14.10.2016

Mike Pohjola: 1827


Syyskuun neljännen ja viidennen päivän välisenä yönä vuonna 1827 Turku paloi. Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo poltti kolme neljäsosaa koko kaupungista ja noin 11 000 turkulaista menetti kotinsa. Suomen suurin ja sivistynein kaupunki oli hetkessä vain tuhkaa. Mutta kuka sytytti roihun ja miksi? Oliko vaikuttimena jonkinlainen valtapeli vai oliko se sittenkin silkka vahinko?

Mike Pohjola on kirjoittanut hurjan hienon historiallisen romaanin, joka ei sovi vakavamielisille tai niille, joiden mielestä historialla leikittely on kiellettyä. 1827 liioittelee, hulluttelee ja ilakoi vähän kaikkien kustannuksella, osansa saavat niin kaupunkilaiset kuin maalaiset, säätyläiset kuin palvelusväkikin. Ja entä sitten se Turun palo? Tiedämme, että palo sai alkunsa porvari Hellmanin talosta, ja syylliseksi epäiltiin talon piikaa. Pohjolan romaanissa epäiltyjä on myös muita. Voisiko syyllinen olla ahne kauppaneuvos, vallankumouksesta haaveilevat ylioppilaat, saatananpalvontaan sekaantunut arkkipiispa vaimoineen, tsaarin salainen poliisi vai peräti Ruotsin kuningas? Olipa syynä sitten vahinko, henkilökohtaiset pyrkimykset tai salaliiton piirteitä saava valtakamppailu, lopputulos on sama: Turku palaa ja näivettyy, pääkaupunki vaihtuu Helsingiksi.

Romaanin keskiössä on Elias Hellman, vähän ressukka porvarin poika, joka on rakastunut talonsa piikaan Mariaan ja palannut juuri Karjalaan suuntautuneelta runonkeruumatkaltaan takaisin Turkuun. Säkissään hänellä on mukana autenttinen runonlaulaja ja väinämöinen Väinö. Kolmikko sekaantuu soppaan, jota ovat hämmentämässä liuta katalia porvareita. Jokainen tarinan henkilö on karikatyyrimainen versio todellisuuden vastaavasta (ja monella heistä onkin ihan oikeat esikuvansa), mutta se ei haittaa, sillä tavalla tai toisella liioitellut ja vinksahtaneet tyypit ovat kuin kotonaan näin hullunkurisessa näytelmässä. Erityiskiitoksen saa varsin vahvat naishahmot, joita ei historiallisissa romaaneissa turhan usein näe. Hyvin elävästi kuvatun 1820-luvun historiallisen miljöön lisäksi kirjassa vieraillaan myös nykyajassa prologin, välinäytöksen ja epilogin verran, joissa kirjailija Mike Pohjola saa tietää totuuden Turun palosta. Nämä pätkät tarinassa tuntuvat liian irrallisilta osasilta, joita ilmankin pärjäisi.

1827 voi lukea puhtaasti päättömän hauskana ja suorastaan karnevalistisena historiallisena katastrofiromaanina, mutta se herättää myös ajatuksia historiankirjoituksesta: Miten historiaa voidaan rakentaa ja kuka sitä rakentaa? Millaisen historian haluamme, millaisena sitä meille tarjotaan? Pohjola rakentaa romaanissaan yhdenlaisen vaihtoehdon, tai oikeastaan monta eri vaihtoehtoa, jotka eivät kai ole sen hullumpia kuin mitkään toisetkaan vaihtoehdot.

1827 pohjautuu Pohjolan käsikirjoittamaan hevimusikaaliin 1827 – Infernal Musical, jota esitettiin Turussa vuonna 2011.

Muissa blogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Opus eka ja Kaisa Reetta T.

––

Mike Pohjola: 1827
Gummerus 2016, 510 s.

4 kommenttia :

  1. Olin kuuntelemassa kirjailijan haastattelua Turun kirjamessuilla ja kiinnostuin tästä kirjasta. Arviosi lukeminen vain lisäsi kiinnostusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut hauska kuulla Pohjolan puhuvan kirjastaan! Tämä oli niin synkeän hauska valopilkku syksyyn. Toivottavasti pidät, kun kirjan luet.

      Poista
  2. Tämä meni juuri nyt lukulistalle ansiostasi, kaipaan nyt hieman kevyempää ja hyväntuulisempaa kirjaa kaiken arkikiireen keskelle! Ehkä tämä voisi olla sitä, vastapaino vakavuudelle ja syville vesille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on myös synkkyyttä ja syvä vesiä (esimerkiksi palo ja ne kaikki kotinsa menettävät ihmiset, ällöttävät ja juonittelevat säätyläiset), mutta hulluttelu nostaa kirjan kuitenkin minusta sinne kepeämmän ja hauskemman kirjallisuuden puolelle. Piristi ainakin minun syksyäni :)

      Poista