17.7.2016

Patrick deWitt: Alihovimestari Minor


En ole pitkään aikaan lukenut mitään kivaa ja kepeää, kenties hauskaakin, mutta silti hyvää kirjallisuutta. Tuntuu, että lukeminen on viime viikkoina ollut vähän tukkoista ja ajattelin, että joku vähän hölmö romaani poistaisi tuon jumin. Patrick deWittin Alihovimestari Minor on ollut kiikareissani jo pitkään, sillä pidin hurjasti Sistersin veljeksistä. Valitettavasti siitä ei kuitenkaan ollut lukujumini pelastajaksi eikä se yltänyt lähellekään niin hauskaa edeltäjäänsä.

Lucien "Lucy" Minor on elänyt koko pienen elämänsä Buryn kylässä, vailla ystävyyttä tai rakkautta. Sitten nuorelle miehelle tarjotaan palveluspaikkaa kaukaa eräästä aatelislinnasta, jossa ollaan vailla alihovimestaria. Sekä linnanväki että ympäröivän kylän ihmiset ovat varsin eriskummallisia, mutta omalaatuinen on Lucykin, joten hän sopeutuu paikkaan yllättävän hyvin. Ja onhan kylässä kaunis Klarakin, johon Lucy iskee silmänsä. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan putkeen, kun linnan öisillä käytävillä alkaa liikkua jotain pelottavaa ja Klaran oven takana on toinenkin kosija.

Tarina ei vaikuttanut minusta alkuun erityisen hauskalta tai hullunkuriselta, sellaiselta mitä lähdin juuri tältä kirjalta hakemaan, mutta Sistersin veljekset tuntien jaksoin kyllä odottaa. Odotus kävi lopulta melko pitkäksi, oikeastaan päättymättömäksi. Missä on Sistersin veljeksistä tuttu huumori ja päättömyys? Miksei tarinalla ole oikeastaan edes mitään pointtia? Kun sain kirjan päätökseen (luin sen loppuun odottaessani, että kaikki hauska alkaisi edes jossain välissä), olin todella harmissani.

Sistersin veljeksissä oli minusta varsin kekseliästä huumoria ja romaanin tapahtumat olivat sopivalla tavalla absurdeja. Alihovimestari Minorissa huumori tuntuu kuitenkin melko väsähtäneeltä ja väkinäiseltä. Lucyn kommellukset ovat sinällään ihan hauskaa luettavaa, parille sutkautukselle tai tapahtumalle (villit illanistujaiset ja Erittäin suuri reikä) naurahdin jopa ääneen pari kertaa, mutta siihenpä se jäi. Millään ei myöskään oikein ollut mitään merkitystä ellei sitten sillä, että Lucy pääsi lopulta kokemaan, miltä rakkaus tuntuu. Se ja monet kirjan tapahtumat eivät kuitenkaan oikein kohdanneet toisiaan.

Hirveän harmi, että tämän kanssa kävi nyt näin, sillä odotin kirjalta paljon enemmän. Olisin myös mielelläni lukenut tähän väliin jotain hullunkurista ja kepeää, mutta Alihovimestari Minor aiheuttikin melkein pahan mielen. Ehkä olisinkin ollut jonkin syvällisemmän tarpeessa?


––

Patrick deWitt: Alihovimestari Minor
(Undermajordomo Minor, 2015)
Suom. Tero Valkonen
Siltala 2015, 288 s.

2 kommenttia :

  1. Harmi, että oli huono lukukokemus vielä lukujumin perään :( Toivottavasti seuraava lukemasi kirja on parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava ei sekään ollut kovin hyvä, mutta sitä seuraava ja sitä seuraava jo olivatkin :D Olen vähän jäljessä bloggauksissa! Mutta jumi on nyt selätetty, jee!

      Poista