Lauren Groff: Fates and Furies


Mikähän on, kun olen viime aikoina lukenut vain ihan hyviä kirjoja? Viime kuun piristysruiske oli Raymond Carverin novellikokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, muut lukemani kirjat olivat "vain" tasaisen hyviä. Tuntuu, että siitä olisi ikuisuus, kun olen viimeksi lukenut oikeasti todella loistavan romaanin, vaikka tosiasiassa luin sellaisen viimeksi maaliskuussa. Lauren Groffin viime vuonna paljon kohistu ja National Book Award -ehdokkaanakin ollut romaani Fates and Furies liittyy tuohon samaan, noin kolmen tähden arvoiseen kerhoon.

Fate and Furies on periaatteessa avioliittoromaani. Sen ensimmäinen osa Fates kuvaa avioliittoa Lancelot "Lotto" Satterwhiten näkökulmasta. Villi ja nuori, milloin missäkin sängyssä vieraileva Lotto rakastuu ensisilmäyksellä kauniiseen, vaaleaan Mathilde Yoderiin nähdessään tämän yliopiston bileissä. Mathilde on kuin vastakohta Lottolle: viileä, tyyni, epäsuosittu. Ystävät, lähinnä Lotton, sillä Mathildella ei ole ystäviä, epäilevät, ettei suhde kestä kovinkaan kauan, mutta jo kahden viikon jälkeen Lotto ja Mathilde avioituvat eikä kuherruskuukaudelle näy loppua. Kirjan toisessa osassa Furies kuvataan avioliittoa Mathilden näkökulmasta, ja kuten osan nimikin jo kertoo, Mathilde ei olekaan ihan sitä mitä Lotto on luullut. Avioliitolla on aina kaksi osapuolta eikä avioliiton menestyksen salaisuus ole aina totuudessa.

Jossain Fates and Furiesia verrattiin Gillian Flynnin Kilttiin tyttöön. No, ei ihan. Tämä romaani ei ole niin kiero eivätkä sen henkilöhahmot niin epämiellyttäviä. Eikä tässä oikeastaan ole mitään mysteeriä, ei tämä ole kovinkaan jännittävä. Lähinnä näille romaaneille on yhteistä avioliitto, jossa on salaisuuksia, sekä epämiellyttävät henkilöhahmot. Lotton narsistisuus, halu olla kaiken keskipisteenä, etäännytti minut ensin hänestä ja samastuin enemmän Mathildeen, mutta romaanin toinen osa teki myös Mathildesta epämiellyttävän, hieman puistattavan hahmon.

Fates and Furies voi kuvauksen (= ainoastaan seksin perässä laukkaava nuori mies asettuu lopulta aloilleen kohdatessaan elämänsä rakkauden, he menevät kahden viikon päästä naimisiin ja elävät elämänsä onnellisesti loppuun asti, mitä nyt jotain salaisuuksia paljastuu, kuten kaikissa kunnon avioliitoissa ja niin edelleen) perusteella kuulostaa aika kepeältä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Tarinassa on myös syvyyttä eikä se keskity pelkästään avioliittoon, vaan myös siihen, miten menneisyys vaikuttaa nykyisyyteemme, millaisia jälkiä se voi jättää jälkeensä. Romaani on rakenteellisesti hyvin koottu: Fates kuvastaa vain sitä, mitä Lotto näkee, kokee ja tuntee, ja vasta Furies paikkaa aukot, kertoo avioliitosta ja sitä aiemmasta ajasta Mathilden näkökulmasta. Tapahtumat eivät kuitenkaan tunnu toisteisilta, sillä näkökulma niihin on ihan uusi. Romaanissa on myös katkelmia Lotton näytelmistä, tuleehan hänestä lopulta menestyksekäs näytelmäkirjailija, ja pidin paljon niiden varsinaiseen päätarinaan tuomista keskeytyksistä. Ehkä tosissaan pitäisi lukea enemmän näytelmiä.

Mutta miksi Fates and Furies oli sitten vain ihan hyvä? Ensinnäkin ne henkilöhahmot. Epämiellyttävyyden lisäksi (joskushan hahmojen epämiellyttävyys voi olla vain hyvä asia, tämän romaanin kohdalla olen hyvin kiikun kaakun) he olivat aika epäuskottavia. Ne asiat, mitä heidän suustaan pääsi, eivät kuulostaneet ihan todellisten ihmisten puheilta. Toinen suuri kompastuskiveni oli vähän naurettavien kielikuvien käyttö ja kielen paikoittainen yliampuvuus ja joskus ihan vain hölmöys:

Her mother had smelled of cold and scales, her father of stone dust and dog. She imagined her husband's mother, whom she had never met, had a whiff of rotting apples, although her stationery had stunk of baby powder and rose perfume. Sallie was starch, cedar. Her dead grandmother, sandalwood. Her uncle, Swiss cheese. People told her she smelled like garlic, like chalk, like nothing at all. Lotto, clean as camphor at his neck and belly, like electrified pennies at the armpit, like chlorine at the groin.

Toisaalta romaani kuvaa hyvin sitä, mitä se lupaa: avioliitossa on aina kaksi osapuolta. Romaani on myös mukavan villi, se kertoo asioista suoraan, siten kuin ne oikeasti ovat. Siinä on lisäksi huumoria, sellaista kivan kuivakkaa sorttia. Jos siis pidät näistä asioista sekä epämiellyttävistä henkilöhahmoista ja yllä olevasta sitaatista, Groffin kirja voi olla makuusi. Oli siinä minustakin jotain outoa vetovoimaa, koskettavuuttakin, sillä toisinaan löysin itseni suorastaan ahmimasta sitä, välillä tippa linssissä.

––

Lauren Groff: Fates and Furies
Riverhead Books 2015, 390 s.

Tunnisteet: , , , , , ,