27.7.2016

The Man Booker Prize 2016: pitkälista


Onkin jo se aika vuodesta, kun Booker-palkinnon tämänvuotinen "tusina" eli pitkälista julkaistaan! Sainkin jännittää töissä koko päivän, että mitähän sieltä tulee ja sitten sopivasti kahden aikaan kahvitauolla pitkälista tuli julki.

Osa ehdokkaista on minulle enemmän tai vähemmän tuttuja, osa taas aivan tuntemattomia, mikä on tietysti loistava asia paisuvan lukulistan kannalta. Kirjallisuuspalkintokatsausten teossa ei useinkaan ole kivointa arvuutella kuka tulee voittamaan, vaan se, miten paljon uusia kirja- ja kirjailijavinkkejä löytää.

Ehdokkaat Booker-palkinnon saajiksi ovat:


Paul Beatty: The Sellout

Satiiri miehestä, jota syytetään oikeudessa orjuuden uudelleenkäynnistämisestä hänen kotikaupungissaan Dickensissä, Kaliforniassa. Ai niin, mies on muuten musta.


J. M. Coetzee: The Schoolday of Jesus

Allegorinen romaani nuoresta Davídista, joka pääsee huipputasoiseen tanssikouluun. Siellä hän saa tietää, mihin aikuiset oikein pystyvätkään.


A. L. Kennedy: Serious Sweet

Tarina kahdesta kunnollisesta, mutta rikkinäisestä ihmisestä, jotka yrittävät tehdä moraalisesti oikeita päätöksiä moraalittomassa maailmassa. Epätavallinen rakkaustarina.


Deborah Levy: Hot Milk

Äiti ja tytär saapuvat pieneen espanjalaiseen kylään yrittääkseen löytää parannuskeinon äidin selittämättömään halvaukseen. Romaani seksuaalisuudesta, feminiinisyydestä ja äiti–tytär-suhteesta.


Graeme Macrae Burnet: His Bloody Project

Kuvitteellisen Roderick Macraen kertoma tarina oikeudenkäynnistä, jossa häntä syytetään kolmen ihmisen murhasta vuonna 1869. Ja hän myöntää kaiken, mutta miksi?


Ian McGuire: The North Water

Tarina karmivalla tavalla pieleen menevästä valaanpyyntimatkasta pohjoiselle napapiirille, missä pahuutta ei voi paeta.


David Means: Hystopia

Romaani romaanista, jonka on kirjoittanut 22-vuotias Vietnamin sodan veteraani Eugene Allen. JFK on kolmatta kautta presidenttinä, Vietnamin sota jatkuu. Kansan henkistä hyvinvointia pidetään yllä syöttämällä sotilaille muistot poispyyhkiviä lääkkeitä. Romaani henkilökohtaisesta ja kansallisesta traumasta.


Wyl Menmuir: The Many

Timothy Bucchanan muuttaa pieneen, rannikolla sijaitsevaan kyläpahaseen. Muut, ne harvat, kylän asukkaat eivät kuitenkaan toivota Timothya tervetulleeksi, pikemminkin päinvastoin. Kuka oli mies, joka ennen asui Timothyn mökissä? Mitä kyläläiset oikein salaavat?


Ottessa Moshfegh: Eileen

1960-luvulla poikien vankilassa sihteerinä työskentelevä ja jollakin tavalla häiriintynyt Eileen yrittää pärjätä raskaan työnsä ja alkoholisti-isänsä kanssa. Lopulta hän ajautuu keskelle hyvin outoa rikosta.


Virginia Reeves: Work Like Any Other

1920-luvun Alabama: Sähköasentajana työskentelevä Rosco T. Martin rakastaa työtään, hän ei voisi kuvitellakaan tekevänsä muuta. Sitten hänen vaimonsa Marie perii isänsä maatilan, jonne he muuttavat ja Rosco joutuu jättämään työnsä. Asiat menevät pahalla tavalla pieleen, kun eräs paikallinen kuolee Roscon laittomasti asennetuista sähkölinjoista (sillä pitäähän sähkömiehen maatilalle sähköt saada) saamaansa sähköiskuun, ja Rosco joutuu vankilaan.


Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton

Lucy Barton on sairaalassa toipumassa leikkauksesta, kun hänen äitinsä tulee käymään katsomassa häntä. Äiti ja tytär eivät ole puhuneet toisilleen moneen vuoteen ja tunnelma on kireä. Romaani äidin ja tyttären välisestä suhteesta.


David Szalay: All That Man Is

Yhdeksän eri ikäistä ja eri puolilla maailmaa olevaa miestä, kaikki poissa kotoa. Yhdeksän tarinaa, jotka yhdistävät heidät toisiinsa.


Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing

Nuoren Ai-Ming-nimisen naisen kertoma tarina vallankumouksen ajan Kiinasta, perheestä, rakkaudesta, menettämisestä ja surusta.

––

Että sellainen lista tänä vuonna! Huikean monipuolinen ja ehdottoman kiinnostava. J. M. Coetzee on oikea Booker-veteraani: hän on voittanut palkinnon jo kahdesti, vuosina 1983 ja 1999. Myös Deborah Levy on ollut aikaisemminkin ehdolla vuonna 2012. Listalla on neljä esikoisromaania, mikä on aina iloinen asia. Esikoisromaaneja ovat Meansin Hystopia, Menmuirin The Many, Moshfeghin Eileen ja Virginia Reevesin Work Like Any Other.

Tuttuja kirjoja, sellaisia, joista olen kuullut tai jopa asettanut tbr-listani jatkoksi, ovat Beattyn The Sellout, Levyn Hot Milk, Moshfeghin Eileen, Stroutin My Name Is Lucy Barton (oli ehdolla myös tämän vuoden Baileysin saajaksi) ja Thienin Do Not Say We Have Nothing. Muista ainostaan J. M. Coetzee on nimenä tuttu eli monta minulle täysin entuudestaan tuntematontakin kirjailijaa ja kirjaa on mukana.

Näistä kolmestatoista kirjasta haluaisin kaikkein eniten lukea Beattyn The Selloutin, Coetzeen The Schooldays of Jesusin, Burnetin His Bloody Projectin, McGuiren The North Waterin, Menmuirin The Manyn ja Moshfeghin Eileenin. Mikään ehdokkaista ei kuitenkaan ole millään tavalla luotaantyöntävä, joten kaikki käy.

Millaisen kuuden kirjan lyhytlistan muodostaisitte ehdokkaista? Aika paha valinta, vai mitä. Heitän lonkalta, että lyhytlistalle pääsevät seuraavat romaanit:

- Paul Beatty: Sellout (ajankohtainen aihe)
- J. M. Coetzee: The Schooldays of Jesus (kyseinen kirjalija saattaisi olla aika varma valinta hänen aikaisemman menestyksensä perusteella)
- Deborah Levy: Hot Milk (ehkä erilaisempi kirja muuhun joukkoon verrattuna)
- David Means: Hystopia (Vietnamin sotaan liittyvä romaani voitti myös tämän vuoden Pulitzerin)
- Ottessa Moshfegh: Eileen (paljon puhuttu romaani)
- Madeleine Thien: Do Not Say We Have Nothing (tärkeä, historiallinen aihe)

13. syyskuuta nähdään, miten hyvin tuli veikattua! Voittaja julkistetaan lopulta 25. lokakuuta.

Man Booker Prize on yksi merkittävimmistä kirjallisuuspalkinnoista. Sen voi nykyään saada minkämaalainen kirja tahansa, kunhan se on kirjoitettu englanniksi ja julkaistu Isossa-Britanniassa.

Lisää tämän vuoden palkinnosta ja ehdokkaista täältä.

16 kommenttia :

  1. Kiinnostava lista tosiaan. Monet näistä on mulle ihan tuntemattomia. Ilahduin siitä, että Deborah Levy on listalla (Uiden kotiin oli vallan mainio) ja Hot Milkin varasin heti sen luettuani kirjastosta. Sellout lienee jonkinlainen suosikki voittajaksi, mutta saa nähdä. Jännää. Kiitos esittelypostauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyikin laittaa lukulistalle tuo Uiden kotiin, vaikuttaa kiinnostavalta. Saanee nopeammin kirjastosta kuin Hot Milkin, jonka saatavuudesta täällä en menisi takuuseen.

      Saapa nähdä, millainen lyhytlista näistä muodostuu!

      Poista
  2. Oijoi, eilen jo listaa lueskelinkin, mutta kiva lukea vielä tämä sinun koosteesi ja kirjojen esittelyt. Monta kiinnostavaa ja uutta kirjaa/kirjailijaa. Toivon menestystä Levylle, mutta myös esim. Reevesin, Menmuirin ja Kennydyn teokset kutkuttelevat. Huima lista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on kyllä parasta uusien kirjojen ja kirjailijoiden löytäminen :)

      Tällä hetkellä on sellainen olo, että ihan mikä tahansa näistä kirjoista voisi olla palkinnon arvoinen, hirveän vaikea ennustaa edes paria voittajakandidaattia. Lyhytlistan pohjalta voisi lähteä jo veikkailemaan!

