elämä vaimon ja lapsen kanssa vaihtuu kauniiseen Pennyyn. Mutta kun haavekuva törmää todellisen elämän kanssa, kaikki Tedille tärkeä on pian vaarassa tuhoutua.


Kit de Waal: My Name Is Leon

Yhdeksänvuotiaalla Leonilla on ihana pikkuveli Jake. He asuvat nykyään pörrötukkaisen Maureenin luona. Mutta sitten aikuiset uhkaavat viedä Jaken pois, antaa hänet tuntemattomille, koska Jake on valkoinen ja Leon on musta.


Guinevere Glasfurd: The Words in My Hand

Mitä tapahtuu, kun hollantilaisen palvelustyttö Helenan ja René Descartesin elämät kohtaavat 1600-luvun Amsterdamissa?


Francis Spufford: Golden Hill

Komea tuntematon nuorukainen astuu ulos Englannista tulleesta laivasta New Yorkin Manhattanilla vuonna 1746, tuhannen punnan vekseli taskussaan. Eikä hän aio kertoa, mitä hän tekee tuhannella punnalla. Odottaessaan rahojaan nuorukainen päättää tutustua kaupunkiin, vauhdikkain seurauksin.

––

Onpa taas mielenkiintoiset ehdokkaat! Yhtäkään en ole lukenut, mutta pari löytyy entuudestaan lukulistalta.

Viime vuonna romaani- ja esikoisromaanikategoriat voittivat Kate Atkinsonin A God in Ruins (Hävityksen jumala, 2016) ja Andrew Michael Hurleyn The Loney (Hylätty ranta, 2016). Aika hyvin, että molemmat on tullut luettua. Tänä vuonna veikkaisin parhaaksi romaaniksi Sarah Perryn varsin kutkuttavan kuuloista teosta The Essex Serpent ja parhaaksi esikoisromaaniksi Kit de Waalin My Name is Leonia, sillä olen kuullut siitä pelkkiä kehuja. Mutta oikeastaan kaikki ehdokkaat ovat sellaisia, jotka kiinnostavat ja jotka voisin lukea.

Mitkä näistä ehdokkaista kiinnostavat teitä eniten?

Käykää katsomassa vielä muiden kategorioiden ehdokkaat täältä.

Tunnisteet: ,