The Man Booker Prize 2016: lyhytlista


Man Bookerin heinäkuussa julkistettu pitkälista on tänään supistunut kuusi teosta käsittäväksi lyhytlistaksi. Tuolloin heinäkuussa veikkasin, mitkä teokset pääsisivät lyhytlistalle ja aika hyvin meni, neljä kuudesta meni oikein. Yksi minusta aika yllättävä valinta listalle päätyi, arvaatko mikä?

Man Booker 2016 lyhytlista:

 

Paul Beatty: The Sellout

Satiiri miehestä, jota syytetään oikeudessa orjuuden uudelleenkäynnistämisestä hänen kotikaupungissaan Dickensissä, Kaliforniassa. Ai niin, mies on muuten musta.


Deborah Levy: Hot Milk

Äiti ja tytär saapuvat pieneen espanjalaiseen kylään yrittääkseen löytää parannuskeinon äidin selittämättömään halvaukseen. Romaani seksuaalisuudesta, feminiinisyydestä ja äiti–tytär-suhteesta.


Graeme Macrae Burnet: His Bloody Project

Kuvitteellisen Roderick Macraen kertoma tarina oikeudenkäynnistä, jossa häntä syytetään kolmen ihmisen murhasta vuonna 1869. Ja hän myöntää kaiken, mutta miksi?


Ottessa Moshfegh: Eileen

1960-luvulla poikien vankilassa sihteerinä työskentelevä ja jollakin tavalla häiriintynyt Eileen yrittää pärjätä raskaan työnsä ja alkoholisti-isänsä kanssa. Lopulta hän ajautuu keskelle hyvin outoa rikosta.


David Szalay: All That Man Is

Yhdeksän eri ikäistä ja eri puolilla maailmaa olevaa miestä, kaikki poissa kotoa. Yhdeksän tarinaa, jotka yhdistävät heidät toisiinsa.


Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing

Nuoren Ai-Ming-nimisen naisen kertoma tarina vallankumouksen ajan Kiinasta, perheestä, rakkaudesta, menettämisestä ja surusta.

––

Aivan, Graeme Macrae Burnetin His Bloody Project oli minusta aika yllättävä valinta, sillä se vaikuttaa jotenkin kepeämmältä kuin nämä muut, ei sellaiselta perus "palkintokirjalta", mitä se ikinä sitten tarkoittaakin, mutta tiedätte ehkä mielikuvan. Muut listalle päässeet eivät sitten niin yllättäneetkään. David Szalayn All That Man Is oli Burnetin kirjan lisäksi ainoa, jota en veikannut mukaan lyhytlistalle, mutta sekin tuo kyllä hyvin monipuolisuutta ehdokkaiden joukkoon.

Heti pitkälistan julkaisun jälkeen minulla oli sellainen kutina, että Paul Beattyn The Sellout tulee olemaan se voittaja ja tunne on yhä sama. Se olkoot siis veikkaukseni. Man Booker -palkinnon voittaja julkistetaan 25. lokakuuta, joten jäämme vielä jännittämään.

Täältä löydät vielä tuomariston kommentteja lyhytlistasta.

Mitä kirjaa sinä veikkaat voittajaksi?

Tunnisteet: ,