      Poista
  3. Hienon kuuloinen lista, moni tosi kiinnostavan oloista kirjaa. The North Water, The Many ja His Bloody Project on noista ehkä eniten kiinnostavimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että listalla on mukana aika monta jännärityyppistä kirjaa, kuten juuri The North Water, The Many ja His Bloody Project. Toivottavasti jokin niistä pääsee myös lyhytlistalle!

      Poista
  4. Ihanaa, että jaksat lista näitä palkintoehdokaskirjoja ja kirjoittaa vielä lyhyet sepostukset:) Itse haluaisin pysyä paremmin kärryillä kirjamaailman taphtumista, mutta kaikkea ei ehdi. Näitä postauksia seuraan siis mielenkiinnolla:) Paljon kiinnostavia kirjoja (The Schoolday of Jesus, Serious Sweet, The Many, Eileen), toivottavasti suomennetaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla! Näitä on mukava tehdä, saa takuuvarmasti uusia kirjavinkkejä. Lyhyiden kuvausten teko ehdokkaista on vain haastavaa, etenkin silloin kun ei ole itse lukenut ko. kirjaa (eli melkein jokaisen kohdalla) :D Joten pahoittelut jos kuvaus ei vastaakaan todellisuutta!

      Toivottavasti näitä saadaan lähivuosina myös suomeksi. Jospa ainakin voittaja!

      Poista
  5. Olin juuri tulossa aivan samaa kommentoimaan kuin Jassu yllä, näitä listoja on mielenkiintoista lukea ja on ihana kun teet näistä vielä tosiaan näin laadukkaat postaukset! :) Mulla menisi muuten kaikki tällaiset ohi, mutta nyt on taas hurjan suuri lista kirjoja lisää, jotka kiinnostaa! Ja jos näitä vielä joskus suomeksikin saadaan, tietää ainakin mitä käännöksiä erityisesti osaa odotella. Ensimmäinen ja kaksi viimeistä ainakin itseäni tuon pienen esittelyn perusteella kiinnostaa, pitääkin näistä vielä lisätietoa etsiä. Kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, näitä eri palkintoja on ilo seurata ja tuoda blogiin – ja on plussaa, että postauksista on iloa myös muille :) Juuri siksi aloin tarkemmin seurata ulkomaisia kirjallisuuspalkintoja, että pysyisi jollakin tavalla kartalla, mitä muualla julkaistaan, vaikka ehdokkaat edustavatkin vain yhtä pienen pientä viipaletta kaikista vuosittain julkaistavista kirjoista. Seuraan myös muita kanavia, mutta kirjallisuuspalkintopöhinä on kiinnostavaa sekin.

      Joo, kannattaa etsiä vielä lisätietoa, sillä pyrin kirjoittamaan näiden listausten ehdokkaista vain lyhyesti enkä ole aina aivan satavarma miten hyvin onnistun kuvailemaan jotain kirjaa, se kun on vähän haastavaa jos ei ole itse lukenut sitä :D

      Poista
  6. Ihan kylmäsi näin hyvä lista. Veikkaisin voittajaksi My name is Lucy Barton teosta. Haluaisin lukea sen heti.
    Work like any other, Eileen, The North Water voisi myös voittaa, His Bloody Project kuulostaa hyvältä, The sellout.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Kylmäsi, vaikken ole edes lukenut näistä mitään :D Mutta lista vaikuttaa niin ihanan monipuoliselta ja kaikki kirjat enemmän tai vähemmän kiinnostavilta.

      Poista
  7. Ooh jes, Coetzeen Jeesus -tarina siis jatkuu! Tämä on hienoa!
    Ja kylläpä olisi kiva lukea näistä moni muukin :)! Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aluksi edes tiennyt, että Coetzeen kirja on jatko-osa. Täytyy siis lukea se ensimmäinen! Saapa nähdä tekeekö Coetzee hattutempun :)

      Kiva, että tämä ilahdutti!

      Poista
  8. J. M. Coetzee oli ainoa, josta olin edes kuullut koskaan, mutta lukenut en ole häneltäkään mitään. Ei siis kovin motivoivaa seurata näitä ulkomaisia palkintoja, kun yleensä en ole koskaan edes kuullutkaan ehdokkaista saati sitten lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta näiden seuraaminen taas on kamalan motivoivaa just siksi, että saa kamalasti uusia kirja- ja kirjailijavinkkejä :) Tosin seuraan ulkomaisia uutuuksia muidenkin kanavien kautta, joten palkintolistoilla on usein ainakin yksi tuttu nimi.

      Poista