Rob Ewing: The Last of Us


Elizabeth, Rona, Alex, Calum Ian ja Duncan ovat syrjäisen skotlantilaisen saaren ainoat asukkaat, ainoat lapset. Kaikki muut saarella asuvat ovat kuolleet. Lapset eivät tiedä, onko muukin maailma samanlainen kuin heidän maailmansa. Onko jossain muitakin elossa olevia lapsia? Onko enää aikuisia?

Vanhimpana Elizabeth pitää huolta muista lapsista, etenkin joukon pienimmästä, Alexista, jonka insuliini ei riitä loputtomiin. Jotta päivät tuntuisivat mahdollisimman samanlaisilta kuin ennenkin, he käyvät koulua ja Elizabeth toimii joukon opettajana. He tekevät "ostosreissuja" taloihin, joissa eivät ole vielä käyneet. Talot, joissa ei ole hajua, merkitään g-kirjaimella, talot, joissa on paha haju, b-kirjaimella. Toisessa koulurakennuksessa on Viimeinen Aikuinen, jota he käyvät kunnioittamassa, mutta liikuntasaliin he eivät mene, sillä sieltä tulee todella paha haju.

Lasten väliset jännitteet alkavat kasvaa sitä mukaa kun he alkavat ymmärtää, ettei toivoa enää ole. Aikuiset eivät palaa enää takaisin, he eivät pelastu. Eikä siitä seuraa hyvää.

Rob Ewingin esikoisromaani The Last of Us on pelottava dystopia. Se kuvaa maailmaa, jossa jokin tuntematon virus on tappanut lähes kaikki ihmiset, säästäen vain muutaman syrjäisellä saarella asuvan lapsen. Nimenomaan se, että elossa olevat ovat lapsia, on kaikista karmeinta. Romaania on verrattu William Goldingin Kärpästen herraan, mutta ihan samanlaista tarinaa ei kannata odottaa. The Last of Usissa valtapeli ja julmuus eivät kärjisty yhtä pitkälle kuin Goldingin klassikossa.

The Last of Us on kahdessa eri aikatasossa etenevä romaani. Kertoja Ronan nykyisyys on arvoitus, lukija ei vielä alussa tiedä, mitä on tapahtunut ja miten Ronan teko johti muihin tekoihin, laittoi lumipallon liikkeelle. Alun hitaus ja pääseminen sisään niin hirvittävään maailmaan vaatii ensin totuttelua. Osasyy siihen on Ronan kertojaääni, joka on lapseksi uskottava, mutta myös vaikeasti tulkittava. Kenelle tahansa olisi kai vaikeaa jäsentää sellaista maailmaa, lapselle se olisi varmasti vielä vaikeampaa. Melko pian tarina vei kuitenkin mukanaan, lopulta jopa niin hyvin, että sitä oli vaikea jättää kesken edes hetkeksi.

Olen huomannut, että usein spefikirjat toimivat minulle sellaisen rennomman, välipalakirjallisuuden nälkään, mikä kuulostaa vähän hullulta, sillä etenkin dystopiat ovat kaikkea muuta kuin kepeää luettavaa. En myöskään sano, että kaikki spefi olisi jotenkin rentoa kirjallisuutta – rinnastettavissa viihteelliseen kirjallisuuteen, vastakohta ns. korkeakirjallisuudelle ja niin edelleen – mutta spefi on usein laji, jonka ääressä yksinkertaisesti rentoudun. Ehkä syynä on se, että kuvitteelliset maailmat ovat tarpeeksi etäällä arjesta, joten niiden ääressä rentoutuminen on erityisen helppoa. The Last of Us oli tällaiseen tarkoitukseen todella hyvä valinta ja muutenkin genressään erittäin hyvin rakennettu romaani.

––

Rob Ewing: The Last of Us
HarperCollins 2016, 306 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,