Riitta Jalonen: Kirkkaus


Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Janet on nainen, jolla on kirkuvanpunainen tukka, voimakas sisäinen maailma ja rakkaus sanoja kohtaan. Janet asuu meren rannalla, perhe on köyhä ja hänen kaksi sisarustaan kuolee hukkumalla. Lupaavasti alkanut opettajan ura vaihtuu mielisairaalan huoneisiin ja satoihin sähköshokkeihin. Joitakin vuosia myöhemmin Janetin esikoisteos, novellikokoelma, palkitaan yllättäen yhdellä Uuden-Seelannin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, ja Janet ei saakaan hänelle suunniteltua lobotomiaa. Onneksi, sillä se on alku Janetin kirjailijan uralle, joka vie hänet lopulta ulos mielisairaalasta, ulos lapsuudenkodistaan, lopulta Eurooppaan asti. Janetin sisällä asuvat niin elävät kuin kuolleetkin, ja ainoastaan kirjoittaminen tuo kirkkauden, vie pois pimeän.

Riitta Jalosen Kirkkaus on fiktiivinen romaani tunnetusta uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta (1924–2004), poikkeuksellisen herkästä naisesta, jota hoidettiin aiheetta vuosia psykiatrisessa sairaalassa. Häntä pidettiin skitsofreenikkona, mutta myöhemmin diagnoosi kumottiin. Sen sijaan Janetista tuli kuuluisa kirjailija. Kieli ja sanat pelastivat hänen elämänsä.

Olen lukenut yhden vuoden parhaimmista kirjoista. En liioittele yhtään. Tiesin ensimmäisestä sivusta lähtien, että tämä on minun kirjani, tulen rakastamaan sitä, ja niin siinä kävi; Kirkkaus vangitsi minut heti. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut niin kaunista ja herkkää proosaa, tai milloin viimeksi kirjailija olisi päässyt päähenkilönsä pään sisälle niin taidokkaasti kuin Jalonen tässä romaanissa. Romaanin lopussa olevassa jälkipuheessaan Jalonen kertoo Kirkkautta kirjoittaessaan katsoneensa kuin peiliin, josta heijastui kaksi ihmistä lähes sulautuneena toisiinsa. Jalosen läsnäolon romaanissa huomaakin hyvin, hän on yhtä kuin Janetin ajatukset, hän piirtää Janetin eläväksi.

Upposin Kirkkauteen ja Janetin maailmaan niin, etten tahtonut saada henkeä. Painoi ja puristi, vaikka samalla nautin niin kovasti. Jalosen kerronnassa ja lyyrisessä ilmaisussa on jotain hyvin vangitsevaa enkä olisi halunnut päästää siitä irti. Romaanin ansiot eivät siis ole pelkästään tarinassa, vaikka Jalonen tekeekin tässä suuren palveluksen tuodessaan Janet Framen tutuksi meille suomalaisillekin (Framen kirjoja ei ole koskaan suomennettu!), vaan myös ja erityisesti kielessä ja kerronnassa, jotka ovat kuin toisesta maailmasta. En tiedä, olenko koskaan lukenut mitään vastaavaa, yhtä vaikuttavaa.

Kirkkaus on romaani, joka jätti minuun pysyvän jäljen. Syvän, pysyvän jäljen. Se on myös romaani, johon haluan palata vielä uudelleen, monta kertaa.

Muissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa ja Rakkaudesta kirjoihin.

––

Riitta Jalonen: Kirkkaus
Tammi 2016, 352 s.

Tunnisteet: , , , , , , ,