15.4.2016

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

 
Luin Raymond Carverin novellikokoelman Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (mikä ihana nimi kirjalle!) jo jokin aika sitten ja valitettavasti kokoelman tarinat ovat jo ehtineet aikalailla haalistua mielestäni, vaikka ne lukuhetkellä tekivätkin vaikutuksen. Siksi lyhyt ja napakka postaus.

Kokoelman seitsemäntoista novellia ovat tiiviitä, mutta silti psykologisesti tarkkoja tilannekuvia ihmisten välisistä tilanteista. Useimmat novelleja hallitsevista tilanteista ovat varsin jännitteisiä, mutta mahtuu joukkoon myös melko arkipäivisiäkin asioita ja sattumuksia. Niissä vallitsevaa tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta usean novellin jälkeen tunsin oloni hieman alakuloiseksi. Niin, ehkä novellit ovat hieman surullisia, mutta hyvällä tavalla.

Kaikki novellit kuvaavat tavalla tai toisella ihmissuhteita, usein myös rakkautta, yleensä vaikeuksissa olevaa tai jo päättynyttä sellaista. Osa novelleista on vain parin sivun mittaisia, osa hieman pidempiä, ja ne kaikki päättyvät niin, että lukija joutuu väkisinkin miettimään tuon novellissa kuvatun kohtauksen sanomaa. Useimmat novelleista eivät ole ajallisesti laajoja, vaan tiettyjä hetkiä elämästä, kuin elokuvan kohtauksia.

Kokoelmasta jäi parhaiten mieleeni sen niminovelli Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, kenties Birdman-elokuvan vuoksi, vaikka itse novellikin teki minuun vaikutuksen. Muuten kokoelman novellit ovat jo vähän unohtuneet mielestäni, vaikka sen muistan, että novellit kuitenkin paranevat loppua kohden. Myös Carverin taito kuvata ja kertoa lyhyesti niin monimutkaisista ihmismielen asioista ja ihmisten välisistä suhteista jäi vahvasti mieleeni.

Tämä Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -kokoelman painos on ensisuomennos Carverin samannimisestä kokoelmasta vuodelta 1981. Toinen samanniminen Carverin kokoelma on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1986, mutta se on koottu useasta eri Carverin teoksesta, ja se sisältää vain kolme novellia tästä alkuperäisestä kokoelmasta.

Muissa blogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja

––

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
(What We Talk About When We Talk About Love, 1981)
Suom. Seppo Lahtinen
Sammakko 2015, 158 s.

8 kommenttia :

  1. Olen lukenut sen Keltaisessa Kirjastossa julkaistun version. Rakastin sitä, muistan sen, vaikka kuten sinullakin, varsinaisesti novellit ovat jo haipuneet mielestäni. Lukemisesta tosin on jo vuosia (neljä vuotta, se oli keväällä 2012, piti kaivella blogista: http://suketus.blogspot.fi/2012/03/mista-puhumme-kun-puhumme-rakkaudesta.html), mutta tunnelman muistan ja sen, että päätin lukea kaiken Carverilta. Sitä en kyllä ole tehnyt vielä, mutta taatusti joskus teen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että tämä kokoelma jää minunkin mieleeni – jos ei tarinoiltaan, niin ainakin tunnelmaltaan. Pitäisi lukea myös tuo toinen versio, kun suurin osa sen novelleista on ihan eriä kuin tässä. Lue sinä tämä sitten kun tulee Carver-olo!

      Poista
  2. Minulla on myös Keltaisen Kirjaston kappale tästä novellikokoelmasta ja muistan jokaikisen novellin, sillä olen pitänyt tästä tosi, tosi paljon ja lukenut monta kertaa. Minulle tämä on vieläkin paras novellikokolema ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Minulle tämä ei ollut paras lukemani novellikokoelma (olen pitänyt esimerkiksi Munrosta enemmän), mutta uskoisin kokoelman kestävän monen monta lukukertaa ja ajan myötä vain paranevan. Täytyisikin lukea tuo Keltaisen Kirjaston versio, kun melkein kaikki sen novellit ovat eriä kuin tässä.

      Poista
  3. Carverin kiistämätön nokkeluus ja lahjakkuus eivät niinkään piile hänen kerronnassaan, niin sutjakasti kuin se sujuukin, vaan juju on nimenomaan sanomatta, lukijan varaan jättämisessä. Muheva teos, joka loppui ennen aikojaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, rivien välissä ja sanomatta jättämisessä on Carverin todellinen salaisuus. Vaikka ihailen myös sitä, miten tiiviisti hän osaa kertoa niin monimutkaisista asioista.

      Poista
  4. On kyllä aivan ihana nimi kirjalle! En lue lähes ollenkaan novellikokoelmia, pitäisi ehkä kokeilla joskus :) Tämä ja Alice Munro kiinnostaisivat, mutta onko sinulla vinkata jotain todella hyviä novellikokoelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Minäkin olen vasta noviisi novellien kanssa, olin niille ennen jopa vähän allerginen, mutta nykyään pidän niistä todella paljon. Ihailen novellikirjailijoiden (tai ylipäänsä novelleja kirjoittavien) taidokkuutta kertoa niin paljon niin lyhyessä mitassa.

      Hmm, kuten sanoin, olen itsekin vielä melko noviisi novellien suhteen, mutta niistä mitä olen tähän mennessä lukenut, voisin erityisesti suositella Alice Munroa (paras tähän mennessä lukemistani on ollut Liian paljon onnea), Colm Tóibínin kokoelmaa Äitejä ja poikia, Adam Johnsonin Fortune Smilesia, Tove Janssonin Kesäkirjaa ja toki myös tätä Carverin kokoelmaa. Ajattelin tänään, jos vain ehdin, blogata Kazuo Ishiguron kokoelmasta Yösoittoja, jota sitäkin voisin suositella, vaikkei siitä lemppariani tullutkaan, mutta siinä oli pari todella erinomaista novellia!

      Poista