Kesän 2016 kirjahankinnat


Kesä tuli ja meni, mutta onneksi kirjat jäivät. Kesän aikana tuli ostettua tai muuten vastaanotettua jonkin verran kirjoja, sillä olin taas pitkästä aikaa rahoissani, kiitos kesätyön. Mihinkäs muuhunkaan sitä palkkansa laittaisi kuin kirjoihin. No, ostin myös uudet silmälasit (näkee taas paremmin lukeakin, hah) ja pari uutta vaatekappaletta, sellaisia oikeasti tarpeellisia hankintoja.

Mutta kirjat! Kesän aikana niitä kertyi hyllyyni yhteensä yhdeksän kappaletta, joista seitsemän on uutena ostettuja, yksi Ullan luettujen kirjojen arvonnasta alkukesästä voitettu ja yksi kirjaston vaihtokärrystä löydetty. Pari ostetuista on oikeastaan poikaystävälle ostettuja (jonkun hän niistä itse taisi maksaakin, en muista), mutta saatan minäkin ne joskus lukea, ja pari yhteistuumin hankittuja eli kirjoja, jotka kiinnostivat meitä molempia.

Minulla on vähän paha tapa ostella kirjoja, mutta lukea ne vasta sitten joskus. En varmaan ole ainoa. Näitäkään en ole siis vielä lukenut (paitsi yhden suomenkielisenä käännöksenä). Vähän huono systeemi, koska lukemattomia kirjoja vain kertyy ja kertyy. Onneksi vielä ei ole käynyt niin, että ostettu kirja ei joskus myöhemmin enää kiinnostaisikaan, mutta onhan siinä sellainenkin vaara olemassa.

Vasen pino:

Kelly Link: Get in Trouble
Scifiä ja maagista realismia edustava novellikokoelma oli toinen tämän vuoden Pulitzer-palkinnon finalisteista. Erikoinen valinta kiinnitti huomioni, joten lopulta ostin kirjan itselleni.

Miranda July: Avokämmen
Joukon ainoa käännöskirja. Voitin tämän Ullan luettujen kirjojen kesäarvonnasta, kiitos vielä!

David Mitchell: Cloud Atlas
Olen lukenut tämän Mitchellin kirjan aiemmin suomeksi, mutta kun se tuli englanninkielisenä vastaan kirjaston vaihtokärryssä, nappasin sen mukaani, sillä Mitchell on kiinnostava kirjailija ja Cloud Atlas tullee luettua joskus vielä toisenkin kerran.

Sarah Moss: The Tidal Zone
Perhetarina, josta olen lukenut ja kuullut paljon paljon hyvää. Kaunis kansikuva on myös houkutteleva.

Helen Oyeyemi: What Is Not Yours Is Not Yours
Olen jo kerran aiemmin tutustunut Oyeyemin tuotantoon, mutta haluan lisää. Tässä novellikokoelmassa on myös upea kansi.

Oikea pino:

Blake Crouch: Dark Matter
Poikaystävääni kiinnostanut kirja, jota hän ei tainnut lopulta lukea loppuun, koska se ei ollutkaan niin hyvä. Katsotaan, jos minäkin kokeilisin joskus.

Ada Palmer: Too Like the Lightning
Edelleen poikaystävälleni hankittu, mutta minuakin vähän kiinnostava kirja. Ilmeisesti tähän mennessä vuoden parhaimpia scifikirjoja, jonkin listauksen mukaan.

Sylvain Neuvel: Sleeping Giants
Yhteishankinta. Uuden scifisarjan aloitus.

Iain Pears: Arcadia
Scifiä ja fantasiaa yhdistelevä aikamatkustustarina. Tällainen kökkö tiivistys ei taida tehdä tälle oikeutta.

Kirjaostokseni näyttävät painottuvan vahvasti englanninkieliseen kirjallisuuteen, en pahemmin osta kotimaisia tai suomeksi käännettyjä kirjoja. Syynä ovat pitkälti hinta, kirjasto ja arvostelukappaleet. Suomalaiset kirjat ovat kalliita ja vaikka minun tekisikin mieli tukea rahallisesti suomalaisia kustantamoita, en siihen aina pysty, sillä en ole vakituisesti työssäkäyvä ihminen ja vajaan 500 euron opintotuesta kirjoihin voi uhrata aika vähän, kun on vuokra, laskut ja ruokakin maksettavana. Kun valmistun ja saan töitä, olen valmis tuhlaamaan rahojani enemmän kotimaiseen ja käännettyyn kirjallisuuteen.

Lisäksi saan ja pyydän toisinaan arvostelukappaleita, joten niitä en tule hankkineeksi enää uudestaan kaupasta. Käytän myös paljon kirjastoa, josta löytyy takuulla kaikki suomenkieliset uutuudet ja suurin osa vanhemmistakin kirjoista. Englanninkielisen kirjallisuuden osuus on kirjastossani luonnollisesti suppeampi enkä aina jaksa odotella minua kiinnostavien kääntämättömien kirjojen saapumista (eikä niitä kaikkia satoja varmaan sinne hankittaisikaan). En myöskään aina jaksa odotella suomenkielisiä käännöksiä, jos alkukielisiä koskaan edes käännetään, joten siksi ostamistani kirjoista suurin osa on juuri englanninkielisiä.

No tulipahan käytyä läpi ostokäyttäytymiseni mitä tulee kirjoihin. Ai niin, ostan myös lähes kaikki kirjani netistä. Olisi mukavaa tukea suomalaisten kustantamoiden lisäksi vielä kivijalkakauppoja, mutta niissä kirjat ovat kalliimpia (edelleen vähän liikaa opiskelijabudjetille) ja valikoima varsin suppea (muuten vain huono asia). Nettikaupasta saan kirjat kotiini yleensä nopeammin kuin kivijalkakaupasta tilaamalla, jos heillä ei ole kirjaa hyllyssä. Tällä hetkellä Oulun keskustassa oleva kirjakauppatarjonta rajoittuu vain yhteen ketjuun, joten sekin vielä entisestään kaventaa valikoimaa.

Ostitteko (tai muilla tavoin vastaanotitte) te kirjoja kesän aikana? Olisi myös kiva kuulla, miten te hankitte kirjanne!

Tunnisteet: