20.8.2016

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta


Yksiä tämän vuoden kirjallisia tavoitteitani on lukea mahdollisimman paljon Kazuo Ishiguroa, sillä kiinnostuin hänestä suuresti luettuani viime joulukuussa romaanin Ole luonani aina. En vielä tiedä, mikä on tuo "mahdollisimman paljon", mutta nyt olen lukenut ainakin kaksi teosta lisää ja kolmaskin on hollilla.

Pitkän päivän iltaa ei ole suotta kehuttu. Näennäisen pieni, mutta viisas teos ikääntyvän hovimestari Stevensin lomamatkasta ja menneisyyden muisteluista tekee vaikutuksen. On vuosi 1956 ja Darlington Hallia on tullut isännöimään amerikkalainen liikemies. Hovimestari Stevens ikään kuin kuuluu kauppaan, onhan hän palvellut talossa jo vuosia. Maailma on kuitenkin eri kuin ennen, aika on jo ajanut ohi suurista palveluskunnista, oikeastaan jo hovimestareistakin. Isännän lähtiessä Yhdysvaltoihin hän kehottaa Stevensiäkin vähän rentoutumaan, lähtemään vaikka lomamatkalle. Vähän vastahakoisesti Stevens suostuu, voisihan hän samalla käydä tervehtimässä kartanon entistä taloudenhoitajaa, neiti Kentonia, ja nähdä uusia maisemia. Matkasta muodostuu lopulta rikas katsaus Ison-Britannian, sen politiikan ja ennen kaikkea luokkayhteiskunnan muutoksiin.

Pitkän päivän ilta on haikea ja melankolinen, ehdottoman tunnelmallinen kirja. Tunnelmallisuus sopiikin hyvin tämän kirjan henkeen, arvokkaaseen herra Stevensiin ja verkkaiseen tahtiin edistyvään matkaan ja muisteluun. Vaikken myöhemmin tulisikaan muistamaan mitä tässä tarinassa tapahtui, tulen varmasti muistamaan sen tunnelman. Niin on muuten myös Ole luonani aina -romaanin suhteen, kaikista vahviten muistan siinä vallinneen hidastempoisuuden ja alakuloisuuden. Yösoittoja taas ei jättänyt mitään erityistä muistijälkeä johtuen kenties novellimuodosta. Mutta silti jo kahden romaanin perusteella voisi sanoa, että tunnelmanluojana Ishiguro on erityisen vahva.

Herra Stevens on työlleen omistautunut, oman arvonsa tunteva mies, joka määrittyy ennen kaikkea ammattinsa kautta. Mikään muu ei ole yhtä tärkeää kuin tehdä työnsä hyvin. Lukija saakin moneen otteeseen kuulla Stevensin luentoja siitä, millainen on suuri, arvokas hovimestari, ja miten asiat tulee tehdä oikeaoppisesti. Stevensin jäykkyys ja korrektius huvittavat, mutta on miehessä muutakin, lämpöä ja inhimillisyyttä, vaikkei hän niitä itse paljastakaan. Ikääntyvää hovimestaria käy ehkä vähän sääliksikin, sillä hän ei ehkä aina toiminut omaksi parhaakseen ja hänen tuntuu olevan vaikea sopeutua niin suuresti muuttuneeseen maailmaan.

Pitkän päivän ilta oli minulle kannesta kanteen hyvin nautinnollinen kirja. Sen äärellä voi vain olla ja rauhoittua, ei ole kiire minnekään, ei edes viimeiselle sivulle. Vanhan miehen roadtrip pitkin Isoa-Britanniaa ja monologi ajasta, jolloin kaikki oli paljon paremmin, voi kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei oikeasti ole. Eikä tarinassa tapahdu paljon ja tapahtuu silti, kokonainen muutos ajassa ja yksilössä.


––

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
(The Remains of the Day, 1989)
Suom. Helene Bützow
Tammi 1990, 283 s.

6 kommenttia :

  1. Minulla on aivan samanlainen kokemus Ishigurosta kuin sinulla. Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta tekevät vaikutuksen tunnelmallaan, novellikokoelma Yösoittoja ei niinkään. Me orvot on myös hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yösoittoja on vähän vaisumpi kuin nuo kaksi muuta, vaikka kelpo kokoelma onkin. Luen seuraavaksi varmaan The Buried Giantin / Haudatun jättiläisen (en edes vielä tiedä, kummalla kielellä), mutta myös Me orvot kiinnostaa!

      Poista
  2. Hih, bloggauksesi alku kuulostaa siltä kuin se olisi omasta kynästäni - tai näppäimistöstäni. En tosin itse ole tehnyt Ishiguron suhteen aivan yhtä pontevaa suunnitelmaa. Ole luonani aina -kirjan luin muutama vuosi sitten ja se vangitsi minut aivan täysin. Siitä asti olen halunnut lukea lisää Ishiguroa. Tänä keväänä ja kesänä vihdoin tartuin tuumasta toimeen. Silmissä siintävät vuoret oli ehkä hieman mitäänsanomaton lukukokemus, mutta Pitkän päivän ilta aivan upea, vaikka en siitä aivan yhtä paljon tykännyt kuin Ole luonani aina -teoksesta. Tunnelmallista matkaa sinulle Ishiguron parissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, samoin sinulle! Tulen tälle vuodelle lukemaan ainakin The Buried Giantin / Haudatun jättiläisen jos en enempää ehdi. Mutta Ishiguro-projekti jatkuu siihen asti, että olen lukenut kaikki hänen kirjansa :)

      Minä en osaa sanoa kummasta pidin enemmän, tästä vai Ole luonani ainasta. Tunnelmaltaan yhtä vahvat, mutta tarinoiltaan ja maailmoiltaan niin erilaiset. Hienoja kirjoja molemmat!

      Poista
  3. Minäkin olen ihastunut Ishiguron kahteen kirjaan kovasti ja pitäisi ehdottomasti lukea lisää. Ja kirjoitat tästä hyvin, samoja ajatuksia paljon minullakin tästä. Pieni suuri kirja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä <3 Ishiguro osaa luoda niin hienoja tunnelmia, tekee jo mieli lisää!

      Poista