11.7.2016

Emily St. John Mandel: Station Eleven


Parikymmentä vuotta sitten maailman yli pyyhkäisi Georgia flu, tappava influenssavirus, joka surmasi arviolta 99 prosenttia maapallon väestöstä. Ne jotka selviytyivät, asuvat nyt kuka missäkin, yksin tai yhdessä, syrjäseuduilla tai uudestaan perustetuissa yhdyskunnissa. Jotkut vaeltavat paikasta toiseen, kaupustelijoina tai vaikkapa näyttelijäseurueena. Travelling Symphony on yksi jälkimmäisistä. Seurue koostuu näyttelijöistä ja muusikoista, jotka kiertävät jossain päin Pohjois-Amerikan manteretta esittämässä pääasiassa Shakespearen näytelmiä.

Koko tarina kietoutuu siihen hetkeen, kun Arthur Leander kuolee näyttämölle kesken Shakespearen Kuningas Learin esityksen. Samana iltana virus saapuu Amerikan mantereelle. Tämän jälkeen tarina keskittyy Arthurin lisäksi neljään Arthurin elämään tavalla tai toisella liittyneeseen henkilöön ja heidän selviytymiseensä pandemian puhkeamisen jälkeen. Jeevan on entinen Arthuriakin jahdannut paparazzi, nykyinen ensihoitaja, joka yrittää elvyttää lavalle tuupertuneen Arthurin. Miranda on Arthurin entinen vaimo ja tarinassa keskeisessä roolissa olevan Station Eleven -sarjakuvan luoja. Clark on Arthurin vanha ystävä, joka ajautuu kauaksi kodistaan. Ja Kirsten, vasta pikkutyttö pandemian puhkeamisen aikaan, oli lavalla Arthurin kuoleman aikaan, ja on nykyään yksi Travelling Symphonyn näyttelijöistä.

Emily St. John Mandelin Station Eleven on kertomus sivilisaatiota kohdanneen tuhon jälkeisestä ajasta neljän eri henkilön näkökulmasta, joita kaikkia yhdistää jo ennen tuhoa kuollut mies. Tarina kulkee eteenpäin kahdessa eri aikatasossa, ennen ja jälkeen pandemian, ja vie kohti hetkeä, jolloin lopulta selviää, miten ja miksi kaikki neljä eri henkilöä lopulta liittyvätkään toisiinsa.

Station Eleven on varsin toimiva dystopia, ei niin synkkä kuin useimmat lukemani. Tarinassa on myös iloa ja toivoa, ja se suorastaan imaisee mukaansa. Valitettavasti romaani jää kuitenkin vain varsin toimivan tasolle. En ensinnäkään oikein välittänyt kenestäkään romaanin henkilöstä, minua ei hirveästi kiinnostanut miten he selviävät uudessa maailmassa. Arthuriin liittyvästä nelikosta esimerkiksi Jeevan tuntui varsin turhalta hahmolta. Myös itse Arthur on aika rasittava tapaus. Toinen suuri ongelma on asioiden ennakoitavuus. Odotin tarinalta yllätyksellisempiä käänteitä, mutta en niitä saanut. Eräässä vaiheessa toivoin jo jotain todella outoa ja jännittävää tapahtuvan, mutta sekin ratkesi varsin tylsällä ja turvallisella tavalla. Kolmanneksi, liittyen myös edelliseen kohtaan, kirjailija olisi voinut jättää joitakin asioita kertomatta, luottaa enemmän lukijan kykyyn tulkita. Romaanin luettuani minusta tuntui, että kaikki selostettiin liian perinpohjaisesti.

En silti tahdo lytätä romaania, sillä uskoisin sen olevan varsin virkistävä omassa genressään. Vai onko muka muita dystopioita, joissa keskeisissä rooleissa ovat teatteri, Shakespeare ja romaanin nimeä kantava sarjakuva? St. John Mandel kirjoittaa myös hyvin kauniisti, kirjassa on monta hirveän hyvin ja kauniisti kirjoitettua hetkeä. Pidin kovasti myös siitä, miten se kuvaa ihmisten välistä ystävyyttä, ystävällisyyttä ja yhteistyötä hädän hetkellä.

Seuraavaksi haluaisin lukea sen Station Eleven -sarjakuvan. Ihan harmittaa, ettei sitä ole olemassa kuin tässä romaanissa.


––

Emily St. John Mandel: Station Eleven
Picador 2014, 333 s.

4 kommenttia :

  1. Tykkäsin kyllä tästä aika lailla, enkä kokenut ollenkaan ennalta arvattavaksi monia teoksen käänteitä. Shakespearen läsnäolo oli mukava veto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mukavan erilainen dystopia ja vei kyllä mennessään, kirja tuli ahmaistua aika nopeasti. Odotin kuitenkin jotain... hurjempaa? No en tiedä, mikä voisi olla vielä hurjempaa kuin lähes kaikki ihmiset tappanut virus ja maailma sen jälkeen, mutta joo. Kiva tätä oli silti lukea :)

      Poista
  2. Menee ehkä lukulistalle (joka on jo nyt niin pitkä, että pino yöpöydällä meinaa kellahtaa kumoon). Miksi aikaa on niin vähän lukemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, tiedän tunteen! Vuorokauteen olisi ihan kiva saada pari tuntia lisää aikaa, niin ehtisi arkenakin lukea kunnolla. Näin viikonloppuisin ehtii onneksi paremmin.

      Mutta laita kaikesta huolimatta tämä kirja ainakin korvan taakse jos ei ihan vielä lukulistalle :)

      Poista