Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät


Suomalainen juuri neurobiologian maisteriksi valmistunut Alina ja saman alan tutkija, amerikkalainen Joe kohtaavat toisensa eräässä konferenssissa. Joe muuttaa Alinan luokse Helsinkiin ja he saavat pojan nimeltä Samuel. Joe ei kuitenkaan sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan ja yliopistomaailmaan, joten hän palaa Yhdysvaltoihin. Katkeroitunut Alina jää Suomeen ja joutuu kasvattamaan poikansa yksin.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Joe on uransa huipulla ja kahden tyttären isä. Täydelliseen elämään syntyy säröjä, kun Joen vanhempi tytär Rebecca sekaantuu kyseenalaisen yrityksen toimintaan ja kasvaa kiinni uuteen iAm-nimiseen kokemuslaitteeseensa, joka osaa lukea käyttäjänsä ajatuksia. Samaan aikaan Joeta ja hänen perhettään aletaan vainota, mikä tuntuu liittyvän Joen tutkimusyksikön tekemiin eläinkokeisiin. Ovatko vainoamisen takana hullut eläinaktivistit vai jotain vielä pelottavampaa? Vähitellen Joe saa tietää jotain hyvin järkyttävää ja nuo tiedot asettavat hänen aiemmat valintansa täysin uuteen valoon.

Jussi Valtosen vuonna 2014 Finlandialla palkittu He eivät tiedä mitä tekevät on älykäs romaani. Älykästä siitä ei tee pelkästään se, että sen päähenkilöt ovat korkeastikoulutettuja, tieteen parissa työskenteleviä ihmisiä, vaan myös Valtosen asiantuntemus ja taitavuus, jotka huokuvat tekstistä. Valtonen ei kuitenkaan kirjoita mitenkään kryptisesti, mutta ei myöskään aliarvioi lukijaa. Teksti juoksee vaivatta, mutta rönsyily ja tyylin vaihtelu ovat herkkua aivoille. Yhtä herkullista on myös Valtosen sarkastinen ote esimerkiksi suomalaisuutta ja suomalaista yliopistokulttuuria kohtaan.

Pelkäsin romaanin kaatuvan jossain vaiheessa omaan älykkyyteensä, mutta niin ei onneksi käynyt. Sen sijaan romaani kompastuu teemojensa runsauteen. Yli viisisataasivuisessa romaanissa on toki tilaa käsitellä eri asioita, mutta kun se sisältää muun muassa vaikean isäsuhteen, eläinaktivismin, teknologian ja todellisuuden yhteen kietoutumisen, kyseenalaisen markkinoinnin, parisuhteen, syrjäytymisen, tutkijuuden, yliopistoelämän, äitiyden ja isyyden kaltaisia suuria teemoja, voi kysyä, miten haastavaa on sitoa ne harmoniseksi kokonaisuudeksi, yksien kansien sisään. Ihan vaivattomasti se ei Valtosenkaan romaanissa onnistu. Tuntuu, että joidenkin teemojen käsittely jää kesken, vaikka alkuun tuntuu siltä, että ne olisivat romaanissa hyvinkin keskeisiä. Minua olisi kiinnostanut enemmän esimerkiksi teknologian, keinotodellisuuden ja todellisuuden yhteenkietoutuminen, jonka käsittely alkaa romaanissa hirveän kiinnostavasti, mutta joka hiipuu sitten vähitellen taka-alalle. Vähemmälläkin teemojen pyörittelyllä olisi tässä tapauksessa siis saatu oikein mainio romaani aikaiseksi.

Mutta juuri rönsyilevän runsauden vuoksi paksu romaani jaksoi pitää myös hyvin otteessaan. Erityisen kiinnostavaa tarinassa on isän ja pojan suhteen kuvaus, se mitä kaipuu voi aiheuttaa ihmisessä, ja teema juoksee onneksi vahvana läpi romaanin. Siinä kiteytyy osuvimmin romaanin nimi, sen koko sanoma: ihmiset eivät tiedä mitä tekevät hylätessään lapsensa.

Muissa blogeissa: Luettua elämää, Kirsin kirjanurkka, Maailman ääreen, Kulttuuri kukoistaa, Kirjakaapin kummitus ja Reader, why did I marry him?

––

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
Tammi 2014, 559 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , , ,