1.9.2016

Miguel de Cervantes: Don Quijote


Espanjalaisen Miguel de Cervantesin (1547–1616) Don Quijote (1605) on syystä kirjallisuuden suuria klassikkoja; sitä pidetään modernin romaanikirjallisuuden alkuna. Sen kerronnan lähtökohta on yksilössä (esimerkiksi Giovanni Boccaccion Decameronessa kerronnan lähtökohta on vielä ympäristössä ja tapahtumissa), joten se on ensimmäisiä merkittäviä henkilöromaaneja. Se sisältää myös paljon sisäkertomuksia, rakkaus- ja juoninovelleja, jotka tauottavat varsinaisen tarinan etenemistä. Muista aikalaisistaan Don Quijote erottuu selvästi kertojan kaikkitietäväisyydessä ja tavassa kommentoida tarinaa, lukijan puhuttelussa ja dialogiin upotetuissa luonnekuvauksissa.

Don Quijote on pikareski- eli veijariromaani. Se on myös satiiri keskiajalla hyvin suosituista ritariromaaneista. Kirjan päähenkilö on Don Quijote Manchalainen, köyhä aatelismies, joka menettää järkensä ahmittuaan liikaa ritariromaaneja. Mies luulee itsekin olevansa ritari ja hän päättää lähteä maailmalle puolustamaan sorrettuja ja taistelemaan vääryyttä vastaan ratsunsa Rosinanten kanssa. Mutta täytyyhän kunnon ritarilla olla aseenkantaja, joten Don Quijote pestaa pelkurimaisen, mutta maalaisjärjellä varustetun naapurinsa Sancho Panchan tähän rooliin lupaamalla hänelle aikanaan palkinnoksi ikioman saarelman. Sancho Panchalta Don Quijote saa osuvan lempinimen "surkean hahmon ritari", sillä juuri sitä, surkeaa, heidän vaelluksensa maailmalla on. Mikään, mihin Don Quijote ryhtyy, ei mene putkeen, vaan hän saa aina selkäänsä. Sillä, että ritarimme luulee tavallisia majataloja loisteliaiksi linnoiksi, lampaita kääpiöiksi, talonpoikaistyttöjä kauniiksi prinsessoiksi ja tuulimyllyjä jättiläisiksi, on ratkaiseva osa epäonnessa.

Cervantes on kenties tarkoittanut Don Quijoten vain pilaksi, satiiriksi ritariromaaneja kohtaan, mutta siitä voi löytää muitakin merkityksiä. Tekstissä voi tuntea piikittelyä ajan yhteiskunnallisia oloja kohtaan, joista tärkeimmiksi nousevat kenties Filip II:n hallinnon sekä kirkon aseman kritisoiminen ja Espanjan inkvisition harjoittamien vainojen ja veren puhtauden vaatimuksen vastustaminen. Hahmona Don Quijote on hyvin myötätuntoa herättävä. Haaveilija, joka mennessään sekaisin ritariromaaneista joutuu alati vastakkain maailman realiteettien kanssa. Don Quijote on tunteet, mutta hänen aseenkantajansa Sancho Pancha on järki (vaikka hänenkin järkensä on välillä koetuksella). Näin romaani rakentuu pitkälti tunteiden ja järjen vastakkainasettelulle ja vuoropuhelulle.

Lukukokemuksena Don Quijote oli ihan okei. Teksti on vallan menevää ja rentoa 1600-luvun alussa kirjoitetulle teokselle, vertailukohtia ei minulla tosin juurikaan ole. Jouhevuudesta sopii kiittää myös suomentajaa Jyrki Lappi-Seppälää ja teoksen runot tulkinnutta Jukka Koskelaista. Jouduin kuitenkin lukemaan teosta aika nopeasti kirjallisuushistorian tentin lähestyessä, joten loppua kohden kaikki se loputon koheltaminen ja sisäkertomusten putkahtelu alkoi puuduttaa. Toisaalta sisäkertomukset tuovat tarinaan vaihtelua, jatkuva kohteltaminen olisi liikaa. Jäi siis vähän ristiriitaiset tunteet, sillä tunnustan ilomielin teoksen ansiot ja paikan kirjallisuuden historiassa, mutta en itse erityisemmin nauttinut siitä.

Luin Don Quijotesta vain ensimmäisen osan. Cervantes kirjoitti romaanille jatkoa vuonna 1615 ja olisi ihan kiinnostavaa lukea myös se, sillä se on ilmeisesti vielä parempi ja taitavammin kirjoitettu kuin ensimmäinen. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten hahmot ja Cervantesin tyyli ovat siinä kehittyneet, sillä sitä ne kuulemma ovat tehneet. No, tuossahan olisi tuo kuvassakin näkyvä yhteisnide, mutta saa nyt nähdä, ehken ihan heti ole palaamassa takaisin Don Quijoten sekopäiseen maailmaan.


––

Miguel de Cervantes: Don Quijote
(El ingenioso hidalgo don Quijote de La Mancha, 1605)
Suom. Jyrki Lappi-Seppälä (runot tulkinnut Jukka Koskelainen)
WSOY 2013, 501 s.

6 kommenttia :

  1. Minulle Don Quijote on yksi suurimpia koulutraumoja - en päässyt lukiossa haluamani opettajan äidinkielenkurssille, joten jouduin sille kaikkein ankeimmalle, ja eikös lukulistalle ollut tämä romaani pakollisena. Ihan en 16-vuotiaana ollut kypsä tälle kirjalle, ja kun vielä muutenkin sain aina numeron, kaksi aineista ja kokeista vähemmän tän nimenomaisen opettajan kursseilla kuin sen paremman ja kirjallisuuden pariin täysillä innostaneen, on se jotenkin vahvasti aina kulminoitunut tähän Don Quijoteen. :D Vannoin silloin toistakymmentä vuotta sitten että enää ikinä en tähän kirjaan koske, mutta toisaalta olisi hauska ehkä kokeilla, joskus. Kaikkeen se huono opetus ulottuukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, mikä tarina! :D Pakkoluetetuissa kirjoissa on aina tuo vaara, varsinkin jos siihen tilanteeseen liittyy vielä jotain muutakin, kuten epämiellyttävä opettaja. 16-vuotias on minusta vielä aika nuori tälle kirjalle, kun ei välttämättä oikein ymmärrä sen kontekstia ja onhan tämä eka osa melko paksu (eihän teidän täytynyt lukea vielä se toinenkin osa?!) ja välillä vähän toisteista luettavaa. Luulen, että olisin pitänyt tästä paljon vähemmän sen ikäisenä, vaikken siis nytkään erityisen paljon pitänyt.

      Olisi kyllä hauska kuulla, mitä pitäisit tästä nyt luettuna. Ehkä pääsisit traumoistasi vihdoinkin yli :D

      Poista
  2. Minulla on tämä tällä hetkellä kesken, vaikuttaa kiintoisalta, mutta olen jättänyt sivummalle kiireellisempien projektien takia. Toivon mukaan saan sen syksyn aikana luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sitten aikanaan mitä pidät tästä! Tämä oli paksu ja melko raskasta luettavaa, joten olisi tehnyt mieli itsekin venyttää lukeminen pidemmälle, mutta eipä auttanut. No, tuli ainakin sitten luettua :)

      Poista
  3. Tähän kiinnostaisi kyllä joskus tarttua. Täytyykin pitää mielessä seuraavaa klassikkohaastelukemista valitessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä varma valinta klassikkohaasteeseen :) Ei mikään nopein ja kepein luettava, mutta silti ihan menevä, ainakin tämä käännös.

      Poista