Nobody ever warned me about mirrors, so for many years I was fond of them, and believed them to be trustworthy.
Tyttö nimeltä Boy asuu rottia elannokseen pyytävän ja väkivaltaisen isänsä kanssa 1950-luvun New Yorkissa. Sitten hän päättää paeta ja päätyy pieneen Flax Hillin kaupunkiin Massachusettsiin, missä kaikki tekevät vain kauniita asioita. Boy alkaa elää elämäänsä Flax Hillissä kuten muutkin ikäisensä nuoret naiset: solmien ystävyyksiä, tehden töitä aina kun sattuu niitä saamaan ja tapaillen miehiä. Lopulta hän päätyykin naimisiin erään Arturo Whitmanin kanssa, vaikka hänen sydämensä kuuluu toiselle. Arturolla on edellisestä suhteestaan tytär nimeltä Snow, jonka kauneutta kaikki ihailevat. Ehkäpä alkuun myös Boy, mutta saadessaan Arturon kanssa yhteisen lapsensa, Birdin, kaikki muuttuu.
Helen Oyeyemi on tunnettu saduista ja myyteistä inspiroituneista romaaneistaan. Boy, Snow, Bird ei ole poikkeus, sillä viittaukset Lumikkiin ovat selkeät: Snow Whitmanin hahmo (Snow White), Boyn rooli "pahana äitipuolena" ja peileihin ja heijastuksiin liittyvät yksityiskohdat. Mutta Boy, Snow, Bird ei kuitenkaan ole uudelleenkerronta Lumikista, se vain lainaa sadusta tunnettuja elementtejä. Pikemminkin romaani kertoo rotupolitiikasta, mustien asemasta 1950-luvun Yhdysvalloissa.
Boy, Snow, Bird vaikutti minusta ennakkoon hyvin kiehtovalta. Olen lisäksi halunnut tutustua Oyeyemin tuotantoon jo jonkin aikaa, ja tämä vaikutti siihen tarkoitukseen juuri sopivalta kirjalta, tämä ei käsittääkseni ole sieltä kaikkein maagisimmasta päästä. Maagisuutta tässä kirjassa olikin lopulta hyvin vähän. Kun aloitin kirjan, pidin siitä hyvin paljon. Boyn hahmo on mielenkiintoinen, rikkinäinen tyttö aloittamassa uutta elämää, ja 1950-luvun amerikkalainen pikkukaupunki ympäristönä kiinnostava. Mutta kun kirjan ensimmäinen osio on ohi, alkaa alamäki. En kirjaa vielä lukiessani enkä oikein vieläkään saa kiinni siitä, mikä tarinassa meni pieleen. Siinä oli ehkä vähän liikaa kaikkea. Aihe eli mustien asema oli toki kiinnostava ja se on aina myös tärkeä, mutta kaikki muu siinä ympärillä vain hajosi. Pidin kirjan henkilöistä, tai pikemminkin heidän ideastaan, raameistaan, mutta lopulta nekin jäivät harmillisen ohuiksi. En myöskään aina ihan ymmärtänyt, mitä lisäarvoa viittaukset Lumikkiin tai ripaus maagisuutta toivat tarinaan. Ne jäivät kokonaisuuden kannalta vähän irrallisiksi.
Hajoamisestaan huolimatta Boy, Snow, Bird oli kuitenkin aivan ok romaani. Alku oli vahva ja kiinnostava, ja Birdin syntymään liittyvä asia herätti mielenkiintoisia kysymyksiä. Aion ehdottomasti lukea lisää Oyeyemia.
––
Helen Oyeyemi: Boy, Snow, Bird
Picador 2015, 308 s.
Tunnisteet: Helen Oyeyemi, kirjastosta, perhe, rotukysymykset, yhteiskunta
